Kyllä, en tunne suomalaisia ortodoksityttöjä lainkaan. Oman ikäisiäni ja sitten mummo-osastoa olevia ainoastaan tunnen jonkin verran. Eikä niitä edes juuri ole koko maassa, jos ajatellaan, että ortodokseja on kaiken kaikkiaan noin 60 000, heistä puolet miehiä, joten jäljelle jää 30 000. Jos mummo-osastoa on puolet, niin jäljelle jää 15 000. Siitä vähennetään lapset, ehkä kolmasosa, jää 10 000. Heistä puolet on jo naimisissa tai parisuhteessa jonkun luterilaisen kanssa, jää 5000. Niistä pitäisi vielä vähentää ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole mielestäni viehättäviä ja/tai joiden mielestä minä en ole viehättävä tai joiden kanssa syystä tai toisesta ei synkkaisi. Jäljelle jäävät muutamat sadat/kymmenet naiset ripotellaan sitten tasaisesti ympäri maata, enimmät pääkaupunkiseudulle, niin mikä on todennäköisyys sellaisen kohtaamiseen? Pienempi kuin se, että ikkunalaudalle lennähtäisi valkoselkätikan ja saimaannorpan risteytys.
Siitä olen samaa mieltä, että tiistaiseuran tilaisuuksissa käy lähinnä mummoja. Niin kuin kaikissa muissakin kirkon tilaisuuksissa. 30-40-vuotiaan ortodoksin parisuhdemarkkinatilanne on käytännössä se, että pitää joko tyytyä toisuskoiseen tai sitten pitää löytää joku ulkomaalainen. Jälkimmäisten osalta kaikki se, mitä olen aiemmin sanonut mm. ruuanlaitosta ja uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisista ei suinkaan ole mitään kitkerää ja liian tiukoilla kriteereillä hakemista, vaan ihan realismia.
Olen tavannut tällaisia ort. naisia, jotka ovat tulleet Suomeen vaihtareina. Siis jotka leipovat ja pitävät ruuanlaittoa naisen tehtävänä ja jotka voivat osallistua kirkollisiin tilaisuuksiin silloin tällöin olematta erityisen kiinnostuneita mistään teologisista kysymyksistä. Mutta eivät he mitään tyhjäpääbimboja ole, vaan korkeasti koulutettuja, älykkäitä ja kauniita menestyjiä, joiden ei tietenkään ole järkevää tyytyä meikäläisen kaltaiseen tyyppiin, sillä korkealla markkina-arvollaan he saavat hankittua paljon menestyneemmän, komeamman ja rikkaammankin miehen - ja tekevät tietysti niin, ja se on aivan järkevää. Esimerkiksi kaikki yliopisto-opiskelijoiden tilaisuuksissa tapaamani venäläisnaiset ovat pitäneet itsestään selvänä sitä, että nainen kokkaa perheessä - vaikka olisi korkeastikoulutettukin. Heille se on kunnia-asia eikä mikään tasa-arvokysymys.
Oma vaikutelmani on se, että nuoria suomalaisnaisia harvoin kiinnostaa opetella esim. isoäidin käyttämiä reseptejä eivätkä he tunne häpeää mikropitsan syömisestä. Kun minulla oli kreikkalainen tyttöystävä, hän kielsi minua käyttämästä mikrouunia silloinkin kun ei ollut edes paikalla. Se oli ihanaa. Jos suomalaiselle naiselle sanoo haluavansa löytää naisen, joka ei ainoastaan laita ruokaa perheelle vaan joka myös pitää siitä ja harrastaa uusien reseptien kokeilemista, niin asenne on heti sama kuin @Anskutin toi esiin, että nyt haet jotain aivotonta kotiorjaa, jota saisit alistaa. Luulen, että asenne kumpuaa kateudesta ja alemmuudentunnosta. Totta puhuakseni moni keskivertosuominainen ei ole mielestäni mikään kodinhengetär - etenkään nuoret naiset. Heissä on monia lakihenkisesti ruokaan suhtautuvia vegaaniuden tmv. hullutuksen tuputtajaa. Kun olen opiskeluaikana vieraillut opisk. kavereiden kotona, niin melkein poikkeuksetta miesten asunnot ovat olleet siistimpiä kuin naisten. Tämä on toki vain yhden ihmisen muutamiin kymmeniin huomioihin perustuva arvio.