Törmäsin hieman hämmentävään ilmiöön, nimittäin Vogue-lehden yhteistyössä katolisen kirkon kanssa järjestämään muotitapahtumaan, jonka teemana oli katolisen kirkon vaikutus muotiin.
Sinänsä ihan mielenkiintoinen teema, mutta toteutukset olivat osin suht rajuja, ja Vatikaani oli ilmeisesti valmisteluissa että itse tapahtumassa edustettuna. Minulla oli katolisesta kirkosta hieman konservatiivisempi kuva, ja jotkut puvut minusta menivät omasta mielestäni mauttoman puolelle.
Olisi mielenkiintoista kuulla katolisen kirkon jäsenten mielipiteitä.
Noteerasin saman happeningin jo muutama päivä sitten. En kuitenkaan Voguesta vaan First Things -sivustolta. Kirjoittaja lienee katolilainen. Ainakin juttu on hyvä:
We should attend to the real Catholic imagination and not its sentimental counterfeit. The same faith that gave rise to these beautiful baubles proposed views on sexuality and social order that are contrary to the spirit of the age. It is foolish to suppose that either the Church’s teaching or its relics are mere artefacts that now have lost their power. These copes, stoles, clasps, and rings still move men—still have the power Leo XIII acknowledged in Testem Benevolentiae when he advised priests in America to spread the faith “by the pomp and splendor of ceremonies” as well as “by setting forth that sound form of doctrine.” In the Met’s carnival atmosphere, their splendor seems all the more radiant.
Näyttääpä olleen huonon maun karnevaalit. Ihmetyttää kyllä, että kardinaali lainaa oman hiippansa moisiin naamiaisiin. Liturgiset vaatteet eivät ole mitään pukuleikkien tarvikkeita, vaan ne on varattu yksinomaa varsinaiseen käyttöönsä.
Itseasiassa taitaa olla niin, että Metropolitan Museum of Art järjestää näyttelyn tuolla teemalla ja siihen on saatu lainaan liturgisia vaatteita Vatikaanista. Ja sama museo järjesti varojenkeräämisgaalan näyttelyn otsikolla. Ja se sitten inspiroi julkkiksia vetämään ylleen noita kammotuksia.
Tämän gaalan järjesti Vogue-lehden päätoimittaja Anna Wintour, joka yhdessä haastattelussa kertoi, ketä Vatikaanin edustajia oli myös gaalassa mukana, ja miten mitään negatiivista palautetta ei tullut, koska kaikki oli etukäteen sovittu yhdessä näiden piispojen ym kanssa. Eli itse sain sen kuvan, että piispat olivat kaiken tapahtuneen, myös tuon Rihannan toiminnan, hyväksyneet. Rihanna toimi gaalassa co-hostina Wintourin rinnalla, joten hän ei ollut siellä pelkästään vieraana.
Joo, mutta se siis oli Metin gaala. Rihannallehan oli tuon hiipan lainannut kardinaali, joten tietysti se oli hyväksytty. Yleisön pukeutumista ei kyllä ole varmasti etukäteen hyväksytetty millään taholla. Ja siellähän nuo ylilyönnit näyttävät olevan.
Kuten sanoin, minusta kardinaali mokasi, kun lainasi liturgisia vaatteita tuollaiseen käyttöön.
Kieltämättä vähän hassulta kuulostaa tällainen, eikä liturgisia vaatteita pitäisi mielestäni tällaiseen käyttää. Rihannan puku oli muutenkin absurdi, kuten muutkin teeman ylikirjaimellisesti tulkinneet pukukokonaisuudet. Ylilyöntien ohella tuolla näytti kuitenkin olevan aidosti hienojakin pukuja. Kate Uptonin kruunu ja huppu soveltavat teemaa mielestäni tyylikkäästi, ja Zendaya Colemanin Orleansin neitsyt -haarniskapuku on ai-van tavattoman siisti kirjaimellisuudestaan huolimatta. Priyanka Chopra ja Misha Nonoo ovat vähän siinä rajalla että menikö yli, mutta tykkäsin. Anna Wintourin puku oli tavattoman kaunis, mutta risti oli liikaa ja huonosti asetettu
Oikeastaan tällainen muotitapahtuma on tavallaan hauska ajatus, kannustaa parhaimmillaan uuteen luovuuteen ja taiteellisempaan otteeseen vaatesuunnittelussa – ja ohjaa muotisuunnittelijoita ammentamaan inspiraatiota menneiden vuosisatojen puvuista, mikä saa täyden tukeni! Harmi että on kuitenkin varmaan väistämätöntä, että tällainen gaala johtaa myös melkoisiin mauttomuuksiin. Ja että muotiteollisuuteen helposti liittyy kaikkea eettisesti arveluttavaa.
