Tästä olisi kiinnostavaa keskustella vähän enemmänkin.
Mitä vedelle tapahtuu kun se siunataan/pyhitetään kastevedeksi? Eri kirkkokuntien näkemykset kiinnostavat.
Itse olen tottunut ajattelemaan että ns. vihkivedellä, millä katolilainen ristii itsensä kirkkoon tullessaan ja vedellä joka siunataan kastekäyttöön ei ole eroa, toinen on vaan siunattu vähän juhlavammin sanoin ja menoin. Onko niillä jollekin jossain kirkkokunnassa eroa ja jos on, niin mitä?
Periaatteessa, jos on tarkoitus kastaa joku siinä järvessä, sen veden voisi siinä rannassa siunata samoin kuin kastemaljan veden.
Tämä hieman kuitenkin vaivaisi minua, sillä mm. Didakhen ohje luonnonvesissä kastamisesta ei sisällä luonnonveden siunaamista. Eipä silti, ei kaiken kirkossa tapahtuvan tarvitse olla kirjoitettu Didakheen, mutta siinä vaiheessa kun rituaaleja on alkanut kertymään ja olemaan aivan ylitsevuotavan paljon, joku järkevä selitys olisi pitänyt antaa miksi näin tehdään. Juhlaa juhlallisuuden vuoksi tai joku muu selitys. Suora hyppäys siihen että kirkko pystyy siunauksellaan pyhittämään luomakunnan ainetta on hurja, ja vaatisi kyllä syvällistä perustelua.
Odotan kommentteja. Minulle koko asia on outo ja lähentelee taikuutta. Ymmärtääkseni kastevesi on Pyhää kastettaessa ja poistuu, kun toimitus on suoritettu.
Ortodoksisissa koneissa Jeesuksen kasteesta Jeesus siunaa veden kosketuksellaan. Kirjoitin asiasta täällä taannoin saamatta asiaan sen enempää tolkkua. Jostain luin käsityksen siitä, että Jeesuksen lihaksitulo olisi pyhittänyt aineellisen maailman… eli ikään kuin pelastanut sen siksi koska Jumala materialisoitui. Kenties taustalla on eskatologiaa, jopa uusplatonista lähtemisen ja paluun kaksoisliikettä. Jeesus käänsi luomisen suunnan takaisin Jumalaan?
Luterilaisuudessa on tullut vastaan päinvastainen opetus…
Mikäli joulu pyhitti kaiken, myös vedet, ei kai enää tarvita sitä erikseen pyhittää?
Olen kastanut tavallisella vedellä, jota en siis ole siunannut. Kerran oli joku Jordan matkamuistovesi, mutta sekin oli minusta tuiki tavallista - hyvällä tavalla siis..
Tarkoitatko tällä sitä että lihaksitulon yhteydessä ei luterilaisuudessa niinkään puhuta luomisen kääntämisestä takaisin Jumalaan vaan Jumalan tulosta ihmisten todellisuuteen?
Tätä olen itsekin miettinyt.
Luterilaisten kastetoimituksessa ei ehkä ole varsinaista erillistä veden pyhitystä/siunausta, mutta on kuitenkin viittaus veteen Jumalan hyvänä luomistyönä, jonka kautta Jumala on jo historiassa tehnyt suuria tekoja.
Jumala, elämän antaja. Sinä loit veden antamaan maalle kasvun ja virkistämään ja
puhdistamaan meitä. Sinä pelastit Nooan ja hänen perheensä arkissa. Kiitämme sinua siitä,
että kaste on meille pelastuksen arkki. Kansasi kulki veden läpi vapauteen Egyptin orjuudesta. Poikasi Jeesus sai kasteen Jordanin vedessä.
[…]
Me rukoilemme: Lähetä Pyhä Henkesi, niin että se joka kastetaan tässä vedessä, saa uuden elämän.
[…]
Muistuttakoon tämä vesi meitä kasteestamme ja yhdistäköön se meidät yhteisessä ilossa kaikkiin niihin veljiimme ja sisariimme, jotka on kasteessa liitetty Kristuksen ruumiiseen.
[…]
Kaikkivaltias ja armollinen Jumala. Alussa sinä loit taivaan ja maan ja sinun elämää antava henkesi liikkui vetten yllä. Vesi on sinun lahjasi, joka ravitsee ja pitää yllä luomakuntaa. Vedenpaisumuksessa sinä hukutit synnin mutta pelastit Nooan ja hänen perheensä. Näin annoit meille esikuvan kasteesta. Sinä kuljetit kansasi Punaisenmeren poikki ja vapautit sen faraon orjuudesta. Sinun tahtosi mukaan Johannes kastoi Poikasi Jeesuksen Jordanin vedessä, ja sinä voitelit hänet Pyhällä Hengellä. Ristillä hän vuodatti kyljestään verta ja vettä,
Lapsen kaste
Onkohan luterilaisten kastekaavassa joskus menneinä vuosisatoina ollut veden pyhitys sanat?
Vedenpyhityksen historiaa:
Tuotakin, mutta myös sitä, että kun oikea Jumala tulee maailmaansa, kaikki epäjumalat, veden ja puiden henget ynnä vastaavat paikallisjumalat katoavat, jolloin joulun ihme on maallistumista. Liekö kalvinismin, Barthin hapatusta?
Totta! Tuo on kuitenkin vaihtoehtoisesta kaavasta, joka jäänee siksi usein lausumatta.
