Armo riittää - uskovalle!
Armo riittää uskossaan langenneelle!
Armoa ei ole jumalattomalle, joka pysyy jumalattomuudessaan!
Armoa ei ole langenneelle, joka ei tee parannusta, eli ei kadu!
Armoa ei voida kuluttaa loppuun, ei kenenkään kohdalla.
Armo tulee turhaksi, kun se hyljätään toistuvasti. Tapahtuu paatumus eli Pyhän Hengen pilkka, vt. Hebr. 10:
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Wikistä:
“Armo ilmenee monella eri tavalla kristinuskossa. Jumalan rakkaus ja hyvyys näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).”
Noista ehkä eniten itseä puhuttelee mietiskelemään tällä hetkellä olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartaminen.
Pitääpä yrittää miettiä armoa. Olen käsittänyt sen aivan liikaa syntien anteeksiantamisena, joka toki on erittäin tärkeä asia, mutta samalla itselle tällähetkellä tuntuen tyhjäksikauluttu, kunnes kasvaa jossain suunnassa ja osaa ottaa uudenlaista näkövinkeliä aiheeseen.
Ef. 2:1-10, selvittää Jumalan Armon riittävän monipuolisesti.
8 “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-“
Kun ihminen vastaanottaa, alistuu pelastettavaksi, alkaa Armo toimia, synnyttäen Jumalan Pojan uskon
10 “Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
Kaikille on Jumalalla hyvä suunnitelma, kuten hyvät työt, joissa voimme Jumalan kunniaksi olla Hänen työtovereitaan.
Kaikki eivät kuitenkaan halua tulla uskoon, tulla armahdetuksi. Silloin on tämän maailmanajan haltijan suunnitelma tarjolla. Sen sielunvihollinen annostelee sopivissa annoksissa, jonka päämäärä on ikuinen ero Jumalasta.
‘Ensimmäinen’ armo, joka ihmistä hyödyttää, on pelastuksen armo, eli uudestisyntymisen eli uskoontulon armo. Armo ei ole ihmisen toimi, vaan Jumalan lahja.
Kor. 6:1,2
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: “Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
Näin puhui Jumala Jesajan kautta ja Paavali painotti, että nyt on otollinen hetki kääntyä luopumuksesta, niinkuin viesti Israelin kansalle kuului.
Jokaiselle tarkoitettu pelastuksen Armo voi jäädä turhaksi, ellei sitä vastaanoteta.
Muuten Aamen kaikelle kirjoittamallesi, mutta pari huomiota
Onko paatumus sama kuin Pyhän Hengen pilkka?
Tuo tahallinen synnintekeminen on minusta haastava kohta. varmaankin siinä takoitetaan jatkuvaa tahallista synnintekemistä ts. synnissä elämistä. Pulma on siinä, että jokainen uudesti syntynyt tekee useimmiten tahallaan syntiä, koska ei vaan pysty vastustamaan syntiä ja niin sitten sortuu siihen. Ihminen joka ei usko, ei edes tiedä tekevänsä syntiä. Uskon varma merkki on synnintunto ja paha olo lankeemuksen jälkeen.
Ei se kyllä mikään varma merkki ole. Ei-kristitytkin tuntevat syyllisyyttä. Sen sijaan kaipausta armoon ja Jumalan yhteyteen ei voi olla ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Ja niin kauan kuin Pyhä Henki vaikuttaa, ei peli ole pelattu.
Ehkä on huomioitava se, että ihminen ei paadu vaan paaduttaa itsensä, kovettaa sydämensä. Eli se on itseaiheutettu prosessi, johon sielunvihollinen antaa ‘voimaa’ ja herättää henkiin sen, mikä pitäisi matkustaa ‘teuratuspenkillä’ (nekroo), Kol.3:5, ‘kuolettakaa maalliset jäsenenne’.
Synti on tahallisuutta, muuten se ei syntiä olisikaan.
Pyhän Hengen pilkka ei ole ongelma siinä elävälle, koska sen ’saavuttanut’ on päässyt myös väärän rauhan tilaan, eli on paatunut.
Minusta synnintunto on eri asia kuin syyllisyyden tunteminen. Kuka tahansa voi tuntea syyllisyyttä melkein mistä tahansa. Mutta synnintuoa voi kai vain tuntea elävässä uskossa oleva kristitty.
En tiedä onko tuossa eroa. Markku Koski tuli uskoon voimakkaan synnintunnon seurauksena, eli eikö se ole ennemmin tekijä, joka ohjaa uskoontuloon ja parannukseen…
Jospa Jumala jo sai aikaan Markulle synnintunnon. Uskon, että synnintunnon vakuttaa Jumala; syyllisyyden/ psykopaattisen syyttömyyden tunteen ihminen joko suht normaalilla tai vinoutuneella kasvatuksella.
Kun 10-vuotiaana tunsin, kuinka Jumala henkensä kautta minua lähestyi, veti minua Jeesusta seuraamaan, pelastettavaksi, niin todella koin, mitä on olla pois Armon alta.
Saarnaaja mainitsi, että jos täällä on joku, joka ei vielä ole uskossa, niin nosta kätesi, jos haluat korjata asian, niin voimme rukoilla puolestasi.
Kukaan ei nähnyt pienen pojan kättä. Kuitenkin uudestisyntymis-, uskoontulokokemus oli valtava, vieläkin muisteltuna.
