Objektiivisessa mielessä ne ovat toki pyyhityt pois jo ennen uskoa, mutta usko on välttämätön tämän objektiivisen sovituksen vastaan ottamiseen. Sitä, siis objektiivista sovitusta ei saa aikaan, ei yksikään pastori, ei maallikko, lyhyesti, ei kukaan ihminen. Se ei siis ole riippuvainen kenenkään teoista tai persoonasta, pois lukien Kristuksen teon ja persoonan.
Pidän vain piispan tai papin kautta saatavaa synninpäästöä pätevänä. Avainten valtaa ei annettu kaikille taviksille, vaan vain Herran valitsemille apostoleille. En esim. usko, että Waltherilla olisi valtaa julistaa minulle syntejäni anteeksi. Mutta kun rippi-isä antaa synninpäästön, niin silloin ne tunnustetut synnit ovat ikuisesti pois pyyhittyjä kirjoista ja kansista, eivätkä enkelit tai itse Jumalakaan niitä enää sieltä löydä.
2 tykkäystä
Niinhän maallikot sitovatkin kun sitominen kuuluu seurakunnalle, vaikka sen kirkossa julistaakin seurakunnan siihen kutsuma palvelija.
Ja se onkin asia, jonka toimittamiseen pastori tarvitsee seurakunnan hyväksymisen Raamatun mukaan, silloin kun seurakunta on asianmuksisesti
järjestäytynyt. Ks. Matt. 18.
Eikö Jeesusta juuri fariseukset moittineet ankarin sanoin kun hän antoi syntejä anteeksi, julisti absoluution, osoittaen näin, että Ihmisen Pojalla on valta siihen. Eikä hän ole tätä valtaansa vieläkään luovuttanut ns. kaksien avaimien haltuun erityisten speciaali-ihmisten ja jumalan niin, että ihmisen joka on saanut synninpäästön täytyisi ajatella, entäpä jos Jumala taivaassa onkin erimieltä ja ei annakaan anteeksi.
Ei, vaan hän on uskonut avainten vallan, siin oman valtansa antaa syntejä anteeksi koko seurakunnalle, sen jokaiselle jäsenelle niin, että missä ikinä ja mistä ikinä evankeliumin kuulet voit sieltä ottaa vastaan synninpäästön evankeliumin sanoista, itsensä Jumalan sanoina.
2 tykkäystä
Minun mielestäni synninpäästö poistaa kaikki siihen mennessä tehdyt synnit kirjoista ja kansista.
Cymbuksen huomautus siitä, että päästämisen vastaparina on sitominen, on oikein ja tärkeä. Luterilaiseen oppiin avaimista kuuluu sekä se, että omistamisen kannalta ne kuuluvat koko seurakunnalle, että se, että niiden toimeenpanossa seurakuntaa edustaa tietty tehtävään valittu joukko, jossa on mukana niin virka kuin muut vanhimmat. Näillä valituilla henkilöillä on omanlaisensa toimintavalta. Vanhimmistossa ovat sekä pastori(t) että muut seurakunnan hallinnosta ja johtamisesta päättävät henkilöt. Tätä nimitetään esim. ministeriumiksi tai konsistoriksi. Sideavainta ei käytetä summittaisesti kenen tahansa mielivallassa, niin että vaikkapa lapsi tai joku muu vaillinaisesti asioita hahmottava voisi oman tunteensa ja “valtansa” pohjalta sitoa ihmisiä synteihin. Kaikki ei kuulu kaikille. Luterilainen seurakunta toimii järjestyksessä niin, että vaikka vallan omistaminen kuuluu koko seurakunnalle, myös niille lapsille, asian toimeenpano kuuluu valitulle joukolle, jossa viranhaltija muun vanhimmiston kanssa keskusteltuaan julistaa ja julkistaa tuomion vakavimmissa tapauksissa kuten kirkosta erottamisissa. Hengellisellä viralla on myös itsenäistä valtaa päättää sideavainten käytöstä tilanteen mukaan, mutta senkin pitää toteutua yhteisymmärryksessä seurakunnan kanssa niin, että pastorin täytyy myöhemmin pystyä perustelemaan ratkaisunsa. Mikään villi ekskommunikaatio- tai absoluutiokäytäntö ei kuulu luterilaiseen seurakuntajärjestykseen, vaan veljien keskinäisen sielunhoidon on pysyttävä matalan profiilin toimintana, samoin kuin myös “veljellinen sideavain” rajoittuu ensin kahdenkeskiseen keskusteluun ja ikävissä tapauksissa asioiden saattamiseen lopulta seurakunnan tietoon.
