Avioliitto - puolisoiden uskonnollisuus


#21

Eihän sen naisen kanssa tarvinnut jutella. Kunhan se laittaa ruokaa. Se on tärkeintä.


#22

:smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: :smiley: Ah, tosi hyviä. @timo_k ja @SanGennaro, ootte kultaa!!!


#23

#24

@Nienna @SanGennaro Ehkäisykysymys on kyllä ihan omaa luokkaansa näissä jutuissa. Ensinnäkin siksi, että merkittävä osa Suomen uskovista aktiivikristityistä hyväksyy ehkäisyn, eli kyseessä ei ole mikään yleisluontoinen konservatiivikristillisyyden elementti. Kielteistä kantaa voi joutua selittelemään aika paljonkin. Toisekseen on myös huomioitava, että ehkäisykanta vaikuttaa pariskunnan käytännön arkielämään paljon enemmän kuin monen muun syntikysymyksen kanta. Siitä on vaikea joustaa, koska joustamisen vaikutus on niin iso.


#25

Vaikuttaa käytäntöön, mutta mahdollinen kammotus perustuu enemmän mielikuviin ja ideologiaan kuin käytäntöön, kun asiaan liittyy itsemääräämisoikeus jne. Kaikki ehkäisyn nuivinta ei ole yhtä kuin lestadiolaisuus, mutta mielikuvat monilla ovat varmaan yhtä kuin lestadiolaisuus.


#26

Mitä tulee avioliiton onnellisuuteen, useammat sosiologiset tutkimukset ovat todenneet että puolisoiden samankaltaisuus sellaisissa seikoissa kuin älykkyys, koulutustaso, arvot, uskonto, etninen tausta, sosioekonominen status ja fyysinen puoleensavetävyys ennustavat korkeampaa tyytyväisyyttä parisuhteeseen. Pidän kyseisten tutkimusten tuloksia melko vakuuttavina.

Omien havaintojeni perusteella elämä sellaisissa parisuhteissa, joissa toinen on uskonnollinen ja toinen ei ole, voi olla melko jännitteistä. Se ei ole kaikkein edullisin asetelma lasten kasvattamiselle, varsinkaan jos toinen osapuoli toivoo lastensa kasvavan osaksi uskonnollista yhteisöä. Lasten kasvatukseen liittyvien erimielisyyksien kautta vanhempien väliset ristiriidat voivat jopa syventyä.

Ymmärrän hyvin, että kun ihminen ihastuu johonkin ihmiseen se voi olla menoa se. Valitettavasti ihastumisen pohjalle ei voi rakentaa arkea ja arki seuraa väistämättä alun huumaa. Oma suositukseni on, että jo seurustelun alkuvaiheessa seurusteleva pari keskustelisi kaikki vaikeat kysymykset läpi. Luurankoja ei saisi jäädä kaappeihin, koska niillä on tapana tulla esiin juuri silloin, kun mitään lisätaakkoja ei tarvittaisi. Kaikki pitäisi kyetä kertomaan toiselle, mikäli aie avioliitosta on todellinen.

Kysymystä hengellisestä elämästä ja uskosta pidän niin tärkeinä, että en voi suositella kenellekään kristitylle pitkäaikaisen parisuhteen rakentamista toiseen uskontokuntaan kuuluvan tai uskonnottoman kanssa. Mikäli aviossa on jo, asia on tietysti toinen. Kenenkään ei pidä lähteä parisuhteeseen sillä odotuksella, että voi toista muuttaa tai toisen pelastaa.

Pelaaminen avoimin kortein on rehellistä myös toista ihmistä kohtaan. Ei-uskonnollinen ihminen ei välttämättä edes ymmärrä, mitä se käytännössä tarkoittaa, että toinen on vakaumuksellinen kristitty. Ei ehkä ymmärretä, että toinen pitää välttämättömänä päästä joka sunnuntai jumalanpalvelukseen, sen lisäksi ehkä seuroihin, kesäjuhlille, haluaa lastensa osallistuvan seurakunnan toimintaan, haluaa viettää paastoa, viettää kristillisiä juhlia muutenkin kuin pelkkinä vapaapäivinä, haluaa antaa hyväntekeväisyyteen rahaa, haluaa järjestää rukouspiirin omassa kodissaan jne. Kristityn kanssa naimisiin menevä uskonnoton ei välttämättä ymmärrä, mihin on sitoutumassa!

