Avioliitto - puolisoiden uskonnollisuus


#41

Oma avioliittoni on vakavissa ongelmissa pitkälti minun lakihenkisen ja helvetinpelkoisen uskonnollisuuteni ja vaimoni uskonnottomuuden takia. En sinänsä voi syyttää häntä. Hän on mennyt naimisiin maltillisen uskovaisen kanssa, joten hänelle on ollut järkytys, kun olen alkanut pohtimaan esimerkiksi ehkäisyn moraalisuutta tai muulla tavalla antanut uskonnollisuuden tulla makuuhuoneeseemme.

Koska vaimoni haluaa erota, mietin korinttilaiskirjeen kohtaa 1. kor 7:15 : “Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa.”

Tätä kohtaa kai tulkitaan toisinaan niin, että mahdollisen eron jälkeen olisin oikeutettu uudelleen naimisiin. Tämä on sinänsä lohdullista, mutta enemmän minua mietityttää tällä sivulla esitetty tulkinta:

“But when an unbeliever wants out of a marriage, the peace no longer depends on the Christian. Many Christians have tried to keep a marriage together even when the spouse was unbelieving and wanted a divorce. But that course is against God’s will. Let him leave is not permission but a command.” (https://www.gty.org/resources/print/bible-qna/BQ080812)

Enkö muka saisi yrittää pitää liittoani kasassa? Suomalainen käännös “erotkoon”, kuulostaa ennemmin siltä, että en ole pakotettu pitämään liittoa kasassa joskaan en eroamaankaan. Joskin mitenkä sitä voisin yksipuolisesti kasassa pitääkään? Minusta vaatimus eroon suostumisesta ilman yritystä liiton pelastamisesa tuntuisi väärältä jo lapsiemme takia. Sitäpaitsi rakastan vaimoani.

Toinen asia, mitä mietin on, että entä jos eroamme ja haluaisimmekin palata yhteen. Olen joutunut nyt kokemaan, että sama maailmankatsomus olisi hyväksi suhteen sujumiselle. Puhuuhan Paavalikin jotain tämän suuntaista jossain kirjeessään. Olisiko parempi sitten ola palaamatta yhteen vaikka se olisi mahdollista? Toisaalta vaimoni ei esimerkiksi estä lasten kasvattamista uskoon, joten heidänkin kannaltaan lienisi parempi, että eriuskoiset vanhemmat ovat yhdessä kuin, että joutuisivat kasvamaan kahden erillisen saarekkeen välillä.


#42

Muutamia ajatuksia. Kristinusko ei ole oikeilla raiteilla, jos se on lakihenkistä ja helveltinpelkoista. Pyri pois sellaisesta. Helvetin pelko on ihan oikein, mutta se ei voi olla kristillisyyden ydin.

Sinun tulisi toimia niin, ettei avioeroa syntisi. Keinotekoinen ehkäisy ei ole ainut tapa toimia. Luonnollinen aviollisen kanssakäymisen säännöstely on tapa vastuulliseen lasten hankintaan.

Jos vaimosi ja sinun aviloliitto on solmittu tilanteessa, missä sitä ei ole solmittu kirkollisesti tai ette ole astuneet kristilliseen avioliittoon, Paavalin lupa on voimassa. Silloin jos tarkoitus ei ole ollut kristillinen avioliitto ja kristitty hylätään, voi avioituq uudellleen.


#43

Minun avioliittoni päättyi 15 vuotta sitten miehen kuolemaan kestettyään 27 vuotta. Kokemusta ei siis ole yhtä pitkältä ajalta kuin sinulla. Arvelen kuitenkin aavistavani jotakin vaimosi tunnoista. En usko, että ongelma on niinkään siinä, mihin kirkkokuntaan aiot kääntyä, vaan siinä, että olet yksin astumassa ulos sellaisesta kehyksestä, joka on ollut osa yhteistä elämäänne.

Pitkän avioliiton jälkeen on ylimalkaan kipeä ja vaikea asia, jos toinen äkkiä murtaa jonkin yhteisen ja uomiinsa asettuneen rakenteen: ryhtyy omia aikojaan vegaaniksi ja alkaa syödä yhteisessä pöydässä omia ruokiaan, äänestää puoluetta, joka siihen asti on ollut molemmille mahdoton vaihtoehto, maalaa talon siniseksi huolimatta toisen vastustuksesta jne. Kiintymys ja sen tuoma turvallisuuden tunne perustuu suuressa määrin siihen, että toisen käyttäytyminen on tuttua. Jos siinä tapahtuu radikaali muutos, syntyy levoton kauhun ja epävarmuuden, jopa hylätyksi tulemisen tunne. Oman elämän läheisin ja pisin ihmissuhde ei olekaan enää luotettava, vaan lähtee omille poluilleen.

