Armollisempi luterilaisuus

Oppi
1

Katolilaisuus

  • johdonmukaisin kristillinen opillinen systeemi
  • valtava määrää teologista ja filosofista pääomaa
  • tiukimmat vaatimukset kristitylle
  • juuri kukaan ei pysy katolisissa ideaaleissa

Luterilaisuus

  • on siirtänyt opillista fokusta “yksin armosta” -periaatteen taakse
  • “kansankirkkona” toimiminen on tuottanut kompromisseja
  • vaikka ei ole opillisesti yhtä johdonmukainen kuin katolinen kirkko, ihminen pysyy paremmin keskiössä
  • inhimillisyyden ja kompromissitaidon vuoksi armon evankeliumi on lopulta “uskottavampi” kuin katolisessa kirkossa
  • haasteena joskus epälooginen tapa lukea raamattua ja jättää tietyt kohdat huomiotta vrt. “sementoidut selitykset”

Itse olen sitä mieltä, että molempia pooleja maailmassa tarvitaan: sekä katolilaista tinkimättömyyttä että luterilaista kykyä kompromissiin ja inhimilliseen kohtaamiseen.

2

7 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Luterilaisuuden ongelmallisia taustaoletuksia

4

Katolinen kirkko kykenee kohtaamaan ihmisen. Joskus kohtaaminen tarkoittaa sitä, että sanotaan “Ei”. Joskus kohtaaminen voi olla hyvä tästä huolimatta tai huolimatta siitä, että ei tehdä kompromisseja.

D

1 tykkäys
5

Ihan varmasti katolisen kirkon piirissä on ollut hyviä “kohtaamisia”. Varmasti enemmän hyviä kuin huonoja. Ja varmasti luterilaisuuden piirissä on johdonmukaisuutta, joka pärjää katolilaisuudelle.

Oma jaotteluni oli yleistys ja vieläpä aika tyypillinen sellainen.

6

Jos katolisen opin kohdalla puhuu johdonmukaisuudesta, niin se on väärä käsite. Katolinen oppi ei ole syntynyt johdon eli abstraktien kantavien teemojen tai valittujen periaatteiden ympärille. Kun sitä märehtii, niin ei pidä ajatella ensisijaisesti konsistenssia, eli yhdenmukaisuutta itsensä kanssa. Vaan korrespondenssia. Eli se väittää olevansa yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Minulle katolinen teologia on ollut korrespondentein todellisuuden kanssa. Sen vastakohtana näen ongelmia teologioissa, jotka joko totalisoivat todellisuuden (kuten Calvin) tai jättävät siitä osia omiin oloihinsa (luterilaisuus) tai pitävät sitä kokonaan toissijaisena (karismaattiset liikkeet).

On täysin subjektiivista, että mitä kukakin pitää vaatimuksena. En ole itse kokenut ollenkaan, että olisin ollut minkään vaatimuksen kohteena. Vaikka järjestys on hyvä olla, niin pääasiallinen lähestymisen tapa on, että kirkko edustaa asioita, joita sen jäsenet haluavat. Ei siksi, että olisivat demokraattisesti äänestäneet ne voimaan, vaan siksi, että ne ovat paras ymmärrys ihmisen ja elämän tarkoituksesta. Tämä ei ole väitteenä esitetty ajatus, eli tarkoitus ei ole alkaa keskustella siitä, ovatko ne, vaan tämä on se lähestymistapa, mikä mielestäni on kaikilla asian mahdollisimman hyvin käsittäneillä.

Toki johdantokurssilla on moni ihan vain uteliaisuuttaan. Ja moni, ymmärrettävistä syistä, ajattelee katolista kirkkoa vähän kuin luterilaisuuden versiona. Tai luterilaisena kirkkona, jolla on joukko erikoisia menoja ja rituaaleja. Vähän kuin että se on samaa abstraktin armon evankeliumia, mutta sitä vain “juhlitaan” useammilla ja jännemmillä tavoilla. Toki joukossa on muutamia, joille on tuttu sama modernin ajan kritiikki kuin minullekin.

