Armo riittää, - uskovalle!


#1

Armo riittää - uskovalle!
Armo riittää uskossaan langenneelle!

Armoa ei ole jumalattomalle, joka pysyy jumalattomuudessaan!
Armoa ei ole langenneelle, joka ei tee parannusta, eli ei kadu!

Armoa ei voida kuluttaa loppuun, ei kenenkään kohdalla.
Armo tulee turhaksi, kun se hyljätään toistuvasti. Tapahtuu paatumus eli Pyhän Hengen pilkka, vt. Hebr. 10:
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!


#2

On toivo kurjimmallekin, mutta parahimmallekaan se ei ole automaatio. Niin hyvän kuin huononkin voi hyljätä, “valitse siis elämä”.


#3

Mitä tarkalleen on armo? Ja mitä se ei ole?


#4

“Kaikki on armoa!” P. Lisieuxin Teresa


#5

Armoa on se, että saat olla vielä siinä ja kysellä. Armonaikaa on niin kauan kuin on elämää. Sitten se on ohi.


#6

Wikistä:
“Armo ilmenee monella eri tavalla kristinuskossa. Jumalan rakkaus ja hyvyys näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).”

Noista ehkä eniten itseä puhuttelee mietiskelemään tällä hetkellä olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartaminen.

Pitääpä yrittää miettiä armoa. Olen käsittänyt sen aivan liikaa syntien anteeksiantamisena, joka toki on erittäin tärkeä asia, mutta samalla itselle tällähetkellä tuntuen tyhjäksikauluttu, kunnes kasvaa jossain suunnassa ja osaa ottaa uudenlaista näkövinkeliä aiheeseen.


#7

Ef. 2:1-10, selvittää Jumalan Armon riittävän monipuolisesti.

8 “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-“
Kun ihminen vastaanottaa, alistuu pelastettavaksi, alkaa Armo toimia, synnyttäen Jumalan Pojan uskon

10 “Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
Kaikille on Jumalalla hyvä suunnitelma, kuten hyvät työt, joissa voimme Jumalan kunniaksi olla Hänen työtovereitaan.

Kaikki eivät kuitenkaan halua tulla uskoon, tulla armahdetuksi. Silloin on tämän maailmanajan haltijan suunnitelma tarjolla. Sen sielunvihollinen annostelee sopivissa annoksissa, jonka päämäärä on ikuinen ero Jumalasta.


#8

‘Ensimmäinen’ armo, joka ihmistä hyödyttää, on pelastuksen armo, eli uudestisyntymisen eli uskoontulon armo. Armo ei ole ihmisen toimi, vaan Jumalan lahja.

  1. Kor. 6:1,2
    1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
    2 Sillä hän sanoo: “Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

Näin puhui Jumala Jesajan kautta ja Paavali painotti, että nyt on otollinen hetki kääntyä luopumuksesta, niinkuin viesti Israelin kansalle kuului.

Jokaiselle tarkoitettu pelastuksen Armo voi jäädä turhaksi, ellei sitä vastaanoteta.


#9

Muuten Aamen kaikelle kirjoittamallesi, mutta pari huomiota

Onko paatumus sama kuin Pyhän Hengen pilkka?

Tuo tahallinen synnintekeminen on minusta haastava kohta. varmaankin siinä takoitetaan jatkuvaa tahallista synnintekemistä ts. synnissä elämistä. Pulma on siinä, että jokainen uudesti syntynyt tekee useimmiten tahallaan syntiä, koska ei vaan pysty vastustamaan syntiä ja niin sitten sortuu siihen. Ihminen joka ei usko, ei edes tiedä tekevänsä syntiä. Uskon varma merkki on synnintunto ja paha olo lankeemuksen jälkeen.


#10

Ei se kyllä mikään varma merkki ole. Ei-kristitytkin tuntevat syyllisyyttä. Sen sijaan kaipausta armoon ja Jumalan yhteyteen ei voi olla ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Ja niin kauan kuin Pyhä Henki vaikuttaa, ei peli ole pelattu.


#11

Ehkä on huomioitava se, että ihminen ei paadu vaan paaduttaa itsensä, kovettaa sydämensä. Eli se on itseaiheutettu prosessi, johon sielunvihollinen antaa ‘voimaa’ ja herättää henkiin sen, mikä pitäisi matkustaa ‘teuratuspenkillä’ (nekroo), Kol.3:5, ‘kuolettakaa maalliset jäsenenne’.

Synti on tahallisuutta, muuten se ei syntiä olisikaan.

Pyhän Hengen pilkka ei ole ongelma siinä elävälle, koska sen ’saavuttanut’ on päässyt myös väärän rauhan tilaan, eli on paatunut.


#12

Minusta synnintunto on eri asia kuin syyllisyyden tunteminen. Kuka tahansa voi tuntea syyllisyyttä melkein mistä tahansa. Mutta synnintuoa voi kai vain tuntea elävässä uskossa oleva kristitty.


#13

En tiedä onko tuossa eroa. Markku Koski tuli uskoon voimakkaan synnintunnon seurauksena, eli eikö se ole ennemmin tekijä, joka ohjaa uskoontuloon ja parannukseen…


#14

Jospa Jumala jo sai aikaan Markulle synnintunnon. Uskon, että synnintunnon vakuttaa Jumala; syyllisyyden/ psykopaattisen syyttömyyden tunteen ihminen joko suht normaalilla tai vinoutuneella kasvatuksella.


#15

Kun 10-vuotiaana tunsin, kuinka Jumala henkensä kautta minua lähestyi, veti minua Jeesusta seuraamaan, pelastettavaksi, niin todella koin, mitä on olla pois Armon alta.
Saarnaaja mainitsi, että jos täällä on joku, joka ei vielä ole uskossa, niin nosta kätesi, jos haluat korjata asian, niin voimme rukoilla puolestasi.
Kukaan ei nähnyt pienen pojan kättä. Kuitenkin uudestisyntymis-, uskoontulokokemus oli valtava, vieläkin muisteltuna.
Isäni sitten seuraavan päivänä sai kuulla, että joku oli nähnyt kädennostoni. Muistan kuinka hän sanoi, “Reijo, siinä teit hyvin.” Polvistuimme yhdessä rukoukseen olohuoneemme sohvan äärellä. Taas koin kuinka vähintään enkelit taivaassa riemuitsivat ratkaisustani. En voinnut kuin suostua pelastettavaksi. Muu on ollut Jumalan armon työ, joka on toiminut minussa tähän päivään asti, saaden aikaan tahtomista ja tekemistä minun elämiseni rajoissa.

Armo on riittänyt, kun aloin uskossani kylmetä ja kiinnittä katseeni siihen mikä silmiin näkyy. Pyhä Henki sai minut kaipaamaan sitä täydellistä tilaa Armossa ja Armosta, jonka Haminassa v. 1956 Puistotalon kokouksessa koin ja sain omistaa.