Mitä tulee puolestaan ehkäisykysymykseen, maailma on toki muuttunut jonkin verran myönteisemmäksi luonnollista perhesuunnittelua suosiville. Monenlaista luonnonmukaisuutta suositaan ja ehkäisypillereiden terveyshaitoista puhutaan. Tietotekniikka on tuonut oman helpotuksensa, esim. http://lady-comp.fi/ . Sen kaltainen positio, jossa kaikki perhesuunnittelu torjutaan on tietysti aivan oma kysymyksensä.


#27

Olen mielenkiintoisessa kiipelissä.

Tässä viimeisten viiden vuoden aikana pohdiskellessani ja käytyäni niin hellareitten, katolisten, ortodoksien kuin toki (vielä) oman evl-kirkon jumalanpalveluksissa, koen jotenkin lähestyväni ortodoksisuutta.

Ja olen ilmoittautunut ortodoksikirkon katekumeenikurssille, mikä alkaa lähiviikkoina.

Puolisoni kanssa puheeksi otettuani, että saatan siirtyä evl -> ort kirkkoon, hänen ensi kommenttinsa oli, että jos niin teen, niin hän ottaa avioeron. Sinä päivänä ei sitten paljoa muuta puhuttukaan.

Järkytyin, olemmehan olleet 40v naimisissa kumpikin tätä ensimmäistä ja ainoaa avioliittoamme. Ilman suurempia kriisejä.

En tiedä mikä paniikkireaktio tuo oli, eihän vaimoni taida edes paljoa tietää ortodoksisuudesta. Mutta tilanne ei helpota sitä muutenkin hankalaa päätöksentekoa, mikä aiheeseen liittyy.


#28

Voimia, Sakarja.
Ikävää kuulla että hieno pohdiskelusi jota olet jakanut foorumillakin on saanut kotona tuollaisen vastaanoton.
Olet rukouksissani. Aion itsekin tänä talvena käydä ortodoksien katekumeenikurssin mottonani “pitäähän sitä pyrkiä tuntemaan yhä paremmin rakkaimmat veljensä” vai oliko se “Pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä.” :kissing_smiling_eyes:


#29

@Sakarja , kun tuosta vaimosi reaktiosta aikanaan mainitsit vanhan foorumin puolella, niin kehotin silloin sua kysymään vaimolta, mitä hän sillä tarkoitti ja oliko se kenties vain epäonnistunutta huumoria. Ilmeisesti et ole vieläkään ottanut asiaa puheeksi, viestistäsi päätellen. Mulla on tosin takana avioliittoa vasta vuosi ja kolme päivää, mutta uskallan silti väittää, että kyllä kannattaisi.


#30

Komppaan Anskutinta, juttele @Sakarja vaimosi kanssa, mitä hän oikein tarkoitti kommentillaan.


#31

Tuo on toki ikävä tilanne, mutta ei varmasti toivoton. Muistaakseni edellisellä foorumilla tästä aiheesta puhuessasi käytit ilmaisua, että vaimosi uhkasi erolla “puolileikillään” tuttavien seurassa. Vaikka se oli sanottu “puolileikillään”, niin koit sen vihlaisevan kipeästi. Mutta muistaakseni sanoit myös, että vaimosi ei torpannut aikomustasi mennä katekumeenikurssille suoralta kädeltä, jos kohta ei siitä mitenkään innostunut tai iloissaankaan ollut.

Minä luulen, että vaimon reaktiossa on ollut paljon kyse vain normaalista ennakkoluulosta tuntemattoman edessä. Olen vakuuttunut, että ei hän sinusta eroa vaikka menisitkin katekumeenikurssille tai päätyisit sen jälkeen liittymään ort. kirkkoon. Mutta se edellyttää sitä, että toimit asiassa ovelasti ja kärsivällisesti.