Vaan kaipa vesi voidaan siunata siinä missä ruoka ja koti ja ostoskeskuskin…
Kiitos hyvästä linkistä. Pieni lainaus:
Vanhin selvä maininta sellaisesta lienee Johannes Krysostomoksella loppiaiseen liittyvänä: ”Sillä tämä on se päivä, jona Kristus kastettiin ja jona Hän pyhitti vetten luonnon. Sen tähden kaikki vastaanottavat vettä tämän juhlan aikana, puoliyön hetkellä, ja säilyttävät vettä kodeissaan koko vuoden, nimittäin tänään pyhitettyä vettä. Ja ihme on ilmeinen, sillä näitten vesien luonto ei turmellu ajan mittaan, vaan vuoden ja kaksi ja monesti kolmekin vuotta tänään ammennettu vesi säilyy moitteettomana…
Pelkästään Raamattua lukemalla voisi jäädäkin epäselväksi, miksi Jeesus meni kasteelle, mutta Kultasuu tietää paitsi syyn, myös ajankohdan ynnä kellonlyömän, jolloin ihmevettä on tarjolla. Mihinhän vettä käytettiin? Oli miten oli, minusta pyhien vesien suhteen sopii sama empirismi kuin vaikkapa pyhien avuksihuutamiseen: jos toimii, se on todiste tavan puolesta…
En nyt oikein ymmärrä. Kultasuu puhuu tuossa loppiaisena puolenyön aikaan tehtävästä Suuresta vedenpyhityksestä. Eikö?
Ensin sanotaan että Kristus pyhitti vetten luonnon. Sitten sanotaan että kaikki vastaanottavat vettä puoliyön hetkellä. Eli siis Kristusko pyhitti veden tuona päivänä puoliyön hetkellä, minkä muistelemiseksi kuluvana päivänäkin vastaanotetaan vettä samalla kellonlyömällä? Vai oliko puoliyö vain valittu kellonaika koska ei tiedetty mihin aikaan Kristus pyhitti vetten luonnon. Uutta pyhitystä ei varmaankaan tarvitse jos Kristus kerran pyhitti veden tuona päivänä vaan voisi vain ammentaa Kristuksen jo pyhittämää vettä sen pyhityksen muistopäivänä.
Ei. Vaan vedenpyhitys tehtiin tuolloin puoliltaöin.Tuleehan se pääsiäispäiväkin puoliltaöin.
Miksi se pyhitetään uudelleen jos Kristus pyhitti vetten luonnon?
Miksi ihmiset siunataan ( esimerkiksi jumalanpalveluksissa ) uudelleen ja uudelleen? Eikö se riitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki on jo kertaalleen siunannut?
Ihmisen luonto voi langeta ja lankeaa jatkuvasti edellisen siunauksen jälkeen mutta jos vetten luonto on kerran Kristuksen pyhittämä, tarvitseeko se enää uutta siunausta?
Itselläni ei siis ole mitään sitä vastaan että tuollaisia pedagogisia näytelmiä tapahtuu, harmittaa vaan kun niistä sitten aletaan ladata kaikenlaista arvoa jota niillä ei ole. Ristisaattoketjuun linkkaamani piispa Tiihonin opetukseen viitaten, rituaalien arvo on usein suuri siinä että kuvaavat asioita.
Onko ihmisluonto pyhitetty? Eikö siunaaminen ole hieman eri asia kuin pyhittäminen? Pyhittäminen on pyhäksi tekemistä. Siunaaminen on Jumalan lahjojen enenemisen toivomista.
D
Ymmärrän hyvin, että ne voivat näyttää joillekin pedagogisina näytelminä. Klassisen kristinuskon kirkoille ne eivät sitä suinkaan ole. Nautimme pyhitettyä vettä uskossa, jotenkin näin vedenpyhityksen ektenioissa rukoillaan.
Huomiothan nyt sen että minun ja Diakonin vastaukset eivät varsinaisesti koskeneet aineen sakramentaalikäyttöä vaan suurta vedenpyhitystä joka tehdään Loppiaisena. Jos loppiaisen vieton syyksi sanotaan että silloin Jeesus pyhitti vetten luonnon, niin on ihan relevantti kysymys eikö vetten luonto Jeesuksen toimesta pyhity kerralla ikuisiksi ajoiksi.
Sakramentaaleja, syötäviä tai esineitä, vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään. En itse kuitenkaan niitä harrasta.
Onko tämä trollausta vai kysytkö vakavissasi.
Oletan sinun tietävän, että Jumala on kaiken pyhittäjä. Tietenkin myös veden, jota välikappaleena käyttäen pyydämme rukoillen vastausta omiin tarpeisiimme.
Ei ole trollausta. Ymmärrän seurakuntien omaan kylmiöön säilytykseen pyhittämän veden, se on veden sakramentaalikäyttöä. Mutta jos on kyse veden luonnosta sinänsä ja luonnonvesistä tuntuisi että yksi Jeesuksen pyhitys riittää. Loput juhlinnat aiheesta olisivat sitten enemmänkin muistojuhla jossa juhlitaan aiemmin tapahtunutta.
Miksi siihen pyytämiseen/rukoilemiseen tarvitaan mitään välikappaletta? Eikö pelkkä pyyntö “Jumala anna minulle mitä tarvitsen” riitä?
Kaste on asia erikseen.
D