Ortodoksisen kirkon synnintunnustuksessa eli katumuksen mysteeriossa pappi sanoo synninpäästöosuudessa:
"Minulle arvottomalle tunnustuksen tehnyt hengellinen lapseni, minä mitätön syntinen en voi antaa syntejä anteeksi maan päällä, ellei Jumala antaisi. Mutta sen jumalallisen äänen tähden, joka Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen jälkeen tuli apostoleille sanoen: ‘Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt’, sanomme siihen uskaltaen: Kaiken mitä olet sanonut minulle arvottomalle ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tietämättömyydestä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa.
Jumala, joka profeetta Naatanin kautta antoi anteeksi syntinsä tunnustaneelle Daavidille, katkerasti Herransa kieltämistä itkeneelle Pietarille, Herran jalkojen juuressa itkeneelle syntiselle naiselle, publikaanille ja tuhlaajapojalle, antakoon anteeksi myös sinulle minun syntisen kautta kaiken niin tässä kuin tulevassa ajassa, sovittakoon sinut pyhän Kirkkonsa kanssa ja yhdistäköön sinut siihen Kristuksessa Jeesuksessa ja asettakoon sinut tuomituksi tulematta peljättävän istuimensa eteen. Sentähden murehtimatta enää tunnustettuja rikkomuksia mene rauhaan."
Latinalainen versio synninpäästöstä on yllättäen hieman lyhyempi:
“Jumala, joka on laupeuden isä, on sovittanut maailman itsensä kanssa Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta ja vuodattanut Pyhän Hengen syntien anteeksi saamiseksi. Hän itse antakoon sinulle anteeksiannon ja rauhan kirkkonsa palveluviran kautta. Ja minä päästän sinut synneistäsi Isän ja Pojan + ja Pyhän Hengen nimeen.”
Juuri siksi, että Jeesus antoi tuon te-kehotuksen valitsemilleen pyhille apostoleille. Heidän myöntämäänsä synninpäästöön hän sanoo sitoutuvansa. Ei missään ole sellaista ilmoitusta, että Jeesus olisi sanonut sitoutuvansa esim. pakanoiden myöntämiin anteeksiantoihin tai synninpäästöihin. Hän valitsi pyhät apostolinsa monia tehtäviä varten, ja Jumalan tarjoaman synninpäästön jakaminen ihmisille on yksi niistä.
Tässäkin kirkottomat tai matalakirkolliset protestantit laajentavat tuon sanan te tarkoittamaan kaikkia maailman ihmisiä sen sijaan että näkisivät siinä jumalallisen järjestyksen ja armotalouden lainalaisuuden, jonka mukaan Kristus tarjoaa kaikille synninpäästöä ja armahdusta mutta tekee sen kirkkonsa pappien kautta apostolisen esimerkin mukaisesti. Kristus on sitoutunut siihen, että synnit tunnustetaan Jumalalle hänen pappiensa toimiessa synnintunnustuksen kuulevina korvina ja synninpäästön lausuvana suuna.
Ihmiset lukevat pyhästä Raamatusta, että Herra asetti apostoleissaan tällaisen jumalallisen järjestyksen mutta sitten he rientävätkin kiistämään, että mitään ei olekaan asetettu, vaan että kuka tahansa maallikko voi “pitää ja päästää” vähät välittämättä siitä, että Herra ohjeisti vain pyhät apostolinsa tähän ja vain heidät hän varusti ja lähetti. En ymmärrä sellaista Kristuksen työn tyhjäksi tekemistä. Siinä yritetään pullikoida Kristuksen kirkkoonsa asettamaa jumalallista järjestystä vastaan.
Niin, tuossa puhutaan opetuslapsista, jotka yleisessä kielenkäytössä ovat enemmän kuin “ne kaksitoista”. Tuossa kontekstissa kuitenkin tarkoitetaan nimenomaan kahdentoista opetuslapsen eli apostolien joukkoa, jotka Jeesus lähetti ja joille hän antoi tämän anteeksiannon vallan.
Nähdäkseni tässä on taustalla ajatus siitä, että “te” tarkoittaa kaikkia opetuslapsia, siis myös niitä, joista opetuslapset ovat tehneet opetuslapsia. “Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”, sanoi Herra; ja jos opetuslapsille annetaan tämä anteeksiannon mahdollisuus, niin se koskee myös niitä, jotka ovat kasteen kautta tulleet joukkoon mukaan.
Toisaalta, Herran rukouksen “anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin anteeksiannamme velallisillemme”, on kaikkien kristittyjen rukous, ja siinä mainitaan jokaisen kristityn anteeksianto. Olen siinä mielessä samaa mieltä kanssasi, että tämä synninpäästön sana on vain niille, jotka on lähetetty, ja se koskee apostoleita ja heidän seuraajiaan. Huonojen pappien ja piispojen takia on monissa yhteisöissä kadonnut ymmärrys siitä, millaista on hyvä ja vapauttava järjestys ja hierarkia.
Koska valtaan antaa syntejä anteeksi kuuluu toinenkin avain, nimittäin sitomisen, seuraa siitä, että nämä kuuluvat käytettäväksi yhdessä. Maallikkoabsolutio tarkoittaa myös maallikkojen oikeutta sitoa toisiaan synteihin. Minusta sellainen ei kuulosta hyvältä ajatukselta. Varsinainen avainten käyttäminen kuuluu papille.Maallikko voi antaa veljellisttä vahvistusta.
Olen tässä samaa mieltä. Valta sitoa kuuluu yhteisön johtajalle; yhteisön johtaja puolestaan on sen palvelija, joka toimittaa sen puolesta hengellisiä uhreja ja toimituksia.
Maallikkojen antama synninpäästö ei siis ole luonteeltaan koskaan absolutiivinen, vaan se on luonteeltaan armonvakuutus. Niin kuin sanoit, se on consolatio fratrum, mutta ei cura animarum (specialis).
Kuten sanoin aiemmin, teen siis tässä terminologiassa nyt sen eron, että puhun synninpäästöstä, jolla on kaksi muotoa: armonvakuutus ja absoluutio. Ne molemmat tekevät samoja asioita, mutta niiden toimintamekanismi on eri.
Minusta tämä ajatus ei toimi. Tämä kieltää kaiken muutoksen. Tämän mukaan esimerkiksi kaste ei muuta mitään, eikä synninpäästö muuta mitään; synnit on jo annettu anteeksi, joten kastetta ei tarvita, eikä rippiäkään tarvita. Ei, itse sanon ennemmin niin, että kaste ja rippi tosiasiallisesti muuttavat ihmisen. Ne itse toteuttavat sen lupauksen, joka niissä annetaan: syntien anteeksiantamuksen juuri sille henkilölle, joka niitä käyttää. Ne perustuvat Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja saavat voimansa siitä, mutta tämä kuolema ja ylösnousemus ei tarkoita sitä, että kaikki ovat jo kastettuja tai ripitettyjä, vaan sitä, että kaikki voivat saada kasteen, ja että kaikkien tulisi saada kaste.
Muuttaa kaste sillä tavoin, että se antaa sinulle uskon, joka tarttuu tähän Kristuksen aikaansaamaan sovitukseen. Samoin absoluutio vahvistaa uskoa Kristuksen aikaansaamaan sovitukseen ja joissain tapauksissa myös antaa uskon. Tämä muutos ei kuitenkaan lisää Kristuksen tekoon mitään, eli se ei ansaitse pelastusta, sitä minkä Kristus on jo ansainnut, vaan ainoastaan välillisesti liittää pelastukseen. Näin esim. kaste ei ole armonlähde, vaan armonväline.
Jeesuksen Jumaluus tulee mielestäni evankeliumeissa ilmi esim. siinä, että hän antaa syntejä anteeksi lähimmäisiä vastaan rikkoneille tai syntisesti eläneille, ikään kuin heidän syntinsä olisivat kohdistuneet häneen itseensä (eli Jeesukseen). Eli koska vain Jumalaa vastaan voidaan myös rikkoa, kun tehdään vääryyttä lähimmäiselle tai eletään huonosti, Jeesus-Jumalaa vastaan on rikottu samalla kun lähimmäiselle on tehty vääryyttä tai on muuten eletty syntisesti, ja tästä johtuen Jeesus voi Jumalana antaa anteeksi synnit lähimmäistä vastaan rikkoneelle tai syntisesti eläneelle. Mutta jos hän olisi pelkkä ihminen, ei hän voisi antaa syntejä anteeksi toisia vastaan rikkoneille. Lainaus evankeliumista:
Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: “Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut”. Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: “Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?” (Luuk. 5:20-21)
Pastori voi julistaa synninpäästön Jeesuksen valtuuttamana, mutta hän ei voi antaa synninpäästöä, koska ei ole Jumala.
Kyllä, juuri täksi se inhimillinen agentti (pappi) on tärkeä. Raamattu julistaa itseä; sakramentit tulevat itsestään, usko ilmaistua itse? Väistämätön inhimillinen agent (pappi), som on osallisina näissä tapahtumissa, on joskus taipumus unohtua. Jumala toimii valitsemissaan “saviastioissa”.
Minusta tämä ei vastaa Herran omaa sanaa, “jolle te annatte synnit anteeksi”. Jos Jumala antaa oman valtansa ihmisten käytettäväksi, silloin se totisesti tapahtuu, ja ihmisillä on tämä valta. Sen vuoksi julistaminen ja antaminen ovat minusta eri asioita; ja ripissä pitäisi antaa, ei vain julistaa.
hieman lyhyempi: