Yksityisen ripin historia ja kehitys

Noin on tosiaan ollut tapana ja jossain päin kai edelleenkin, vaikkakaan tuota “kansan confiteoria” ennen kommuuniota ei ole messukirjassa. Siksi sitä ei esimerkiksi Helsingin vanhanmallisissa messuissa sanota oikeastaan milloinkaan. Askelrukouksen aikana joka tapauksessa ensin pappi tunnistaa syntisyytensä ja messupalvelija rukoilee hänelle anteeksiantoa, ja sitten messupalvelija tunnustaa syntisyytensä ja pappi rukoilee anteeksiantoa.

Tarkoitat epäilemättä “The Missalea” eli alttarimessukirjaa? Kyllä se kuitenkin kansan messukirjoissa yleensä on. Ainakin se löytyy kaikista minun omistamistani, jotka kyllä kaikki ovat peräisin Ranskasta. Trentolaisen messun valtakaudellakin paikallista vaihtelua messukaavoissa siis näkyy esiintyneen.

[quote=“Michelange, post:22, topic:2541”]
Tarkoitat epäilemättä “The Missalea” eli alttarimessukirjaa?[/quote]

Epäilemättä, koska se on se ainoa kirja, jonka mukaan messua vietetään :slight_smile:

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tuo siellä täällä esiintynyt kansan Confiteor ei ole messun osa, vaan ns. kansanhurskautta. Muistaakseni tuo Trenton messukirja ei myöskään sano halaistua sanaa kansan kommuuniosta, joka voidaan myös jättää väliin kokonaan.

Todiste lännen harhaoppisuudesta??

Leikilläni tämän laitoin mutta totta toinen puoli.
Yksi niistä syistä miksi en ole hirmu innokas tradikatoliikki.

Sehän jää automaattisesti pois, jos pappi viettää messun ilman kansaa. Itse pidän traditionalismista, koska nykyinen kaiken tarkka ylöskirjaaminen on lievästi byrokraattista. Sitä paitsi messukirjan kansanpainos on ohuempi ja siihen mahtuu enemmän rukouksia, hartauksia ja kirkon opetusta.

Monet vanhemmat ihmiset Eteläeuroopassa ovat edelleen tridentiinisen ehtoolliskulttuurin kuplassa ja saattavat pitää ehtooliselle osallistumista tavalliselle ihmiselle harvinaisena ja kaukaisena asiana. Kai se sitten oli aikojen merkkien mukaista pastoraalityötä.

Kai he aikanaan ovat tottuneet sellaiseen. Enkä nyt näkisi sitä pahana asiana, koska onhan ehtoollinen suuri ja vakavakin asia. Pastoraalityön ja ihmisten tahdon uskon tuolloinkin olleen hyvää. Anglojen 1963 messukirjassa painotetaan, että ehtoollinen pitää olla päivittäin avoinna kaikille uskoville. Sitten uskoville painotetaan, että pitää olla armon tilassa käytännössä koko ajan, jos päivittäin osallistuu.

Palaan tässä vaiheessa keskustelua Valtosen kannanottoon.

Ymmärrän, jos joku kokee masentavana sen, että heti messun aluksi otetaan esiin niin synkkä asia kuin synti. Se on kuitenkin perusteltua, että Jumalaa lähestyttäessä pitää ensin tunnustaa oma asemansa Jumalan edessä. Synninpäästön jälkeen on hyvä viettää yhteistä messua. Mutta tämä ei kuitenkaan ole sellainen teologinen välttämättömyys, etteikö synnintunnustuksen voisi siirtää esimerkiksi ehtoollisosan alkuun, ja kirkkokäsikirja taitaa tällaisen vaihtoehdon mahdollistaakin ainakin viikkomessussa. Ja yksityinen rippi on hieno asia, mutta helposti jää käyttämättä. Jos yhteisen ripin tilalla olisi valinnainen yksityinen rippi, se jäisi käytännössä helposti pois ja syntejä ei tulisi tunnustettua senkään vertaa kuin nykysysteemillä. Synnintunnustus kun on aiheellinen silloinkin, kun ei erityisesti koe siihen tarvetta.

Keskustelun aihe on yksityisen ripin historia ja kehitys. Joku modeista siirsi yleistä rippiä koskevat viestit tänne. Miksi?

