Varsinkin Suomen vapaisiin suuntiin, mutta paljon myös luterilaisten pariin, on levinnyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana uuskarismaattinen toiminta ja julistus. Perinteinen usko ei monille tunnu enää riittävän. Uskosta halutaan siirtyä näkemiseen ja kokemiseen. Ja kokemusten tarjonta kasvaa. Minua tällainen kehitys huolestuttaa.
Terveeseenkin uskoon kokemukset toki voivat kuulua ja kuuluvat, sanoisinko mausteena. Ongelma on siinä, että kokemusten hakeminen voi muuttua uskovien parissa vähitellen pääruokalajiksi.
Etsitään Henki-kastetta tai voiman ja voitelun saamista. Ulkomailta tulee julistajia, jotka lupaavat taivasta maan päälle, kaikkien sairaiden paranemista, kuolleiden herättämistä… ja tuovat kristillisen uskomme sekaan oppeja, joita ei löydy Raamatusta vaan paremminkin jostain New Agesta. Luterilaisia nuoria aikuisia lähtee Suomesta esimerkiksi Livets Ordin raamattukouluun Ruotsiin tai jopa Bethel School of Supernatural Ministryyn Kaliforniaan. Sellaisista olen eniten huolissani.
Minäkin kuljin aikoinaan kokemuksia tarjoavissa tilaisuuksissa, rauhallisemmissa ja hillitymmissä ja joissain hyvinkin rauhattomissa. Olen ottanut niihin etäisyyttä. Minun kohdallani näiden kokemuksia tarjoavien tilaisuuksien jättäminen oli kyllä helppoa ja väistämätöntäkin, koska sielunrakenteeni on sellainen, ettei sillä voi heittäytyä mukaan joukkosuggestioon. Minulle tilaisuudet eivät pystyneet tarjoamaan “elävämpää kristillisyyttä” vaan niissä oli ennemminkin tylsää.
Millaisia ajatuksia ja kokemuksia teillä muilla on?
Mun kokemus on siinä mielessä erilainen, että mun mielestä äärimmäisempi uuskarismaattisuus ei ole mitenkään erityisen nouseva ilmiö. Torontolaisuus on hiipumassa, ja oudoimmat karismaattiset ilmiöt eriytyneet pääosin omiin erillisiin seurakuntiinsa, jotka eivät useinkaan kuulu ylipäätään mihinkään kirkkokuntaan. Se on tosiaan aika erillinen nurkka kristinuskoa, varmasti opillisesti ja monella muullakin tavalla ongelmallinen, mutta ei varsinaisesti häiritse keskivertokristityn seurakuntaelämää, ei evlutin eikä vapaasuuntaisen.
Mun mielestä merkittävin huolestuttava ilmiö nykyluterilaisuudessa ja muussakin protestanttisuudessa on “treeniohjelmakristillisyys”, jossa korostuu pyhitys ja elämän paraneminen. Armo jää syrjään ja Jeesuksesta tulee tämänpuoleinen terapeutti. Tällaista esiintyy paljon enemmän kuin äärikarismaattisuutta ja on siksi ajankohtaisempi asia olla huolissaan - ja myös siksi, että moni ei tunnista tässä kristillisyyden muodossa mitään hälyttävää, toisin kuin villeissä karismakokouksissa.
Komppailen Eutykusta. Minulle nuo ns. “karismaattiset” liikkeet edustavat vain kirkotonta, itsekeksittyä perinnettä. Ne ovat yleensä päiväperhoja ja kukoistavat vain muutamia vuosia tai vuosikymmeniä - eli sen verran, kun se “karismaattinen” (laitan lainausmerkkeihin tehdäkseni eron oikeasta, kirkollisesta karismaattisuudesta) johtaja pysyy johdossa ja onnistuu houkuttelemaan itselleen seuraajia. Sitten kun romahdus tulee, se on melko kerta kaikkinen. Mitä on jäljellä jostain Nokia Missiosta? Eipä oikeastaan mitään.
Monessa karismaattisessa liikkeessä on läsnä myös ns. menestysteologiaa. Jos lupaillaan uskoville maallista rikastumista ja menestystä, ikään kuin siunauksena Jumalalta, niin sellainen pulju sortuu väistämättä ja ajautuu perikatoon. Pyhä apostoli varoitti sellaisista:
Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:9,10)
Vuonna 1995 ja muutamina vuosina sen jälkeen Suomen uskovia villinnyt Toronton “nauruherätys” erikoisine ilmiöineen kuitenkin paljasti sen, miten helposti ja kritiikittömästi suuri joukko uskovia voi lähteä mukaan heti, kun ilmaantuu jotain uutta ja erikoista. Tuskin Toronto-ilmiö jää viimeiseksi villitykseksi Suomessakaan. Monet ovat valmiita lähtemään heti jälleen mukaan kokemusten virtaan, kun sellainen taas heidän kohdalleen osuu. Siksi Nokia-missiokin kasvoi nopeasti. Markkinarako on edelleenkin olemassa.
Hetken kukoistavien yhden johtohahmon ympärille syntyvien puljujen lisäksi on laajempikin liike, joka haluaa levittää kristikuntaan uudentyyppistä uskoa. Se on ollut pitkään olemassa ja kasvaa voimakkaasti ainakin USA:ssa ja sen nimi on New Apostolic Reformation. Suomeksikin käännetään ja myydään sen kirjallisuutta, jossa opetetaan yliluonnollisissa elämisestä, Jumalan äänen kuuntelemisesta yms. Ja TV7 tuo monissa ohjelmissaan näitä outoja uusia opetuksia jokaiseen kotiin.
Olen miettinyt sitä, kun jotkut uskovat lähtevät kritiikittä mukaan mitä oudoimpiin karismaattisiin touhuihin, että onkohan heille olemassakaan minkäänlaista rajaa, jossa he tajuaisivat käyttää tervettä järkeään ja ymmärtäisivät, että nyt heille esitetään sellaista opetusta ja heidät johdatellaan sellaisiin kokemuksiin, että heidänkin täytyy alkaa niitä kyseenalaistamaan. Meneekö joillekin ihan kaikki täydestä? Onko outo karismaattinen puuhastelu niin kivaa, ettei sillä ole heille enää väliäkään, ovatko he osallisina eksytyksessä vai siunauksessa? Osalta uskovia näyttää kokonaan puuttuvan kyky huomata, että jokin hengellisenä esitelty opetus menee pieleen tai toiminta aivan överiksi.
Olen törmännyt myös tällaiseen. Se, miksi sellaista tapahtuu, jopa ihan järkevien oloisille normaaleille ihmisille, tuntuu käsittämättömälle. Sitä miettii, mistä taustoista kyseinen ihminen tulee, mikä on hänen historiansa, onko jokin kriisi, mikä laukaisi tarpeen sellaiselle. Yritän aina saada ymmärrystä asioille, miksi joku käyttäytyy jotenkin. Ja usein kun sitten kyselee, käy ilmi että ihminen on umpikujassa elämänsä kanssa, johon hakee apua. Ehkä he särkyneet etsivät Jumalaa, mutta vääristä paikoista (mun miestäni).