Vihaa ilmassa

Pikkuisen liikaa vihaa ilmassa ja myös vastakkainasettelun kärjistymistä olen nyt havaitsevinani tässä yhteiskunnassa. Ilokseni sitä ei kaiketi kuitenkaan ole kovin paljon eri karsinoissa elävien hengellisen elämänsä vakavasti ottavien kristittyjen keskuudessa. Muualla näen paljon valhetta ja aiheetonta syyttelyä sekä moraalin luhistumista. Voisikohan yhteinen rukous auttaa?

Kuuluuko vihanpito nyt sitten vain tähän ajankuvaan? Mikä siihen on syynä? Vaikuttaako tekniikan kehitys ja lähinnä radio, TV ja internet ja sen some- ja pelimaailma vahvaan polarisoitumiseen? Luulisi että ääripäitä olisi tämän kaiken pohjalta moniakin ja eri suunnille kasautuneina, mutta minusta näyttää, että meneillään on olevinaan jako “hyviin” ja “pahoihin” ihmisiin.

No siinäpä se sitten onkin, että kuka nyt muka edustaa hyvää ja kuka pahaa… Kristityillä luulisi olevan jonkinlainen yhteinen näkemys siitäkin, mutta vaikuttaa siltä että kaikesta kristittyjen yhteydestä huolimatta jotkut toimijat ovat tiukasti kiinnittyneet tämänpuoleisiin ja osallistuvat vastakkainasetteluun aktiivisiksi ja jopa riidanhaluisksi osapuoliksi. :unamused:

Noin varmaankin on; itse olen ajatellut, että vihaa synnyttää epäoikeudenmukainen kohtelu. Mielestäni reilulla pelillä ei synny vihaa. Rikoksentekijäkin luullakseni ymmärtää ja hyväksyy tuomionsa, jos se on kohtuullinen.

Konkreettisempien esimerkkien puutteessa tämä keskustelu uhkaa mennä aforismien pudotteluksi, mutta jatkan ketjua ehdottamalla tarkennusta: vihaa synnyttää kohtelu joka koetaan epäoikeudenmukaiseksi.

1 tykkäys

Minunkin mielestäni tuosta @Semajah n aloituksesta puuttuu konkretia ja on siten melkoisen sisällyksetön. Olisin mielelläni halunnut nähdä tuon @Sakarja n kommentin, mutta joku liputti sen, mistähän syystä?

1 tykkäys

Minä liputin. Nähdäkseni se käsitteli selkeästi politiikkaa, mutta asian voi toki tulkita toisinkin. Ksenofobian puolustelu kuulunee ehkä kuitenkin muualle :thinking:.

4 tykkäystä

Kiitos kun myönsit! Olen kuitenkin sitä mieltä, että liiapasinsormi on monilla liian herkällä näitten liputusten suhteen. Politiikan täydellinen välttäminen tekee keskusteluista vaikeita kun kuitenkin elämme kaikki keskellä yhteiskuntaa, sen jäseninä.

5 tykkäystä

Toki tekemiseni myönnän ja lähetin myös Sakarjalle YV:n. Moderaattori tietenkin asian päättää.

Olen samaa mieltä, että on hirvittävän vaikeaa määritellä missä politiikka alkaa tai loppuu. Myönnän myös sen, että katson tätä rasismi-/ksenofobiakohua hieman eri vinkkelistä kuin valtaosa suomalaisista. Minulla on myös reaalimaailmassa Venäjään viittaava nimi, joten rasistinen kohtelu on tullut omakohtaisesti tutuksi. Teen tietenkin myös itse virheitä ja mölisen typeriä, en ole täydellistä lähelläkään.

3 tykkäystä

Ihan perusteltu tarkennus.

Ehkä konkretiaa voidaan kaivata, jos pelkillä käsitteillä pelaaminen ei ole esimerkiksi filosofiasta tai vaikkapa lainsäädännöstä tuttua.

Itse pidän vihaa ja vihan ilmapiiriä koskevaa aloitustani ihan relevanttina ja nimenomaan hengellisessä mielessä. Kristityillä rakkauden sanansaatttajina luulisi olevan erityinen rooli yhteiskunnan hengen luomisessa, totuuden puolustajina ja valheen tuomitsijoina, syntisten ystävinä ja syyttäjien nöyryyttäjinä. (Älköön kukaan takertuko tuohon viimeiseen sanaan; Jeesus antoi välillä palaa sanallisesti ulkokultailijoiden suuntaan ihan kunnolla)

Viittaatko nyt aloituksellasi siihen, että kristityillä olisi erityinen rooli sinun muotoilemasi hengellisyyden sanansaattajina? Se vain ei onnistu kun kristinuskon sisältö ei ole yhtenevä muotoilemasi hengellisyyden kanssa. Itse en usko, että tämän maailman ongelmat ratkeavat minkään ihmisen muotoisen agendan välityksellä vaikka niistä yhtä ja toista suositellaan ennennäkemättömällä kiihkeydellä tienä Elroradoon. Tarvitaan Jumalan voiman aikaansaama ihme, mutta Jeesuskaan ei tehnyt ihmeitä siellä missä epäusko oli saavuttanut huippunsa. Hän puhuu vain niille, jotka kuulevat, kuten hän itse sanoo, mutta harvoilla ovat kuulevat korvat. Ihmiskunnan paatumus on ennennäkemättömän syvä.

Kyllä minä viittaan tietenkin ihan yleisesti kristinuskoon lähimmäisenrakkauden airuena. Mutta mitä erityistä vikaa minun näkemyksissäni voisi olla? Uskoni Jumalaan ja Jeesukseen on iloista turvautumista evankeliumiin, ja suhtaudun erittäin suopeasti kaikkiin kirkkokuntiin ja niiden piirissä eläviin veljiini ja sisariini.

No tässähän päästäisiin taas takaisin liiallisten rupattelujen parista pohtimaan sitä mistä kristinuskossa on kysymys.

Enkä nyt halua sinun käsitystäsi siitä kovin syviin yksityikohtiin mennen kritikoida, muuta kuin toteamalla sen yliekumeeniseksi, eli vaatimukseksi ekumeniasta kristittyjen yksimielisyytenä lähes kaikessa, joka on utopia, eikä se sovellu laajennettavaksi yhteiskuntaan niin kuin aloitusviestissäsi näytät olettavan? Oma käsitykseni kristinuskon soveltamisesta yhteiskuntaan rakentuu Raamatun sanalle.

Ef 1:8-10: “Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä- siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.”

Luther tiivistää tämän asian näin hienosti.

Määre “omassa itsessään” (kr. en hautoi) tekee tästä taistelusta vielä merkillisemmän ja loistavamman. Se osoittaa näet, että niin valtavien asioiden täytyy tapahtua yhdessä ainoassa persoonassa, Kristuksessa: kirous, synti ja kuolema tuhotaan, mutta siunaus, vanhurskaus ja elämä pannaan niiden tilalle. Koko luomakunta muutetaan yhdessä henkilössä muuksi! Jos luot katseesi tähän henkilöön, näet, että synti, kuolema, Jumalan viha, helvetti, Perkele ja kaikki paha on voitettu ja surmattu. Mikäli siis Kristus armollaan hallitsee uskovien sydämessä, siellä ei ole yhtään syntiä, kuolemaa eikä kirousta. Mutta missä Kristusta ei tunneta, siellä nuo viholliset pysyvät vallassa. Kaikki, jotka eivät usko, ovat myös vailla tätä siunausta ja voittoa. Meidän voittommehan on usko, niin kuin Johannes sanoo (1. Joh. 5:4).

Ei ole siis mahdollista ihmisten päästä millään tavoin eroon vihasta, joka yhteiskunnassa ilmenee joko rasismina tai ksenofobiana jne.,muutoin kuin Kristuksessa, koska ihmiset ovat vääjäämättä syntisiä Kristuksen ulkopuolella, eikä syntisyyttä saada poistetuksi ihmisistä ihmislähtöisin metodein, kuten yllä kirjoitin. Sen on jo poistanut Jumala joka oli Kristuksessa sovittaen maailman itsensä kanssa. 2.Kor.5: 19. Kysymys kuuluukin nyt vain missä on kuulevia korvia, jotka eivät antaudu sellaisten viestien vietäväksi/johdettavaksi, joita maailma esittää ratkaisuksi asiaan, vaan taipuvat Pyhän Hengen johtoon? Tähän tarvitaan kuten aiemmin sanoin Jumalan ihme, mikään muu ei auta.

Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että maailma vihaa tällaista kritiikkiä joka suuntautuu sen rationalismia vastaan esittäen sen toivottomaksi, koska sen perustana on käsitys maailmasta lintukotona. Vain uskon valistama ymmärrys käsittää nämä asiat!

Eikä yhteiskunnan suurin ongelma ole rasismi tai ksenofobia, vaan synti.

Jännä että olet tulkinnut sen tuolla tavoin. Täytyy olla niin, että olen ilmaissut asiani jotenkin väärässä sävyssä. Minä siis en mielestäni ole esittänyt mitään vaatimusta vaan esittänyt näkemykseni uskosta (Jumalaan, Jeesukseen) kristittyjen tärkeimpänä yhteisenä tekijänä. Ja olen sanonut, että minusta se on nimenomaan pelastusopillisesti tärkeä - ja itse asiassa tärkein - juttu. Olisi nimittäin aika kummallista kristinuskoa, jos siitä puuttuisi usko Jeesukseen.

On sitten taas hienosäätöinen kysymys, kuinka ja miten sen uskon henkilökohtaisella tasolla ajatellaan olevan. Kirkoille ehkä riittää kirkon uskoon yhtyminen - ja sehän on ainakin minusta ihan ok. Villit (“vapaat”) suunnat korostavat uskon henkilökohtaisuutta ja uskoontuloa ja parannusta ja pyhitystä, ja hyväksyn heidänkin tulkintansa. Arvelen, että kaikki me tällä foorumillakin joka tapauksessa uskomme Jumalaan ja Jeesukseen, ja sen tähden voin mielihyvin pitää teitä kaikkia veljinäni ja sisarinani.

Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.