Kun ihminen sulkeutuu yksilöyteensä, niin hän valikoi ne osat todellisuudesta, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Tai kun koko länsimainen kulttuuri tekee niin. Jos se sulkeutuminen ja yksilöys otetaan kaiken lähtökohdaksi - eikä todellisuus, jolla olisi ihanteellisessa tilanteessa vastaus yksilön sisäisten asioiden kanssa - niin todellisuus näyttäytyy väistämättä vain vaatimuksina.

Eli tuo on Freudin tulkinnoille avoin tapa nähdä asiat. Siinä katolinen kirkko tai koko todellisuus nähdään itsestään varmana yliminänä eli vaativana mutta etäisenä isänä. Jos oikeasti haluaa tällaisen ylikierroksilla käyvän yliminän ja suhtautuu masokistisesti vaatimuksiin, niin silloin kannattaa lukea Suomen reformoitujen baptistien suosimaa kirjallisuutta. Pari Paul Washerin saarnaa kuuntelee, niin siinä pääsee oikein kosmisesti fiilistelemään itsensä pieneksi ja avuttomaksi tuntemista. “To an utterly holy God, you are no more than an ant. A bug. An insect. Barely even that. A stain of dirt. Speck of dust. Nothing. Absolutely nothing.” Tämä ei ollut sitaatti, vaan parafraasi. Reformoidut baptistit taas porukkana ottavat nuo rennon kepeästi, melkein nörttimäisellä innolla - aivan kuin heidän oppinsa ja persoonansa olisivat kahdessa eri todellisuudessa. Eli koska oppi on niin sikasiisti, niin se ei tarvitse mitään korrespondenssia, vaan menestyy oman absoluuttisuutensa varassa.

Sitten pitää todeta se pakollinen, että mitään katolisia ideaaleja ei ole olemassa. Jos jollain on joku henkilökohtainen fantasia, johon ne kuuluvat osana, niin pitäisi miettiä sitä, että monenko tarkoitus on keskustella jonkun henkilökohtaisista fantasioista. Muuten se ei ole mitään keskustelua. Ei ole mahdollista keskustella fantasiasta ja todellisuudesta sekaisin. Siitä tulee liian helposti pelkkää inttämistä. Toivon, että se olisi pysynyt homokeskustelussa ja jäänyt sinne. Mutta toisaalta, jos lähtökohtana on homoseksuaalinen ideaali, niin realismi ja korrespondenssi ovat käsitteiden muodostamisen tavoittamattomissa, ja maailma koostuu vain ideaaleista. Joka tapauksessa keskustelussa, jonka koko ydin on realismi ja korrespondenssi, puhe ideaaleista on vain häiriö. Ja menee ohi aiheen niin kuin vain aiheen vastakohta voi mennä.

Fantasia on siis Freudin käsite. Sen ytimessä ei ole, että se olisi jotain tiedollisesti epätotta, vaan että se on yksilökohtainen tapa ratkaista jokin asia mielikuvituksen keinoin. Eli kun katolinen kirkko edustaa korrespondenssia todellisuuden kanssa, niin se korrespondenssi on mahdollista neutraloida, jos se on liian vaikea kestää ajatuksena, kutsumalla sitä vain ideaaliksi tai vaatimukseksi. Eli käytännössä siinä sanotaan (ja täällä foorumilla on kuultu jo sata kertaa), että “katolinen kirkko ei puhu todellisuudesta, vaan katolinen kirkko puhuu vain katolisesta kirkosta” ja että katolisen kirkon sanomat ja edustamat asiat ovat siten pohjimmiltaan mielivaltaisia ja vapaaehtoisia. Todellisuus on tuntematon tai kadonnut jonnekin. Sen tilalla on tai siitä jäljellä on korkeintaan homoseksuaalinen ideaali, jossa ihminen on muuttunut hyväksi halujensa toteuttajaksi.