Piispa Dolan oli siellä esittelemässä irlantilaista huumoria Näyttää saaneen aika kovaakin palautetta. National Catholic Registerissä on aika taspainoinen juttu tapahtuman taustoista:
Kuuntelin radiota tänään autoa ajaessani, ja puhuivat aiheesta. Ilmeisesti on herättänyt hyvin ristiriitaista palautetta, toisin kuin Wintour televisiohaastattelussa sanoi. Mutta New Yorkin kardinaalista puhuivat erikoiseen sävyyn. Oli kuulemma sanonut, että toki hänen pitää olla mukana tapahtumassa, jossa on esillä Love, Truth, Goodness and Beauty. Ja alkukirjaimia toimittaja kehoitti miettimään. Yllättäen maallisen kanavan radiotoimittajat eivät tuntuneet tätä tyyppiä kuitenkaan ylistävän, vaan olivat samaa mieltä joidenkin kriitikoiden kanssa, että rajoja oli rikottu. Mutta tuntuu siltä, että rikottu oli yhteistyössä tiettyjen kirkon edustajien kanssa, ja katolisen kirkon linja ei tässä ollut ihan yhtenäinen.
Tämä herätti kyllä kulttuuriappropriaatiopolemiikkia. Jos kyseessä olisi ollut minkä hyvänsä muun kuin kristinuskon kuvaston käyttöä, niin meteli olisi ollut isompi kuin puu pubissa…
Muoks. Autocorrect… Kirjoitin “pyy pivossa” enkä puu pubissa ja täten kulttuuriapproprioin vanhoja suomalaisia sanontoja. Puhelimessani on kulttuuriappropriokielto ja se estää tällaiset sanontojen epäadekvaatit käytöt.
Kulttuuriappropriaatioon on kuitenkin hankalampi vedota jos “alkuperäiskulttuurin” (vähän hölmö konsepti tässä yhteydessä :D) jäsenistä jotkut ovat tälle siunauksensa ja avunsa antaneet. Toki he voivat antaa tukensa vain omasta puolestaan, mutta kollektiivisen loukkaantumisen tekee tällainen silti pikkasen vaikeammaksi. Kun lisäksi huomioi sen, kuinka usein kristilliset tahot korostavat (olivat oikeassa tai ei) kristinuskoa länsimaisen sekulaarinkin kulttuurin kulmakivenä ja kuinka nihkeästi kulttuuriappropriaatioajatukseen samoissa piireissä usein suhtaudutaan, niin eiköhän se ole sekä ymmärrettävää että positiivista ettei sitä nimenomaista diskurssia ole (muuten kuin muutaman humoristisen meemin osalta) vedetty tähän juuri mukaan?
Luin First Thingsin artikkelin. Lainaukset, joita vastaan se asettui, olivat tosiaan höpöjä, näyttelyn moderni osuus kuvausten perusteella ikävä, ja kuva uskontotuuksista riisutusta sentimentaalisen ulkokuoren kirkosta surullinen. Mutta en ole ihan vakuuttunut, että artikkelin luonnostelema kuva kirkosta tekee sekään oikeutta kristinuskon elämäämullistavalle sanomalle tehdessään siitä konservatiivisen vastakulttuurin lippulaivan taikka sakramenteille lähestyessään niitä puhtaasti dogmaattisesta näkökulmasta. “Marriage is indissoluble and ordained by God; Christ is present in the Eucharist and must be revered” on toki täysin totta ja tärkeää, mutta ei yksinään läheskään riittävä kuvaus sakramentaalisesta uskosta. Jos ns. “liberaalimmat” kuvaukset kirkosta ja kristillisestä uskosta osaavat olla nättiä höttöä josta ei löydy teologista tarttumapintaa, niin “konservatiiviset” katsaukset aiheeseen uhkaavat liian usein olla teräksenkiiltoista ulkokuorta, jonka alla kaikuu huolestuttavasti. Ei toki ole reilua odottaa yhdeltä lyhyeltä artikkelilta kaikenkattavaa katsausta katoliseen uskoon, mutta jokin tämän artikkelin kaltaisissa puheenvuoroissa on pitkän aikaa häirinnyt – tämä liittyy kuitenkin laajempaan viime aikojen pohdintaani uskonnollisesta keskustelusta, joten ehkä aiheesta on parempi avautua aikanaan jossain muussa ketjussa kuin tässä.
Tietenkään se ei ole riittävä kuvaus koko uskosta, mutta keskustelua usein käydään niiden kanssa joiden mielestä nuo eivät ole totta. Riittäviä kuvauksia on tarjolla, mutta siitä huolimatta tiettyjä kohtia vastaan hyökätään jatkuvasti. First Things ei ole kirkon sisäinen julkaisu, vaan ekumeeninen ja ( hyvällä tavalla ) sekulaarinenkin julkaisu, joten se heijastelee niitä juttuja, joista yhteiskunnassa puhutaan.
Väittäisin, että sitten on ehkä sitäkin huonompi taktiikka mennä noin voimakkaasti dogmimääritelmät ja Leo XIII edellä. Katolinen lukija saattaa osata lukea pahastikin tynkäksi jäävien sakramenttikuvausten taakse laajempaa ymmärrystä Jumalan inkarnaation, sovitustyön ja läsnäolon laaja-alaisesta merkityksestä kirkossa ja maailmassa, mutta ei niitä, joiden ymmärrys katolisen uskon perustotuuksista on jäänyt joiltain osin merkittävän vajaaksi auta, jos avioliiton sakramenttiutta myydään avioerokiellolla – jos siis lukijakunta ei ole valmiiksi avioerokielteinen. Tässä toki kärjistän – artikkelissa oli hyviäkin kohtia. Mutta jos käydään keskustelua ihmisten kanssa, jotka eivät jaa samoja perusoletuksia sakramenttiteologian tai etiikan saralla, niin ei niiden totuuksien hokeminen itsessään ole kovin tehokas tapa johdattaa keskustelukumppania niiden piiriin. Jos monet tällaiset puheenvuorot jättävät minut kylmäksi, vaikka olen uskonkappaleista kirjoittajien kanssa samaa mieltä, niin en ole valtavan optimistinen sen suhteen miten valmiiksi erimieliset ne lukevat
No artikkelihan kuvasi tätä Metropolitanin gaalaa yleisesti ja siellä näyttelyssä olleita esineitä erikseen. Itse näkisin tämän kohdan keskeiseksi: “My Catholic grandparents, who feared for my soul because I was not baptized as a child, were better exemplars of the sacramental imagination than every ex-Catholic designer combined.” Eli luovaan mielikuvitukseen ei pitäisi suhtautua vain ulkokohtaisesti joitain irrallisia esineitä tuottavana juttuna, mikä tuollaisessa näyttelyssä on selvänä vaarana. Tuollaisissa näyttelyissä on kuitenkin se hyvä puoli, että ne hyvinkin voivat innostaa ihmisiä syventymään varsinaiseen asiaan tai ainakin historiallisiin taustoihin. Itse gaala oli kuvien perusteella minusta mauton, enkä osaa siihen ottaa sen kummempaa kantaa.
Priyanka Chopra ja Misha Nonoo ovat vähän siinä rajalla että menikö yli, mutta tykkäsin. Anna Wintourin puku oli tavattoman kaunis, mutta risti oli liikaa ja huonosti asetettu 
Näyttää saaneen aika kovaakin palautetta. National Catholic Registerissä on aika taspainoinen juttu tapahtuman taustoista: