Kiitos tuosta linkistä. On tärkeää tuoda esiin sen kirkkokunnan ääni, josta keskustellaan.
Pohjolan ehtoollisopetus pitäisi lukea tarkkaan. Siitä ehkä myös tulee lisävaloa tähän ketjuun. Esim. siinä mielessä sulkeeko Lhpk oikeasti joitakin pois ja millä perusteella.
Nyt on pakko myöntää, etten pysty kunnolla tuota tekstiä pohtimaan. Voi kyllä kuulostaa naurettavalta, mutta kirjoituksessa on jotenkin hengästyttävä sävy, joka ilmenee erityisesti siinä että (nopeasti laskien) JP käyttää 17 kertaa huutomerkkiä melko lyhyessä tekstissä. Positiivisesti ajatellen kyseessä on into ja ehkä persoonallinen tapa. Mutta tietty poleemisuus taitaa kuulua asiaan. Meneekö sanoma valtakirkon luopumuksesta ja siitä irtaantuneen ryhmän oikeasta opista parhaiten perille huutamalla?
Menisitkö, vaikka olisitkin?
En toki enkä LHPKn ehtoolliskäytännöstä skandaloidu, mutta tartuin nyt tuohon siihen, mikä vaikutti vähän turhan avaran kuvan maalailulta.
Sallittakoon pieni henkilökohtainen kokemus miten Lähetyshiippakunnassa “suljetaan ehtoollisen ulkopuolelle”. Olin vuosi sitten vaikeassa uskonkriisissä ja kyselin vakavissani omalta sielunhoitajalta ja pastoriltani, joka siis tunsi tilanteeni, että pitäisikö minun jäädä väliaikaisesti pois ehtoollisyhteydestä seurakuntaani? Tämä kysyi minulta: “Onko syntisi suurempi kuin Kristus? Jos mielestäsi on, niin sitten voimme tutkia asiaa yhdessä Raamatusta”. Emme sitten tutkineet enempää, koska evankeliumin valo alkoi taas paistaa minulle.
Ei minun tarvinnut jäädä pois ehtoolliselta, koska pastorini suorastaan vaati minua sinne. Tervetuloa tutustumaan Lähetyshiippakunnan seurakuntiin, elämään, ihmisiin ja pastoreihin, niin saa parhaiten kuvan siitä minkälaista elämä meillä on.
Noviisi, on hyvä että olet löytänyt hyvän yhteisön. En usko, että kertomustasi ihmettelee tai epäilee kukaan. Mielestäni on silti aika tunnettu asia, että Lhpk on poleeminen suhteessaan valtakirkkoon ja sen ilmiöihin. Se näkyy tuossa Pohjolan kirjoituksessakin. Ja luulen että ehtoollisopetus voi käytännössä tuntua joistakin ihmisiltä ulossulkevalta, koska periaatteessa kirkkokuri on teillä olemassa.
Mutta nämä arvioni eivät ole sellaisia, joista pitäisi kenenkään loukkaantua. Ne ovat toteamuksia.
Ja kuten aiemmin kirjoitin, mielestäni ei pidä pyrkiä hakemaan hyväksyntää sellaisista paikoista, joissa on selvästi julkituotuna oppia tai käytäntöä, mistä itse on eri mieltä.
Kansankirkkoon jääneen ongelma - jos tässä ongelmia miettisi - on siinä, että evl.fi sisältää monenmoista kritisoitavaa, mutta on vaikea luterilaisena löytää sille parempaa vaihtoehtoa. Katolinen tai ortodoksinen kirkko ovat jonkinlaisina kallioina ehkä houkuttelevia, mutta niidenkin huono puoli tavattoman vahva epäluterilaisuus, ainakin paikoitellen. 
Lhpk ja muut luterilaiset pienkirkot ovat - anteeksi huono sanavalinta - meille monille liian protestihenkisiä.
On aivan luonnollista, että Lhpk:n pastoreiden monet artikkelit käsittelivät varsinkin alkuvuosina Suomen ev.lut kirkon ongelmia. Pitäähän se kertoa ihmisille, miksi Lähetyshiippakunta yleensä on olemassa. Ja ainahan kristillinen seurakunta maailman keskellä on protesti (pitääkin olla) ja evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta loukkaus suurimmalle osalle ihmisistä (valitettavasti). Keskusteluissa nykyään puhutaan seurakuntien elämästä, yhteydestä muihin luterilaisiin tahoihin maailmalla, lähetystyöstä jne. Ollaan jo selvästi omalla tiellä, jolle kutsutaan kaikkia mukaan!
Mielestäni ongelma näissä keskusteluissa on se, että perättömien väitteiden kautta luodaan epätodellista kuvaa vaikka nyt sitten Lähetyshiippakunnan opetuksesta ja elämästä. Ei millään jaksaisi tällaiseen jatkuvaan väitteiden oikomiseen osallistua. Toisaalta ei viitsi myöskään jättää niitä lukijoita väärien kuvien varaan, jotka täältä hakevat tietoa esim. Lähetyshiippakunnasta.
Oma tieni kulki pois kansankirkosta pari vuotta sitten useiden vuosien pohdintojen ja keskustelujen jälkeen. En löytänyt Lhpk:sta täydellistä seurakuntaa, eikä minusta ole tullut parempaa kristittyä, päinvastoin. Täällä kuitenkin voin osallistua seurakunnan elämään ja armonvälineisiin joutumatta jatkuvasti kantamaan Suomen ev.lut kirkon ongelmia tunnollani.