Tästä tullaan siihen, mitä tarkoittaa ihmisen pysyminen paremmin keskiössä. Eli ihmiselle annetaan lupa ja oikeutus syrjäyttää Jumala ja todellisuus oman minuuden tullessa tilalle. Tämä ei ole edes se, mikä on alkuperäisen luterilaisuuden olemus tai minun kritiikkini aihe, eli sillä tavalla ei kuuluisi edes tähän keskusteluun. Tuossa mennään jo siihen gnostilaiseen ajatukseen, että ihmisen ja Jumalan (tai tässä kohdassa demiurgin) tai ihmisen ja luodun todellisuuden välillä on pohjimmainen vastakohtaisuus tai vihollisuus, jota ihmisen on paettava sisäisyyteensä ja kosmisten jumalten haltuun, joita kumpaakin pidetään sitä ja sen erehtynyttä luojaa todellisempana ja vähemmän langenneena. Jos tämä on inhimillisyys, niin se on varsin outoa inhimillisyyttä, ehkä jopa jonkinlaista ihmis-ismiä. Ja jos kompromissitaito on sopimus, että yksilö ei piittaa todellisuudesta eikä todellisuus yksilöstä, niin miten siinä kompromississa voi kukaan voittaa?

Se taas ei ole armon evankeliumia nähnytkään. Mutta mikä tahansa on uskottava, mitä yksilöllä on omat syyt haluta uskoa. Tai, päinvastoin, jos ei kykene voittamaan gnostilaista impulssia tai on jopa ottanut sen omakseen.

10

Thinkcatin tapa keskustella on kyllä erikoinen. Hän katsoo teksteissään voivansa päättää kaikkien puolesta, millä tavalla keskustella saa ja minkälaisia sanoja ja käsitteitä käyttää. Hänellä on teksteissään myös oikeus tulkita toisten teksteistä mitä vain haluaa ja toisaalta yhdelle jos toisellekin sanoa, että nämä taasen eivät vain ymmärrä hänen teksteistään mitään. Koen tällaisessa kirjoitustavassa tietynlaista hybristä ja ylimielisyyden vienon vivahteen. Toivon kovasti, ettei riveiltä suinkaan erotu lapasesta lähtenyt pätemisentarve, suhteellisuudentajusta puhumattakaan.

Ilmeisesti katolilaisuudesta saisi puhua vain epämääräisenä loppumattomana esteettisenä muotona, joka ei missään nimessä ole ideologia, mutta jossa pelastus tapahtuu orientoitumalla joka hetki erikseen kohti tuota loppumatonta muotoa. Missään nimessä katolilaisuudesta ei saa sanoa mitään maalaisjärjellä ymmärrettävää. Katekismusta kannattaa lukea, mutta oppirakennelmasta ei ole siinäkään missään nimessä kysymys, vaan ihanasta esteettisestä muodosta, joka pakenee ihanasti meidän muiden tympeitä käsitteitämme, jotka vain osoittavat, ettemme ymmärrä mitään. Mehän olemme kiinni ontologisessa myytissä.

3 tykkäystä
12

Joo. Olen teksteissäni päättänyt kaikkien puolesta, että kontekstissaan päättömien ja asian ohi menevien käsitteiden käyttäminen on ehdottomasti kielletty. Tämä päätös astuu voimaan takautuvasti ja sillä on kosminen auktoriteetti. Ihmisellä pitää olla velvollisuus edes yrittää perehtyä asiaan ennen kuin laukaisee siitä mielipiteensä yksi tai sata kertaa. Jos viidennen kerran jälkeen vaikuttaa siltä, että ei osaa, niin ei pidä väkisin yrittää niitä yhdeksääkymmentä ja viittä kertaa. Ei ainakaan ihan samalla tavalla.

Katolisuudesta ei ole mitään iloa puhua jos ei siitä kykene puhumaan joko a) sen itseymmärryksen huomioiden tai b) antaen uuden tulkinnan niille itseymmärryksen piirteille. Toisin sanoen ei ole mitään syytä puhua pelkästä karikatyyristä, jota ei ole edes yhtään vaikea tunnistaa pelkäksi karikatyyriksi. Hyvä keskustelu perustuu sille, että joko molemmat pyrkivät samaan asiaan, tai sitten yritetään olla edes selvillä, että mihin toinen pyrkii. Paras esitetty arvaus on, että minun pyrkimykseni on lapasesta lähtenyt pätemisen tarve. Yritän nyt omalla vuorollani kyetä vähän parempaan.

