Jatkoa ketjulle Papin virkapuvun käyttö:
Minusta maallikko ei voi julistaa absoluutiota, vaan pelkästään armonvakuutuksen. Tämä riippumatta siitä, mitä sanamuotoja hän käyttää, vaikka toki olisi hyvä että absolutiivista sanamuotoa ei käytettäisi, jos sitä ei olla antamassa.
Palaan myöhemmin absoluutio ja armonvakuutuksen eroon.
Peukutan merkityksessä “mielenkiintoinen aihe!”
Mites hätärippi? Eikös se ole ihan korkeakirkollisimpienkin hyväksymä käytäntö samoin kuin hätäkaste?
Jumalan kiitos, täällä lausutut jyrkätkään tuomiot eivät onneksi päde Jumalan luona!
Ahdistunut sydän ei toivottavasti tartu papin virkaan, vaan siihen oikeaan eli Jumalan sanaan, joka vakuuttaa hänelle armoa. Se on evankeliumin sana, joka vahvistaa ja synnyttää uskoa.
Ainakin meille luterilaisille tuo on ihan selvä, mitä @Anskutin ilmaisi.
“Hätärippi” eli maallikkorippi on perinteisesti hyväksytty siinä missä hätäkastekin. Mutta muistettakoon, että todellisessa hätätilassahan ei tarvita edes sitä, sillä pelkkä tahto ripittäytyä luetaan ripittäytymiseksi, vaikka ei olisi ketään ihmistä, pappia tai maallikkoakaan, rippiä kuulemassa. Tuollaisessa mielentilassa kuoleva voi siis erota tästä ajasta luottavaisin mielin.
Mutta tässä ketjussa puheena oleva säännönmukainen maallikkoabsoluutio on jotain ihan muuta. Voin jotenkin ymmärtää niitä protestantteja, joiden mielestä syntien tunnustaminen “suoraan Jumalalle” riittää, sen sijaan ripittäytyminen maallikolle silloinkin kun pappeja olisi saatavilla vaikuttaa jokseenkin omituiselta. Jos avainten valta kuuluu kaikille, niin kuuluuko se silloin varsinaisesti kenellekään?
Viime vuosien kirjaselailujen pohjalta on luterilaisesta ajattelusta selkeästi kiellettynä jäänyt tajuntaan ehtoollisen vieton ottaminen maallikkokäsiin. Tätä ei hyväksytä edes hätätilaverukkeella. Asiaa perustellaan sillä, että välittömästi saatava ehtoollinen ei ole kasteen välttämättömyysluokkaa. Hätäkaste hyväksytään, samoin myös sielunhoito “veljien keskinäisen vahvistamisen” kategoriassa. Tällaisissa tilanteissa ei kuitenkaan saa puhua “Jumalan ja hänen seurakuntansa palvelijana julistan sinulle” -tyyppisesti, vaikka siinä vedottaisiin yleisiin armolupauksiin ja kohdennettaisiin niitä toiselle. Samoin jokainen voi virkajärjestyksen ulkopuolella opettaa perhettään ja tilanteen vaatiessa yksityisesti myös muita (jopa pastoria) ja todistaa Kristuksesta. Absoluutio kuitenkin on niin teologisesti pakattu ja “virallinen” sana, että maallikon absoluutio särähtää korvaan, vaikka myös veljien keskinäisessä sielunhoidossa kyse on siitä samasta, että toista autetaan Jumalan sanan pohjalta uskomaan synnit anteeksi omalle kohdalle.
Hyvä, että @Repe pysyi siinä totuudessa, minkä kokemuskin vahvistaa. Meinaan, ettei tule samaa fiilistä kuin kunnan palopäälliköllä, joka totesi: “Väärin sammutettu”.
Käytännössähän se on ihan sama, mitä nimeä käytetään. Lopputulos on kuitenkin sama: syntinen ja ahdistunut saa vakuuttua armosta, tuomion pelko katoaa ja ilo lapseudesta tulee tilalle.
Käytäntö on osoittanut, että moni syvällekin vajonnut on saanut nousta tällaisen veljen tai sisaren vakuuttelun avulla ylös jaj tuntea elämässään Pyhän Hengen voimaa.
Ruotsissa ripin saa toimittaa vain ja vain ja ainoastaan pappi. Tällä pyritään välttämään väärinkäyttöä*. Kuulin, että Suomessa rippisalaisuus oltaisiin heikentämässä, vaikka mieleistäni maallikkorippi pitäisi kieltää silmälläpitäen väärinkäytösten estämys. Rippisalaisuus on Jumalan, eikä ihmisten päätös.
