Olin joskus vuonna miekka ja kivi EO:n illassa Helsingissä, missä puhujalta (miespappi) kysyttiin mitä sitten jos aviovaimo menehtyy. Puhuja ei ottanut uudelleenavioitumiseen kantaa. En muista täsmensikö kysyjä seksin harrastamiseen liittyen.
Edit: Kun muistelen tilannetta lisää, papille oli suuri yllätys että jollekin välähti mieleen kysyä leskeksi jäämisestä. Meni selvästi pasmat pahasti sekaisin. Ei ollut opetuksen käsikirjoituksessa.
Vanha juttu jo mut kun tää ketju on näemmä nostettu esiin horroksesta, niin kommentoidaan…
Ei se kristillinen kotikasvatus välttämättä takaa yhtään mitään. Joskus kasarin loppupuoliskolla eräs pariskunta ei mitenkään voinut edes ajatella saman katon alle muuttamista kun ei vielä oltu vihitty. Joskus parikyt vuotta myöhemmin tyttärensä lähti opiskelujen vuoksi maalta kaupunkiin ja enemmän tai vähemmän yllättäen olikin pian raskaana. Tarina ei kerro miten asia kotona käsiteltiin jos ylipäänsä käsiteltiin muuten kuin ilmoitusluonteisena asiana, mutta todistaa vain sen, että jokainen tekee valintansa ihan itse eikä siinä kotikasvatuksella tai millään “seurustelusopimuksilla” ole loppupelissä juurikaan mitään virkaa.
Silloin myöhäiskasarilla oli muuten aiheen tiimoilta sellainen teos kuin Lemmin ja Emmin. En nyt enää muista siitä juuri muuta kuin tuon nimen, mut moni pastori/nuoriso-ohjus tai tuleva sellainen käytti sitä referenssimateriaalinaan.
Kasarilla oli tosi, tosi moni asia toisin. Nyt kotoa pois muttanut voi ilmoittaa vanhemmillensa päättäneensä vaihtaa sukupuolensa.
Muistan myös tuon ko. kirjan, mutta en koskaan avannut sitä.
Mistä tietää tulleensa vanhaksi? Siitä että maailma ympärillä tuntuu menneen hulluksi.
Kasarilla oli pelottavinta se yökerhojen ja yhden yön suhteiden alakulttuuri. Nyt se ei enää tunnu missään kun pelottavaa onkin sukupuolettomuus ja sukupuolien vaihtelu.
Kunpa voisi mennä takaisin ja kokea lapsuuden niin että perheessä ja suvussa oli kristillisen elämän esimerkkejä. Ehkä sitten nyt purkaisi kiihkouskonnollisen lähipiirin aiheuttamia traumoja niin kuin muutama läheinen tekee.
Kultaisen keskitien kokeneita on tosi rauhoittavaa tavata.
Niin toivon, että vaikka näitä uusia uhkia vyöryy koko ajan lisää, ei unohdettaisi että nämä vanhat vaarat ‘tappavat’ edelleen.
Samoja tuntemuksia.
Taidan kuulua tähän joukkoon. Koti ei ollut mitenkään superuskovainen, ei lähellekään. Ei edes herätyskristillisiä, vaan tavallisia kirkkoon kuuluvia ihmisiä, joille asiat olivat pyhiä ja perustapoja noudatettiin.
Äiti enemmän kävi kirkossa ja luki iltarukoukset, myös äidinäiti kuului tähän joukkoon, lauloi ja soitti hengellisiä lauluja, mutta ei mitään kenellekään tyrkyttänyt. Isänkin kanssa käytiin joskus adventtina kirkossa, muttei hän mitään koskaan uskonasioista puhunut.
En nyt sanoisi, etteikö kotikasvatuksella olisi mitään virkaa. Itse olen saanut hyvät ohjeet ja jakanut samat ohjeet lapsilleni. Todellakin, käytännössä sitten kuitenkin jokainen tekee omat valintansa ja viime kädessä vastaa niistä itse.
