Kansainvälinen lähetysjärjestö YWAM (Suomessa ennen Missionuoret, nyt YWAM Finland) on kohdannut vakavia syytteitä hengellisestä väkivallasta kansainvälisissä medioissa. Minkälaisia kokemuksia teillä on Suomen YWAMin toiminnasta? Oletteko törmänneet hengelliseen väkivaltaan jossain muodossa?
Vaikea puhua niin ettei menisi tunnistettavaksi, joten pidättäydyn kirjoittamasta.
Tällaisia tunnustuskuntiin sitoutumattomia järjestöjä on (ja on ollut) moniakin. Sana, joka mieleeni tuli, kun tätä YWAM:ia vähän googlailin on suorituskristillisyys.
Melko samanlaisen sabluunan mukaan kaikki jäsenet ilmeisesti opetetaan toimimaan. Toisille järjestön toimintatavat sopivat paremmin, toisille huonommin. Kaikilla lyhyeen lähetystyöhön lähtevillä tuskin esim. on samanlaista omaa sisäistä kutsumusta mennä evankelioimaan. Uskovat ovat yksilöitä ja erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.
Helposti uskonelämästä tulee suorittamista, ja toisia mahdollisesti kytätään, että heidän vaelluksensa on porukan mitat täyttävää. Ehkä on myös erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä.
Kristityn elämästä yleensä arvelisin tuollaisessa järjestössä saatavan vähän kapean kuvan.
Hyvää tässäkin järjestössä varmaan on paljon. Evankeliumi menee eteenpäin, ihmisiä tulee uskoon. Eikä varmaankaan suhtauduta kielteisesti siihen, että hengellistä ravintoa jotkut etsivät muualtakin kuin tästä porukasta? Ehkä Youth with a mission voi olla jollekulle hyvä startti ja hengellinen koti löytyy sitten jostain muualta.
Porukka tuolla (mihin youth-sanakin viittaa) lienee keskimäärin aika nuorta. Silloin voi helposti olla mukana epäkypsää ja äkkijyrkkää touhua, mikä on huonompi asia.
Joo, varmaan paljon huonompiakin virikkeitä nuorille nykypäivänä voisi löytyä, kun tätä maailman menoa katsoo, mutta en yhtään tunne tällaista toimintaa, saati tätä järjestöä. Lähimmäksi voisi mennä joku lähetysjärjestön aktioporukka, jollaisia on monillakin, mutta ehkä niissä mahdollisia ylilyöntejä valvotaan paremmin.
Suomessakin näköjään toimitaan ja sivut löytyvät. Tämän perusteella mieluummin nämä kuin somessa tehdyt sekoilut, huume- ja viinanhuuruinen elämä ja monet vahingolliset nuorten kokeilut, mutta ei tuokaan ehkä ole kaikkien juttu.
Totta kai tämäkin piti vaihtaa. Kaikki on hienompaa englanniksi.
Aluksi nimi oli Lähetysnuoret. Se oli suomea vielä selvemmin.
King’s Kids tuntuu hieman tutulta, taitaa liittyy johonkin lapsikuoroon menneisyydessä mutta en muista yksityiskohtia. Kyseessä siis järjestön junioritoimintaa Suomessa.
Amerikkalaista meininkiä. Ei oikein nappaa nämä valmennus- ja koulutusaatteet. Lasten ja nuorten tulee saada kuulla evankeliumi mutta myös vapaus kasvaa rauhassa. Osataan sitä ihan kotoisesti meilläkin toki organisoida jne., eikä hengellinen väkivaita oikeastaan enää yllätä, tulee se sitten mistä suunnasta ja miltä opilliselta pohjalta tahansa.
Kritiikistäni huolimatta pidän tärkeänä, että ilman todisteita ei leimata varsinkaan ketään nimeltä mainittua ihmistä. Kuuluminen mihin tahansa liikkeeseen ei merkitse mahdollisten väärinkäytösten automaattista lukemista jonkun henkilön historiaan.
Hengellinen väkivalta on äärimmäisen vaikea asia objektiivisesti osoittaa eikä siitä varmaan koskaan päästä täysin eroon. Vähättely ja uhriksi ilmoittautuvan syyttäminen on huonoin vaihtoehto.
