Luulisin, että tuossa tapauksessa olisi ollut kyse jostain ihan muusta kuin uskontoon liittyvästä asiasta. Ja niinkuin @Exkortti edellä kirjoitti, niin suhtautuminen kuin pakanaan tai publikaaniin ei kyllä mitenkään voi tarkoittaa tuota, jos tarkoitus on millään tavalla Jeesuksen esimerkkiä seurata…
Itse ajattelen synteihin sitomisen olevan oikeassa käyttötavassaan sitä, että henkilölle ei anneta synninpäästöä jostain asiasta. Esimerkiksi tällainen voi tulla kyseeseen silloin, jos ihminen ei halua yrittääkään lopettaa kyseisen synnin tekemistä, vaan tulee ripittäytymään lähinnä siksi, että saa laastaroitua huonoa omaatuntoaan ja sitten taas jatkaa kuten ennenkin. Tällöin pappi voi tehdä sen ratkaisun, että ei anna synninpäästöä, niin kauan kuin henkilö ei osoita aitoa katumusta ja halua päästä synnistä eroon.
Niin… Ongelmana tuossa on vaan se mikä on määritelty synniksi. Korvakorut yms sellaisei on olleet sitomisen syinä. Sekä yleensäkin minkäänlainen eri mieltä oleminen. Puhumattakaan sitten homoudesta. Jos ei ala heteroksi, sidotaan synteihin ja jätetään paholaiselle. Näin kävi ystävälleni. Ikävin seurauksin.
Kyllä nuo sitomiset on hengellistä väkivaltaa, jonka kirkko hiljaa hyväksyy.
Muistanko oikein, että Suomessa kirkolliskokous joskus 1800-luku loppu mahdollisti maallikkorippi? Minusta tämä käytäntö on valitettavasti herkkä väärinkäytöselle. Uskon, että hätätila (sota, sairaala tai vakava onnettomuus) “armonvakuutus” luontoinen maallikkorippi toki mahdollinen.
“Ripissä yksittäisellä ihmisellä on mahdollisuus tunnustaa syntinsä ja saada Jumalan anteeksianto. Ripin saa ottaa vastaan sellainen henkilö, jolla on kelpoisuus toimia pappina Ruotsin kirkossa. (klips) Ripin pääosat ovat ripittäytyjän tunnustus ja papin julistama synninpäästö Jeesuksen Kristuksen antaman valtuutuksen mukaan.” (https://www.svenskakyrkan.se/filer/1818433/52637777_KHB%20HV%20Finsk.pdf s. 214)
Rippiä on luonnellisesti tyyppiä monenlaista: jatkuva (oma) rippi Jumalan edessä, oman synnin/virheen anteeksipyytö suoraan lähimmäiseltä mutta myös synnintunnustus --> absoluutio kohdissa: 1) yksityisrippi papin edessä, 2) yhteinen rippi jumalanpalveluksessa ja 3) julkisyntisen ripittäminen [joskus muinoin]. Nämä kolme viimeista saarnaviran, eli papin, toimesta, joka hoitaa julkisesti Jeesuksen apostoleille uskomaa avaintenvaltaa (Vrt. Melanchthon). Suhteessa Matt. 16:18 Melanchthon sanoa: “Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: ’Tälle kalliolle’ merkitsee: tälle viralle.” (källa: Paavin valta ja johtoasema)
Luterilaisen kirkon perinteinen näkemyksen lienee attä kristillisellä seurakunnalla on synninpäästövalta ja se on uskottu erityisesti pappisviralle. Tämä lukee myös Laestadiuksen käyttämästä Svebiliuksen katekismus. Eli näkisin, att avaintenvalta on kirkon omaisuus, mutta vain papisto (Jeesuksen Kristuksen antaman valtuutuksen mukaan) käyttää sitä julkisena absoluutiona. Suomessa vertauksena: valta (demokratia) on kansan omaisuus, mutta kansa valitsee eduskunta joka vain voi käyttää valta.
Tämähän on ongelma ei vain ripin kohdalla, vaan kirkkojen välisessä erilaisuudessa ja oppi kokonaisuuksissa. Ortodoksi kirkot eivät tunnusta edes koko luterilaista pappeutta. Pieni ihminen joutuu hämmentävään tilanteeseen. Nykyään näillä kysymyksillä ei päätä vaivata. Mennään sinne mikä tuntuu hyvältä.