Kyllä jo 1980-luvulla oli yleinen mielipide semmoinen, että eihän sitä nyt suin päin (siis asumatta yhdessä) mennä avioliittoon. Kovasti olisi pitänyt selitellä, että odotamme kuitenkin sitä “papin aamenta” ennen kuin alamme millekään. Samapa tuo muille kunhan oman puolison kanssa asia oli selvä kuin pläkki.
Yleinen mielipide on vain kärjistynyt koko ajan. Nyt kun avoliitosta on tullut hurskastelua, niin pitää miettiä, pitäisikö vaihtaa puolison tai omaa sukupuolta, jotta pysyisi mukana trendeissä.
Tämä on mulle vaikea aihe koska olen itse niin rikki siitä että kaikki on ihan ok, milloin ja miten tahansa.
Rajan on niin vaikeaa sanoa olevan siinä että jos on ihan varma että toinen on se loppuelämän puoliso niin sitten voi jo ennen aamenta. Kun kaikki olivat joka kerta niin varmoja tai sitten se toinen vaan huijasi että näin on.
Nykyäänhän tämä ei ole edes oletus. Kaikki pitää puhua tarkasti kumppanin kanssa eikä olettaa mitään. Taikasana on nyt suostumus, voidaan suostua myös toimintaan jossa suostumusta ei anneta.
Vaikeus on siinä miten perustella hyvin ja viisaasti että liittoon asti odottaminen on monella tavalla paras vaihtoehto. Tiukkapipoisuus ja kapeakatseisuus ei selitä asiaa mitenkään.
Joskus ajattelen että ihannoin liittoon asti odottamista omista sentimentaalisista syistäni, kun se on se asia mitä en itse nuorena saanut kokea, ja että todellisuudessa ei ehkä tarvitsisi kuitenkaan olla niin tarkka. En tiedä varmaksi, mutta kuitenkin nykyään puhun odottamisen puolesta. Yritän kasvattaa kykyäni selittää asian monelta kantilta ja sopivalla intensiteetillä. Se on se vaikeus kun kohtaa lapsia ja nuoria. Aihekin on ydinperheeseen kuulumattoman otettava esiin vain jos se luonnollisesti tulee esiin. Vanhemmilla on toivottavasti kykyä ottaa aihe esiin silloinkin kun lapset eivät itse sitä tuo esille.
“Nippa nappa voi kädestä toista ennen avioliiton sakramenttia pitää, jos ortodokseja ollaan” linjasi rippi-isä aikoinaan. Hyvä neuvo!
Ihmisillä on toki vapaa tahto näissäkin asioissa ja itse en jaksa kauhistella nuorison valintoja suuntaan tai toiseen vaikka ajattelen itse kovin kovin toisin kuin valtaväestö. Pidän esimerkiksi järjestettyjä ( huom. Ei pakotettuja) avioliittoja suositeltavina.
Tässä pastoraalista pohdintaa:
Tässä kaksi eri näkökulmaa siihen, kuinka tarkka pitää olla. Itse oon sillä kannalla, että seksi kuuluu avioliittoon, mutta samaan aikaan tälle kysymykselle ei pidä antaa kokoaan isompaa merkitystä. Tiedän uskovia pareja, jotka ovat asuneet yhdessä pitemmän aikaa ennen naimisiin menoaan, tai joilla on ensimmäinen lapsi ollut jo kovasti tuloillaan vihkimisen aikaan. Se ei ole hyvä eikä oikein, eikä sellaiseen kuulu antaa kenellekään lupaa, mutta on tässä isompiakin hirsiä silmässä itse kullakin.
Noiden vaatteet päällä tapahtuvien rakkaudenosoitusten suhteen en kuitenkaan lähtisi vetämään kovin tiukkoja rajoja. Sellainen on paitsi epärealistista, myös mahdollisesti vahingollista. Kyllä seurustelevan parin pitää pystyä selvittämään myös se, onko osapuolten välillä olemassa kiinnostus mennä aikanaan myös pitemmälle. Jos tämä puoli torjutaan kokonaan, voidaankin pahimmassa tapauksessa havaita vasta papin aamenen jälkeen, että toisen osapuolen ihailtava kyky odottaa avioliittoon olikin totaalista kiinnostuksen puutetta mihinkään (hetero)seksuaaliseen toimintaan ylipäätään.
Todella hyvin tiivistetty!
Olen tästä täysin eri mieltä. Ruumiillisissa hellyydenosoituksissa on oltava äärimmäisen tarkka. Oikeastaan niistä varmaan parempi pidättäytyä täysin. Ne ovat peräisin sielun himokkaista osista. Ne myös herättelevät ja voimistavat niitä. Ne myös herkästi johtavat toisiin vakavampiin. Sen sijaan suhtautumisesta avioliiton ruumiilliseen kanssakäymiseen on syytä tietenkin keskustella ja päästä perille. Enkä näe syytä sille, miksei asiasta voisi puhua jo seurustelun alkuvaiheissa. Ihmiselle on annettu puheen lahja käytettäväksi.
Pitääkin herätellä. Sanotaan nyt näin että jos ei ollenkaan virity, paikat osoita elonmerkkejä ja sisällä ala hyrrätä vierekkäin kynttilänvalossa ollessa niin ei se välttämättä muutu papin aamenenkaan jälkeen. Mutta vaatteet pysyy päällä ja syödään se kynttiläillallinen.
Kyllä sitä virittymistä pitää olla ja riittää jopa kymmeniksi avioliittovuosiksi. Tässä lyhyt vastaus.
Kuvasit hyvän ja luonnollisen sekä Jumalan luoman reaktion kahden ihmisen välillä.
Tätä hyrräämisen tapahtumista kahden toisistaan pitävän ihmisen, miehen ja naisen välillä, onkin nuoren kristityn etsittävä jos hän haluaa liitossaan tätä olevan. Jotkut eivät etsi sitä, mutta kannattaa olla tarkkana, vaikka sitä ei etsisi ei välttämättä ole tarpeeksi kypsä elämään ilman sitä. Moni turhautuu yrittäessään vaikka Raamatussa Paavali sanoo että menkää naimisiin ettette palaisi himossa.
Ne jotka menevät naimisiin saavat kyllä kokea Jumalan lahjaa, hyrräystä ja saavat sitä avioliitoltaan toivoa. On kamalaa jos liiton solmivilla osapuolilla on eri ajatukset tästä asiasta. Ajatukset selviävät puhumalla mutta sitä hyrräystä ei välttämättä herätellä puhumalla. Jos asioista ei ole puhuttu ja toisella hyrrää mutta toisella ei, tilanteen ennuste ei ole hyvä.
Lisäys:
Tämän ajan haaste kristillisille kasvattajille on se miten hyväksyä nuorten elävän todellisuudessa jossa hyrräyksen tapahtumista kaikenlaisten ihmisten välillä ei piilotella eikä kyseenalaisteta vaan otetaan annettuna että näin tapahtuu.
Seuraava haaste on se miten perustellaan olevan parasta rohkaista hyrräystä vain miehen ja naisen välisissä suhteissa ja kokonaisuudessaan vasta avioliitossa.
Tähän muuten liittyy sellainenkin näkökulma kuin miesten ja naisten väliset biologiset erot. Ihmiset ovat toki aina yksilöitä, mutta yleistäenhän sanotaan näin, että miehen seksuaalisuus reagoi näkemiseen ja naisen taas kosketukseen. Tämän takia miehen näkökulmasta voi vaikuttaa siltä, että seksuaalisen kemian olemassaolon pystyy hyvin toteamaan täysin kosketuksettomassakin seurustelussa, mutta naiselle asia ei ole ollenkaan näin yksinkertainen.
Siitä voi myös seurata liuta ongelmia avioliitolle, jos sitä ennen kaikki “hyrrääminen” on ollut jotain täysin torjuttavaa ja tukahdutettavaa. Ei ole ollenkaan harvinainen ilmiö, että sellaisessa tilanteessa onkin varsin haastavaa tehdä 180 asteen ympärikäännös vihkimisen kohdalla.
Joka tapauksessa, rakkaudessa on monia elementtejä, eikä ole mitenkään huono tilanne, jos seksuaalinen elementti ei ole jollain parilla niistä se kaikkein vahvimmin esiin nouseva. Elämä on kuitenkin niin paljon muutakin, ja käytännössä on usein tärkeämpää, miten se kaikki muu toimii. (Luulisin, että harva pariskunta käyttää yhteisestä hereilläoloajastaan kymmentä prosenttiakaan petipuuhissa…)
(Näitä viestejä ei nyt sitten pidä tulkita niin, että voi voi kun se Anskutin on intohimottomassa avioliitossa ja yrittää vieläpä puolustella sitä. Olen kirjoittanut yleisellä tasolla ja paljon viitannut sellaiseen tietoon, joka perustuu lähinnä lukemalla opittuun.)
Tästä asiasta on muuten YouTube vaikuttajien videoitakin. Kristilliset naiset ovat tulleet esiin ja puhuvat tästä.
Kuin todennäköinen skenaario tällainen on nykyaikana? Luulisi kaikenmaailman homoseksuaalisuuden ja aseksuaalisuuden saaneen nykypäivänä niin paljon huomiota, että tämä menee aika teoreettiseksi. 
Vastaan vielä tässä vaiheessa, kun olen ehtinyt miettiä asiaan vaikuttavia tekijöitä. (Nettikeskustelujen ihanuutta: voi palata asiaan vaikka monen päivän päästä!)
Ensinnäkin, luen muunkin kielisiä lähteitä kuin suomenkielisiä. Maailmalla moni asia voi olla toisin - ihan jo vaikka jenkkilässäkin pystyy kasvamaan hyvin kuplassa kotikouluineen ja vaihtoehtomedioineen.
Toisekseen. Juuri näissä tunnetason asioissa on paljon sellaista, mitä ei koulun seksivalistus eikä seurakunnan seurusteluopetus kata. (Niistä itse asiassa saa varsin heikosti mitään käsitystä siitä, miten asiat edes teknisellä tasolla tapahtuvat! Ei osaisi ihmiseksi muuttunut Barbie-nukke käyttää uusia ruumiinosiaan peruskoulun terveystiedon kirjan perusteella…) Yksi pimentoon jäävä asia on se, että romanttinen rakkaus ja seksuaalinen halu ovat kaksi eri asiaa ja voivat esiintyä jopa kokonaan erillisinä, tai niin että toinen on toista paljon vahvempi komponentti. Herätyskristillisessä nuorten seurusteluopetuksessa molemmat menevät “ihastumisen” alle, seurustelun oletetaan lähtevän liikkeelle molemminpuolisesta ihastumisesta, ja loppu onkin sitten lähinnä varoittelua. Todellisuudessa taustalla ei välttämättä ole molemminpuolinen spontaani ihastuminen, tunteet voivat kehittyä monella tavalla, eivätkä kaikki tunteet ja tuntemukset joita kumppanin kanssa oleminen herättää, ole seksuaalisia.
On siis mahdollista luulla tuntevansa seksuaalista halua kumppaniaan kohtaan, vaikka kyseessä onkin jokin muu tunne.
Kah, muiden maiden osalta olet kyllä varmaan oikeassa. Ajattelin täkäläistä menoa, mutta varmaan tosiaan muualla voi olla enemmän suljettuja yhteisöjä.