Isäni sitten seuraavan päivänä sai kuulla, että joku oli nähnyt kädennostoni. Muistan kuinka hän sanoi, “Reijo, siinä teit hyvin.” Polvistuimme yhdessä rukoukseen olohuoneemme sohvan äärellä. Taas koin kuinka vähintään enkelit taivaassa riemuitsivat ratkaisustani. En voinnut kuin suostua pelastettavaksi. Muu on ollut Jumalan armon työ, joka on toiminut minussa tähän päivään asti, saaden aikaan tahtomista ja tekemistä minun elämiseni rajoissa.
Armo on riittänyt, kun aloin uskossani kylmetä ja kiinnittä katseeni siihen mikä silmiin näkyy. Pyhä Henki sai minut kaipaamaan sitä täydellistä tilaa Armossa ja Armosta, jonka Haminassa v. 1956 Puistotalon kokouksessa koin ja sain omistaa.
Mitä sellaisesta pitäisi ajatella, kun eräs Suomea kiertävä luterilaiseen kirkkoon kuuluva naissaarnaaja julistaa olevansa synnitön? Hän ei omien sanojensa mukaan ole tehnyt syntiä ainakaan kuuteen vuoteen. Hän sanoo Johannekseen viitaten, että Jeesus tuli ottamaan pois maailman synnin ja että Jumalasta syntynyt ei tee syntiä. Hänen mukaansa jos uskova tekee syntiä, se erottaa hänet Jumalasta aivan heti. Onko ajatuksia? Mikä on mennyt pieleen? Pitäisikö tässä yhteydessä keskustella siitä, mitä synti on ja/tai miten synti määritellään.
Väitteistään seuraa, että uskova ei tarvitse armoa eikä anteeksiantamustakaan. Omana ajatuksena totean, että en kyllä uskaltaisi mainita sanallakaan hänen läsnäollessa, miten paljon olen tarvinnut anteeksiantamusta.
Kun ihminen antaa pelastaa itsensä, eli vastaa Isän vetoon/kutsuun, niin hän syntyy uudesti ylhäältä, mikä on yhtäkuin Pyhästä Hengestä. Hän saa sulasta armosta syntinsä anteeksi, mikä Armo ei jätä häntä toimettomaksi, vaikkei hän sanoisi sanaakaan. "te tulette olemaan minun todistajani … .
Uudestisyntynyt ihminen ei ole ihmisten silmissä synnitön, mutta Jumala näkee Jeesuksen veren kautta, eli vanhurskautettuna eli täysin Jumalalle kelvollisena. Se on matkan alku, mikä päättyy kuolemaan, Jeesuksen tulemukseen tai uskosta luopumiseen.
Uudestisyntynyt ei tee joka päivä syntiä. Niinkuin edellä olen sanonut, niin ymmärtäisin, että synti on aina tahallista, rikkomus Jumalaa vastaan. Siitä voi tehdä parannuksen, mutta se ei, mielestäni, ole ikäänkuin etukäteen ilmoitus, että ‘kaikkihan tekevät syntiä’,
Tuota en pysty määrittelemään, tekeekö uudestisyntynyt ihminen syntiä päivittäin vai harvemmin. Muutoin näen asiat samoin. Aikamoista hämmennystä on tämä kiertävä saarnaaja herättänyt puheillaan. Hän tyrmää jyrkästi sen, että Jumala näkee uskovan Jeesuksen veren kautta.
Kun omaa vaellusta ja elämää ajattelen, onhan kaikki suuresta Armosta elämistä. Jumala antaa armonsa täysin ihmisestä riippumattomista syistä. Hän ensin vetää ihmistä puoleensa, pelkästä rakkaudestaan ja hyvyydestään ja antaa voiman tulla Jumalan lapseksi kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan.
Jumala ei tee uskovista synnittömiä, vaikka kyseinen saarnaaja niin väittää. Kun lukee opetuskirjeitä, niissä on paljon kehotuksia laittaa pois synti ja mm. uudistua mielen uudistuksen kautta, sekä tuodaan selvästi esiin se, että armo kasvattaa hylkäämään jumalattomuutta. Jos uskovalla ei olisi mahdollisuutta tehdä parannusta synneistään eikä anteeksiantamusta, ei olisi ketään, joka kerran perisi iankaikkisen elämän Herran luona.
Mää en välttämättä joka päivä tee sellaisia asioita, joita itse tiedostaisin synniksi. Joskus en useampana päivänäkään. Jumala kuitenkin näkee myös ajatukset ja motiivit, joten eiköhän sieltä kaikenlaista perisynnin turmelemaa löydy, vaikka ne eivät pääsisikään tahalliseksi teoksi asti. Sinänsä frekvenssillä ei kuitenkaan ole merkitystä lopputuloksen kannalta. Kaikki synti kadottaa ja Jeesuksessa on ainoa toivo, vaikka joka sunnuntaimessun synnintunnustuksessa ei olisikaan ihan varma, missä asioissa olisi viikon aikana varsinaista syntiä tehnyt.
Kristityn elämässä vaikuttaa pyhitys, vaihtelevasti tietysti aina. Toisaalta se ohjaa pois karkeista synneistä toisaalta johtaa synnin parempaan havaitsemiseen. Elämme aikaa, jolloin meitä perataan ja puhdistetaan kuin kultaa tulessa. Pääsy puhdistuslähteelle on avoin ja jalat voi siellä pestä, kun on kerran kasteen haudassa jo pesty ja kuoletettu synnille ja saanut uuden syntymän uutena luomuksena, Jeesuksen veljeksi ja Jumalan pojaksi.