Minäkään en tunne tätä YWAM-järjestöä. Ehdin olla 90-luvun alussa mukana pari vuotta toisessa USA:sta lähtöisin olevassa tunnustuskuntiin sitoutumattomassa porukassa, Navigaattoreissa, ennen kuin sen toiminta Jyväskylässä hiipui. Itselleni se oli tuohon aikaan ihan hyvä paikka. Jotain suorituskristillistä ja sisäänpäin lämpiävää ajattelua siellä toki havaitsi.
Juuri näin.
En muista kommentoinko jo joskus viestiäsi Navigaattoreista mutta liike oli jo 80-luvulla aktiivinen samassa kaupungissa ja jonkun taisin tuntea siitä porukasta. Ei tarkempia muistoja.
Täällä on ollut perinteisesti kaikki mahdolliset suunnat edustettuina. Opiskelijajärjestöt olivat myös aikoinaan yhteydessä yli rajojen, ilmeisesti enemmän kuin nykyään.
Kannatan ehkä enemmän yhteisiä tapahtumia ja muita ponnistuksia kuin systemaattisia omiin valmennusryhmiin kalastamisia. Mutta moni varmasti yrittää parhaansa ja tekee hyvää työtä.
Kings Kids on tämän organisaation brändi. Mutta ymmärtääkseni käytännön toteutus on jo pitkään monin paikoin ollut sellainen, ettei YWAM itse toimintaa järjestä toimintakeskuspaikkakuntiensa ulkopuolella, vaan yleensä järjestäjänä on esim. paikallinen seurakunta. Monessa tapauksessa kyse on käytännössä paikallisen seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöstä, jossa hyödynnetään soveltuviksi katsotuin osin myös YWAMin materiaaleja. Kings kidseissä lauletaan ja tehdään koreografioita samaan aikaan sen sijaan, että laulajat seisoisivat vain liikkumatta paikallaan.
Puolivuotinen opetuslapseuskoulu, joka on suunnattu 15-19 -vuotiaille on YWAMin itsensä järjestämää toimintaa.
Ymmärtääkseni kansainvälinen keskustelu on liittynyt nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten toimintaan, ja siinä nuorille asetettuihin toiveisiin ja vaatimuksiin pidättyväisyydestä yms.
Yksi The Guardianin esimerkeistä käännettynä. Kuten arvata saattoi, mm. yhteisön epäterveitä sääntöjä.
Brasilialaisessa tukikohdassa kaksi brittiläistä entistä YWAM-lähetystyöntejää kuvailivat, kuinka mies ja nainen pakotettiin pyytämään anteeksi ryhmältä sen jälkeen, kun heidän todettiin “seurustelleen”. Muut lähetystyöntekijät äänestivät sitten siitä, pitäisikö heidän jäädä.
Eli haureudesta pidättäytyminen ja siveellisyys ja kainous ovat sitä hengellistä väkivaltaa? Minusta hengellistä väkivaltaa on päinvastoin, että kaikkinainen haureus hyväksytään. Se vahingoittaa hengellisesti ja ruumiillisesti. Tuota liikettä en yhtään tunne, joten en sen enempää kommentoi kuin joasin kommentin pohjalta.
Joo, mutta sinänsä ihan oikeiden asioiden puolesta voi toimia myös sellaisella tavalla, joka on hengellistä väkivaltaa. Tässä en myöskään asiaan tarkemmin perehtymättä (en ole lukenut linkkejä jne) tiedä, mitä pidättyvyydellä tarkoitetaan. Joskus erilaisissa aktioissa, raamattukouluissa ym saattaa olla sellainen sääntö, että mitään siveellisiäkään seurustelusuhteita ei osallistujilla saisi keskenään olla. Joskus taas ongelmaksi tulee se, jos seurustelevaa paria aletaan painostaa hirveällä kiireellä naimisiin. Ikään kuin olisi itsessään ongelmallista, että on olemassa jonkinlainen avioliittoa edeltävä tutustumis- ja harkintavaihe, sen sisällöstä riippumatta.
No tuossahan on se kylmä tosiasia, että jos järjestön toiminnassa päätyvät naimisiiin niin siinähän on heti kaksi tulevaa työntekijää ja lähettiä valmiina.
Järjestö ei varmasti toppuuttele.
Tiedän yhden viidesläisyydessä tutustuneen parin, joka myöhemmin erosi ja sittemmin todella kriittisiä tälle liikkeelle, jonka tiukkuuden myöhemmin havaitsivat.