Yritän viimeiseen saakka välttää kenenkään neuvomista etenkään tällä tavoin julkisesti, mutta tässä en voi olla ääneti vain päältäkatsojana. Minusta olisi oikein ja kohtuullista luvata vaimolle, että et lähde minnekään, ja jäädä odottamaan, mitä tapahtuu. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei pidä ihmisen erottaa. Jos Jumala tahtoo siirtää sinut toiseen kirkkokuntaan, hän kyllä lähettää vaimon mukaasi sitten, kun aika on. Mies on vaimon pää niin kuin Kristus seurakunnan, eikä Kristus jätä seurakuntaansa kamppailemaan kilvoituksessa yksin. Niin ei pidä miehenkään vaimolleen tehdä, jos aikoo täyttää kutsumuksensa perheen hengellisenä johtajana.


#44

Ota vaimo mukaan sinne katekumeenikerhoon. Niin hänkin voi tutustua ortodoksisuuteen. Kerhossa käyminen ei edellytä, että kääntyy ortodoksiksi.


#45

Hyviä pointteja @AlliGator , mutta mun mielestä tuosta puuttuu yksi näkökulma, joka muuttaa asian melko erilaiseksi. Nimittäin kysymys siitä, voiko tai pitääkö toimia omaatuntoaan vastaan, jos puoliso sitä haluaa. Siihen vastaus on luonnollisesti kielteinen. Paljon riippuu siitä, kuinka vahvan tarpeen kokee kirkkokunnan vaihtoon. Tuntuuko uusi kirkkokunta nykyistä paremmalta vaiko ainoalta oikealta.

Olen myös vähän skeptinen sen suhteen, että miehen pitäisi aina olla perheen hengellinen johtaja. Skeptisyys voi johtua osittain siitä, että omassa elämäntilanteessa sellainen ei tällä hetkellä oikein ole järkevästi mahdollista, kun ollaan eri kirkkokunnista ja lisäksi jos rehellisiä ollaan, niin kyllä mää oon meistä se teologisesti perehtyneempi osapuoli. Joten tämän takia en oikein osaa pitää kovin välttämättömänä, että mies olisi jotenkin johtoasemassa hengellisesti. Mutta niin tai näin, en koe olevani kilvoituksessa yksin, vaikka me ollaankin eri kirkkokunnista. Samaan Jumalaan me kuitenkin uskotaan ja samaan taivaaseen ollaan molemmat matkalla. Ja meidätkin on Jumala avioliittoon yhdistänyt.


#46

Kysymystä hengellisestä elämästä ja uskosta pidän niin tärkeinä, että en voi suositella kenellekään kristitylle pitkäaikaisen parisuhteen rakentamista toiseen uskontokuntaan kuuluvan tai uskonnottoman kanssa.

Ei kai toisuskoisuus mikään ongelma ole. Ihminenhän kasvaa siihen uskoon ja uskontoon, jonka piiriin syntyy. Näin on lähes poikkeuksetta. Siksi eriuskoisten on helppo ymmärtää toisiaan. He ovat vain altistuneet erilaisille vaikutteille ja siksi omaksuneet erilaisen käsityksen maailmasta ja tuonpuoleisesta. Tuskin kukaan kristitty voi rehellisesti uskoa, että jos hän olisi syntynyt fundamentalistisen islamin piiriin, niin hän olisi silti kristitty.

Sen sijaan uskovaisen ja ateistin maailmat ovat kaukana toisistaan. Tällaista liittoa en suosittele. Ateisti ja kristitty eivät voi ymmärtää toisiaan, koska heitä ei yhdistä uskon kokemus.


#47

Tänään allekirjoitimme eropaperit vaimoni kanssa… Minua jäi vain vaivaamaan, tekeekö paperien allekirjoittaminen minustakin Jumalan silmissä “syyllisen” avioeroon, jos se harkinta-ajan jälkeen toteutuu. Toisaalta on selvää, ettei ero silti asetu voimaan minun toimesta harkinta-ajan jälkeen ja vaimoni olisi hakenut sitten eroa ilman minua.

