Askeesi maallikon elämässä

Sikäli, kun ortodoksinen hengellisyys tukee tuollaista läheisyyttä Jeesuksen kanssa, se on vain hienoa. Minulle yksi suuri ongelma ortodoksisuuden kanssa on kuitenkin se, että nähdäkseni sen sisältä löytyy myös hyvin toisenlaista virtausta. Luen parhaillani Johannes Siinailaisen Portaita toista kertaa. Siinä sanotaan, muun muassa näin:

Kastettakin suurempi on kyynelten lähde kasteen jälkeen, vaikka näin onkin hieman uskallettua sanoa, sillä kaste puhdistaa meidät entisestä pahuudesta, mutta kyyneleet myöhemmistä. Pienokaisina saamamme kasteen olemme kaikki saastuttaneet, mutta itkulla puhdistamme senkin. Jos ei Jumala ihmisrakkaudessaan olisi antanut ihmisille itkua, olisivat pelastetut toisiaan harvinaisia ja heitä on vaikea löytää. (s. 94)

Askeettisessa kirjallisuudessa usein pidetään ihanteellisena sitä, että ihminen itkee katuen syntejään aivan loppuun asti eikä ole varma siitä, onko saanut kaiken anteeksi. Läheinen yhteys Jumalaan nähdään “palkkiona” oikein kilvoitellusta elämästä.

Ja kuten ortodoksit varmasti tietävät, Portaita ei voi kuitata jonain hämäränä teoksena, vaan se on merkittävä vaikuttaja ortodoksisessa hengellisyydessä. Eikös neljäs paastonajan sunnuntai ole teillä omistettu Johannes Siinailaiselle juuri tämän teoksen tähden?

1 tykkäys

Syntien katuminen on eri asia kuin epävarmuus anteeksiantamuksesta.

Näin Raamatussakin. Ks. autuuden lauseet.

Pääsääntöisesti olen kyllä sitä mieltä, että maallikoiden ei kannattaisi lukea Siinailaista ja muuta vastaavaa HC-luostarikirjallisuutta. En yhtään ihmettele, jos asiasta ahdistuu, kun ymmärtää asiat väärin eikä varsinkaan ortodoksista hengellisyyttä tuntemattomana osaa asettaa niitä kontekstiin.

2 tykkäystä

Juu, kirjoitin epäselvästi, kun en huomioinut tuota erottelua tarpeeksi hyvin. Siinailaisella on kuitenkin tällä samalla portaalla opetusta, jossa korostuu epävarmuus pelastuksesta, joten tämä kietoutuvat toisiinsa. Samoin hänellä on sellaista tekstiä, joka ei minun kokemukseni mukaan ole enää nykyään ortodoksisuudessa kovin yleistä:

Seiso peljäten rukouksessasi, niin kuin tuomittava tuomarin edessä, jotta sammuttaisit vanhurskaan tuomarin vihan ulkonaisella näölläsi ja sisäisellä mielenlaadullasi, sillä hän ei voi jättää huomiotta sielua, joka lesken tavoin seisoo tuskaisena hänen edessänsä ja tuottaa vaivaa vaivoista vapaalle. (s. 95)

Ymmärrän hyvin ajatuksesi: jos pelastus nähdään parannusprosessina, maallikoiden tie voi olla hyvinkin erilainen kuin munkkien - varsinkin 500-luvun munkkien. Siksi näitä teoksia lukiessa on vaarana se, että tehdään sopimattomia sovelluksia, jne. Minun keskeinen ongelmani on oikeastaan siinä, että minusta missään kontekstissa Portaiden jotkin opetukset eivät ole kristillisen uskon mukaisia ja vierastan hyvin paljon sitä, että tätä munkkia ja hänen teostaan pidetään niin suuressa arvossa.

Joo, mutta kirjan tekstilaji on melko harvinainen, jopa omassa genressään.

@SanGennaro, kirjoitti viisaasti.

Ei varmaan, koska aika harvassa paikassa käytetään 600-luvun koukeroista itämaista kuvakieltä. Lisäksi kohderyhmä on munkit. Munkeille voi puhua ankarammin, koska munkit ovat sitoutuneet ankaraan elämään ja ymmärtävät jostain jotain. Maallikko ei ole sitoutunut ankaraan elämään eikä ymmärrä mistään mitään. Eri skene, eri puhe.

1 tykkäys

Asian vierestä, paavina istuessaan nykyinen emerituspaavi kommentoi Johannes Siinailaista.

http://w2.vatican.va/content/benedict-xvi/en/audiences/2009/documents/hf_ben-xvi_aud_20090211.html

1 tykkäys

Joskus olen miettinyt että kristityt eivät ehkä ole ihan viisaita erotellessaan ainakin teoriassa elämäntyylit niin tiukasti toisitaan. Esimerkiksi buddhalaisissa luostareissa on mahdollista kenen tahansa tehdä ns. 3-3-3-3 -retriitti; viettää luostarissa kolme vuotta, kolme kuukautta, kolme viikkoa ja kolme päivää.
Mikään elämäntapavalinta, varsinkaan luostarielämäntapavalinta ei ole ainoastaan ainoana, koko loppuelämän kestävänä valintana hyvä ihmisenäkasvutapa. Luostarissa asuminen yhtenä joukosta, ei siis minään lomailijavieraana, tekisi hyvää kaikkien uskontojen harjoittajille.

Laitan nyt seuraavan pohdinnan tähän samaan viestiin, koska @SanGennaro a varsinkin ärsyttää monet saman kirjoittajan peräkkäiset viestit. :wink:

Johannes Siinailaisen portaikko ei ole hänen itsensä keksimä. Se selviää hänen tekstistään useasta kohtaa, hän saattaa esimerkiksi tehdä huomion että teema jonka hän kirjoittaa edellistä kirjoittamaansa teemaa seuraamaan on laitettu kyseiseen kohtaan myös toisten kirjoittajien ja opettajien toimesta. Mielestäni ortodoksien viettämä Johannes Siinailaisen päivä ei osoita kunnioitusta ainoastaan tälle erityisen tärkeälle opettajalle vaan muistuttaa kaikkia kristittyjä tavalla tai toisella koskevasta kilvoituksen tiestä.

Lännessä on varsin populaareja tapoja uppoutua tähän kristillisten opettajien ja ohjaajien tunnistamaan henkisen kasvun ja kilvoittelun perinteeseen.
Ruusukkorukous ja Ristintien asemat kuvaavat osaltaan tikapuiden vaiheita.
Samoin monien pyhien henkilökohtaiset näyt käsittelevät symbolisesti ja allegorisesti näitä tikapuita, esimerkiksi Katariina Sienalaisen ja Birgitta Birgerintyttären (Vadstenalaisen) näyt. Birgittan näythän on jopa järjestelty Ruusukon tapaan rukoiltavaan muotoon.
Samoin fransiskaaneilla, karmeliitoilla ja dominikaaneilla on ollut tapana käyttää erilaisia “ruusukkopolkuja”.

Nyt joku voisi sanoa että Ruusukolla, Birgitan näyillä ja Siinailaisen portailla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Tämä on mainio osoitus siitä miten ulkokohtaisesti näistä asioista monesti luetaan. Symbolikieli on erilainen, niin kuin @SanGennaro kirjoitti, eri skene eri puhe. Raamattumeditaatio jättää monta asiaa verhotuksi kun taas Johannes Siinailainen pyrkii avamaan asioita toisinaan raadollisestikin, mikä sopii tietysti munkkien keskinäiseen avoimeen puheeseen kilvoittelun sisäisistä ulottuvuuksista, juuri heidän elämäntapojensa suhteen merkityksellisistä käytännön asioista.
Teemat ovat samat kenen tahansa kristityn sisäisellä pyhityksen tiellä, mutta sovellukset vaihtelevat.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että sama opetus löytyy kirkkovuoden mukana eläen, ja jokaiseen palvelukseen syvällisesti osallistuen.

Ei tarvitse pelätä, että me liian tarkkaan noudattaisimme kaikki pyhittäjä Johannes Siinailaisen neuvoja. Emme me pysty siihen. Kirjasta saa kuitenkin vihjeitä siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi pyrkiä.

1 tykkäys

En tarkoittanut luoda teoreettista eroa. Maallikkouden ja munkkeuden (ja nunnuuden!) ero on nimenomaan käytännöllinen eikä teoreettinen. Askeesi kuuluu kaikille, mutta kaikki askeesi ei kuulu kaikille.

Maallikoille toimivampaa kilvoittelua opettaa mielestäni hyvin Vanhus Johanneksen kirjeet ja Tito Collianderin Kristityn tie - joka on muuten alkukielellä nimenomaan Asketernas väg.

1 tykkäys

Ei askeettinen erämaakilvoittelu ollut valtavirtaa pyhän Johanneksenkaan aikana. Paasto ja vetäytyminen hiljaisuuteen sen sijaan on aina kuulunut kristinuskoon, koska Herrammekin teki niin. P. Johannes Siinailaisen aikaankin valtaosa munkeista eli kuitenkin luostareissa niin kuin nykyäänkin. Johanneksen kirjoituksista samoin kuin Gerontikonista selviää, että oli myös sellaista, että välillä munkki saattoi vetäytyä erämaan hiljaisuuteen, pitemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa, mutta välillä kilvoitella yhdessä muiden kanssa tai jopa kaupungissa. Etenkin suurten juhlien aikaan erämaakilvoittelijatkin yleensä palasivat muiden luo luostariin viettääkseen pyhää juhlaa yhdessä muiden kanssa.

Asia on aivan päinvastoin: “Portaat” ja p. Johannes Siinailainen ovat todellista kristinuskoa, kun taas niitä paheksuvat protestanttisuuden opetukset eivät ole. Protestanttisuuden turmiollinen vaikutus näkyy juuri tällaisissa asioissa: henkilö, joka ei ole protestanttisuuden kautta oppinut paheksumaan pyhää Johannesta ja hänen opetuksiaan, kykenee helposti yhtymään pyhän isän kirjoituksiin ja näkee niiden viisauden, nöyryyden, todellisen uskon taistelun sekä Jumalan pelon. Mutta se joka on altistunut protestanttisuudelle, suhtautuu niihin kielteisesti.

Jos kaikki eläisivät kuin pyhä Johannes Siinailainen, maailmassa ei juurikaan olisi ongelmia. Emme yllä pyhän isän tasolle, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi hyötyä hänen kirjoituksistaan ja pyrkiä soveltamaan niitä omassa elämässämme.

Eikä vain askeettisessa kirjallisuudessa, vaan myös pyhässä Raamatussa. Kyllä kai sinunkin Raamatussasi Jeesus opettaa:

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.[- -]
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. [- -]
Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin.

“Vaatteet” on tietenkin vertauskuva, joka tarkoittaa kaikkea sitä, mihin ihminen kätkeytyy, mikä hänestä näkyy ulospäin: kaikki hänen tekonsa, sanansa, rukouksensa. Jotta pääsisi porteista sisään, tulee aktiivisesti katua ja tehdä parannusta - siis puhdistaa “vaatettaan”.

Mitä itkemiseen tulee, niin siitä sanottiin, että Jeesuksen seuraajat joutuvat niin tekemään, mutta maailma vain riemuitsee:

Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. (Luuk. 23:28)

Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. (Joh. 16:20)

Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava. (Jaak. 4:9,10)

Miten sinä nuo kohdat sitten tulkitset, jos pyhän Johannes Siinailaisen opetukset eivät mielestäsi ole noiden raamatunkohtien kanssa sopusoinnussa? Saarnaatko sinä seurakuntalaisillenne, että heidän tulee tuntea kurjuutensa, surra ja itkeä ja nöyrtyä Herran edessä, jotta hän korottaisi teidät?

Mitä ketjun otsikkoon tulee, omaa elämääni voisi suomalaisissa oloissa kutsua askeettiseksi. Mutta se on köyhyyden ja sairauden sanelemaa, vaikka perustellusti aina voi kysyä, onko se ulkoapäin saneltua vai itseaiheutettua. Huumorimielessä kutsun joskus pientä kämppääni keljaksi. Olen lukenut paljon standardiortodoksista kilvoittelukirjallisuutta, mitä julkisista ja myös joskus yliopistollisista kirjastoista olen lainannut. Myös Portaat olen moneen kertaan lukenut. Joskus pistän vähät rahani likoon tilaamalla jonkun erityisesti kiinnostavan kirjan. Koitan rakentaa elämäni kirkkovuoden mukaan ja ramppaan kirkossa tuon tuostakin.

Silti epäröin pitää itseäni askeettina, saati maallikko-jonain. Ehkä identifioiminen itsensä suurilla sanoilla ei sittenkään ole niin tarpeen. Tai sitten on. En tiedä.

2 tykkäystä

Ja tuo “älkää minua itkekö vaan itkekää itseänne” on niin osuva!
(Tulee mieleen se turha kärsimyssentimentaalisuus, ne itkut olisi hyvä itkeä itsensä tähden eikä Jeesuksen tähden.)

Herralla oli sana hallussa.

1 tykkäys

Pidän autuaaksi julistuksia lohdutuksina. Ne on sanottu Jeesuksen opetuslapsille, jotka joutuvat täällä maailmassa itkemään, kärsimään ja kuolemaan. Autuaaksi julistukset eivät ole ennen kaikkea eettisiä kehotuksia, vaan toivoa tuottavia lupauksia niille, joiden elämässä Kristuksen elämä tulee näkyviin.

Kuva vaatteiden valkaisusta on esillä jo aiemmin Ilmestyskirjassa. Siinä sanotaan: “Ja minä sanoin hänelle: ‘Herrani, sinä tiedät sen’. Ja hän sanoi minulle: ‘Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.’” (7:14) Ymmärrän tämän perusteella, että vaatteiden valkaiseminen tapahtuu Kristuksen verellä, osallisuutena hänen ristinuhriinsa.

Minusta seurakuntalaisille voi hyvin saarnata, että heidän tulee tuntea kurjuutensa, surra, itkeä ja nöyrtyä Herran edessä. Sen sijaan en ajattele, että heille voisi saarnata, että heidän kyyneleensä pesisivät heidän syntinsä pois. Sen tekee yksin Karitsan veri.

3 tykkäystä

Erikoinen vastakkainasettelu. Kukaan ei varmaankaan ajattele, että kyyneleillä ostettaisiin pelastus. Ei tässä tarvitse rakentaa mitään muureja tekojen ja anteeksiannon välille. Kaikki on armoa.

Minulle Siinailaisen lainaus avautuu niin, että kristityn kyynelillä on kasteen jälkeen se merkitys, mikä kasteella on kastettavalle. Näin ollen meidän kyyneleemme tietyssä mielessä rinnastuvat Kristuksen kärsimykseen, joka on pyhittänyt veden. Eikö tämä sinusta ole oikea tulkinta? Jos ei ole, voisitko perustella?

1 tykkäys

Kontekstiin eli ihan vain kristinuskoon sijoittaminen. Ei kukaan ajattele, että ihminen pelastaisi itsensä tai ansaitsisi pelastuksen.

Tekstiä voi toki lukea kuin Räisänen Raamattua, mutta vähän pöljää se on.

1 tykkäys

Voisitko avata minulle, miten lainaus tulee ymmärtää? En kysy tätä keljuillakseni, vaan sen takia, että ymmärtäisin paremmin.

En. En voi. Olen tietoisesti lopettanut mielestäni itselleni liian jykevien kirkkoisien lukemisen. Ei siksi, että isissä olisi jotain vikaa, vaan ne eivät itselleni sovi. Olen taipuvainen melko mustavalkoiseen ajatteluun eli sovellan ankaran askeettisia tekstejä lähtökohtaisesti väärin.

1 tykkäys

En väitä tulkitsevani tätä hienosyistä sitaattia, mutta heittelen muutamia ajatuksia jotka koen tärkeiksi.

Kun luetaan mitä tahansa luostarikilvoittelu- tai askeesikirjallisuutta, ei olla lukemassa kääntymyskirjallisuuteen (vrt. Augustinuksen kuvailema synnintuska ennen kastetta “Tunnustuksissa”) verrattavaa kirjallisuutta. Luostarikirjallisuudessa ei ensisijaisesti kaivata kääntymystä ja sen myötä aukenevaa pelastusta kasteineen vaan sitä että kääntymys päivä päivältä syvenisi ja konkretisoituisi. Kilvoittelun kaunis ja ikuinen maailma on auennut kasteessa ja sitä tutkitaan kuin paratiisin puutarhaa ikään.

Toinen tärkeä asia on että luostarikilvoittelu ei ole ainoastaan henkilökohtaista kilvoittelua. Henkilökohtaista kilvoittelua ei aja maallikkoa eikä munkkia tekemään pelko pelastuksen ulkopuolelle jäämisestä, siltä osin kun hän tietää yksilönä tulleensa kastetuksi, vaan se että henkilökohtainen kilvoittelu syventää hänen yhteiseen uhriin tuomaansa rukousta ja rukoilemasta ei kristitty eikä munkki voi lakata sillä hän tullut kastetuksi yhteen ruumiiseen Kristuksen ja veljiensä kanssa ja Kristuksen rakkaus “vaatii” häntä. Luostarikutsumuksen merkittävä osa muodostuu kutsumuksesta luovuttaa kaikki voimansa ja elämänsä kaikkien puolesta rukoilemiselle. Sitä tehtävää tehdessään munkki ja nunna huomaavat oman kääntymyksensä haurauden, he huomaavat että heidän sielussaan on aina pimentoja jotka eivät peilaa Kristuksen valoa kaikkialle ympärilleen Kristusruumiiseen; pyhäin yhteydessä.
Luostarikilvoittelija ei lakkaa itkemästä ennen kuin kaikki on täytetty, ennen kuin kaikki on yhtä Kristuksessa.
(2 Piet. 3:9
1 Kor. 15:28)

2 tykkäystä