Totta kai se on. Yksi ainoa tyyppi, joka saattaa olla motivoitunut poliittisesti tai henkilökohtaisella tasolla. Yksi vainooja onnistuu ohjaamaan ja muuttamaan tuomiolinjoja. Näissä kysymyksissä taustalla on kelvoton Mika Illmanin ruotsinkieliseen väitöskirjaan perustuva blankopykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja siis sen äärimmäisen epämääräiset tunnusmerkit panettelu ja solvaaminen, jotka mahdollistavat tuomioiden mielivallan. Ja lopulta kuten Päivikin on juuri tänään maininnut, tuomiot perustuvat syyttäjän toistamiin valheisiin, jotka tuomari on ottanut annettuina ja siis sellaisinaan tosina. Todellakin hämmästelen ilmiselvästi ja vakavasti vääristyneen oikeusjärjestelmän puolustelua.
On aivan satavarmaa, että valtakunnansyyttäjän ei lain pohjalta ja virkavelvollisuudesta ole pakko ryhtyä ajamaan tällaisia asioita.
Kyllä hän tässä tapauksessa tekee, koska jankuttaa samaa asiaa eikä tyydy annettuun päätökseen. Olisi tuomioistuimilla jäänyt aikaa oikeisiinkin rikoksiin, kun ei olisi tarvinnut tämän asian kanssa jauhaa.
Käsittääkseni tässä kuitenkin odotettiin tuomioistuimia, ei niinkään syyttäjän ratkaisua. Tuomioistuinten jonoihin tuskin on syynä muutama lehdissä näkyvä juttu, vaan enemmän massa juttuja joissa Pera humalassa puukotti hengiltä parhaan ja ainoan kaverinsa Maken, Virtasen putkiliikkeen konkurssin jälkeen selvitetään syyllistyikö Virtanen velallisen epärehellisyyteen jne.
Kritiikkini keskiössä ei ole oikeusprosessin pituus vaan se, että yksi ainoa henkilö voi vainota ihmistä tuolla tavalla kaikkien oikeusasteiden läpi. Motiiveja epäilen vahvasti, koska valtakunnansyyttäjällä ei ole mikään virkavelvollisuus ja pakko ryhtyä syyttämään tuollaisista asioista. Homma ei kerta kaikkiaan saisi olla niin kapeissa kantimissa kuin se nykyisellään on; onhan siinä aivan räikeä epäkohta. Ja jos halutaan vain ennakkotapaus, sekin on julmaa yhden henkilön aikaansaamaa vainoa yhtä ihmistä kohtaan. Valtakunnansyyttäjä näki oikeaksi uhrata Päivi prosessiin, joka on varmasti henkisesti jopa tappavan raskas, koska hän - kunniallinen ihminen - kokee tulleensa oikeusmurhatuksi ja rikolliseksi leimatuksi.
Lisäksi homma haisee. Valtakunnansyyttäjä tiesi alusta lähtien, mitä on tekemässä, sillä ei hän olisi tuommoiseen muutoin ryhtynyt. Ylimpien oikeusasteiden henkilökohtaiset kytkökset ja jopa mahdolliset salaiset lehmänkaupat ovat aivan ilmeisiä. Minulle tuomio ei tullut yllätyksenä, kuten jo ajat sitten täälläkin ilmaisin.
Mikä olisi vaihtoehto? Jos siis unohdamme tämän yksittäisen tapauksen, ja pohdimme abstraktimmin oikeusjärjestelmän tasoa. Milloin esimerkiksi petoksella tavoitellaan huomattavaa hyötyä tai päinvastoin se on kokonaisuutena arvostellen vähäinen? Aina tulee rajatapauksia jotka on jotenkin linjattava, ja nykyisellään se linjaus tapahtuu yksittäisten tapausten kautta.
toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.
Valtakunnansyyttäjä ei ole tehnyt mitään noista eikä toistuvasti, koska vainoamistapauksissa esim. viestejä lähetetään kymmenittäin tai sadoittain.
Mutta nyt pääsiäissaunaan ja perhepiirissä.
Tietenkin vaikkapa se, että oikeusasteesta toiseen siirryttäessä edellytettäisiin muiden syyttäjätahojen arvioita syytteen jatkamisesta. Jottei siis yksi ainoa vinksahtanut tai vaikkapa poliittisesti motivoitunut tyyppi pääsisi pyörittämään koko rulettia.
Mäntysalo toi esille merkittävän asian. Räsäsen kohdalla kyse ei ole tavallisesta kansalaisesta, vaan kansanedustajasta ja julkisuuden henkilöstä. Jo sen perusteella voidaan lähteä hakemaan ratkaisua yhteiskunnallisen oikeuden kysymykseen. Kyse ei siis ole tavallisesta oikeudenkäynnistä ja siihen liittyvistä ylempiin oikeusasteisiin vetoamisista, vaan ennakkotapauksen tekemisestä. Toki yksityishenkilö Päivi Räsäselle prosessi voi olla hankala, mutta samalla yksityishenkilö itse on hakeutunut julkiseen asemaan, jossa hän edelleen toimii. On siis hyväksyttävä aseman huonotkin puolet.