Olisi varmasti hyväksi ottaa asia puheeksi sellaisena hetkenä, kun on intiimiä ja rauhallista: “Kuule, haluaisin puhua hieman tästä ortodoksi-jutusta…” Sitten pitää kertoa, että miksi tuntee vetoa ortodoksisuuteen ja mistä on kysymys. Jos vaimo ei tunne ortodoksisuutta eikä hän ole kiinnostunut esim. lueskelemaan kirkkohistoriaa tai teologiaa, niin silloin hänen käsityksensä voivat olla hyvinkin pintapuolisia ja stereotyyppisiä. Hän voi yksinkertaisesti pelätä, että olet muuttumassa sellaiseen suuntaan, josta hän ei pidä: vaikkapa nyt ankarampaan, sotaisampaan, konservatiivisempaan tmv. suuntaan. Siksi asian hyväksyntä on paljolti kiinni siitä, että näkeekö hän ortodoksisuudesta kiinnostuneisuuden olevan sinulle hyväksi vai ei. Jos esim. aiemmin olet ilmaissut turhautuneisuutta, vihaa tai murhetta ev.lut. kirkon tai maailmanpolitiikan tilanteen, pakolaiskriisin tai minkä tahansa suhteen, niin nyt pitäisi ilmaista, että ortodoksiset jutut ovat sinulle hyväksi ja auttavat kohtaamaan kaikki tuollaiset rauhallisemmin ja vakaammin ja säilyttämään ilosi ja toiveikkuutesi.

Vaimo arvioi sinua hedelmien perusteella - vaikka hän ei itse tiedostaisikaan asiaa. Kirkkokunnan vaihdos on oikea ratkaisu vain, jos se on sinulle hyväksi ja vahvistaa hyviä ominaisuuksia sinussa. Niinpä innostus uudesta jutusta ei saisi tulla fanaattisuudeksi tai erottavaksi tekijäksi, vaan sen pitäisi muuttaa sinua niin, että vaimosi on entistä helpompi rakastaa sinua entistä enemmän. Silloin hän ajattelee: "Näyttää siltä, että tuo juttu onkin hänelle hyväksi. No, tehköön sitten noin, eihän tuossa sentään kovin haitallisesta asiasta ole onneksi kyse. Olisihan hän voinut hurahtaa johonkin kalliimpaan tai omituisempaankin juttuun. Mokoma kehveli, on siinä mulla kanssa… "

Sitten pitäisi olla valmis kuuntelemaan niitä seikkoja, miksi asia on vaimosi mielestä niin haitallinen, että hän oli valmis puolileikillään uhkaamaan erolla. Mitkä seikat ortodoksisuudessa ovat sellaisia, että hän suhtautuu niihin epäluuloisesti? Onko kyse Venäjästä? Onko kyse naisten syrjimisestä, kun ei ole naispappeja? Onko kyse vanhurskautusopista? Onko kyse siitä, että hän tuntisi itsensä ja sukunsa perinteisen uskon jotenkin hylätyksi? Onko kyse siitä, että ort. palvelusten “kulta ja kimallus” tuntuvat hänestä vastenmielisiltä ja hän pelkää, että olet muuttumassa jotenkin arvoiltasi kovemmaksi? Olipa mitä tahansa, sinun on otettava kyettävä kuulemaan hänen huolensa, ottamaan ne todesta ja vastaamaan niihin niin, että hän ei tunne itseään sivuutetuksi. Sinun on myös kyettävä kertomaan siitä, että missä tilanteissa ja asioissa olet itse kokenut ortodoksisten juttujen olevan itsellesi hyväksi? Miksi uskot, että ortodoksisuus olisi hyväksi sinulle ihmisenä, kristittynä ja aviomiehenä?

Oveluudella tarkoitin sitä, että voit toimia myös niin, että vaikkapa lainaat aiheesta kertovia kirjoja ja sitten “unohdat” sen kirjan niin, että vaimo pääsee selailemaan sitä yksin ollessaan. Esimerkiksi jokin Vanhus Porfyrioksen kirja “Rakkauden haavoittama” voisi olla sellainen, että jos sen “unohtaa” vaimon näkyviin, niin hän saattaisi uteliaisuudesta ryhtyä lukemaan sitä saadakseen selville, että mihin hullutukseen olet hurahtamassa, ja tätä kautta hän sitten tulisi edes hieman perehtymään sinua kiinnostaviin asioihin. Samoin voit kuunnella ort. musiikkia ja jättää levyn kansipaperit näkösälle jne. Rakkaudessa pitää olla ovela kuin käärme ja pyrkiä päämäärään vaivihkaa ja kärsivällisesti, ei kaiken kertarysäyksellä toisen silmille läväyttäen. Älä esiinny minään ortodoksisuuden opillisena asiantuntijana, vaan keskity asian tunnepuoleen. Varmasti vaimo oppii ymmärtämään asiaa ja ottamaan sen kevyemmin, ehkä leikillisestikin, kunhan vaan saa aikaa hyväksyä sen, oppii aiheesta enemmän ja näkee, että se on sinulle ja sielun rauhallesi hyväksi. Tsemppiä :+1:


#32

Minun äitinihän reagoi varsin voimakkaasti kirkkoon liittymiseeni. “Teit pesäeron meihin kaikkiin” on suora lainaus. Ja minä kun luulin että hän olisi iloinen, sillä hän oli kovin pahoilla mielin siitä black metal -vaiheestani.