Ei joudu, jos vain katsoo Raamattuun, apostolisen ajan kirkon oppiin, eikä myöhemmin tulleisiin Raamattuun perustumattomiin traditioihin, joita sinä kutsut vanhojen kirkkojen käsityksiksi. Luterilainen oppi on vankasti rakennettu Raamatun perustalle, josta näyte Luterilaisista Tunnustuskirjoista tässä alapuolella. Ehkäpä tämä on myös se uskonopillinen selonteko asiasta, jota @Diakoni kin peräänkuulutti viestissään?
Meitä vastaan vedotaan tiettyihin Kristuksen sanoihin: “Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”, (Matt. 16:18 s.) “Sinulle minä annan avaimet”, “Kaitse minun lampaitani” jne. (Joh. 21:17) Koska kuitenkin koko tämä kiistakysymys on käsitelty perusteellisesti meikäläisten teoksissa eikä nyt ole mahdollista käsitellä kaikkea uudestaan, me viittaamme ja yhdymme noihin teoksiin. Vastaamme kuitenkin lyhyesti kysymykseen, kuinka nuo Kristuksen lausumat on tulkittava. Kaikissa näissä Pietari edustaa koko apostolien joukkoa, kuten tekstistä käy ilmi. Eihän Kristus tee kysymystään (Matt. 16:15) yksin Pietarille, vaan hän sanoo: “Kenen te sanotte minun olevan?” Lauseiden “sinulle annan avaimet” ja “mitä sinä sidot” yksikköä vastaa (Matt. 18:18) toisaalla monikko: “Mitä te sidotte” ja Johanneksen evankeliumissa: (Joh. 20:23) “Keiden synnit te annatte anteeksi”. Nämä sanat todistavat, että avainten antaminen ja työhön lähettäminen koskevat kaikkia apostoleja samanvertaisina. Onhan lisäksi myönnettävä, että avaimet eivät kuulu kenellekään yksityiselle henkilölle vaan kirkolle, kuten monet täysin selvät ja vankat perusteet osoittavat. Puhuessaan avaimista Kristus lisää (Matt. 18:20): “Missä ikinä maan päällä kaksi tai kolme sopii asiasta…” Varsinaisesti ja välittömästi hän siis uskoo avaimet kirkon haltuun, ja juuri siksi oikeus kutsua virkaan kuuluu varsinaisesti kirkolle, Noissa Kristuksen sanoissa Pietari siis pakostakin edustaa koko apostolijoukkoa. Ne eivät myönnä Pietarille mitään etuoikeutta, ylivaltaa tai herruutta.
Entä sitten lause: (Matt. 16:18) “Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”? Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: “Tälle kalliolle” merkitsee: tälle viralle. Uuden liiton virkaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu koko maailmaan, missä ikinä Jumala jakaa lahjojaan, nimittäin apostoleja, profeettoja, paimenia ja opettajia. Viran merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanan “tälle kalliolle” niin, ettei se tarkoita Pietarin henkilöä tai ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda. Khrysostomos lausuu: 9 “Kristus sanoo ‘tälle kalliolle’, ei ‘Pietarille’. Ei hän ole rakentanut kirkkoaan ihmisen varaan vaan Pietarin uskon varaan. Minkä uskon? Tämän: ‘Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.’” Hilarius kirjoittaa: 10 “Isä Jumala ilmoitti asian Pietarille, niin että hän voi sanoa: ‘Sinä olet elävän Jumalan Poika.’ Tällä tunnustuksen kalliolla kirkon rakennus seisoo. Tämä usko on kirkon pelastus.”
Tässä puhut nyt lestadiolaisten käytänteistä ilmeisesti. Itse yritin lähinnä selittää, mitä ns. sideavaimen terve käyttö voi olla. Ymmärrät varmaan, että jos sellainen asia on olemassa kuin synninpäästö, niin ei se voi olla mikään automaatti vaan papilla on oikeus ja velvollisuus tehdä tapauskohtaista harkintaa asiassa. Jonkinlainen virallis-muodollinen “sidotaan synteihin ja jätetään paholaiselle” kuulostaa tosiaan varsin ikävältä tavalta tehdä asia, en näe sellaiselle julistukselle mitään paikkaa tai tarvetta. Lestadiolaisillahan synninpäästö on maallikoilla käytössä ja tavallaan hirveän arkipäiväinen asia, mikä ehkä omalta osaltaan synnyttää kaikenlaisia lieveilmiöitä.