Itse en pidä Räsäsen tuomiota huonona, vaan päinvastoin hyvänä. Tunnustavana kristittynä olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että esimerkiksi Räsäsen toiminta on lopulta evankeliumin eteenpäinmenemisen este. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kristillisellä vakaumuksella ei ole mitään erityisasemaa suhteessa valtiovaltaan. Ajattelen niin, että kun kristinuskosta tuli aikoinaan hyväksytty ja jopa ainoa laillinen uskonto, kyse oli erikoisajasta. Meidän kristittyjen ei pitäisi odottaa uskomme kannalta mitään erityiskohtelua yhteiskunnalta, kuten eivät ensimmäiset kristitytkään tehneet. Sen sijaan meidän pitäisi kaikissa tilanteissa ja aikoina heijastaa Kristuksen esimerkin mukaista lähimmäisen rakkautta.
Omasta mielestäni se ei toteudu nykyaikaisessa läntimaisessa kristillisyydessä, joka on omanarvontuntoinen ja pöhöttynyt.
Hmm… Tämä kyllä auttaisi, jos syyttäjällä on jonkinlainen agenda tai muuten arviointinsa metsässä. Toisaalta tällainen taitaa olla hyvin harvinaista. Aivan valtaosassa juttuja lienee hyvä, ettei tapaukseen käytetä vielä yhden ihmisen työaikaa sen perusteisiin tutustumiseen, vaan asiaa vie eteenpäin se jolle se on jo tuttu.
Tässä taidetaan tulla vähän siihen, että ‘rikos’ on kovin monenlaista sisältävä kattokäsite. Räsäsen tapausta ei oikein mitenkään voi verrata vaikka rattijuopumukseen. Muodollinen käsittelyjärjestys on silti sama.
Ei syyttäjälaitos yhden ihmisen varassa pyöri. Valtakunnansyyttäjä on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva itsenäiseksi toimijaksi tarkoitettu johtaja, joka johtaa valtakunnansyyttäjän toimistoa. Hänen ajastaan iso osa menee todennäköisesti erilaisiin palavereihin, henkilöstöjohtamiseen yms. Tuskin hän kovin montaa tuntia ehtii yksittäisiin tapauksiin perehtyä, eikä aina välttämättä edes montaa minuuttia - ellei ole aivan erityistä henkilökohtaista mielenkiintoa johonkin asiaan, vaan viraston työntekijät selvittävät ja esittelevät asiat, ja hän sitten on virallinen päätöksentekijä (samoin kuin apulaisvaltakunnansyyttäjäkin) esittelyn pohjalta. Päätökset, jotka annetaan valtakunnansyyttäjän nimissä, ovat yleensä muiden valmistelemia, kuten muissakin sellaisissa virastoissa, joissa päällikkö toimii keskeisten päätösten allekirjoittajana.
Jos viraston johtajalla olisi viikoittain keskimäärin vaikkapa yli 100 asiaa linjattavana (joista osa substanssiasioita syytteisiin liittyen, osa henkilöstöasioita, osa talousasioita jne.), ei siitä ihan hirveästi tutustumisaikaa päätöstä kohti keskimäärin jäisi, kun muitakin töitä on kuin vain linjausten tekemistä. En tiedä, montako asiaa linjattavana tarkalleen valtakunnansyyttäjällä nimenomaisesti on, mutta monissa johtotehtävissä linjauksia tulee tehtäväksi keskimäärin enemmän kuin 100 viikossa.
Olen vain osin samaa mieltä. Kansanedustajan oleminen syytettynä oli todennäköisesti yksi syistä sille, miksi korkein oikeus näki asian yhteiskunnallisesti merkityksellisenä ja otti asian käsiteltäväksi. Korkeimman oikeuden osalta yhteiskunnallisella merkityksellisyydellä voi olla jonkinlaista merkitystä muuna painavana syynä. Sen sijaan syyttäjän, käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyyn syytetyn henkilön henkilökohtaisen aseman ei pitäisi vaikuttaa käsiteltäessä syytteitä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Jostain syystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Suomessa on syytetty erityisesti poliitikkoja, ja pykälää on sovellettu lopulta hyvin harvoin. Mutta lähtökohtaisesti kaikki oman elämänsä somettajat ovat yhtä lailla sen rikoslain pykälän piirissä. Somessa esiintyy varsin paljon erilaisten ihmisryhmien solvaamista, johon poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos ei puutu.
Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tahi jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.