Ero roomalaisiin tässä luterilaisessa edustuksellisessa avainten käytössä on siinä, että avaintenvaltaa edustaa koko seurakunta, ei pelkästään hengellinen virka.
2 tykkäystä
Kukaan ei varmastikaan opeta, että syntejä voisi sitoa tai päästää vasten Jumalan tahtoa.
No hyvä!
Tästä vielä hiukan kirjoittelisin nyt paremmalla ajalla. Mulla on jotenkin kaksijakoinen suhde tähän kysymykseen armonvakuutuksen ja “varsinaisen” synninpäästön erosta. Kokemusperäisesti nimittäin tiedän, että yksityisessä ripissä ja muodollisessa synninpäästössä tapahtuu jotain erityistä, mutta en oo varma miten se istuu mun teologiaani.
Mulle on nimittäin täydellisen selvä asia se, että kaikki synnit on jo täydellisesti sovitettu ja sen saa uskossa ottaa vastaan. Ja tämä tosiasiahan ei siitä muutu miksikään, kuka sen sanoo ja millaista sanamuotoa käyttäen. Kuka tahansa saa uskoa syntinsä anteeksi ilman välittäjiä. Synninpäästöllä on tässä kuviossa lähinnä psykologinen merkitys, se auttaa sellaista, joka ei muuten pysty uskomaan syntejään anteeksi. Synninpäästö voi jonkun henkilön kohdalla olla jopa välttämätön, ei siksi että synnit olisivat liian suuria saatavaksi anteeksi ilman sitäkin, vaan siksi että muuten ei välttämättä pysty uskomaan. Ja usko taas on välttämätöntä.
Ja sitten on se mun kokema todellisuus, että synninpäästön vaikutus ei ole pelkästään psykologinen. Siinä tapahtuu jotain todella konkreettista. Mutta onko se sitten se syntien saaminen henkilökohtaisesti anteeksi? Ehkä, mutta se kyllä onnistuu muullakin tavalla. Ripin jälkeen on silti aina aivan eri tavalla fantastinen olo kuin rukouksen tai Raamatun luvun. Jotain jännää tässä on!
1 tykkäys
Joo, mutta jos tähtäimessä onkin “Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…”
Kun luen näitä kommentteja, mitä @Anskutin ja vaikkapa myös @anon31067578 meille antoivat, maistuu niissä teorian lisäksi kilvoittelun tuoma kokemus.
Mitä ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa on eroa armonvakuutuksella tai absoluutiolla? Lopputuloshan on sama. Kriittisessä tapauksessa kadotuksen ovi suljetaan ja taivaan porttia avataan, kun vakuutetaan armoa Kristuksen tähden. Sehän on se tärkein: “mene Herran rauhaan…”
Jos minä teen epäilysten tuskien keskellä kuolemaa, ja jos toinen uskova kristitty sisar tai veli minua siinä vielä rahoittelee, mihin minä hänen virka-asemaansa tarvitsen? Kalleinta kultaa siinä on sana: “Kristus on sinun puolestasi maksanut kaiken…!”
Ei se varmaankaan väärin ole tuoda teidän toisten kirjoittajien tavoin esille sitä, että absoluutio ja rippi sinänsä on viran tehtäviä. Raja kuitenkin on aika tavalla veteen piirretty, kun armonvakuutuskin on vapautusta synneistä eli synninpäästö.
Sitten @anon31067578 toi esille tärkeän seikan: Kaikki saarna, julistus ja puhe Kristuksesta ja hänen työstään, se kaikki on synninpäästöä. Siinähän sana julistaa armoa - eillei sitten saarnassa ohjata tekojen orjuuteen.
