Ystävämme isä Anders Hamberg (Suomen paras pappi, jos minulta kysytään) on päässyt mukaan melko laajalevikkisen ulkolaisen katolisen lehden artikkeliin. Juttu on kaiken kaikkiaan vähän turhan optimistinen vanhan messun ”ekspansion” suhteen, sillä vielä kymmenen vuotta Summorum Pontificumin jälkeen maailmassa on lukuisia hiippakuntia, joissa siihen ei ole mahdollisuutta. Ja lähes kaikissa hiippakunnissa on seurakuntia, joiden kirkkoherrat eivät sitä anna viettää, vaikka siihen halukkaita ja kyvykkäitä pappeja olisi tarjolla… Mutta tässä siis ”abbé” Andersia koskeva pätkä:
Helsinki: Protestanttisesta reformaatiosta aina vuoteen 1961 saakka Suomessa ei vihitty ainoatakaan pappia. Sen jälkeen kun muuan dominikaani [edesmennyt isä Martti Voutilainen, suom. huom.] vihittiin vuonna 1961, on maassa tapahtunut vain kuusi pappisvihkimystä. Näistä kuudesta kuitenkin eräs valitsi vihkimysmessunsa messukirjaksi pyhän Johannes XXIII:n missalen: 8. heinäkuuta 2014 abbé Anders Hamberg vietti traditionaalista messua pyhän Henrikin katedraalissa Helsingissä, ja kirkko oli täpötäynnä!
Minäkin tykkään kovasti isä Andersista, todella miellyttävä ja tahdikas persoona, joka ei pidä itsestään minkäänlaista meteliä. Sinänsä harmillista seurakunnalleni että hänet siirrettiin Turusta Jyväskylään.
Jep. Tutustuin jollain lailla Andersiin jo aivan 2000-luvun alussa, jolloin hän vielä opiskeli ÅA:ssa ja kävi säännöllisesti Birgittan messuissa. Hänen pappeutensa tuli kyllä minulle täydellisenä mutta toki erittäin iloisena yllätyksenä.
Nyt on Turussa koolla melkoinen liuta piispoja, sillä Pohjoismaiden piispainkokous pidetään tällä kertaa täällä Auramme rannoilla. Ei tämä sinänsä tavatonta olisi. Mutta ensimmäistä kertaa on mukana kardinaalin arvoinen mies. Siinäkään ei sinänsä olisi mitään ihmeellistä, sillä onhan tässä nyt kardinaaleja tullut ennenkin nähtyä . Mutta varsinainen uutinen on siis tämä: kyseessä on koko kirkkohistorian ensimmäinen pohjoismaalainen (ja vieläpä ruotsalainen eli käytännössä meikäläinen) kardinaali!
Tukholman piispa, kardinaali Anders Arborelius, O.C.D., toimii tänä iltana Turun pyhän Birgittan ja autuaan Hemmingin kirkossa kello 18:00 alkavassa messussa pääselebranttina avustajinaan ilmeisesti muut piispainkokouksen jäsenet (eli kuusi hiippapäätä ellen erehdy) sekä tietysti omat pappimme.
Harmi, että on niin perhanan kylmä. En viitsi mennä palelemaan bussipysäkille, perille kävelemisestä puhumattakaan. Toisaalta piispainkokous jatkuu perjantaihin saakka, ja myös torstai-iltana on messu, jossa prelaatit ovat vielä mukana. Ylihuomisen sääennusteet näyttävät onneksi jonkin verran tämänpäivisiä suotuisammilta. Silloin menen vaikka mikä olisi, sillä ei tätä nyt väliinkään voi jättää.
Kovin mieluusti olisin just tähän tiistain iltamessuun tullut, mutta selkä kiukkuaa siihen malliin jotta tällä hetkellä ei edes kaupassa käydä. Mutta ehkä joskus.
Tänään, jos Luoja suo, piispamme Teemu Sippo ottaa jälleen joukon aikuisia kirkon täyteen yhteyteen Pyhän Henrikin katedraalissa. Vastaani tuli tällainen yllättävä kertomus, jossa yksi heistä kertoo ratkaisustaan. Kyseessä on entinen lestadiolaispuhuja.
Arvasin, että tässä käy näin, koska paavin sanat saksalaiselle pariskunnalle aikanaan oli selvästi kohdistettu enemmänkin niin, että he voisivat itse keskenään ratkaista ongelman. Hieman ihmetyttää Kotimaa24:n tulkinta ehtoolliskäistyksen erosta: “Katolilaisten ja luterilaisten käsitykset ehtoollisesta eroavat huomattavista. Katolilaiset uskovat leivän ja viinin tulevan Kristuksen ruumiiksi. Jotkut protestantit, erityisesti luterilaiset uskovat, että Kristus on ehtoollisessa itse läsnä.”
. Mutta varsinainen uutinen on siis tämä: kyseessä on koko kirkkohistorian ensimmäinen pohjoismaalainen (ja vieläpä ruotsalainen eli käytännössä meikäläinen) kardinaali!