Olet siinä ihan oikeassa, että kirkko on aivan liian hiljaa lestadiolaisuuden ongelmista. Vanhoillislestadiolaisuus on sekä luterilaisesta opista poikkeavaa (esim. sakramenttiopin ja eksklusiivisen pelastuskäsityksen kohdalla) että syntikäsityksen tiukkuudella vahinkoa tekevää esim. ehkäisyopissaan. Kirkko ei halua puuttua näihin selkeisiin harhaoppeihin, koska lestadiolaiset ovat tunnollisia kirkollisveron maksajia. Yksittäisten henkilöiden harha-askeliin kirkon on vaikea instituutiona mitään sanoakaan, mutta systemaattiset ja julkiseen oppiin liittyvät ongelmat pitäisi voida ottaa esiin. Mielestäni kirkko toimii tässä väärin!
9x lainaat tunnustuskirjoja, eihän tuossa nyt mitään epäselvää ole. Yritätkö luoda jotakin määrittelemätöntä vastaikkain asettelua? Vai mitä yrität sanoa?
Asia ei ratkea ihan niin helposti kuin esität, siis lainatessasi tunnustuskirjoja.
Koska tässä puhutaan “kutsusta virkaan”, teksti tarkoittaa varmaankin, että avaimet ovat sillä, jonka kirkko on kutsunut virkaan (siis papilla tms.). Ja tällöin jää edelleen ratkaisematta se kysymys, jonka esitin: mitä jos meillä on kaksi henkilöä, jotka arvelevat saaneensa kirkolta kutsun avainten vallan käyttöön, ja nämä kaksi ovat keskenään eri mieltä siitä, pitäisikö johonkin yksittäiseen henkilöön soveltaa sitomista vai päästämistä?
No silloin näistä kahdesta jompikumpi on väärässä.
Ratkeaa, koska kysymyksessä on Raamatun opetus asiasta, jonka mukaan avaintenvalta on kiistattomasti seurakunnalla, jota sen pastorin vain käyttää seurakunnan puolesta. Sitomisavainta pastori voi käyttää vain seurakunnan suostumuksella, ei oman virkansa nojalla. Silloin ratkeaa myös tuos esittämäsi kysymys kahdesta erimieltä olevasta pastorista.
Keskustelu menee hiukan kulmikkaaksi, mutta yritetään vielä. Sen sanominen, että kahdesta erimielisestä toinen on väärässä, ei ole mikään ratkaisu (vaan on itsestään selvää). Jos haluat väittää, että ongelmaan on selkeä ratkaisu, sinun pitäisi kertoa, kuka on oikeassa. Havaintoesimerkki: lestadiolainen rauhanyhdistys sitoo, joku muu päästää. Kumpi siis on väärässä?
Olennaista on Matt. 18:18, eli avainten valta on annettu apostoleille kollektiivina, ei yksin Pietarille. Apostoleilta valta periytyi piispoille kollektiivina, eli käytännössä avainten valtaa käyttävät piispainkokoukset. Ne linjaavat esim. keihin on yhteys ja keihin ei, miten rangaistaan, miten sovelletaan ekonomiaa jne. Ortodoksisen kirkon käytännöt ovat siis tältäkin osin vahvasti perusteltavissa pyhällä Raamatulla.
Synteihinsä voidaan sitoa ainostaan henkilö, joka elää katumattomana synnissä. Ja
ainostaan Jumala on se, joka sitoo, ei ole kaksia avaimia, kuten tuossa yllä siteerasin Francis Pieperiä. Ja jos joku sidotaan, jota Jumala ei ole sitonut, on sitominen mitätön, kuten tuossa laittamassani linkissä Sleyn pastori toteaakin. Näistä kahdesta vain siis hän on oikeassa, joka sitoo katumattoman synteihinsä tai hän joka ei sido synteihinsä katuvaa. Tämän täytyy tapahtua vain uskossa Pyhän Hengen johdossa.