Aluksi ajattelin, etten suostu allekirjoittamaan, mutta sitten suostuin kuitenkin edistääkseni keskinäistä sopua ja tarttuakseni viimeiseen toivoon, että yhteistyökykyisyys voisi edistää suhteemme elpymistä.


#48

Osanottoni. Ymmärtääkseni on niin, että nykyisen avioliittolain mukaan et mahda mitään, jos puolisosi tahtoo eron. Allekirjoittamatta jättäminen tai protestin kirjoittaminen käräjäoikeudelle ovat mahdollisia, mutta lopputulokseen niillä ei ole mitään vaikutusta.


#49

Huono vitsi, tekisi mieli sanoa. Jos olet vakavissasi, en tiedä, mitä sanoa. Että menköön vaimo helvettiin tämän elämän jälkeen kunhan hoitaa maallisen vaimonvirkansa ensin. Ortodokseilla on ihan opetus puolisoiden yhteisestä hengellisestä elämästä ja toinen toisensa apuna ja tukena olemisesta hengellisesti.


#50

Minulla ei ole neuvoja. En tiedä tilanteestasi mitään. Uskon kuitenkin, että Jumala ei yritä jallittaa sinua syyllisyyteen. Jos ja kun yrittänyt parhaan tahtosi mukaan, ei kai oikein muutakaan voi.


#51

En minä vitsaillut. Sitä ei tiedä, että kuka mihinkin joutuu. Vaikka olisi kuinka paljon uskonasioiden parissa touhottava vaimo, niin tuomioistuimen eteen joutuminen on silti peljättävä asia. Mieluummin toivoisin, että nainen suhtautuisi uskonasioihin tasapainoisesti numeroa tekemättä kuin että hän olisi niihin erityisen intohimoisesti suhtautuva. Inhoan yli-innokkaita ihmisiä, he pilaavat maailman. Mieluummin hiljainen puurtaja kuin intoilija.

Mitään erityistä omaa kantaa mihinkään uskonnolliseen (tai politiikkaan, luonnonsuojeluun tmv.) asiaan naisella ei tarvitsisi olla. Sellaiset hän voisi pitää omana tietonaan. Yhdessä rukoilemiseen sopiva linja olisi se, että minä kävisin entiseen tapaani kirkossa, ja hän voisi silloin tällöin lähteä mukaan. Kotona lukisin rukouksia ikonin edessä sen mukaan miten sattuisin viitsimään. Hänen ei tarvitsisi sitä välttämättä kuunnella tai olla läsnä. Perheen hengellisyyden harjoittaminen on mielestäni miehen vastuulla. Pelastuminen tulee Kristuksesta osallisuuden kautta hänen kirkossaan, joten ei vaimon tarvitsisi olla mitenkään erityisen “aktiivinen” uskonasioissa, sillä ei hän omalla touhotuksellaan voi itseään pelastaa.

Raamattupiireissä ymv. ramppaavat naiset eivät ole minusta useinkaan viehättäviä. He ehkä pyrkivät oppimaan paljon Raamatusta voidakseen olla sitten myös aikanaan hyviä vaimoja, mutta juuri se vähentääkin heidän viehättävyyttään, kun tulee vaikutelma, että he eivät malta sitten jättää perheen pään roolia hengellisissä asioissa miehen vastuulle, vaan alkavat tuputtaa tälle omia näkemyksiään. Mutta joillakin tieto tietysti jalostuu myös sydämen sivistykseksi, lämmöksi ja lempeydeksi. Olen minä sellaisiakin uskovia naisia tavannut, mutta harvassahan ne tietysti ovat.

Sen sijaan olisi tosiaan mukavaa, jos vaimo esim. leipoisi tärkeimpiä kirkollisia ja maallisiakin juhlapäiviä varten jotain tilanteeseen sopivaa ilman että sitä tarvitsisi mitenkään maanitellen pyytää. Muutenkin olisi suotavaa, että nainen olisi kiinnostunut ruuanlaitosta ja harrastaisi sitä mielellään.


#52

Tämä nyt kovasti kuulostaa siltä, että vaimo olisi sinun tarpeittesi täyttämistä varten. En tiedä, onko tuo kovin hedelmällinen parisuhteen pitkäaikaisuutta ajatellen.


