Väestöosuudet eri kirkko- ja uskontokunnissa Suomessa

Yritän saada kokonaiskuvaa siitä paljonko Suomen väestöstä on kutakin kirkkokuntaa tai muuta maailman uskontokuntaa tai ateismia edustavia.

Tällaista tietoa löytyy kunkin osalta erikseen, esimerkiksi ortodoksisen seurakunnan jäseniä on n. 60 000 hlö (v2017), mutta haluaisin ymmärtää Suomen kokonaistilanteen, ja kirkkokuntien/uskontojen %-osuudet.

Luettelo Suomen rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista

Tässä kyllä on myös yksittäisiä seurakuntia eikä kansankirkkoja eikä koko uskontokuntien tilastoja.

1 tykkäys

Tämän julkaisijataho ei välttämättä miellytä, mutta tilastot lienevät oikein: http://ateistit.fi/uutiset/uuti190514.html Toki esittelyssä on vain yhdyskuntien kärkk, ja esim muslimit jakautuvat moneen yhdyskuntaan. Kyseinen sivu on julkaissut samanlaisen katsauksen monena vuonna, joten vertailumateriaaliakin löytyy.

Jopa oli pläjäys!

Minulle oli yllätys, että porukat on noin fragmentoituneita. Erilaisia islamilaisia yhteisöjä taisi olla parikymmentä.

Sitten on tietenkin vielä se epätarkkuus ettei tiedä, kuinka moni on yleensä rekisteröitynyt johonkin kirkkoon, yhdistykseen, yhteisöön, ja paljonko on “näkymättömiä” jäseniä.

Haluaisin saada yleiskäsityksen sillä tasolla, että paljonko suomalaisista on:

Ortodokseja
Katolisia
Protestantteja
Islamilaisia
Juutalaisia
Muita uskontoja edustavia
Ateisteja

Täytynee alkaa ynnäilemään tuosta statistiikasta.

Tässä on koottu ei-kristillisiä uskonnollisia yhdyskuntia: http://ateistit.fi/uutiset/uuti190603.html

50kpl erilaisia islamilaisia seurakuntia/yhteisöjä. Onko kukaan laskenut noitten jäsenten yhteismäärää?

(Ei tekisi mieli alkaa naputella laskimeen viittäkymmentä lukua.)

Käsittääkseni muslimeita on Suomessa nyt paljon enemmän kuin juutalaisia tai room.katolisia, Miten lie yhteismäärä suhteessa ortodokseihin?

Ortodokseja on vuoden 2017 tilaston mukaan 60 566, mutta kukaan ei kai tiedä niiden Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrää, jotka eivät kuulu Suomen ortodoksiseen kirkkoon, vaikka pitävät itseään ortodokseina.

Muslimien määrää arvioidaan ilmeisesti osin sen pohjalta, paljonko väkeä on lähtöisin islamilaisista maista. Näitten joukosta on kuitenkin vaikea arvioida uskonnottomien tai muuhun uskontoon kääntyneiden tai kuuluvien osuutta.

Ai niin, sitten on vielä sekin, että helluntaikaisista suurin osa ei kuulu rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Jäseniä seurakunnissa arviolta yli 40 000, plus lapset eivät jäseniä mutta aktiivisesti mukana. Helluntaikirkkoon kuuluu kuitenkin jo yli 10 000, ja juuri ruotsinkieliset helljntaiseurakunnat tekivät päätöksen hakeutua Helluntaikirkon jäsenyyteen: https://www.suomenhelluntaikirkko.fi/uutiset/2019/7/8578/ruotsinkielinen_helluntailiike_jarjestaytymassa_suomen_helluntaikirkon_yhteyteen (tässä linkin jutussa on jännästi ilmoitettu Helluntaikirkkoon kuuluvien seurakuntien yhteisjäsenmäärä, mutta seurakunnan jäsenyys ei johda automaattisesti niitten jäsenistön jäsenyyteen. Kertoo kuitenkin siitä, että käytännössä Helluntaikirkon piirissä on jo tavalla tai toisella enemmistö Suomen helluntailaisista.)

http://uskonnot.fi/ on suhteellisen kattava tietokanta erilaisista marginaalisistakin yhteisöistä.

Joittenkin jäsenmäärät päivittyvät hyvin, mutta esim LHPK:ta ei löydy. Mutta monia pieniä toimijoitakin löytyy juu ajantasaisilla jäsenmäärillä. (Ja juu, LHPK ei ole yhdyskunta, mutta Luther-säätiö tuolta vanhentuneilla tiedoilla löytyy.)

Selittynee sillä, että LHPK ei ole uskonnollinen yhdyskunta vaan säätiö.

Heh, juuri täydensin viestiäni tuolta osin. Myös herätysliikejärjestöistä moni löytyy tuolta.

LHPK ei ole säätiö, vaan itsenäinen luterilainen kirkko Suomessa.

Herätysliikkeet lienevät rekisteröityjä, mutta onko LHPKta hallinnollisesti olemassa? Ei kai sitä ole rekisteröity mihinkään?

LHPK on hallinnollisesti olemassa, ja se on käsittääkseni Suomen lain mukaan katsottava rekisteröimättömättömäksi yhdistykseksi, koska se ei ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Yhdistyslaissa määritellyt julkisoikeudelliset määräykset koskevat myös rekisteriin merkitsemätöntä yhdistystä (jäsenluettelon pitäminen, voittoa tuottamattomuus, Suomen lakien ja hyvien tapojen mukaisuus jne). Rekisteröimätön yhdistys ei voi saada nimiinsä esim. omistusoikeuksia tai tehdä yhdistyksenä oikeudellisia sitoumuksia. Eli käytännössä rekisteröimättömässä yhdistyksessä jäsenet vastaavat yhdistyksen sitoumuksista henkilökohtaisesti ja yhdessä, mikäli sitoumuksia pitää tehdä tai jos vaikkapa syntyy ristiriitaa Suomen lakien tai ns. hyvien tapojen kanssa. (Tulevaisuudessa näin voi oikeasti käydä, jos lait ja tavat muuttuvat niin, että synnin saarnaaminen synniksi määritetään lain mukaan vihapuheeksi)

LHPK:n hallinto hoitaa kirkollisen rakenteen tukitehtäviä, joiden tarkoitus ei ole kerätä voittoa maallisessa mielessä. Seurakuntien pastorit sekä seurakuntalaisten parista valitut edustajat muodostavat yhdessä hiippakuntakokouksen. Hiippakuntakokouksen valitsema hiippakuntaneuvosto suunnittelee ja toteuttaa hiippakunnan hallintoa sekä toimintaan liittyviä käytännön asioita.

Käytännön syistä Luther-säätiö (joka on rekisteröity yhdistys) puolestaan hoitaa maalliset asiat, kuten ottaa vastaan kolehdit, suorittaa pastorien palkanmaksut ja hoitaa muut raha-asiat kuten maksaa vuokrat jne.

Monimutkainen rakennehan LHPK-Luther-säätiö on. Kai se teologisesti on perusteltavissakin. Ei rekisteröityminen jonkin maallisen valtion oikeudellisen järjestelmän osaksi tee jostain piispallisesta organisaatiosta Kristuksen kirkon hiippakuntaa. Kristuksen Kirkon oikeuslähde on Jumala eikä yleinen mielipide kuten Suomen lailla, ja hiippakuntien tulee toimia jumalallisten pykälien mukaan. Ei varhainen kirkkokaan ollut Rooman valtakunnan hyväksyttyjen uskonnollisten yhdyskuntien luettelossa ennen Konstantinusta. Silti se oli hallinnollisesti olemassa, vahvasti seurakuntatasolla ja mutta myös seurakuntien välisenä yhteenliittymänä (käytännössä esim. piispojen suosituskirjeillä päästiin osallistumaan toisten seurakuntien kommuunioon).

Ei varmaankaan kukaan näin väittänytkään.

Et sinä, mutta aika moni evl-kirkkoon jäänyt tuttuni on näin väittänyt. Usko tai älä, yksikin kaverini selitti minulle vakavalla naamalla ja ilmeisen tosissaan, että hän - vaikka pitää itseään tunnustusluterilaisena - ei voi siirtyä LHPK:hon koska se ei ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Tämä oli siis ainoa syy. Hänen mielestään LHPK ei ole oikea kirkko siksi, ettei se ole juridisessa mielessä kirkko.

Hassua, mutta mä ymmärrän tuon jotenkin täysin. Itsekään en halua omaan uskonratkaisuuni sisältyvän mitään epämääräistä ja olemukseltaan ailahtelevaista tai sumeaa.