SvK:n Psalmbokenin takana on kaava, jossa myös selitetään biktin teologi. Psalmbokenissa lukee “det är Gud som genom prästen ger förlåtelse för all synd och skuld.” Rippi on “väg till försoning med Gud och med sig sjäv i Kristi kyrkans gemenskap.” Papin rooli on painava sillä virkan Jumalan asentama* rooli kirkossa ja “synden berövar församlingen andlig vitalitet och skadar därigenom hela Kristi kyrka” siksi papia tarvitaan kirkon nimissä försoning virkaan.
Tuo veljesten keskinäinen sielunhoito menee eri kategoriaan? Siis enemmän keskinäiseksi puheeksi Jumalan armoliaisuudesta. Muistaakseni Iso Katekismus* teki distiktionereita ripin eri lajien kanssa ja se mikä on absoluutio ei enää mene “vain” veljen sielunhoidoksi?
Kirkkoisisissä löytyy perusteita tälle mutta mielestäni hätätilassakin tulisi pyrkiä rippiin kanssa papin. Aina se ei liene mahdollinen. @anon81097962 mielestäni puhui oikein mitä hätätilanteessa ei rippi ole välttämätön. Hätätilanteessa riittäisi ehkä maalikon “synninpäästösi” joku typ: «Suokoon Jumala sinulle syntisi anteeksi» osv.
Lisäys: Hätätila pitää myös määritellä. Hätätila mielestäni on erämää, sota, akuutti tilanne sairaalassa, uppoava laiva tai lentokone tai muu välitön kuolemanvaara. Pelkkä voimakas sielunahdistus ei voida nähdä itsessään olla hätätila.
Vähän turhaan lankeaa epäilyksen varjo (?) maallikkoveljien päälle, kun homma on eri yhteisöissä toiminut uskottavasti ja luotettavasti. Rippisalaisuudesta pidetään kiinni.
Ruotsissa on ihan oma kulttuurinsa, ja siellä yhteiskunta/instituutiot muutenkin määräävät ihmistä sellaisissa asioissa, missä Suomessa ei ole puhettakaan.
Ruotsissa pantiin helluntailaispappi kihlakunnanoikeudessa leivättömän pöydän eteen kun oli mennyt sanomaan saarnassaan, että homoerotiikka on syntiä.
Huomasitko että Luther erotti absoluution muusta ripillisestä?
“Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi.”
Källa: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/rippi.html
Toki toimivat hienosti ja esim. vapaakirkot Ruotisissa omaavat maallikkorippi. Minua huolestuttaa se kuitenkin. Mistä voidaan taata rippisalaisus ja mitä jos se ei pidäkään? Pappi joutuu pahimassa tapauksessa oikeuteen ja menettää virkana. Piispa valvoo. Pappi myös saa koulutusta rippin toimittamiseen. Miten maallikoiden kohdalla?
Olen tästä Lutherin rippikategorisoinnista hyvin tietoinen.
En halua tietenkään mitätöidä kirjoitustasi.
Kuka meistä sitten mistäkin huolestuu.
Minun mielestäni Suomessa ja Ruotsissa on paljon suurempia huolenaiheita kuin se, että joku ripin vastaanottanut ja siihen ohjeistettu maallikkosaarnaaja voisi ehkä vuotaa.
Siellä on Ruotsissakin mm. lestadiolaisia, jotka julistavat puhujan paikalta absoluution.
Moni huolestuu siitä, että sydämet tulevat niin kylmäksi ja kovaksi, että ne eivät enää kestä nöyryyttä…
On paljastunut useamman kerran, ettei uskovaisilla ole sopimattomuuksistaan ja teoistaan syyn ilmaantuessa mitään kaduttavaa. Kun sitten sanan neuvo otetaan esille, siitä loukkaannutaan: “Minulle on kirjoitettu raamatunlause!”
Tämä lienee då koko toinen problem. Ei ole helppo myöntää syntisyyttään. Synnistä pitäisi riuhtoutua pois ja rippi on loistava siihen.
Rippiin tulisi kannustaa. Kuten Luther katekismuksessa (jfr. linken övan): “Ihmiset ovat ikävä kyllä oppineet asian liiankin hyvin, niin että he tekevät mitä tahtovat ja soveltavat vapauttansa siten, ettei heidän muka enää ikinä tule eikä tarvitse ripittäytyä. Se näet opitaan äkkiä, mikä tuntuu mukavalta. Evankeliumistakin omaksutaan ylen nopeasti kaikki, mikä meitä lempeästi hyväilee.”
Tästäkään ei tosin seuraa, että maallikkorippi olisi mahdollinen (sota tai liikenneonnettumuus toinen asia).
@Repe kanssa samaa mieltä että:
Maallikkorippi on tullut jäädäkseen, koska on niin paljon ihmisiä, jotka haluavat ottaa kristillisen elämän tosissaan. Vapaaseurakuntia ja herätyskristillisyyttä on paljon, eikä korkeakirkollisuus näiden mielestä tuo uskonelämään mitään todellista sisältöä.
Tosiasia kuitenkin on, että maallikkoripillä ei ole minkäänlaista lainturvaa. Pappi taas ei edes tuomioistuimessa saa paljastaa ripissä kuulemiaan asioita.
Eikö evankeliumi itsessään kaikissa muodoissaan ole absoluutio kaikista meidän synneistämme? Sen julistaminen taas on uskottu kaikille uskoville ja jopa kaikki uskovat ovat velvoitetut sen julistamiseen lähetyskäskyn perusteella. Tällöin on selvää jos minun luokseni tulee syntikuormaansa valittava henkilö, että minä voin julistaa hänelle hänen syntiensä anteeksiannon Kristuksen valtuutuksen perusteella olen minä sitten maallikko, nainen, lapsi ihan kuka vaan.
Sen sijaan kirkossa olemme uskoneet absoluution toimittamisen erityisesti sitäkin tehtävää hoitaville, kutsutuille viranhaltijoille, siellä se ei ole maallikkojen tehtävä.
Minäpä sanon, mitä minä ajattelen. Pahoittelen, että kesti, mutta olipa teillä hyvää keskustelua ilman minuakin.
En aivan tunne Lutherin kolmenlaista synninpäästöä, voisiko joku esim. @Yxinkertanen selventää sitä?
Itse ajattelen alustavasti näin:
Syntien anteeksianto voi olla kahtalainen, armonvakuutus tai absoluutio. Molemmat saavat aikaan syntien anteeksiannon, mutta niiden toimintamekanismi on erilainen.
Armonvakuutus on luonteeltaan evankeliumin julistamista. Se on yhä uudelleen sen toistamista, että Jeesus Kristus on kuollut sinun puolestasi, ja että sen vuoksi sinulla on rauha. Se on evankeliumin julistamista, joka otetaan vastaan uskolla. Se viittaa pelastushistoriassa aiempiin tapahtumiin; ensisijaisesti se viittaa ristiin, mutta se viittaa myös kasteeseen. Armonvakuutuksen puitteissa voi sanoa vaikkapa, että “sinut on kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan, joten kaikki syntisi on annettu anteeksi”, mutta ennen kaikkea sen muoto on viitata itseensä ristille.
Absoluutio on puolestaan luonteeltaan eräänlainen pelastushistoriallinen merkkipaalu. Se ei ole evankeliumin julistamista, vaan evankeliumin nykyistämistä. Se on Jumalan ehdoton sana: juuri tässä ja nyt juuri sinulle on annettu anteeksi juurikin kaikki sinun tekemäsi synnit. Kaste on absoluution ensisijainen muoto, “absoluutio vedellä”. Sen toissijainen muoto on ripissä, “absoluutio sanalla”.
Armonvakuutuksen toiminta perustuu uskoon. Absoluution toiminta puolestaan perustuu yksinkertaisesti siihen itseensä; jopa uskottomalle absoluutio tekee jotain, nimittäin tuo syntien anteeksiannon. Mutta jos joku ei usko, vaikka saa anteeksi, niin hetihän hän alkaa kerätä uskottomuuden syntiä osakseen absoluution jälkeen…
Muuten hyvä, mutta mää oon kyllä ymmärtänyt niin, ettei absoluutiokaan toimi ilman uskoa.
Eli siis kaste ei pyyhi syntejä pois, jos sä et jo ennalta usko?
Luulenpa olevani eri mieltä.
Minä en kykene näkemään mitään eroa sen välillä julistaako minulle absoluution maallikko tai pastori. Minulle ensimmäisen muistamani kerran on absoluution julistanut nainen junassa välillä Helsinki-Seinäjoki ja niin otaksun, olen tuon julistuksen seurauksena vieläkin uskossa.
Päästämisen vastaparina on sitominen. Sillä, jolla on valta päästää on myös valta sitoa. Jos kannattaa maallikkorippiä ja maallikkoabsoluutiota, silloin kannattaa myös maallikkojen sitomisoikeutta.