#53

Eiköhän suurin osa ihmissuhteista perustu sille, että toisesta ihmisestä hyötyy tavalla tai toisella? Itselläni on paljon ihmissuhteita, joista en itse koe saavani oikeastaan mitään erikoista, mutta saan palvella niitä, jotka tarvitsevat palveluksiani.


#54

Mutta fokuksena tulisikin olla se, miten itse voi palvella muita, ei se, miten muut voivat olla hyödyksi itselle. Toki pitkäaikaissa ihmissuhteissa pitää myös saada samalla kun antaa, muuten ei varmaan loputtomiin jaksa, mutta on kovin helppoa ylikorostaa kysymystä “mitä hän voi tehdä minun hyväkseni?” kysymyksen “miten minä voin parhaiten rakastaa ja palvella häntä?” kustannuksella


#55

Tjaa, en minä voi siihen paljon vaikuttaa, että miten muut minun juttujani lukevat tai miltä ne heistä vaikuttavat.

Usein uskovilla on hirveän ahdas seula sille, että millainen sen puolison pitäisi olla hengelliseltä kannalta. Minulla ei ole tässä suhteessa rima korkealla: saman kirkkokunnan jäsenyys riittää. En edellytä, että nainen olisi mitenkään erityisen aktiivinen uskovainen, vaan kuten sanoin, minulle riittäisi se, että hän olisi edes tavallisen keskiverron maallistuneen kirkon jäsenen kaltainen, jolla koko touhuun ei liity mitään suuria intohimoja sen enempää puolesta kuin vastaankaan, mutta joka voisi osallistua yhdessä edes silloin tällöin ja jolle ei olisi ongelma esim. leipoa pääsiäisleipä tmv.

Jos olisin sanonut päinvastoin, eli että naisen pitää ehdottomasti osallistua aina kanssani ja jakaa tarkasti samat uskonkäsitykset ja tavat kuin mitä itselläni on, niin siinä tapauksessa voisi perustellusti sanoa, että vaadin naistelta tiettyjä asioita omien hengellisten tarpeideni perusteella. Mutta en minä vaadi. Ei naisen tarvitse lähteä kirkkoon silloin kun minulla on tarve ja halu siihen. Kunhan nyt olisi sellainen, että lähtisi yhdessä mukaan edes joskus.


#56

Et tosin vaikuttanut siltä, että olisit asian suhteen välinpitämätön, vaan siltä, että nimenomaan et halua naisen olevan aktiivinen tai välittävän erityisesti uskonasioista. Kirkossa käyminen useammin kuin joskus hyvin satunnaisesti, päivittäinen rukous, raamatunluku yms. näyttivät kaikki rajautuvan kuvauksissasi hyväksyttävän ulkopuolelle. Negatiiviset vaatimukset ovat yhtä lailla vaatimuksia ja rajoitteita kuin positiivisetkin sellaiset.


#57

No eivät tosiaan ole tässä tapauksessa. Vertaa virkkeitä:

“Sinun pitää lähteä mukaan, NYT!”

vrt.

“Ei sinun tarvitse lähteä mukaan, voit kaikin mokomin jäädä kotiin tekemään omia juttujasi.”

Vain edellinen on vaatimus.


#58

Jos vaimo haluaisi tulla joka kerta mukaasi, ja hänelle aiiheuttaisi kärsimystä jäädä kotiin, et kieltäisi?


#59

[quote=“timo_k, post:57, topic:352”]
“Ei sinun tarvitse lähteä mukaan, voit kaikin mokomin jäädä kotiin tekemään omia juttujasi.” Vain edellinen on vaatimus.[/quote]
Minusta tämä kuulostaa vähän samalta kuin “älä tule kirkkoon häiritsemään minun ylevää rukoustani, vaan hoitele lapsia täällä kotona. He siellä kirkossa vasta häiritsisivätkin”. Mutta kukin tyylillään.


#60

En ole seurannut tätä ketjua juurikaan eivätkä nämä kysymykset oikeastaan minua koske. Mutta sen verran sanon, että tuosta @timo_k:n tekstistä saisi melkein sellaisenaan todella puoleensavetävän pikkuilmoituksen netin deittisivustolle tai vanhanaikaisemmin jonkun lehden Etsitään elämäkumppania -palstalle; kyllä saattaisi olla Timo-pojalla vientiä naisväen keskuudessa… :grinning: