Vanhurskauttaminen!-tapahtuma 31.10.2017

Teesien naulaamisen 500-vuotispäivänä järjestetään vanhurskauttamista käsittelevä keskustelutilaisuus Koinonia-keskuksessa Helsingissä. Täältä löytyy lisäinfoa tilaisuuteen liittyen: http://www.lhpk.fi/vanhurskauttaminen/

Tapahtuma kokoaa Suomen tunnustuksellista luterilaista kenttää yhteen. Jos luterilaisen uskon ydin kiinnostaa, kannattaa tulla ehdottomasti mukaan!

6 tykkäystä

Pienenä varoituksen sanana kertoisin omalta osaltani ja yhtenä luennoitsijana, että syystä ja toisestakin omasta esitelmästäni on tulossa enemmän biografinen retrospektio kuin akateeminen luento. Se ei ehkä ole hyvä asia, mutta niin siinä vain käy.

1 tykkäys

Tuohan on paljon mielenkiintoisempaa kuin kuiva akateeminen päteminen. Pistän kalenteriin. Katsotaan uskaltaisiko sitä sitten paikan päälle.

1 tykkäys

Saattaisinpa Helsinkiin ajellakin tuona päivänä. Ja kyllä minua, Wigelius, myös kiinnostaa sinun biografinen retrospektiosi paljon enemmän kuin jokin konemainen luento, etenkin nyt kun olen väikkärisi lukenut.

1 tykkäys

Tämä kiinnostaisi, mutta arkena päiväsaikaan voi olla liian hankala päästä paikalle. On se työpaikan omaaminen sitten joskus hankalaa :confused:

2 tykkäystä

Ai Koinonia-keskuksessako se vanhurskauttaminen tapahtuu? Hyvä saada tähänkin selvyys. Ei tarvitse enää sitten miettiä, tuleeko se kasteessa vai uskonratkaisussa vai missä.

Odotan STLKlta mahdollisimman kuivaa, pikkutarkkaa ja huumorintajutonta esitystä. Ja LHPKlla pitää sitten pappien puhua jakkaralta, että ovat vähän korkeammalla kuin maallikot. SLEYn esitys voidaan vaikka laulaa akustisen kitaran säestyksellä.

Vielä on mahdollisuus irtisanoutua ja syrjäytyä. Tosi-uskovainen ei aseta mitään Jumalan valtakunnan tielle.

5 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.

Kävin paikan päällä katsomassa Wigeliusta livenä. Puhe oli ok, Wigelius on hyvä tyyppi. Tila oli yllättävän miellyttävä, etenkin ollakseen tiukan linjan kristittyjen hallinnassa.

Sen verran puheen sisällöstä, että sen kysymyksenasettelu tuntui itselleni paikoin melko vieraalta etenkin siltä osin kuin siinä yritettiin todistella, että Jumala voi ilmestyä ihmiselle muutenkin kuin Raamattua lukiessa tai kirkossa sakramentteja vastaanotettaessa. Olen kyllä täysin samaa mieltä itse asiasta, mutta lienee jokin kummallinen ääriluterilainen opetus tässä taustalla, että tätä pitää ylipäänsä erikseen puolustella. Puheen pääsisällön (jonka joku muu saa referoida) suhteen olen jotenkin indifferentti. Minun puolestani voidaan ajatella noin mutta yhtä lailla voidaan ajatella jollain toisellakin tavalla. En siis näe välttämättömäksi ratkoa asioita tuollaisella tarkkuudella.

2 tykkäystä

Se varmaan johtui siitä Baphometista ikkunassa. Huvittanut muutaman kerran yllättävä vuohi-maalaus.

Kah, olin itsekin paikalla, kun työtilanne muuttui, mutta en tunnistanut TV:tä. Mielenkiintoinen tilaisuus, vaikka jälkimmäisessä tilaisuudessa osa termistöstä meni yli hilseen. Seurakuntaliiton ja STLK:n välinen sessio oli kiinnostava jo silkan historiallisuutensa vuoksi, sillä niitä 1920-luvulta asti erottanut kiista saatiin selvitettyä.

1 tykkäys

Tässä LHPK:n sivuilta tekstiä ja videot aiheesta:

Tämä kyllä kuuluisi ketjuun omituisia huvittumisen aiheita, mutta menkööt tänne.

Niin tääkin, mutta menköön nyt tänne kun kerran aloitit… :slight_smile:
Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen kun mainitaan henkilö nimeltään Heikki Salo, ei suinkaan ole tämä “Pätiälän harha” vaan rytmiryhmä Miljoonasade… Tilaisuudessa tuskin kuitenkaan laulettiin Marraskuuta yhteislauluna :smiley:

1 tykkäys

Ei, mutta siteerattiin J. Karjalaista sekä hengellisten laulujen sanoittajaa Hanna Rautaa.