.
2 tykkäystä
Et siis usko, että Jeesusta tarvitaan välimieheksi!!!112!!!
1 tykkäys
Huomautan, että minusta on siis yläkategoria synninpäästö, jolla on alakategorioina armonvakuutus (evankeliumin yleinen julistus ja usko) ja absoluutio (evankeliumin tarkentaminen hetkeen ja henkilöön).
Jotkut ovat tuntuneet nyt tässä ketjussa edustavan sellaista teoriaa, että yksittäisten henkilöiden synnit on annettu anteeksi jo ristillä (objektiivinen (koko maailman?) vanhurskautus?). Tämä ei nähdäkseni pidä paikkaansa. Kaikki synnit on sovitettu ristin lunastustapahtumassa, mutta se ei tarkoita kaikkien yksittäisten ihmisten syntien antoa ilman uskoa ja kastetta. Pietari nimittäin saarnaa Apostolien tekojen 2. luvussa: “Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.”
Kääntymisen ja kasteen ottamisen kautta siis saadaan synnit anteeksi. Ristin uhri jää turhaksi niiden kohdalla, jotka eivät suostu ottamaan veteen kätkettyä Jumalan lahjaa, vaan halveksuvat sitä.
2 tykkäystä
Tärkeää on tässä kohden muistaa Franz Pieperin lanseeraama oivallinen sääntö: : “usko voi syntyä ja elää vain jo olemassaolevien tosiasioiden perustalla.” Toisin sanoen emme voi saada syntejämme anteeksi, elleivät ne jo edeltä ole meille anteeksiannetut. Tästä seuraa välittömästi, ettei mikään oma toimintamme, ei absoluutio, ei katumus ei yksinkertaisesti mikään meistä lähtevä saa aikaan syntiemme sovitusta, sillä se on jo aikaan saatu Kristuksen sijaishyvityksen serauksena meille. Vain tähän tosiasiaan nojaaminen voi synnyttää uskon ja vain siitä se voi elää ja itseasiassa juuri tähän tosiasiaan perustaminen on uskoa sen syvimmässä merkityksessä, sillä silloinhan on kaikki se mikä syntisestä ihmisluonnosta lähtee, kaikki otaksumat itse itsemme pelastamisesta tekoja tekemällä syrjäytetty. Jos nyt hiukankaan uhraan ajatuksiani sanalle sijaissovitus, niin täytyyhän minun tajuta, että jos joku on sovittanut minut minun sijassani, niin silloin minut on syrjäytetty sovituksesta pois. Tämän seurauksena minä voin nähdä itseni mitä omaan henkilööni tulee kuolleeksi ja minä en elä enää, vaan Kristus elää minussa, kuten apostoli Paavali asian ilmaisee. Ei ole mitään sen suurempaa lohtua, eikä iloa tämän taivaan kannen alla kuin turvata siihen, että sovitukseni on toteutunut kivenkova fakta joka on ilmoitettu minulle ja joka on synnyttänyt minussa uskon.
1 tykkäys
Minun korvaani kyllä särähtää tuo sana “kääntymisen ja kasteen ottamisen kautta”…
En haluaisi koskaan hämärtää uskon merkitystä.
Ei mitään ole ilman uskoa, ei edes kaste ole mitään, jollei siihen usko, ei tehtynä tekona, vaan siihen liittyvään sanaan ja lahjaan: Kristuksen oma, synnit anteeksi.
1 tykkäys
Kyllä Silvanus tässä on puhunut oikein -myös puhdasoppisen luterilaisuuden kannalta. Side- ja päästöavain eivät ole pelkkää sanallista viittausta yleisiin asiaintiloihin, joiden kannalta jo ennen avainten käyttöä kaikki olisivat sidottuja tai päästettyjä. Avaimen käyttäjä itse avaa ja sulkee; hän ei pelkästään muistuta, että joku muu on jo avannut tai sulkenut. Päästämisen ansiosyy on sovituksessa hankittuna, samoin kuin sitomisen syy on synnin itselleen “hankkima”. Nämä eivät kuitenkaan ole itse päästämistä tai sitomista.
