Vuoden kristillinen kirja 2021 -ehdokkaat ovat seuraavat:
Eero Huovinen: Äitiä ikävä
Atte Korhola: Ovista ja ikkunoista
Anni Pesonen: Credo
Jaakko Pirttiaho: Rakkaat raajarikot
Tapani Sopanen: Uloskutsutut
Pasi Turunen: Kolmiyhteinen Jumala
Valinnan tekee Turun piispa Mari Leppänen
Osallistu Vuoden kristillinen kirja 2021 -yleisöäänestykseen 1.–25.10.2021.
Absurdia, että mukana ei ole yhtään ort. kirjaa. Esimerkiksi i. Serafim Seppälän tulisi olla aina ehdolla ja ennakkosuosikki, kun vuoden kristillistä kirjaa valitaan Suomessa. Hän kirjoittaa siitä, mitä kristinusko oikeasti on, kun taas monet ehdolla olevat teokset ovat lähinnä jotain sosiaalieettistä sentimentaalista mentaalihistoriaa, jossa kauhistellaan tiettyjen yksilöiden kovia kohtaloita. Mitä nyyhkympi tarina, sitä “kristillisempi”.
Tuntomerkkisi. Kaikki mikä ei sovi kristilliseen vakaumukseesi, on “sentimentaalista”, varsinkin jos siinä on henkilökohtainen aspekti.
Sentimentaalinen on sana, jolla haluat leimata. Sentimentaalisuudellakin on paikkansa, mutta todellisuudessa kristillisessä uskossa on henkilökohtaisia ja emotionaalisia piirteitä, jotka ovat aivan välttämättömiä. Ei rakkaus ja huolenpito esimerkiksi ole sentimentaalista eikä nyyhkyilyä Hollywoodin tapaan. Se on kovaa työtä ja karua arkea. Itkeminenkin kuuluu elämään ja se voi vaikuttaa hyviä asioita. Ja jos ihmiset kirjoittavat elämänkohtaloistaan ja omista tunteistaan, mutta kristillisen uskon kautta tai siihen liittyen, se vaan osoittaa ettemme ole pystyyn kuolleita, emmekä kiviä.
Yhtään ehdokasta lukematta, toivon Huovisen kirjan valintaa.
Vuoden 2021 kristillinen kirja on valittu. Voittajakirjan kirjoittaja Anni Pesonen on Nurmijärven seurakunnan pappi ja raamatuntutkija, joka on tehnyt väitöskirjansa Luukkaan evankeliumista.
Herkän henkilökohtainen kasvukertomus seurailee lapsen, murrosikäisen, opiskelijan, raamatuntutkijan ja seurakuntapapin pohdintoja kristinuskon ydinsisällöistä.
Yleisöäänestyksen voitti Jaakko Pirttiahon kirjoittama Rakkaat raajarikot. Teoksen on kustantanut Päivä Osakeyhtiö.
Ainakin minä pystyn kirjoittamaan tähän ihan normaalisti. Tiedoksi uudelle jäsenelle.
Nyt aikarajoitin poistui ja voin kirjoittaa minäkin.
Vuoden kristillinen kirja kilpailu ei ole reilu.
Sen nettisivuilla ei haluta kertoa, että kilpailu on avoin kaikille, niin omakustantajille kuin muillekin kustantajille. Se pitää erikseen itse hoksata ja pyydellä tiedot kuinka osallistutaan.
Ne kirjailijat/kääntäjät jotka ovat Kristillisten kustantajien leivissä, eivät joudu maksamaan omasta pussistaan mitään, he eivät edes tiedä kilpailumaksuista.
Alkumaksu on 95 €, lisäksi pitää hankkia omaa kirjaansa 6 kpl ja postittaa se kuuteen eri osoitteeseen. Tämä kustantaa noin 60 €.
Jos pääsee finaaliin, finaalimaksu on 350 €.
Tähän mennessä on rahaa palanut siis 500 euroa. Ja onhan se omakustannekirjan tuottaminenkin jo maksanut.
Kysyin voiko köyhien omakustantajien kohdalla joustaa maksuista, niin vastaus oli jyrkkä ei. Enkä ole ainoa, joka on joutunut jättäytymään pois tästä syystä, useimmat varmaan siitä syystä etteivät tiedä kilpailun olevan kaikille avoin.
Moikka Sirkka,
Kiva kuulla ajatuksenjuoksua, joka vastaa paljossa omaani. Tajutessani tuon finaalimaksun totesinkin mielessäni osallistumiseni jälkeen: “nyt täytyy vain toivoa, etten pääse finaaliin!”
Omakustannekirjalla ei tosiaan lyö rahoiksi. Lisäksi kaikki pitää (tai saa) tehdä itse, kuten ulkoasusuunnittelun, laskutuksen ja postittamisen. Itse arvelen pääseväni juuri ja juuri omilleni ja sekin lähinnä sen takia, että markkinoin ja soitin kaikkiin suomalaisiin luterilaisiin seurakuntiin kirjani tiimoilta. Vaan ei tienaaminen käy silloinkaan, jos kyseessä on kustantaja tai ns. maallinen kirja kuin poikkeustapauksissa. Parempi ajatella asiaa harrastuksena tai hyväntekeväisyytenä.
Finaalisija kilpailussa olisi tuonut näkyvyyttä ja ulkopuolisen tahon tuomaa arvostusta kirjalle. Tästä olisin tuon summan ollut valmis maksamaan. Itsessään ehdokkuus olisi ollut hieno kunnianosoitus. Luulen, että mainitsemillasi summilla katetaan raadin työpanos kirjojen lukemisessa, sun muissa näytteillepanoissa sekä tietenkin tuo kahden tonnin voittopotti. Sikäli en näe asetelmaa epäreiluna, tiedotus vain voisi olla hieman selkeämpi.
Sikäli asetelma on myös vähän jännä, että valitsijaraadissa saattaa olla samoja henkilöitä, jotka ovat torjuneet omakustannekirjan julkaisemisen heidän kustantajansa kautta. Silti omakustannekirjat saavat nyt myös mahdollisuuden.
Kotimaassa on esiintynyt nurinaa kilpailua kohtaan. Mitäpä sitä julkistamaan vuoden kristillistä kirjaa, kun ei ole enää yhteismieltä tai ymmärrystä siitä, mitä se kristinusko on. Tai jotain tällaista…
Itse jäin pohtimaan sitä yleiskysymystä, että missä määrin finalistit valitaan kirjan itsensä perusteella ja missä määrin siihen vaikuttavat kirjojen ulkopuoliset tekijät, kuten kirjoittaja tai kustantaja. Tässä rajanveto on tietenkin hyvin hankalaa, sillä kirjoilta mm. odotetaan ajankohtaisuutta. Toisaalta voi olla totta, että hyväkin kirjoittaja jää varjoon tuntemattomuutensa takia. Voisiko Eero Huovinen tai Pasi Turunen puolestaan saada muutamia lähtöpisteitä tunnettavuutensa takia? No, heidänkin kirjansa ovat varmasti itsessään hyviä, kuten nuo muutkin ehdokkaat.
Omakustannekirjoista lienee valtaosa julkaistu itse sen takia, että taso ei ole riittävän hyvä millekään kustantajalle. Ilmeisesti ainakin kerran on omakustannekirja päässyt finalistien joukkoon, nimittäin Jukka Hautalan teos. Tuo mitä kirjoitat omien kirjojen hankkimisesta, kuulostaa vähän oudolta. Omakustannehan tarkoittaa juuri sitä, että teoksen tekijä saa koko painoksen omiin nurkkiinsa. Ajattelinkin tehdä omista myymättä jääneistä kirjoistani sellaisen Game of Thrones -valtaistuimen itselleni.
Kisassa on käytännössä kyse siitä, mille i. Serafimin kirjalle palkinto pitäisi antaa.
Tai pitäisikö kilpailun nimi muuttaa “Vuoden luterilainen kirja”? Mediaseksikkyys tosiaan laskisi ja onhan tuolla ollut mm. katolinen Emil Anton ehdokkaana.
