Avioliitto - puolisoiden uskonnollisuus


#61

Ei tainnut @timo_k skenaariossaan mainita, että hänellä olisi innokkaasti ruokaa laittavan tyhjäpää-pikkuvaimonsa kanssa lapsiakin. Toki tuo lapsettomalla parillakin saattaisi jonkin verran kuulostaa siltä, että mies odottaa ruoan olevan pöydässä kirkosta palatessaan, mutta voi sen positiivisestikin tulkita.

Mulla ei tosiaan ole kovin vahvaa kantaa aiheeseen “mies hengellisenä perheen päänä” - omassa elämässäni sellainen kuvio ei tällä hetkellä oikein toteudu, enkä tiedä tarvitsisikokaan ja mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi. Mutta siitä oon aika varma, että se ei missään tapauksessa tarkoita sitä, etteikö vaimon (ja lasten) olisi aiheellista myös itse käydä kirkossa, rukoilla, lukea Raamattua jne. En ole sellaiseen ajatukseen missään ikinä törmännyt, en tiukimpienkaan naisen alistumista vaativien kirjoituksissa! Hengellinen elämä ei ole pelkästään yksilölaji, vaan toteutuu parhaiten seurakunnan yhteydessä, mutta kyllä siinä se yksilöllinen puolikin on, eikä sitä voi kokonaan jättää pois.


#62

Juu ei kai - ja hyvä niin, jos miettii miten hankalaksi asiat voisivat muuten mennä esim. omistushaluisen ja kontrolloivan pahoinpitelijän kanssa. Jos sellaiselta pitäisi saada lupa eroon, niin eipä tulisi mistään mitään. Nykyisessä avioliittolainsäädännössä on huonotkin puolensa, mutta tämä ei kokonaisuutena katsoen niihin kuulu.

@arkajuttu , en osaa ajatella niin, että allekirjoittamalla paperit tai muuten olemalla protestoimatta kun toinen haluaa erota, olisi mitenkään syyllinen eroon. Senhän voi ajatella ihan lähimmäisenrakkauden mukaiseksi toiminnaksi, että ei ala painostaa toista olemaan yhdessä jos hän ei kerran sitä halua. Kunnioittaa toista ja antaa hänen mennä. Ja tosiaan sillä voi jopa pelastaa suhteen palautumismahdollisuudet. Eli sanoisin että ei ole väärin suostua eroon.

Ylipäätään ei voi ajatella niin yksinkertaisesti, että se joka lähtee on “syyllinen” eroon. Voi olla myös niin, että syyllinen on täysin päivänselvästi se, joka omalla käyttäytymisellään (väkivalta, päihteet ym.) ei anna toiselle muuta vaihtoehtoa. Ja yleisin tapaus lienee se, että väärin on tehty puolin ja toisin, ihmisiä kun ollaan.


#63

Naisen korkein kutsumushan on olla vaimo ja äiti. Siksi kai on mieheltä hienoa ja jaloa, mikäli hän pyrkii mahdollistamaan ja kannustamaan tämän kutsumuksen täyttämisen.


#64

Ei nyt ihan. Omistautuminen Jumalan valtakunnan työhön ja lasten kasvattaminen hengellisesti on arvokkaampi.


#65

Juuri näin, @Juho! Aamen.


#66

Presidentti Kennedyä mukaillen:

“Ask not what your wife can do for you, ask what you can do for your wife.”


#67

Siinäpä oli taas mukavasti ilmaistu asia. En ymmärrä, että miksi toisten toiveisiin ja mieltymyksiin pitää suhtautua noin halventavasti.


#68

No jos toive ja mieltymys on se, että naisen pitää olla hyvä perinteisissä naisjutuissa eikä saa olla liian syvällisesti ajatteleva, niin mun on aika vaikea suhtautua siihen kovin positiivisesti. Ongelma tässä keskustelussa ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut se, ettäkö kenenkään olisi vaikea hyväksyä sitä että sulle kelpaa maallistuneempikin ortodoksi. Se on ihan ymmärrettävä ja ok kanta, vaikka osa porukasta olisikin siitä eri mieltä. Mutta kysymys ei ole tästä, vaan siitä että aktiivisesti haluat nimenomaan sellaisen puolison, joka ei ole niin aktiivisesti uskonnollinen ja jolla ei ole mielipiteitä tai intohimoja hengellisiin asioihin. Vaikea sitä on muunakaan nähdä kuin sellaisena, että haluat mahdollisimman… no, tyhjäpäisen vaimon. Jos tässä on jotain väärinkäsitystä, niin korjaa ihmeessä! Ilmaisuiden sopivaisuudesta päättäköön moderaattoristo.