Jumala on taivaassa ja me maan päällä. Mistä tiedämme, kenet Jumala on sitonut? “Periaatteellisella ristiriidalla” tarkoitan sitä hankalaa vastakkaisuutta, että Raamattu sanoo hyvin ehdottomaan sävyyn, että ihmisen suorittama sitominen ja päästäminen on joissakin tapauksissa täysin varma asia, mutta käytännön elämässä vallitsee suuri epävarmuus, kun kerran asian päättää Jumala ja ihmisen julistama sitominen voikin olla mitätön. Muotoilet puheenvuorosi siihen sävyyn, että mitään todellista ongelmaa ei olisi, mitä taas minä en alkuunkaan ymmärrä.
Onhan tuo yksi selkeä ratkaisu. Ensin todetaan, että ortodoksikirkko on todellinen kirkko, ja sittenhän avainten valtaakin käytetään sen ainoan oikean kirkon sääntöjen mukaan. Sellainen mutta tähän jää, että kaikkien käsitys kirkosta ei ole sama. Esimerkkinä mainitsemani lestadiolaisyhteisö on toki aivan samaan tapaan omasta mielestään “kristillisyyden” ainoa edustaja.
Yksittäinen kristitty ei tietenkään voi sitoa eikä päästää ketään ohi kirkon. Samoin kuin ei voi pyytää siunausta ohi kirkon. Ja samaan aikaan: siellä missä avainten valtaa käytetään, siellä on tosi kirkko.
Jos kaksi kirkon edustajaa tai “edustajaa” ovat eri mieltä siitä, onko jossakin syntitapauksessa käytettävä avainten valtaa, niin ensinnäkin on todettava, että molemmat ovat tämän kysymyksen äärellä todistamassa oikean kirkon olemassaoloa. Tätä kysymystä pohditaan vain oikeassa kirkossa. Taivasten valtakuntahan on jo täällä ja kirkon tehtävä on vetää raja siihen, kuka voi olla kirkossa ja kuka ei. VLn yritykset vetää rajaa maailman ja itsensä välille, ovat toisaalta oikeansuuntaisia, mutta heillä ei ole siihen kirkon mandaattia. Mikään ryhmittymä ei saa ohi kirkon määritellä sitä, mihin vedetään raja sen suhteen mitä taivasten valtakunnassa saa tehdä ja mitä ei.
Ja kirkon tulisi käyttää ekskommunikaatiota. timo_k on jossain määrin oikeassa siinä, että se on päätös joka tehdään kokonaiskirkon tasolla. Mutta muuten timo_k:n esimerkissä ehtoollisyhteyden puuttuminen ei ole ekskoomunikaatiota. Ei minua ainakaan ole ekskommunikoitu ortodoksisesta kirkosta. En tiedä onko anatematisoitu.
1Kor 5:3-5: “Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen- Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.”
Kun seurakunta käyttää sideavainta on oltava ehdoton varmuus asiasta.
Puhut “kirkosta” ja “ryhmittymistä” ikään kuin näiden sanojen ala ja merkitys olisivat selviä ja kaiken keskustelun yläpuolella. Mutta kun kristikunta on niin eripurainen kuin on, niin kuka saa puhua “kirkon” äänellä?
Tällainen kuulostaa minusta sekavalta liirumlaarumilta. Korostan, että tämä on siis Minun ongelma. Minusta kuulostaa. Johtunee, että olen enemmän käytännöllisesti ja loogisesti ajatteleva, kuin teoreettisen filosofisesti…
Siis voisitko kertoa mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Eli jos esimerkiksi lestadiolainen pappi sitoo saatanan omaksi naisen, joka käyttää korvakoruja ja sitten ei-lestadiolainen pappi sanoo, että eihän tuo ole syntiä ollenkaan, mene rauhassa. Niin miten sitten tämä kertomasi käytännössä toteutuu tässä tapauksessa.
Toinen vastaava tilanne voisi olla, kun konservatiivinen pappi tuomitsee homon saatanan omaksi, jos tämä ei ala heteroksi ja liberaali sitten sanoo, että eihän tuo ole syntiä ollenskaan.
En siis halua mielipiteitä siitä mikä näissä tilanteissa on oikea oppi, vaan miten tämä sitomise-avainten valta näissä tilainteissa hoituu ja miten kuvaamasi asia (jota en ymmärtänyt mikä se on) näissä ilmenee.