Juuri on Serafimin tuore Bysanttikirja luvussa ja häneltähän ilmestyi tänä vuonna myös Elämän puu -kirja. Nämä olisivat tosiaan voineet ansaita ehdokkuuden! Mutta, nyt tajuankin varmaan oleellisimman syyn sille, miksi näitä opuksia ei mietitty. Kustantajat eli Valamon luostari ja Gaudeamus eivät ehkä lähettäneet näitä kirjoja ehdolle. Voiko siten syyttää raatia sivuuttamisesta?
Tänä vuonna myös WSOY ja Basam Books saivat omat ehdokkaansa. Kilpailuyhdistyksen tahot mainitaan täällä: Kristilliset kustantajat ry – Vuoden kristillinen kirja 2021 Hieman konservatiivinen taustajoukko lienee osittain selittää Kotimaan nurinaa. Ei muistaakseni voittajaksi ole pahemmin änkyröitä kuitenkaan julistettu.
Ehdokkaita olisi voinut nimetä tänä vuonna enemmän, kun ehdokaskirjat kerran valittiin vuosilta 2019-2021.
minä käytän Books on Demandin tarvepainatusta, Schleswig-Holsteinissa painokone jyrähtää käyntiin vasta sitten ja aina sitten kun kirjaa tilataan, jos tilataan yksi, kone tekee yhden, jos tilataan 10, kone tekee 10. Varastoon ei tehdä. Olen itse tilannut aina 25 kpl itselle, yritän myydä omin päin, niin ja kummitytölle aina omansa.
Tarvepainatus maksaa kirjaa kohti 69 euroa, sen jälkeen kirjaa tehdään vaikka maailman tappiin, eikä minun tarvi maksaa muista kuin itselleni tilaamista kirjoista 3-6 €/kpl. Ja kun BoD myy niitä suoraan tukkuliikkeille, saan jokaisesta provikkaa. Omat kulut muodostuu oikoluvusta ja taitosta, ja tietenkin pitää olla tietokone.
Ensi vuonna taas sama edessä, tuotan kirjan joka voisi päästä finaaliin, mutta ei ole varaa osallistua.
Hei Sirkka,
Niin tosiaan, unohdin kokonaan tuon tarvepainatuksen! Menee vähän off-topic, mutta painatuskustannukset ovat aika jännä aihe. Minä sivuutin BoD:n koska yhden kirjan kappalehinta muodostui niin suureksi. Tuosta viestistäsi en oikein ymmärrä, mitä se sinulle maksaa.
Tilasin 800 kappaleen köntän itänaapurista, jolloin kirjan kappalehinnaksi tuli jotain 3,5€. Ison erän kun sai halvemmalla. Voittohan on roima, kun myyntihinta on siinä 18-25€ riippuen ostotavasta. Näillä näkymin kuutisen sataa kirjaa jää tosin omaksi ilokseni, hih!
Minulla on täällä myös vuoden kristillinen kirja (tai vuosikymmenen kuten tavoitteeni kuuluu) tuloilla, mutta ei huolta, jos löydätkin varoja, ei tule tuutista vielä ensi vuonna!
BoD aloitusmaksu on 69 euroa. Sen jälkeen ei tule mitään kuluja, vaaan saat provisiota joka kirjasta jonka BoD puolestasi myy. Jos hinnoittelet kirjasi korkealle, saat ison provision, jos matalalle, saat pienen.
Jos ostat omaan varastoosi kirjoja, ne on 3-6 euroa kpl, riippuen kirjan paksuudesta. Sinun ei ole pakko ostaa yhtään.
laske tuolta
Tänä vuonna onnistuin lukemaan peräti neljä Vuoden Kristillisen Kirjan finalistia ennen kisaa. Huovisen ja Pirttiahon kirjat olin lukenut jo aiemmin, mutta loppusuoralla onnistuin vielä lainaamaan Atte Korholan ja Anni Pesosen kirjat. Voi kysyä, oliko Pirttiaho kisan todellinen voittaja, koska hänen kirjansa kannalla oli lukijoista n 36 %.