#69

Juutalaisuudessa perheen hengellisen elämän harjoittaminen, syngoogassa käyminen ja rukoileminen ovat perheen miesväen vastuulla. vaimon pitää vain osata laittaa juutalaisia ruokia ja pitää koti kosherina.

Kristittyjen keskuudessa mies ja nainen ovat hengellisesti tasa-arvoisia. Naiset itse asiassa ovat usein hengellisesti miehiä aktiivisimpia. Ilmeisesti et pidä uskovaisista tytöistä/ naisista, mikä on sinänsä vähän ihmeellistä, kun kerran olet itse uskovainen ortodoksi. Perheen uskonnolliseksi pääksi kohoaa se puolisoista, joka on hengellisempi. Maallikolla ja maallikolla ei ole eroa näissä asioissa. Eri asia on, jos mies vihitään johonkin pappeuden asteeeseen.


#70

Saamieni kommenttien perusteella olen alkanut ajatella, että naisen uskonnollisuus on minulle entistä pienemmässä roolissa kriteerien joukossa. Riittää, että hän ei olisi uskontovastainenkaan ja olisi muodollisesti ortodoksisen kirkon jäsen. Toisten kirkkokuntien edustajat ovat tietysti lähtökohtaisesti poissuljettu ajatus - etenkin, jos ovat uskonnollisesti aktiivisia.

Ja ei, mielipiteesi tästä ei kiinnosta. Ei ole tarvetta päästä konsensukseen tällaisissa asioissa.


#71

Siis kummalle sä vastasit, Anskuttimelle vai minulle?


#72

Eihän se ollut kummallekaan teistä erityisesti osoitettu. Viittasin kaikkiin tässä ketjussa saamiini vastauksiin. Osa niistä on mielestäni suorastaan kummallisia.

Mustakin väännetään valkeaksi: kun sanoin, ettei minulla ole mitään erityistä vaatimusta naisen uskonnollisuuden suhteen (monet uskovat vaativat, että puolisonkin on oltava uskossa), niin sekin väännettiin niin kuin olisin etsimässä erityisesti “tyhjäpäistä pikkuvaimoa”. Fyysisesti vaimon pitäisi tietysti olla pieni ja siro, mutta fyysisistä kriteereistä en ole puhunut tässä ketjussa aiemmin mitään.


#73

Minä vastasin siihen miehen hengelliseen päämieheyteen perheessä. Vaikka mies muuten on perheen päämies, ei hän ortodoksisessa perheessä ole sitä hengellisesssä mielessä, jollei ole papiston jäsen. Mies ja vaimo ovat hengellisesti tasa-arvoisia. Kumpikin käy kirkossa omana itsenään. Puolisothan voivat seistä eri puolilla kirkkoa, mies miesten puolella ja vaimo naisten puolella. Tavataan sitten jumalanpalveluksen jälkeen. Kotona kumpikin lukee omaa rukoussääntöään omassa ikoninurkassaan. Miehen hengellisestä päämieheydestä puhuminen on vainhoillista luterilaisuutta eikä ortodoksisuutta.


#74

Kommenttini kumpuaakin juuri siitä, että en alkaisi ottaa mitään komentelua naiselta hengellisiin asioihin liittyen. Naisilla on tapana pyrkiä komentelemaan miestä ja nähdä tämä omana muutosprojektinaan - niin kuin kaikki muutkin asiat aina miehen pukeutumisesta eteisen mattojen väriin asti.

Mainitsin raamattupiirit, sillä olisi kauheaa, jos nainen olisi sellainen, että hän kävisi säännöllisesti jossain tuollaisessa ja alkaisi sitten kotona selittää minulle jotain luterilaista vanhurskautusoppia tmv. Joten ennemmin hieman maallistunut kuin sellainen.


#75

Onko ortodoksisissa keskustelupiireissä tapana tavata luterilaista vanhurskauttamisoppia? :smiley:


#76

Et taida tuntea ortodoksityttöjä, joten sinulle tulee mieleen minkälaisia uskovaiset luterilaiset naiset ovat. Ortodoksinaiset eivät käy raamattupiireissä (tokko sellaista monessa seurakunnassa onkaan!) ja tiistaiseuroissakin käyvät lähinnä vain mummot.


#77

Eiköhän tämä ole uskonnollisesta vakaumuksesta erillinen asia. Kaikki naiset eivät komentele miestään eivätkä miehet vaimoaan. Oli kirkkokunta ja hengellinen aktiivisuustaso mitä tahansa, niin eiköhän se seurusteluaikana selviä, suhtautuuko nainen mieheen muutosprojektina.


#78

Minusta naismakusi ja avioliittokäsityksesi on kummallinen.


#79

Ehkä ei saisi sanoa näin, mutta hankala sitä parisuhdetta on varmaan löytääkään, jos noin kitkerä asenne ja varauksellisuus paistavat jo ulospäin. Toisaalta kyllä minä ymmärrän senkin asenteen, minullakin on tuttuja jotka ovat tuntuneet heittäneen kirveen kaivoon mitä ihmissuhteisiin tulee, ja osa on saanutkin ansaitsematonta kakkaa niskaan kumppanitarjokkailta.


#80

Kyllä, en tunne suomalaisia ortodoksityttöjä lainkaan. Oman ikäisiäni ja sitten mummo-osastoa olevia ainoastaan tunnen jonkin verran. Eikä niitä edes juuri ole koko maassa, jos ajatellaan, että ortodokseja on kaiken kaikkiaan noin 60 000, heistä puolet miehiä, joten jäljelle jää 30 000. Jos mummo-osastoa on puolet, niin jäljelle jää 15 000. Siitä vähennetään lapset, ehkä kolmasosa, jää 10 000. Heistä puolet on jo naimisissa tai parisuhteessa jonkun luterilaisen kanssa, jää 5000. Niistä pitäisi vielä vähentää ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole mielestäni viehättäviä ja/tai joiden mielestä minä en ole viehättävä tai joiden kanssa syystä tai toisesta ei synkkaisi. Jäljelle jäävät muutamat sadat/kymmenet naiset ripotellaan sitten tasaisesti ympäri maata, enimmät pääkaupunkiseudulle, niin mikä on todennäköisyys sellaisen kohtaamiseen? Pienempi kuin se, että ikkunalaudalle lennähtäisi valkoselkätikan ja saimaannorpan risteytys.

Siitä olen samaa mieltä, että tiistaiseuran tilaisuuksissa käy lähinnä mummoja. Niin kuin kaikissa muissakin kirkon tilaisuuksissa. 30-40-vuotiaan ortodoksin parisuhdemarkkinatilanne on käytännössä se, että pitää joko tyytyä toisuskoiseen tai sitten pitää löytää joku ulkomaalainen. Jälkimmäisten osalta kaikki se, mitä olen aiemmin sanonut mm. ruuanlaitosta ja uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisista ei suinkaan ole mitään kitkerää ja liian tiukoilla kriteereillä hakemista, vaan ihan realismia.

Olen tavannut tällaisia ort. naisia, jotka ovat tulleet Suomeen vaihtareina. Siis jotka leipovat ja pitävät ruuanlaittoa naisen tehtävänä ja jotka voivat osallistua kirkollisiin tilaisuuksiin silloin tällöin olematta erityisen kiinnostuneita mistään teologisista kysymyksistä. Mutta eivät he mitään tyhjäpääbimboja ole, vaan korkeasti koulutettuja, älykkäitä ja kauniita menestyjiä, joiden ei tietenkään ole järkevää tyytyä meikäläisen kaltaiseen tyyppiin, sillä korkealla markkina-arvollaan he saavat hankittua paljon menestyneemmän, komeamman ja rikkaammankin miehen - ja tekevät tietysti niin, ja se on aivan järkevää. Esimerkiksi kaikki yliopisto-opiskelijoiden tilaisuuksissa tapaamani venäläisnaiset ovat pitäneet itsestään selvänä sitä, että nainen kokkaa perheessä - vaikka olisi korkeastikoulutettukin. Heille se on kunnia-asia eikä mikään tasa-arvokysymys.

Oma vaikutelmani on se, että nuoria suomalaisnaisia harvoin kiinnostaa opetella esim. isoäidin käyttämiä reseptejä eivätkä he tunne häpeää mikropitsan syömisestä. Kun minulla oli kreikkalainen tyttöystävä, hän kielsi minua käyttämästä mikrouunia silloinkin kun ei ollut edes paikalla. Se oli ihanaa. Jos suomalaiselle naiselle sanoo haluavansa löytää naisen, joka ei ainoastaan laita ruokaa perheelle vaan joka myös pitää siitä ja harrastaa uusien reseptien kokeilemista, niin asenne on heti sama kuin @Anskutin toi esiin, että nyt haet jotain aivotonta kotiorjaa, jota saisit alistaa. Luulen, että asenne kumpuaa kateudesta ja alemmuudentunnosta. Totta puhuakseni moni keskivertosuominainen ei ole mielestäni mikään kodinhengetär - etenkään nuoret naiset. Heissä on monia lakihenkisesti ruokaan suhtautuvia vegaaniuden tmv. hullutuksen tuputtajaa. Kun olen opiskeluaikana vieraillut opisk. kavereiden kotona, niin melkein poikkeuksetta miesten asunnot ovat olleet siistimpiä kuin naisten. Tämä on toki vain yhden ihmisen muutamiin kymmeniin huomioihin perustuva arvio.