1 tykkäys

Tuohan nyt kyllä ei ole mikään lännen yksinoikeus, vaan ihan samalla lailla Venäjällä ja Kreikassa ortodoksit osallistuvat kommuunioon usein vain muutaman kerran vuodessa.

Tuo tuli minullakin ensimmäisenä mieleen Plautillan ko. viestin luettuani.

Suomen ortodoksisessa paikalliskirkossa on viimeistään arkkipiispa Paavalin kaudesta lähtien kannustettu uskovia osallistumaan useammin ehtoolliseen ja myös muistutettu, että aina ei tarvitse ripittäytyä ennen ehtoollista. Nyt tämä viesti on erityisesti suomalaisten uusortodoksien keskuudessa mennyt läpi niin hyvin, että sille jotkut ei-suomalaiset ortodoksit jo vähän kohottelevat kulmiaankin. Mm. Nunna Kristoduli tästä ulkolaisten ihmettelystä on kertonut. Eli maailmanlaajuisesti ortsut kaiketi käyvät ehtoollisella selvästi harvemmin kuin suomalaiset uskonveljensä. Voisin lyödä vetoa, että he myös käyvät keskimäärin harvemmin kuin katolilaiset täysin riippumatta viimeksi mainittujen positiosta modernismi - traditionalismi -akselilla.

Meillähän traditionalistien erityisesti rakastaman pyhän paavi Pius X:n pontifikaatti (1903-1914) muistetaan monen muun asian ohella mm. siitä, että juuri hän painokkaasti kehotti uskovia osallistumaan kommuunioon mielellään jopa viikoittain, ja hän taisi alentaa myös ensikommuunion ikärajaa. No, katolikunta on suuri ja siihen tietysti mahtuu monenmoista “kuplaa”, mutta harvoin tapahtuva kommuuniolla käynti nyt ei todellakaan ole mikään geneerinen traditionalistien erityispiirre.

Ortodoksiseen kirkkoon tuli 1600-luvulla lännestä tapa, että ennen jokaista ehtoollisella käyntiä piti käydä ripittäytymässä. Monessa paikalliskirkossa kuten esim Venäjän kirkossa se on edelleenkin käytäntönä: Ehtoollista edeltävä synnintunnustus on kuitenkin pelkkä muodollsuus pääasia on, että ihmiset käyvät epitrakiilin alla ts saamassa synninpäästön.

Suomen ortodoksisessa kirkossa sen sijaan, jos joku tulee synnintunnustukselle pappi ottaa asian vakavasti ja keskustelee pitkään katuvan kanssa: Aktiiviset jäsenet Suomen ortodoksisessa kirkossa käyvät 2-4 kertaa vuodessa ripillä, jollei mitään erikoista ole tapahtunut, koska useimmilla on oman rippi-isänsä lupa siihen, ettei joka kerta ennen ehtoolisella käymistä tarvitse ripittäytyä. Kirkkomme aktiiviset jäsenet käyvät yleensä kerran viikossa ehtoollisella aivan niin kuin tuo mainitsemasi paavi Pius suositteli. Monessa muussa paikalliskirkossa sen sijaan ehtoollisella käydään harvoin.

Eräs ystäväni kertoi ulkomailla olleensa läsnä liturgiassa, jossa ehtoollisesta osallistuivat papiston lisäksi vain jumalanpalveluksessa läsnäolleet alle 7-vuotiaat lapset. Pikkulapsilta ei näet vaadita synnintunnustuksella käymistä ennen ehtoollista.

Mitä? Eivätkö ortodoksien kaikki tavat ole peräisinkään kirkkoisien ajoilta muuttumattomina?

Lue, mitä kirjoitin ketjun alussa. Siinä on ripin kehitys. Ei varhaiskirkko ollut muuttumaton, sen parmmin kuin kirkko keskiajalla tai uudella ajallakaan. Kun Bysantti oli joutunut turkkilaisten valtaan, sen koululaitos tuhoutui. Valtion ylläpitämä koululaitos tuhoutui kokonaan ja kirkon ylläpitämissä harvoissa hengellsissä kouluissa taso laski kovasti. Kreikkalaiset lähettivät poikiaan länteen, lähinnä Italiaan, opiskelemaan. Sieltä tuli läntisiä vaikutteita ortodoksiseen kirkkoon.