Jordan Peterson analysoi vuoden 2015 kurssillaan Peter Pania. Muistaakseni tässä tai edeltävässä luennossa (ei, vaan sitä edellisessä). Joka tapauksessa siinä käsitellään isän roolia. Peter Pan on kertomus aikuistumisesta. Joka jää tapahtumatta, koska Kapteeni Koukku on ainoa tarjollaoleva isähahmo eli aikuisuuden tai miehuuden malli. Tuossa luennossa Pinocchion tarina esitetään mallina onnistuneesta aikuistumisesta. Minun pointtini tässä on kuitenkin, että Peterson sanoo Helinä-keijua pornografiseksi fantasiaksi. Siitä huolimatta, ettei Helinä-keijussa tai koko kertomuksessa ole mitään seksuaalista.

Toteamuksen käsittäminen edellyttää laajempaa määritelmää. Helinä-keiju on pornografinen juuri siksi, että hahmo edustaa aikuistumatta jääneen Peter Panin naisihannetta. Eritoten sillä, että on satuolento. Sanana pornografia tarkoittaa, kirjaimellisesti ottaen, kirjoittamista prostituoiduista. Funktionaalisesti sen merkitys on kertoa, miten asiat olisivat, jos kaikki menisi subjektin seksuaalisuuden kannalta ihanteellisella tavalla - oli seksuaalisuuden laatu, laji, taso tai tila mikä tahansa. Vaikka sitten miinusmerkkinen, merkityksessä että Peter Pan on vähemmän seksuaalinen kuin hänen ikäänsä nähden kuuluisi olla. Tässä merkityksessä Helinä-keiju on pornografinen fantasia.

Olen tätä varmaan kymmenen kierroksen ajan miettinyt näissä homokeskusteluissa. Ja olen vähän kerrallaan vakuuttunut, että ne palloilla ja ranskalaisilla viivoilla katolisesta kirkosta kirjoitetut analyysit ovat nimenomaan pornografisia fantasioita. Niiden tarkoitus on asettaa, maalailla tai kertoa katolinen kirkko yhden henkilön tai yhden vähemmistön seksuaalisuuden kannalta hyvin. Mitään muuta merkitystä niillä ei ole, kuin että ne ovat tästä lähtökohdasta ilmaistu toive.

Ne eivät edes perustele sitä, että miksi sen toiveen pitäisi toteutua tässä todellisuudessa. Eivätkä ne ole mikään analyysi siitä, mitä katolinen kirkko oikeasti, pohjimmiltaan, todellisuudessa on - tai edes päältä katsoen ja pintapuolisesti. Ne ovat vain se sama toive. Ilmaistuna jotenkin siihen tyyliin, että pelkkä sellaisen toiveen olemassaolo on paras ja riittävä argumentti sen puolesta.

Siinä, missä katoliseen kirkkoon kohdistuu toive, että se kaatuisi omaan mahdottomuuteensa tai jotenkin muuten heittäisi kuperkeikan, kohdistuu minuun toive, että jotenkin aivan kamalasti säikähtäisin näyttäväni huonolta kaiken hybriksen ja ylimielisyyden kanssa. Ei mitään sellaista. Saa vapaasti ajatella, että juuri siitä on kyse. En minä halua sotkea elämääni toisten fantasioihin.

13

Thinkcat siis väittää että kaikki uskonnollinen ja hengellinen ajatteluni olisi pornograafista fantasiaa. Tämä on kyllä jo vahva rimanalitus. En ymmärrä, miksi minut tuossa määrin tulee vihollisena nähdä.

Aika kepeä ja neutraali oli listani tässäkin viestiketjussa eikä sitä oltu suunnattu edes Thinkcatille saatika miksikään haasteeksi. Kovin monet muut eivät listaustani kovin käsittämättömänä tai loukkaavana kokeneet? Vai miten on, esim. @timo_k , @Plautilla tai @Diakoni tai @Henrikki?

Lisäksi mainitsen jälleen, että mä en enää käy ns. homokeskustelua. Foorumi on mulle tästä eteenpäin kepeämpää ajanvietettä, enkä laita tekstieni taakse vahvaa tunnetta, säkätystä tai julistavaa tehoa.