Kaitpa hän on nyttemmin rauhoittunut havaitessaan etten ole sen kummemmaksi muuttunut. Asiasta ei tosin ole keskusteltu. Toisaalta hän vasta ehdotti että menisin ikoninmaalauskurssille.


#33

Lähes sanatarkasti sama kuin mitä minun äitini sanoi samassa tilanteessa. Luonnollisesti esille otettiin myös kummiuteni ev.-lut. kirkkoon kuuluvalle lapselle sekä edesmenneiden luterilaisten isovanhempien tunteet tyyliin “kääntyvät varmasti haudassa”. Vastasin vain, että asia ei vaikuta kummiuteeni millään tavalla, sillä kummi on kasteen todistaja. Sitten otin esille ev.-lut. kirkon kohuja ja kehotin miettimään, että mitä isovanhemmat olisivat niistä ajatelleet - ehkä olisivat hyvinkin ymmärtäneet ratkaisuani. Nyt tämä ei ole enää vuosiin ollut minkäänlainen ongelma tai edes puheenaihe. Joskus äiti jopa kyselee, että näinkö jonkin tv:ssä tai lehdessä olleen ortodoksisuutta käsitelleen jutun.


#34

Veikkaan, että ortodoksisuuteen kääntyjää pidetään silti normaalimpana kuin katolisuuteen kääntyjää :wink:


#35

Onhan ort. kirkko tietysti näkynyt enemmän Suomen lähihistoriassa ja siten ehkä tutumpi. Ja meillä ei ole “sitä paavia”. Toisaalta sitten ihmiset esittävät myös kysymyksiä tyyliin “mites kun te olette Venäjän hallinnan alaisia, niin…”.


#36

Onko tuollaisia ihmisiä oikeasti? Ja vielä Itä-Suomessa?


#37

On. Ei tavissuomalainen tiedä mitään ortodoksisesta kirkosta.


#38

Ketjun aiheeseen palatakseni pidän valtavana siunauksena ja onnena sitä, että tunnustamme ja harjoitamme vaimoni kanssa samaa uskoa, ja että hän on myös saanut hyvää uskonnon opetusta. Niin voimme todella rakentaa ja tukea toisiamme matkalla Isän kotiin. Ja tosiaan nuo @SanGennaro n mainitsemat jututkin olivat molemmille luonnollisia.


#39

Kiitos rohkaisevista kommenteista.

Mainitsin mahdollisesta siirtymisestäni ort.kirkkoon ollessani kahden kesken vaimoni kanssa, ja hän toisti uhkauksensa.

Tämä vaimoni uudempi toteamus ei tapahtunut mitenkään puolileikillään. Toisaalta hän ei kuitenkaan ole valmis perustelemaan reaktiotaan tai edes keskustelemaan aiheesta. Aihe on vaikea, eikä vaimoni ole sellainen asioista jauhava kuin minä. Mykkäkoulut ovat tavallisia jos jotakin vaikeaa aihetta sohaisee.

Annetaan ajan kulua. Aion käydä katekumeenikurssin, eikä minunkaan tarvitse tehdä lopullista päätöstä vielä aikoihin.


#40

Asiat ovat hankalia… En tiedä, onko vaimosi kommentin taustalla enemmän uskonnolliset syyt vai “sovinnaiset” syyt. Eikä sitä sinun tietysti täällä tarvitse mitenkään selvitelläkään. Arvelen vain, että jos syyt ovat enemmän sovinnaisia (“mitähän Saima-tätikin sanoo, jos meidän perheessä on ryssänkirkkolaisia” tms.) niin niistä on mahdollista helpommin päästä yli, kuin jos syyt ovat uskonnollisia (“luterilaisuus on ainut oikea kirkkokunta ja ortodoksit harhaoppisia”).

Johdatusta!