Saa nähdä, miten oikeuskäytäntö yhtenäistyy ratkaisun seurauksena, vai monimutkaistiko ratkaisu enemmän tilannetta. Ei nimittäin tuon ratkaisunkaan jälkeen liene kovin selvä asia, että milloin on kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja milloin ei. Ratkaisu painotti sitä, että rikoskynnyksen täyttymistä punnittaessa tulee tehdä kokonaisarvio laajemmin kuin vain yksittäisiä sitaatteja katsoen. Mikä käytännössä voi tarkoittaa sitä, että jatkossa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta syyttäminen voi olla työläämpää, kalliimpaa ja vaikeampaa kuin ennen tuota ratkaisua, koska jatkossa tällaisesta rikoksesta syytettäessä puolustus voi vedota siihen, että heidänkin tapauksessaan pitäisi huomioida vastaavasti sellaiset näkökohdat, jotka korkein oikeus näki merkityksellisiksi.
Mitä perusteellisempi käsittely vaaditaan, sitä vähemmän poliisit ehtivät viedä asioita syyttäjälle asti ja sitä vähemmän syyttäjät ehtivät syytteitä vuosityöaikansa puitteissa nostaa. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä syyttäjälle ilmoitettiin rikoksia keskimäärin yli 300 000 per vuosi. Vuonna 2024 ilmoituksia poliisilta eteni syyttäjälle enää 198 000. Korkeimman oikeuden ratkaisujen myötä rikosasioista tulee jatkuvasti monimutkaisempia käsitellä, jolloin trendinä on ollut, että pienenevä määrä rikoksista etenee syyttäjän käsittelyyn, ja vastaavasti moni kynnyksen täyttävä tapaus jätetään mappi ööhön. Jos nykyään vaikkapa kansalainen ilmoittaa polkupyörävarkaudesta, asia kirjataan ylös, mutta ei johda aktiiviseen tutkintaan, koska prioriteeteissa muut asiat menevät ohi. Priorisointia on kaikessa muussakin, koska kaikki käsittely vie aikaa ja maksaa.
Syyttäjistä osa voi keskittyä vaativampiin asioihin ja isompiin kokonaisuuksiin. Osa syyteasioista taas on hyvinkin nopeita summaarisia sakkoasioita. Mutta työajassa on rajansa. Jos sitten pitää lähteä syyttämään kansanryhmää vastaan kiihottamisasiassa, ja jos käsittely vie syyttäjän aikaa korkeimman oikeuden uusien oikeusohjeiden pohjalta oikeutta käytäessä jatkossa keskimäärin vaikkapa 50-200 tuntia vuosityöajasta oikeuteen vietävää juttua kohti, syyttäjän kalenteriin ei välttämättä sellaisia juttuja kauhean montaa vuoden aikana mahdu, jos muutkin työt yrittää jotenkin hoitaa. Johonkin käytetty aika on käytännössä pois jostain muusta. Syyttäjiä taitaa nykyisin olla Suomessa noin 470. Syyttäjälaitos tekee noin 89 000 ratkaisua vuodessa eli keskiarvoisesti ratkaisujen määrät syyttäjien määrällä jakamalla tulisi tunnusluvuksi noin 190 ratkaisua per syyttäjä.
Räsäsen antama kuva itsestään on uskovainen eli Jeesuksen todistaja, vt. Apt. 1: 8
"Vaan teidän pitää saaman Pyhän Hengen voiman, joka on tuleva teidän päällenne kr. epi, ja teidän pitää minun todistajani oleman, sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja Samariassa, ja sitte maailman ääreen.
Biblia 1776
Räsänen on kiitettävästi ollut Jeesuksen todistaja kansanedustaja-ministerinäkin. Hän on myös pyrkinyt kirkollisuuden ulkopuolelle, mitä muotojumalisuuteen eli “pönöttämiseen” tulee.
Kuitenkin hän ja Pohjola edustavat kirkollisuutta, mikä inhoaa homoutta, mikä olisi Raamatunkin kanta, mutta ilman inhoa ihmistä kohtaan.
Homous liittyy perheen, avioliiton, ainoan Jumalan asettaman ajallisen elämänmuodon tuhoamiseen.
Mainitset syytäjän institutiona, eli täytyy olla useamman henkilön yhteistyö, jotta joudutaan päätymään Brysseliin asti asiaa käsittelemään.
Pohjola Luthersäätiön piispana liittyi Räsäsen rintamaan ja asia laajeni suuremmaksi marttyyriudeksi, jolloin ikäänkuin alkuperäisen Luther-opetusen sanoma terävöityy.
Nyt koska on saavutettu päätös tähän, mitä tulee Räsäsen raamatullis-lääketiteellis-sosiaaliseen kiistaan, niin Räsästä eikä Pohjolaa enää vedetä oikeuteen ja siksi oli asialle ja maksumiehille eduksi maksaa sakot ja lopettaa kyseenalainen Jeesuksen “todistajana” oleminen. Ei ole enää hengen taistelu lihaa vastaan vaan lihan taistelu toista lihaa, katoavaa vastaan.