Filonilla tietää etten minä sitä toivo. En tiedä oikeastaan onko kyseessä pelkokaan. Toteaminen?
Varmaan siksi tätä olen tuonut esiin että en oikein näe mikä vanhoja kirkkoja suojaa joutumasta käymään läpi samaa kuin me nyt. Enhän toki väitä että oppia muutettaisiin. Luulen että kysymys on siitä että liberaalit kristityt kaikissa kirkoissa muuttavat käytäntöä opin ohittaen. Kiertoteitä, puhetta pastoraalisesta otteesta, jne.
Kirkot eivät ole irti ihmisistä. Ne eivät ole yhtenäisiä sisäisesti muuten kuin virallisella tasolla. Niiden muuttumista ei estä se että papit ja piispat tai heidän enemmistönsä pysyvät opissaan. Muutos ja ristiriita tulee sisältä eikä ulkoa. Kirkkojen jäsenistä iso osa itse haluaa hyväksyä yleisen mielipiteen. Ajan henki on niin musertava.
Vain Jumala itse voi estää sen että homohäitä tai siunauksia nähdään joskus kaikkialla. Sen ihmeen hän toki voi tehdä.
Suomen Luterilaisen kirkon kanta on se, että saa rukoilla ja se on oikein. Kirkon työssä oleva saa elää homosuhteessa, ja se on oikein. Joisakin muissa maissa luterilaiset vihkivät homoja, se on siellä kirkon kanta.
Ehkä sain Italiasta väärän kuvan, kun vietimme Roomassa luostarimajoituksessa Vatikaanin vieressä vajaa pari viikkoa. Silloin ainakin uskonto näkyi kaikkialla.
Hups, siunauksella tarkoitin siis, että pari puolesta saa rukoilla, ja sillä tavalla siunata paria. Ei tietenkään saa vihkiä ja sillä tavalla siunata paria.
Jos ymmärsin oikein Suomen tilanne: avioliitto vihkiä kirkossa yksi asia, siunaaminen toinen asia ja rukoilla puolesta (siis esirukous) kolmas asia. Ruotsissa tilanne valitettavasti eri.
Kirkko on vahva siellä, missä kirkon jäsenyys ei tarkoita vain unohtunutta merkintää kastekirjassa. Esimerkiksi näiden lukujen mukaan Espanjan katolilaisista vain murto-osa vaivautuu sunnuntaimessuun. Irlanti ei ole mukana vertailussa.
Irlannin tilanteesta puhutaan esimerkiksi tässä artikkelissa. Kirkossa kävijöitä on vielä vajaa puolet katolilaisina itseään pitävistä, mutta tämä joukko on kovin iäkästä. Pappiskutsumukset ovat niin harvinaisia, että parin vuosikymmenen päästä harvojen halukkaidenkaan on vaikea päästä messuun Irlannissa.
Puolassa valitettavasti alttarin ja valtaistuimen yhteys karkottaa tällä hetkellä väkeä kirkosta ennen näkemättömään tahtiin ja uusia hyväksikäyttötapauksia sekä niiden peittelyä tulee esiin harva se viikko. Tilanne ei sielläkään näytä nuorison osalta erityisen lupaavalta.
Toisaalta toki siellä, missä “kaikki” käyvät sunnuntaisin kirkossa, on mukana myös ulkoista painetta ja tavan vuoksi käymistä, tai siksi ettei vanhemmille tule sanomista. Niissäkään maissa välttämättä kaikki kirkossa kävijät eivät ole kaikesta kirkon kanssa samaa mieltä eivätkä aina tunne kirkon opetusta kovin hyvin - tällaista tapahtuu Puolassakin edelleen, varsinkin maaseudulla. Mutta ehkä valmius hyväksyä se, että kirkko ei mukaudu kaikessa heidän mielipiteeseensä, on silti suurempi.
Kiinnostavia lukuja, tosin eräät yksityiskohdat herättävät epäilyksiä. Albaniassa vuosina 2000-2004 ei varmaankaan 58% väestöstä ole katsonut kuuluvansa katoliseen kirkkoon. Myös Burkina Fason 30% vaikuttaa epäilyttävän korkealta.
Kas näin. Ilmeisesti Saksassa yli tuhat Katolisen kirkon papistoon kuuluvaa ja pastoraalityöntekijää ilmoittaa jatkavansa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamista. Mikähän lie konsensus siellä…?
Aika jännää miten yleistä ja sallittua papeille on tuo yhteisen opin ja pelisääntöjen heittäminen nurkkaan ja touhuamalla ihan oman pään mukaan.
Luottavatko he niin vahvasti saaneensa vain itse suoraa linjaa pitkin Jumalalta “ne oikeat ohjeet” ja kaikkien kirkkokuntien olevan väärässä.
Onneksi ihan samassa mittakaavassa lääkärit ja poliisit eivät sooloile noin vahvasti.
Irvokkainta on, että samalla kun nuo papit nostavat kirkolta palkkaa (se kyllä kelpaa) niin puhuvat ja tekevät omiaan. Ihan kiva järjestely.
Steve Skojec nostaa myös esiin sen, että tosiasiallisesti kirkon kannan vastaisille kannoille on melko runsaasti tilaa jopa kirkon hierarkiassa ja spekuloi, että asiat painettaneen nytkin villaisella:
Erona tässä on se, että katolisessa kirkossa konsensus ei lähtökohtaisesti määritä oppia. Mutta sinänsä tuollainen reaktio Saksasta oli ihan odotettavissa. Katsotaan nyt, millaisia jatko-osia tässä on odotettavissa.
Aikoinaan kai Hollannissa oltiin “radikaaleja” - julkaistiin oma katekismuskin. Kun minut otettiin 80-luvun alussa pyhän Kirkon täyteen yhteyteen, oli lähes koko hiippakunnan papisto piispaa myöten hollantilaisia. Eivät kyllä mielestäni järin radikaaleja…
Mielestäni asiat eivät ole todellakaan hyvin. Kiinteistöjä koskevia isoja päätöksiä ei voi tehdä, seurakuntien kiinteistöjen kuntoa ei valvota.
Josko suomalaiset kohta tajuaisivat että lähetystöä Vatikaaniin tai koko joukolla viestejä Pontifexin Twitteriin, tai hiippakunnasta on rauniot jäljellä.