Tarkoituksenani ei ole varsinaisesti pohtia Sleyn strategiaa sinänsä - siinä on paljon hyvää ja ihan tavalliseen toimintaan liittyviä asioita, ja paljon myös sellaista josta ei vielä oikein tiedä, miten ne toteutuvat ja miltä käytännössä näyttävät. Mietin tässä kuitenkin sitä konseptia, että kristillisen järjestön ja sen messuyhteisöjen toimintaan tuodaan liike-elämästä tuttuja termejä. Miksi toimintaa ja sen suunnittelua pitäisi määritellä nimenomaan tällaisten asioiden kautta?
Siksi että johtamiskoulutus on pääosin liiketalouden puolella. Toki armeija ja muutkin organisaatiot antavat johtamiskoulutusta, mutta kauppakorkeakoulu lienee näistä tärkein.
Mielestäni liiketalouden johtamisessa käytetyt perusasiat toimivat myös hengellisissä, tai missä tahansa kuvioissa.
@Anskutin Juuri niin. Sama tympeä kielenkäyttö vaivaa paikallisseurakuntia ja tietenkin esim hiippakuntia.
Pahinta on että kysymys ei ole vain hassun hauskasta liikemaailman imitoinnista siinä mielessä että olisimme vain omaksuneet joitakin termejä.
Itse työnteko nimittäin on yhä enemmän strategian päivittelyä ja muun sanahelinän tuotantoa. Toki tehdään ihan oikeaakin perustyötä. Mutta ihmiset väsytetään näillä joutavuuksilla. Sitäpaitsi bisnes- terminologia salakuljettaa mukanaan myös vaatimusten ja vertailujen kulttuuria. Kirkko jonka tulisi tarjota taakkojen alla eläville ihmisille lepoa ja lohtua, on täynnä väsyneitä ja ahdistuneita työntekijöitä, joilla on fokus hukassa eikä se ole aina ollenkaan heidän oma syynsä.
Tämä on totta, sellaista se lie joka työpaikassa. Viime duunivuoteni projektipäällikkönä isoputiikissa oli lähinnä sellaisten paperipinojen tuottamista, joita ei varmaan kukaan lukenut. Raporttia tehdystä ja suunnitelmaa tehtävästä ja kokouspöytäkirjoja. Opin hyväksi suunnitelman- ja raportinkirjoittajaksi, mutta en ole varma että itse projektit olivat kovin tuotteliaita. Mutta jos johto pakottaa koko ajan tiuhentamaan raportointia, niin ei siinä oikein jää aikaa eikä paukkuja muuhun tuotantoon.
En näe tuota strategiaa ongelmallisena liike-elämästä tuttujen termien käytön kannalta. Messuyhteisöjen osalta tuossa strategiassa on asetettu tavoitteeksi, että “Jumalanpalvelusyhteisömme ovat kasvaneet”, ja todettu sitten, mitä mittareita hyödynnetään kehityksen seuraamiseen asian kohdalla (mm. jumalanpalvelusten osallistujamäärillä).
Muistelen Jeesuksenkin hyödyntämään liike-elämästä tuttuja termejä (esim. Luuk 14:28-30 tai Matt 13).
Ongelmallisena olen pitänyt sitä, että joissain seurakunnassa seurakuntalaisia on alettu toisinaan kutsua “asiakkaiksi”. Sley-yhdistyksen osalta vaikkapa ehtoolliselle osallistujia tai sielunhoitoon hakeutuvia ei strategiassa nimitetä asiakkaiksi. Sleyn strategiassa asiakkaiksi kutsutaan Sley-Media -kustannusyrityksen asiakkaita, jotka ovat esim. kirjojen ostajia, mikä on ihan ok, kun on kyse kerta liiketoimintaa harjoittavasta yrityksestä. Seurakuntalainen on yhteisön jäsen. Pidän terminologisesti ongelmallisena myös esimerkiksi sitä, jos osallistujille maksuttomassa kirkon perheneuvonnassa käyviä kutsutaan “asiakkaiksi”, vaikka toisaalta ymmärränkin ratkaisun, ja vaikka joskus seuraan ja käytän itsekin sen tyyppistä sanoittelua.
Liike-elämässä asiakkaaksi nimitetään yleensä sellaista henkilöä tai organisaatiota, joka ostaa (tai on aikeissa ostaa) yhden tai useamman tuotteen tai palvelun.
Kaikki varmaan tuntevat Bullshit bingon. Se on siis ’peli’, jota turhautunut kuuntelija jossain strategiakokouksessa alkaa pelaamaan. Tarvitaan vain ruutupaperia ja kynä. Kun kokouksessa tulee esille termejä kuten ’arvojohtajuus’, ’kasvukäyrä’, ’sitouttaminen’ tai ’tiimityöskentely’, kirjoittaa turhautunut pelaaja sanan paperille. Kun sanoja on tullut tarpeeksi, esim viisi kpl, nousee kuulija ylös penkistä ja huutaa kovalla äänellä BULLSHIT!
Kyllähän projektityö voi olla tätäkin ja olenhan minäkin sitä työvuosinani isofirman projektipäällikkönä joskus nähnyt, onneksi vähemmän kuin uskoisi, sillä meillä oli hieno ja rento työyhteisö tuotekehityksessä. Bullshittiä puhuivat lähinnä markkinointi-ihmiset, joihin onneksi harvemmin piti törmätä.
Vedän edellistä kommenttiani sen verran takaisin, että jos bullshit ei sovi huippuyritysten tuotekehityksiin, ei se sovi oikein kirkkoonkaan. Sen sijaan johtamiskoulutusta tarvitaan, sekä asioita ja käytäntöjä, jotka oikeasti ovat osoittautuneet toimiviksi. Se että kirkkoa aletaan johtaa kasvuyritysten keinoin voi kuulostaa pahalta, mutta olisi kuitenkin syytä perehtyä ensin hyvän johtamisen teorioihin ja käytäntöihin, joita varmasti kirkko, sen yhteisöt ja seurakunnatkin tarvitsevat. Mikään muu ei ole kamalampaa kuin huono johtajuus. Se pätee niin yrityksiin kuin seurakuntiinkin.
Hyvä johtaminen, suunnitelmien tekeminen ja arviointi sekä itsearviointi.
Tällaisia asioita en pidä huonona vaan melko välttämättömänä. Tässä ei seurakunta tai kristillinen järjestö vielä menetä omaa olemustaan.
En siis ajattele että pitäisi vaan joka aamu kokoontua kirkolle piiriin ja sitten odotellaan mitä Henki sanoo ja toimitaan sen mukaan vailla etukäteen tehtyä suunnitelmaa. Luultavasti siitä seuraisi kaaosta ja joidenkin vahvojen ja innokkaiden pyrkimyksiä käyttää toisia oman hengellisen kunninanhimon välineinä.
Tärkeää on se, millä tavalla suunnitellaan ja arvioidaan. Ja kuka sitä tekee ja miten ison osan ajasta nappaa sellainen työ jossa puhutaan työstä mutta ei kuitenkaan olla tekemässä sitä perustehtävää.
Järjestön sisäistä tilaa en tunne, mutta seurakunnan kyllä. On se melkoista myllyä välillä. Miltä asiat näyttävät, sitä kysytään aika usein kun pitäisi kysyä mikä on ulkokuoren kätkemä sisältö.