“Apostoleille ja heidän seuraajilleen uskottu päästö- ja sideavain ei ole oikeudellinen tapahtuma, vaan oikeanlaista universaalien lupausten ja uhkausten soveltamista tiettyjä yksilöitä kohtaan”. (Sama Quenstedtin kohta alkuperäiskoodilla: Clavis autem solvens et ligans Apostolis et eorum successoribus commissa, non est processus iudicialis, sed decens applicatio promissionum et comminationum universalium ad certa individua).
“Oikeudellinen tapahtuma” lienee ajateltavissa siksi Jumalan näkökulmaksi, jonka kannalta hän katsoo maailmaa armahdettuna tai armahduksesta osattomana.
2 tykkäystä
Eikä avaa, eikä sulje, vaikka Lutheria siteeraten hän olisi yhdeksänkertainen paavi, vaan Kristus avaa ja sulkee ja tätä Kristuksen tehtävää avaintenvalta maan päällä toimittaa. Ei ole siis kaksia avaimia, papin ja Kristuksen. Kukaan ei näet voi antaa syntejä anteeksi muuta kuin hän, jota vastaan ne ovat tehdyt ja hän antaa ne anteeksi välillisesti papin tai kenen tahansa ihmisen kautta evankeliumin sanalla. Jos näet minä lähden siitä, että avaintenkäyttäjä antaa minulle synnit anteeksi, niin minä johdun epäilykseen, antaako myös Jumala taivaassa syntini anteeksi, ehkäpä hänellä on jotakin minua vastaan. Onneksi kuitenkin avaintenvallan taustalla on nimenomaan objektiivinen sovitus, jolloin minä voin tietää evankeliumin sanojen olevan itsensä Jumalan sanat, eikä minun tarvitse töllistellä taivaalle.
Ei sinun Walther tarvitse mihinkään epäilykseen joutua, koska meillä on lupaus, että minkä te päästätte/sidotte maan päällä, se on päästetty/sidottu taivaassa.
Juuri tätähän minä sanoin, että se mitä päästetään nojaa siihen mikä on jo päästetty, eli objektiiviseen sovitukseen. Muutoinhan absoluution toimittajan sanat olisivat hänen itsensä höpinää ja meidän höpinällämme ei saada mitään aikaan.
“Päästämisen ansiosyy on sovituksessa” viestissäni kertoi jo tämän. Päästäjä/sitoja toimii tällä valtuudella, joka hänelle ihan oikeasti on annettu. Päästäminen ei nojaa mihinkään “päästämiseen”, vaan sovitukseen. Ne eivät ole sama asia.
1 tykkäys
Niin, päästäjällä on itsensä Kristuksen valtuus, ei omaa valtuuttaan, eli emme saa perustaa syntien anteeksiantamusta kenenkään ihmisen persoonaan.
"Romanisoivien luterilaisten* edistämä valheellinen virkaintoisuus kaivaa maata vanhurskauttamisen opinkohdan alta. He tekevät syntien anteeksiantamuksen perustavasti riippuvaksi kirkosta, jossa on joku ordinoitu. Kuitenkin kristillinen oppi, luterilainen oppi, Missourin oppi on seuraava: missä tahansa evankeliumia Jumalan armosta Kristuksessa julistetaan, voin luottaa siihen, huolimatta siitä, julistaako sitä pastori vai maallikko, aikuinen vai lapsi, mies vai nainen, asianmukaisesti kutsuttu ja ordinoitu pastori, vai joku suoraan kadulta. Kristuksen kautta voitettu Jumalan armo on asetettu esiin evankeliumissa. Ei merkitse kuinka evankeliumi tulee meille, me voimme vastaanottaa Jumalan armon siitä. Todella, jopa jos ei olisi ketään kertomassa meille sitä ja näkisimme sen ainoastaan kirjoitettuna seinälle, tämä lause saattaisi meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja me voisimme omistaa tämän armon niin pian kuin omaksuisimme sen uskon kautta.
Francis Pieper, The Church and Her Treasure, p. 50."
1 tykkäys