En tiedä milloin lännessä otettiin käytäntöön tuo kuuluisa minimi kerran vuodessa tapahtuvasta ripittäytymisestä ja ehtoollisella käynnistä, mutta se tunnettiin Kreikassa jo 1600-luvulla ja Keisari-Venäjälläkin (1721-1917) sitä noudatettiinkin varsinkin maallistuneen yläluokan keskuudessa. Venäjällä oli toki paljon hurskaitakin ihmisiä, mutta he kuuluivat yleensä alempiin säätyihin. Uskovaiset ihmiset ovat aina halunneet käydä ehtoollisella usein, mieluummin joka pyhä. Jos vanhalla Venäjällä halusi käydä ehtoollisella kerran viikossa oli paras vaihdella kirkkoja, etteivät muut olis ruvenneet ihmettelemään "liian tiheätä " ehtollisella käyntiä. Se oli kaupunkipaikoissa ihan mahdollista. Maaseudulla se vaati enemmän vaivannäköä. Kirkot eivät olleet vieri vieressä. Monet hurskaat ihmiset ryhtyivät pyhiinvaeltajiksi, jotka kiersivät kirkosta toiseen ja luostarista toiseen.

Se otettiin käytäntöön neljännessä lateraanikonsiilissa vuonna 1215. Siis tuo vuosittainen minimi tuli kuvaan silloin, sinänsähän yksityisrippi oli ollut käytössä jo 300-luvulta saakka.

Yksityisripin kehityksestä yleisemmin olen tämän ketjun ensimmäisen viestisi kanssasi samoilla linjoilla. (Tosin omat lähteeni väittävät varhaiskirkossa tunnetun neljä katujien luokkaa eikä kolme kuten sinun esityksessäsi, mutta tässä lienee kyse ns. lillukanvarsista.)

En olekaan varma kolmesta katujien luokasta, ehkä niitä oli neljä. 1. kirkko pihalla sissäänpääsyä itkevät, 2. esihuoneeseen päässeet, 3. kirkkosaliin sisälle päässeet, jotka kuitenkin joutuivat seisomaan katekumeenien joukossa ja 4. ne, jotka saivat seistä uskovien joukossa, mutta eivät vielä päässeet ehtoolliselle. En voinut mistään tarkistaa asiaa.

Ortodoksinen ja katolinen kirkko ei tunne julkirippiä seurakunnan edessä, mutta luterilainen kirkko käytti sitä meillä Suomessakin vielä 1800-luvun lopussa. Esim Siperiaan karkotettaville rikollisille järjestettiin julkirippi, jossa he ilmeisesti saivat myös synninpäästön. Julkisia synnintunnustuksia järjestettiin silloin, kun synti muutenkin oli kaikkien tiedossa.

Neljä katumuksen astetta (ankarimmasta lievimpään), jotka olivat käytössä 1. ekumeenisen kirkolliskokouksen aikoihin (325).

  1. aste: “Itkeväiset” seisoivat kirkon ulkoeteisessä ja kyynelsilmin pyysivät kirkkoon astuvia uskovaisia rukoilemaan heidän puolestaan.

  2. aste: “Kuuntelijat” seisoivat kirkon eteisessä opetettavien puolesta luettavaan rukoukseen saakka, minkä jälkeen heidän oli poistuttava kirkosta.

  3. aste: “Kumartajat” saivat olla yhdessä uskovaisten kanssa ambonin länsipuolella, ja heidän oli oltava koko ajan polvillaan. He poistuivat kirkosta opetettavien puolesta pidettävän rukouksen jälkeen.

  4. aste: “Seisojat” saivat seistä kirkossa yhdessä uskovaisten kanssa ambonin pohjois- ja eteläpuolella ja yhdessä uskovaisten kanssa poistuivat kirkosta, mutta eivät saaneet osallistua pyhään ehtoolliseen. Heidän nimensä aiheutui siitä, ettei heidän tarvinnut seistä polvillaan.

(Ortodoksisen kirkon kanonit s. 164, referoitu Ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen 11. säännön selityksistä)

Kyseessä oli tietysti ehtoollisella käynti. Aiemmin sääntönä oli ollut kolmesti vuodessa, suurten juhlien yhteydessä. Konsiilipäätöstä siitä ei toki ollut ja varmasti oli paikallista vaihtelua. Se, milloin yksityinen rippi tuli kommuunion edelletykseksi, en tiedä.

Kyllä IV lateraanikonsiili määrää myös ripittäytymisen vähintään kerran vuodessa paaston aikana.

Mutta se taisi liittyä pääsiäiskommuuniovaatimukseen.