En tunne YWAMia kuin lähinnä julkisten tietolähteiden pohjalta, mutta yleiskuvana totean, että kirjoitetut tai kirjoittamattomat pidättyväisyyssäännöt sellaisessa aktiotyyppisessä lähetystyössä, jossa on isompi porukka yhdessä liikkeellä vieraassa maassa, koskevat monissa järjestöissä myös aviopareja muiden seurassa oltaessa, kuten yhteisillä bussireissuilla ja yhteismajoituksissa oltaessa. Avioparit jättävät fyysisen läheisyyden yleensä muihin tilanteisiin. Osin sama tilanne on Suomessa työpaikoillakin. Joskus aviopareja päätyy töihin samalle työpaikalle, mutta niissä tilanteissa fyysinen kontakti kesken työpäivän muiden yhteisön jäsenten nähden koetaan maallisissakin töissä usein muita kohtaan epäkorrektiksi. Erilaisten sääntöjen kannalta iso haaste aktiomatkojen kannalta puolestaan on se, että niissä “työajan” ja “vapaa-ajan” raja on häilyvä, ja voi olla, että jälkimmäistä ei oikeastaan edes ole, vaan kaikki aika vietetään samassa yhteisössä.
Väitteiden mukaan YWAMissa on esiintynyt ainakin joskus aika lailla kaikkea sitä, mitä kirjoa nuorten käyttäytymisessä on, ja kysymys on ollut, että miten YWAMissa mihinkin käyttäytymiseen on sitten reagoitu. Siellä on esimerkiksi ollut kaiketi yhtenä periaatteena, että lähetysmatkojen aikana ei aloiteta seurustelusuhteita. Jos jotkut ovat asetetusta säännöstä huolimatta toimineet toisin, ja sitten esimerkiksi suudelleet toisiaan, on ainakin jossain voitu kokea, että asiasta tulee kertoa muullekin ryhmälle ja ripittäytyä muiden kuullen. Eräänlaista julkista ripittäytymistä on koettu vaaditun myös esimerkiksi miehen ja naisen avioliiton ulkopuolisten seksisuhteiden tapauksissa. Aborttien tekeminen, itsetyydytys, homoseksuaalisina koetut halut yms. ovat ainakin joissain paikoissa joidenkin yksilöiden läsnä ollessa olleet myös tunnustettavia asioita. Sanallista puuttumista on toisinaan ulottunut myös pukeutumiseen, ainakin liian avonaiseksi koettuun naisten pukeutumiseen. Ja varmaan aika moneen muuhunkin asiaan.
Toimintamalli on voinut olla sellainen, jossa on kannustettu ylipäätään julkiseen syntien tunnustamiseen. En tunne YWAMia niin hyvin, että tietäisin, miten YWAMissa suhtaudutaan yksityiseen ripittäytymiseen tai syntien tunnustamiseen suoraan Jumalalle ilman välikäsiä ja lausumatta niiden yksityiskohdista mitään ihmisille - ja että onko siellä lähetysmatkoilla mukana vaikkapa vanhempia pastoreita, vai ovatko siellä liikkeellä vain nuoret keskenään niin, että tiimien vetäjätkin ovat kaikki nuoria.
Jos YWAMin kautta on vuosien varrella kulkenut yli 10 000 aktiolaista vuodessa ja yhteensä siten satoja tuhansia nuoria aktiolaisia vuosikymmenten aikana, sekaan on mahtunut varmasti monenlaista yksilöäkin sekä aktiolaisena että YWAMin edustajana. Lehtijutuista ei käy kovin hyvin ilmi, mikä on ollut YWAMin yleisen linjan mukainen toimintamalli. Parikymppiset nuoretkin nimittäin osannevat keksiä ihan oma-aloitteisestikin sääntöjä sekä itselleen että muille, joita järjestö ei järjestönä ole välttämättä silti edes asettanut. Britanniassa kohun kannalta keskeinen paikallinen toimintakeskus, jossa käytäntöjä oli mennyt överiksi, suljettiin YWAMin omasta toimesta kohun liikkeelle lähdön jälkeen.
Käsittääkseni aktiotyyppisessä lähetyksessä lähetit eivät ole yleensä työntekijöitä, vaan työsuhteettomia vapaaehtoisia, ja oletan, että sama tilanne olisi YWAMissakin aktiomatkojen osalta.