Raamatusta löytyvä ehtoollisen malli on hyvin yksinkertainen. Meillä luterilaisessa kirkossakin on omasta mielestäni liian pitkä ja monimutkainen ehtoollisliturgia.
Itse tykkään kaikesta yksinkertaisesta ja selkeästä. Hiljattain osuin Kangasalan srkn Eväsmessuun. Lukuisia rukouksia ei ollut ennen ehtoollista, vaan lyhyt yksinkertainen papin oma rukous, sitten ehtoollisen asetussanat ja Isä meidän-rukous yhdessä. Sitten laulettiin Viisikielisen versio Jumalan Karitsasta, hieno laulu. Liturgia oli siinä. Olin tosi ilahtunut. Sellaiseen ehtoolliseen haluan jatkossakin osallistua. Omassa srkssamme sellaista on turha toivoa.
Tavanomaisessa messussa seurakunnassame on ennen ehtoollista 4 rukousta ja Pyhä seisaaltaan, Herra/Herran rauha olkoon teidän kanssanne kaksi kertaa, ja vielä muut osat. En millään pysty eläytymään niin moneen aina samana toistuvaan rukoukseen. Minulle spontaanisuus on kaavoja oleellisempaa. Ehtoollisesta ei saisi tehdä uuvuttavaa kokemusta, jos mielitään, että nuoretkin osallistuisivat.
Pitkälle ja lyhyelle muodolle on kummallekin kannattajansa ja perustelunsa Laitoksissa suosin lyhyttä, mutta kirkossa ja/tai pääjumalanpalveluksessa koko settiä.
Osallistun yhä harvemmin tavanomaiseen messuun, jossa tuo pitkä ehtoolliskaava. Meitä lyhyen messun kaipaajia lienee laitosten ulkopuolella muitakin kuin minä.
Puhuin itsestäni messun pitäjänä. Meillä ei oikeastaan ole pitkää ja lyhyttä kaavaa. On messun kaava, jossa ehtoollinen vietetään sen mukaan mitä sen pitäisi viettää. Siten on lyhennetty viikkomessun kaava. Perinteisessä kaavassa ei ole mitään turhaa. Se on muodoltaan lähinnä perinteistä messukaavaa jos asiaa aletaan historiallisesti tutkia. Ei ensimmäinen ehtoollinenkaan Jeesuksen läsnäollessa ollut mikään lyhyt juttu. Pääsiäsiateriaan kuului useita rukouksia ja osioita, kuten tänäänkin.
Kyllä ymmärsin, että puhuit omasta käytännöstäsi. Kuka määrittelee, miten se pitää viettää? Itse olen sitä mieltä, että kaikkia kaavoja voi muuttaa aikojen muuttuessa, tarpeen mukaan. Eivät kaavat ja rituaalit ole Raamatussa määrättyjä.
Nykyisin kirkossa tuntuu olevan trendi, että ulkoisista kaavoista pidetään tarkasti huollta, mutta opillisia näkemyksiä ei vahdita yhtä tarkkaan. Pappi voi puhua perinteisestä opista poiketen, kunhan messu- ja ehtoolliskaavaa noudatetaan. Oma näkemykseni on täysin päinvastainen.
Mitkään rukoukset tai osiot ehtoollisliturgiassa eivät ole siellä turhaan. Kaikill aon oma tärkeä funktionsa. Lyhyemmässä kaavassa on karsittu liikaakin sisällön kustannuksella. En ole turhan pedantti tai kumartele kaavoja itsekään, mutta useimmiten on hyvä sanoa koko liturgia ääneen. Enkä poikkea perinteisestä opista.
Eivät ne varmaan mitään turhia rukouksia ole objektiivisesti ottaen. Kyllä minä niiden sisällön ymmärrän ja pidän oikeana. Mutta subjektiivisest ottaen voivat olla, jos ihminen ei jaksa niihin aidosti eläytyä. Minulla on käsitys, että viime messu"uudistuksessa" ehtoollisliturgia piteni.
Jos on rituaaleja vierastava luonne, kuten itse olen, hakeudun ehtoolliselle, jossa keskitytään vain ytimeen. Valitettavasti nitä on vaikea löytää. Onneksi on tämä Eväsmessu. Mieluummin ajan 50 km sinne kuin oallistun 1 km päässä olevaan perinteiseen messuun. Tämä on varmaan persoonakysymys ja luulen, että saan tällaisena kuulua Jumalan perheeseen.