Korholan ja Pesosen kirjoissa oli taustalla pitkälti samankaltainen kristillinen näkemys. Niille oli yhtäläistä myös niiden henkilökohtaisten kokemusten avaaminen, jotka ovat nykyiseen näkemykseen johtaneet.
Molemmat lukeutuvat luterilaisen kristillisyyden piiriin, mutta lukiessani kirjoja mietin, missä määrin heidän näkemyksensa tosiasiassa edustavat luterilaisuutta. Molempien näkemysten ydin tuntui olevan Jumalan sisäinen kohtaaminen. Tämä tulee molempien mukaan mahdolliseksi määrätietoisessa hiljentymisessä, kontemplatiivisessa mietiskelyssä. Kun ihminen vapautuu kaikesta häiritsevästä, jopa oman olemassaolonsa tiedostamisesta (Pesonen), hän voi kohdata sisimmässään läsnäolevan Jumalan. Samaa näkemystä ilmenee myös Tommy Hellstenin ajattelussa.
Korhola ja Pesonen ottavat vaikutteita lähinnä munkkihurskaudesta, niin menneiltä ajoilta kuin omastakin ajastamme (mm. Stinissen). Esikuvat ovat pääasiassa katolisen ja ortodoksisen kirkon piiristä. Nämä näkemykset ovat kuitenkin leviämässä myös lut.kirkon piirissä, mitä ehkä ilmentää sekin, että molemmat pääsivät kisassa finaaliin. Sanoisinko, että tämäntyyppinen hengellisyys on jopa muodissa.
Oma näkemykseni on, että nämä kirjat ovat tuomassa hieman kyseenalaista, vierasta tulta luterilaisen kirkon alttarille. Toki luterilaisuuteenkin kuuluu Raamatussa selvästi ilmaistu “Kristus meissä”-oppi. Ja Jeesus puhuu siitä, kuinka Isä ja hän tulevat asumaan uskovaan ihmiseen. Mutta miten luterilainen tulkinta näistä Raamatun kohdista eroaa Korholan ja Pesosen ajattelusta. Vai eroaako?
Kirjoja on maailmassa paljon enemmän kuin minulla on aikaa. Se, että jokin kirja on syystä tai toisesta julkisuudessa, on minulle todella harvoin syy valita ko. teos luettavaksi. Syy osallistumattomuudelleni on siis tosiaan se, etten ole lukenut noita kirjoja.
(Tämän kirjoitin ainoastaan siksi, että tällainenkin kommentti lienee mukavampi vaihtoehto kuin totaalinen hiljaisuus.)
Koska vaikuttaa siltä, että harvempi on lukenut kyseiset kirjat, voi keskustelua ehkä yrittää herätellä vähän eri näkökulmasta – kirjan sijaan aihelähtöisesti, kysymällä esimerkiksi kontemplatiivisen rukouksen merkityksestä luterilaisessa hengellisyydessä jossain siihen sopivassa ketjussa (tai luomalla uuden). Laajempaan aiheeseen saattaa muilla olla näkemyksiä, vaikka eivät juuri noita kirjoja osaisikaan kommentoida 
Itse olen täysin tietämätön luterilaisesta eetoksesta aiheen suhteen.
Haluaisitko tai haluaisiko joku avata mitä muuta kristinuskon keskiössä on kuin Kristus joka on meissä inkarnaationsa kautta, josta seuraa että me olemme Kristuksessa ja siten edelleen toisissamme. Jos haluaisin kertoa pähkinänkuoressa mitä kristinusko on, se olisi tämä, sillä kun Jumala on meissä siinä on ilmaistu jo niin ylösnousemus kuin lihaksitulo kuin Jumalan loputon armollisuus ja armokin.
Jeesus itse sanoi että tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Mitä muuta ihminen voi tehdä kuin kääntymyksen kun hyvä uutinen on että Jumala on tullut yhdeksi ihmislajin kanssa? Ennemmin tai myöhemmin ihminen kohtaa itsessään Jumalan.
Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.