14

Ihan vain yleisesti, ottamatta kantaa tähän yksittäiseen asiaan, olen sitä mieltä, että emme voi johtaa mitään yleistä loukkaantumisen mittaria sillä perusteella, että joku tai jotkut eivät loukkaannu. Kyseessä on aina subjektiivinen asia. Joku loukkaantuu jostakin, josta toinen ei loukkaannu.

Tämä kommentti yleisesti loukkaantumisesta. En oikein edes tiedä mistä puhutaan tai että onko joku loukkaantunut vai onko kyseessä vain tulkinta.

D

1 tykkäys
15

Mä siis kirjoitin tällaisen ja Thinkcat veti ns. herneen nenään ja väitti, että tämä on pornografista fantasiaa.

Toisaalta voidaan ajatella, että tarkoitus oli nimenomaan saada minussa reaktio aikaan suhteessa tähän termiin. Onko se sitten trollausta vai halua häpäistä, en jaksa spekuloida.

16

Huokaus. Et nyt viitsisi uhriutua ihan joka kerta, jookosta? Thinkcatin viesti oli aivan ymmärrettävä, ja minun on puolestani vaikea ymmärtää sitä, jos joku ei sitä ymmärtänyt. Etkö kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, että hän mm. siteerasi Jordan Petersonin ajatusta siitä, että Peter Panin Helinä-keiju edustaa pornografista fantasiaa, koska se on “aikuistumatta jääneen Peter Panin naisihanne”? Thinkcat nimenomaan tähdensi, ettei Helinä-keijussa ole “mitään seksuaalista”. Ja että tätä ja vain tätä taustaa vasten hän esitti, että katolisuudesta puhutaan sen ulkopuolelta samanlaisena pornografisena fantasiana. Eikö tämä saanut sinua pysähtymään ja ajattelemaan, että Thinkcatin puheaktin tarkoitus oli esittää jokin ilmiö eikä pelkästään paheksua, väheksyä ja halveksua?

Thincatin kommentti liittyi siihen, että (roomalais-)katolilaisuuden ulkopuolelta katolilaisuutta tarkastellaan omien toiveiden ja ihannekuvien - siis eräänlaisten fantasioiden - kautta eikä sisältä päin, katolisen oman itseymmärryksen mukaan. Jos ei ole omaksunut katolisuutta, niin silloin kuva siitä on “aikuistumattoman ihannekuva”, siis fantasia. Sinä listasit asioita, jotka mielestäsi kuvaavat katolilaisuutta sellaisena kuin se on. Tämän Thinkcat kiisti. Hänelle sinun listauksesi ei edustanut ymmärrystä katolilaisuudesta sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen ulkopuolelta katsova haluaa sen nähdä. Siksi siinä oli hänen mielestään kyse pornografisesta fantasiasta jordanpettersonmaista ilmausta käyttääksemme.

Kyse ei ollut sinun hengellisyytesi vähättelemisestä, vaan siitä, että Thinkcatin mielestä näkemyksesi katolilaisuudesta on sinun lähtökohdastasi ilmaistu toive, ei objektiivinen totuus. Mielestäni hän ilmaisi tämän täysin ymmärrettävästi, mutta sinä pysähdyit paheksumaan sanaa “pornografia”.

Btw, olen itse puhunut samasta asiasta ortodoksisuuden yhteydessä. En vain ole käyttänyt Pettersonin ilmausta pornografinen fantasia, vaan olen puhunut siitä, miten esim. luterilaisuuteen pettynyt ihminen saattaa projisoida toiveensa ihannekirkosta ortodoksiseen kirkkoon ja sitten pettyä, kun ortodoksisuus ei olekaan naispapeista ja homoliitoista riisuttua luterilaisuutta pitkillä parroilla ja suitsukkeilla höystettynä.

Ymmärrätkö nyt?

2 tykkäystä
17

Ymmärrän kyllä, että Thinkcat esitti ovelan alustuksen, jolla “oikeutti” väheksyvän ja halveksuvan terminsä.

Mutta hei - ei tämmöisestä enää kinata. Silvanus keksii meille tuon ignoreeraus-toiminnon.

18

Kahta asiaa en oikein ymmärrä: 1) mitä @Thinkcat tarkoittaa ja 2) miten @timo_k voi ymmärtää, mitä Thinkcat tarkoittaa.

19

Kirjoitit: “Toisaalta voidaan ajatella, että tarkoitus oli nimenomaan saada minussa reaktio aikaan suhteessa tähän termiin. Onko se sitten trollausta vai halua häpäistä, en jaksa spekuloida.” Mielestäni olet väärässä tuossa. Ei hänen pyrkimyksensä ollut mielestäni kumpaakaan: ei halua häpäistä eikä etenkään trollata.

Tuo ulkopuolelta tapahtuva katsominen on hyvin yleistä. Tälläkin foorumilla - ja etenkin edeltävillä foorumeilla - on ollut paljon keskustelua siitä, miten luterilaisuuden kuva roomalais-katolilaisuudesta ei pidä paikkaansa, vaan on jonkinlainen satojen vuosien takaiseen käsitykseen (tai mielikuvaan siitä) jäänyt irvikuva “paavilaisuudesta”. Yksi luterilaisuuden ryhmäidentiteettiä luova seikka on nimenomaan ollut roomalais-katolilaisuuden ja paavin vastustaminen: ryhmähenkeä ja omaa identiteettiä on luotu tsemppaamalla ajatusta: “Me emme sentään ole niin kuin nuo antikristus-paavia seuraavat Marian- ja kuvienpalvojapaavilaiset, jotka tavoittelevat pelastusta omilla teoillaan” jne. Tämä pornografinen fantasia -juttu liittyy juuri samaan ulkoa päin katsomiseen, samaan taipumukseen nähdä jokin asia sellaisena kuin haluaa sen nähdä, sen sijaan että yrittäisi perehtyä siihen sisältäpäin ja antaa sen näyttäytyä sellaisena kuin se on.

Ei tässä sinusta ole kysymys. Ajattelet liikaa itsesi kautta. Ei Thinkcat ole sinusta niin paljon kiinnostunut. Hän tarkastelee laajempia ilmiöitä. Mutta nähdäkseni hän näkee sinun suhtautumisessasi kirkkoon tätä samaa fantasiointia: haluat nähdä kirkon sellaisena, että se hyväksyy homoseksuaaliset suhteet. Siksi myös näet sen sellaisena. Et siksi, että historiallisesti, opillisesti ja traditionsa perusteella se olisi sitä.

Edit. Lisään vielä, että monet vääntöni de Muerton kanssa edeltävällä ja alkufoorumilla liittyivät tavallaan ihan samaan ulkoa päin katsomiseen ja kiistelyyn siitä, mikä on oikea näkemys luterilaisuudesta: minä kritisoin luterilaisuutta, ja sitten de Muerto riensi todistelemaan hyvin asiantuntevasti ja perinpohjaisesti moniin lähteisiin vedoten, ettei esittämäni näkemys luterilaisuudesta ollut oikea, vaan jonkinlainen irvikuva tai psykologisista syistä - ehkä halusta irtaantua entisestä puljustani - muodostettu tarkoituksellisen negatiivinen näkemys. Siihen minä sitten taas vastasin kiistämällä de Muerton (tai Justinoksen, Willeh:n tai M. Wigeliuksen) esittämän kuvan luterilaisuudesta jonkinlaisena teoreettisena ihannekuvana, kun taas omat kokemukseni olivat toisenlaiset.

Esimerkiksi eräs väittely ripin merkityksestä luterilaisuudesta liittyi juuri tähän. Minä sanoin, että luterilaisuudessa ei ripittäydytä, ja tähän vastattiin, että yksityisripin mahdollisuus on luterilaisuudessakin yhä olemassa. Johon minä vastasin, että niin ehkä teoriassa, mutta oikeasti sitä ei käytetä jne. Näin jälkeen päin ajateltuna siinä oli kyse juuri tuosta: väittelystä siitä, mikä on todenmukainen, tosiasioita vastaava näkemys luterilaisuudesta ja mikä on fantasiaa.

20

Mielestäni Thincat on erittäin selväsanainen kirjoittaja. Hänen kommenttiensa ajatuskulkuja on mielestäni helppo seurata. En ole lukenut oikeastaan mitään niistä kirjoista, joihin hän viittaa. Hän esittelee niiden ajatuksia kuitenkin niin selvästi, että niiden perusajatukset tulevat ymmärrettäviksi vaikka ei olisi ko. teoksia lukenutkaan.

Sen sijaan monien muiden henkilöiden kommentteja en ymmärrä. Monen kommentit näet näyttävät jonkinlaiselta fraseologialta, joka ei avaudu, jos ei ole tottunut käyttämään samoja fraaseja. Ne fraasit ovat juuri sellaisia “kaikkea pitää tarkastella ristin valossa” -tyyppisiä ilmaisuja, joissa on kristillistä sanastoa, mutta sitten kun alkaa pohtimaan, että mitä se tarkoittaa konkreettisesti, jos esim. asiaa x joko tarkastellaan “ristin valossa” tai ei tarkastella ristin valossa, niin seulaan jää vain ympäripyöreää fraseologiaa, joka tarkoittaa eri asioita eri ihmisille - ja voi oikeastaan tarkoittaa ihan mitä vain ihminen haluaa sen tarkoittavan.

Näitä fraaseja on paljon ja ne vaihtelevat eri puljuissa: “Tärkeintä on Jeesuksen Kristuksen sisällinen tuntemus”, “synnit pitää saada anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”, “sinun pitää vain antaa itsesi Jeesukselle ihan kokonaan” ym. mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Fraasit esitetään jonkinlaisiksi patenttivastauksiksi kaikkeen. (Luultavasti syyllistyn näihin itsekin. On näet vaikeaa sanoilla kuvata sitä, mistä ortodoksisuudessa on kysymys.)

Luulen, että on monia uskonnollisia yhteisöjä, joissa ihmisille tarjottavat vastaukset ja tieto on käytännössä juuri sitä, että henkilölle pyritään opettamaan vain ko. puljun oma fraseologia. Kun toistelee oikeat shibbolethit oikeissa tilanteissa, kaiken ajatellaan sitten olevan hyvin, vaikka mistään ei mitään tiedetäkään.

Mielestäni ns. konservatiivit ryhmät syyllistyvät usein tähän kohdatessaan kompleksisia haasteita: kun vastaan tulee esim. seksuaalivähemmistön edustaja, niin hänelle ei ole oikein muuta antaa kuin paheksuvia fraaseja. Niiden toistelu kyllä toimii ja luo yhteisöllistä ryhmähenkeä silloin, kun ketään oikeasti erilaista tai ongelmissa olevaa ei ole, vaan ryhmä koostuu “siivosyntisistä” poroporvarillisista ihmisistä. Mutta sitten kun eteen tulee oikeasti vaikeuksissa oleva, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen autenttisine hengellisine ongelmineen, niin mitään annettavaa fraasien lisäksi ei ole.

22

Minua häiritsee tässä keskustelussa erityisesti se, että yhtäkkiä uskon tulisikin olla jotain korkealentoista filosofiaa ja täällä suorastaan kettuillaan ihmisille, jotka puhuvat siitä ei-eksaktein, runollisin käsittein.

Minun kouluja käymätön körtti-isoäitini lauloi aina tätä laulua, josta alla viimeinen säkeistö. Vieläkin muistan kun tuo säkeistö raikasi hänen hautajaisissaan.

Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon,
kun tieni painuu kuolon laaksohon.
Sen valon tieltä varjot häviää.
Eläissä, kuolleissa sä luoksein jää.

Tuossa säkeistössä on niin paljon.

23

Ei tarvitse ja voi aivan hyvin puhua runollisesti.

2 tykkäystä
24

Hyvä. Edelleen olen sitä mieltä, että vaikka jostain löytäisin jonkun hienon lähdeteoksen, hyvien tapojen puitteissa se ei oikeuttaisi minua kutsumaan vaikkapa esteettista teologiaa visvaiseksi kudokseksi ja sitten pöyristelemään, miksi termi ei ns. uppoa.

25

En kyllä osaa nähdä luterilaisuuden kuvaustasi oikeanlaisena.

26

Korjailetko sen verran kuin jaksat? Kiinnostaa näkemyksesi.