Alkuseurakunnankaan messut eivät noudattaneet nykyistä kaavaa.
Liturgian juuret ovat ikiaikaiset. Se on olemassa opettamista ja uskon vahvistamista varten. Siihen sisältyvää suurta viisautta pitää kunnioittaa. Eukaristiseen liturgiaan liittyvä anamneettinen ja epikleettinen aines sekä kaikki muu auttaa meitä ymmärtämään Alttarin Pyhimmän Sakramentin monitahoisen sisällön. En tiedä, mikä siinä voisi olla karsittavaa.
Ei ole tarkkaa tietoa, miten ikiaikaiset juuret ovat. Alkuseurakunnan ehtoollisenvietto oli hyvin erilaista Paavalin korintt.kirjeen perustella arvioiden. Ehtoollista nautittiin kodeissa, varmasti paljon nykyistä yksinkertaisemmin.
En puhu ortodoksien ehtoollisesta, koska en tunne sen kaavaa. Mutta esim. Helluntailaisten ehtoollinenkaan ei noudata luterilaista kaavaa. Silti se on vilpittömien uskovien ateria, jonka Jumala varmasti hyväksyy.
Jumala onkin onneksi paljon avaramielisempi kuin meidän ihmisten ahtaat karsinat.
En minäkään puhu ortodoksien ehtoollisesta, vaan luterilaisesta. Helluntailaisten menot ovat uutuus, varmasti hurskasta, sitä en kiistä. Toki on ero siinä, miten he opettavat ehtoollisen merkityksestä siihen, miten me. On vakavaa, jos kiistetään keskeiset eukaristiset totuudet.
En tiedä, mitkä sinun lähteesi ovat alkuseurakunnan ehtoollisen vieton tapoihin. Itse olen joskus aika paljonkin lukenut liturgian historiaa. Nyt juuri en jaksa kaivaa sinulle kirjallisuutta aiheeseen, mutta joskus voin yrittää, jos olet kiinnostunut.
Tykkään itse ihan täysimittaisesta ehtoollisliturgiasta. Siinä on paljon hienoa sisältöä, ja myös aikaa ja mahdollisuus keskittyä ehtoolliseen, vaikka toki käytännössä ajatukset usein harhailevatkin ihan muualla. Hyvin lyhytkaavainen viikkomessuehtoollinen taas saattaa tuntua siltä, että ehtoollinen tulee ikään kuin liian äkkiä, eikä siihen ole ehtinyt “virittäytyä”. (Toisaalta tuntuu tekopyhältä kirjoittaa tällaista, kun ei se virittäytyminen monesti onnistu muutenkaan, ainakaan siten kuin toivoisi.) Kaikenlaiset yllätykset ja muutokset ehtoolliskaavassa ja -tilanteessa ylipäätään aiheuttavat mulla tällaista “tunnelmaan pääsemättömyyttä” tosi herkästi.
Tiedostan kuitenkin oikein hyvin sen, että kyseessä on mun aivojen ominaisuus, eikä mikään yleisinhimillinen ilmiö. Ymmärrän, miksi joku tykkää lyhyemmästä ehtoolliskaavasta, ja pidän hyvänä, että sellaisiakin tilaisuuksia järjestetään. Ei se multa pois ole. Ja ehtoollinen on oikea, kun asetussanat on luettu, riippumatta millaista kaavaa muuten käytetään tai millaiselta tilanteen tunnelma kenestäkin tuntuu.
Olen kerran saanut osallistua kutsusta ortodoksiseen yöpalvelukseen joka kesti 4 tuntia. Tämä ei kuulemma ole vielä pisin on jopa 15 tuntia kestäviä palveluksia. Mikäs siinä ymmärrän hyvin.
Tuo nelituntinen palvelus, johon olet osallistunut, on luultavasti ollut vigilia + liturgia, jota Suomessa kutsutaan kokoöiseksi palvelukseksi, vaikka oikeasti se ei ihan sitä ole, kun esim. hetket jäävät siitä puuttumaan. Yleensä tuo combo kestää noin 3,5 tuntia.
Nelisen tuntia kestäviä palveluksia on toki kirkkovuoden aikana muitakin, kuten 5. paastoviikon torstain suuri katumuskanoni, tai suuren perjantain aamun kuninkaalliset hetket jne. Pisin palvelus, johon olen itse osallistunut, oli bysanttilaisilla sävelmillä ja kahdella kuorolla toteutettu kokoöinen palvelus (ep + ap + liturgia) joka kesti n. 7,5 - 8 tuntia. Se oli mahtavaa. Bysanttilaiset melodiat ovat parasta!
Normaalisti liturgia kestää ehkä 1t 20 minuuttia. Se on turhan lyhyt. Jos sunnuntaina on aamupalvelus + liturgia, niin siinä päivän pyhien tekstit pääsevät ihan eri tavalla esiin aamupalveluksen kanonin ansiosta. Yleensäkin ort. palveluksista aamupalveluksissa on parhaimmat tekstit. Ap + liturgia kestää reilut 2 tuntia. Se on mielestäni passelin kokoinen kokonaisuus.
Osasitpa hyvin sanoittaa. Aivan samaa olen huomannut itsestäni. että keskittyminen on mitä on, mutta täytyy vain luottaa, että nauttii ehtoollisen oikein. Monesti tuntuu, että nuo toiset osaavat oikein ottaa ehtoollisen vastaan ja minulla vain ajatukset harhailevat välillä.
Et varmasti ole poikkeus. Luulen, että olet, samoin kuin minä, sitä tavallisinta ehtoollisporukkaa, jolla on vaikeuksia eläytyä kaikkeen aidosti.
Mielestäni nimenomaan lukuisat rukoukset ja pitkä liturgia saavat keskittymiskyvyn herpaantumaan ja ajatukset harhailemaan. Kun johdanto ehtoolliseen on lyhyt ja ytimeen keskittyvä, ainakin itse pystyn oleman aidommin läsnä. Enkä yritä päästä tunnelmaan, koska en pidä sitä välttämättömänä. Sekin on luonnekysymys: jotkut eläytyvät helposti erilaisiin tunnelmiin, jotkut ovat enemmän asiakeskeisiä.
Pisin palvelus, johon olen osallistunut oli seitsemän tuntia kestävä herätyskokous, joka alkoi iltapäivällä klo 15 ja päättyi klo 21, jonka jälkeen se jatkui rukouspalveluna 22 asti. Ei käynyt aika missään vaiheessa pitkäksi tai tylsäksi ja näitä oli kerran kuussa lauantaisin. Musiikki ei ollut sen paremmin bysanttilaista kuin luterilaisia virsiäkään, vaan muuta. Jotain voit löytää profiilini YouTube-kanavaltani.
Mitä tulee ehtoollisen viettoon, siihen käy yhtä hyvin lyhyt kuin pitkäkin kaava, musiikkina virret ja hengelliset laulut. Mitään ei tarvitse kokea, miltään ei tarvitse tuntua, tilanteessa tosin auttaa oikeanlainen harras tunnelma ja siihen soveltuva musiikki ja edeltävät rukoukset.
Olen elämäni aikana käynyt ehtoollisella arviolta noin 500 kertaa, joista alle prosentissa olen kokenut jotain, eli 3-4 kertaa. Kristuksen läsnäolo on tuolloin tai heti ehtoollisen jälkeen ollut niin konkreettinen, että olisin voinut olla varma lähes kaikilla aisteilla Hänen olleen läheisyydessä elävänä olentona. Ehkä hän oli enkeli, en tiedä, vaikutelma oli kuitenkin Kristuksen.
Kaikkein erikoisinta, ettei se katso edes tilannetta kirkossa. Ensimmäinen tällainen kerta oli naispapin toimittama ehtoollinen 90-luvun alussa, jonne mistään mitään tietämättä menin illalla väsyneenä todeten lopuksi, että olipa tyhjä tilaisuus. Se mitä sen jälkeen koin kotona oli täysin selittämätöntä.
Pari kertaa tällainen tilaisuus on vietetty Kansanlähetyksen omassa messussa 2010-luvulla, jossa on ollut suuresti arvostamiani hengellisiä isiä tilaisuutta vetämässä. Ja vielä kerran oman seurakunnan liberaaliksi tietämäni miespapin tilaisuuden jälkeen. Kristuksen ruumis ja veri eivät katso sen jakajaan, jos se on muuten oikein toimitettu. Ja siitäkin on erilaisia näkemyksiä.