Tällä ja edeltäneillä foorumeilla on aika ajoin nostettu ehtoollisasia esille, ja rakennettu siitä erilaisten mielikuvien perustella jonkin näköinen mörkö. Näissä nettikeskusteluissa tuntuu, että välillä joillakin menee netti ja todellisuus sekaisin. Ennakkoluuloja tuntuu olevan eniten niillä, jotka eivät ole koskaan edes käyneet LHPK:n messussa tai edes keskustelleet pastorin kanssa. LHPK:n seurakunnat eivät elä täällä nettikeskusteluissa, vaan niillä on oikea pastori, jonka kanssa voi ihan ”livenä” keskustella. Kokemuksesta voi sanoa, että he ovat helposti lähestyttäviä ja yksilöitä kohtaan hienotunteisia.
Ehtoollisesta Noviisi toi jo tärkeimmät kohdat esille, mutta tässä vielä muutama pointti:
(huom: en ole pastori)
- Ehtoollinen on kaikille kastetuille Kristukseen uskoville, jotka uskovat, että siinä saadaan Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri syntien anteeksi antamiseksi.
- Ehtoollisen voi nauttia Raamatun mukaan myös tuomioksi,
- siksi ehtoollisen toimittamiseen on vastuuseen pantu Kristuksen sanan mukaan virkaan asetetut pastorit, jotka tahtovat johdattaa syntisiä hyvän paimenen Jeesuksen luo
- Ehtoollista toimittava pastorin tehtävä on päästää tai sulkea ehtoolliselta (avainten valta), siksi pastorin kanssa on hyvä keskustella
- Ehtoolliselta sulkeminen ei tapahdu mielivaltaisesti tai siten, että henkilö nolataan tai suljetaan ulos, vaan keskustelun kautta
- Ehtoollisella käymisellä osoitetaan myös, että halutaan liittyä siihen opetukseen ja yhteiseen uskoon, jota kyseisessä seurakunnassa opetetaan, ja jota se edustaa.
- Tämä ei vaadi opillista urheilusuoritusta (ei edes katekismuksen ulkoa osaamista tai ”pääsykoetta”) vaan, tahtoa sitoutua ja kasvaa seurakunnan uskossa
- Ehtoollinen ei ole subjektiivinen oikeus, kuten kansankirkossa monissa paikoissa opetetaan
- Katumattomat tai harhaopettajat (joista pastori tietää tai joka on ilmeistä) pastori voi sulkea ehtoolliselta.
LHPK:n pastoreiden mielenlaatua kuvastaa kuitenkin LHPK:n piispan alla oleva kirjoitus:
”… tämän minä kirjoitan, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” (1. Joh.2:1)
Tämä jae kuuluu varmaan koko maailman hengellisen kirjallisuuden merkillisimpiin: Johannes kehottaa lukijoitaan johonkin (pidättäytymään synnistä) ja sanoo, mitä tapahtuu sille joka ei toimi kehotuksen mukaan. Tietenkin odottaisimme jotain kielteistä. Kielteistä lausetta vaatii oikeistaan jo jakeen kieliopillinen rakennekin: ”…mutta jos joku …niin…”. Mutta Johannes sanookin jotain aivan muuta: sille joka syntiä tekee, on olemassa puolustaja siellä, missä lopulta kaikki synti ja omantunnon asiat tutkitaan: Jumalan edessä, Isän tykönä.
Teologiaa lukiessani ja toisiin uskontoihin tutustuessani olen joutunut joskus miettimään, onko evankeliumi, jonka olemme Suomessa kuulleet ja Lutheriltakin oppineet, todellakin oikea ja raamatullinen. Oliko Paavalin evankeliumi sittenkin erilainen kuin muitten apostolien ja mahtoiko Jeesus tarkoittaa samaa kuin Paavali? Ei ihme, että tällaisia ajatuksia tulee, sillä evankeliumi on aivan liian hyvää ollakseen totta.
Mutta lainatun kaltaiset kohdat Raamatussa vahvistavat asian: Raamatun kirjoittajat uskoivat kaikki samaan evankeliumiin. Se on onneksi puettu erilaisiin tyyleihin; Luukas kirjoittaa toisin kuin Pietari, ja vaikka Paavali esitti evankeliumin kaikkein selvemmin, näemme, että Johanneksen ajatuksia hallitsi sama valtava sanoma Jumalasta, joka otti syntisten asian omakseen. Johannes käyttää niin rohkeaa ilmaisua, että uskonnollinen ihminen hämmästyy, moraalinen ihminen loukkaantuu, maailmallinen saa rohkeutta syntiin, mutta syntinen ihminen saa lohdutuksen. Ota sinäkin vastaan tämä lohdutus: jos olet syntiä tehnytkin ja jos syntiä teetkin, sinulla on puolustaja Isän tykönä…”
Tiedän henkilön, joka on suljettu pois LHPK:n ehtoolliselta siksi, että hän toimii evl.fi:ssä ehtoollisavustajana.
LHPK:n kanta ehtoollisyhteyteen, siis naispappeusasian välttely, on minusta kestämätön. Luterilaisen tunnustuksen mukaan kirkon ykseyteen riittää “yksimielisyys – – sakramenttien toimittamisesta”:
Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. (CA VII)
Selvennän siis, mitä tarkoitan:
- LHPK uskoo, että naispappi ei voi/saa toimittaa alttarin sakramenttia.
- Henkilö, joka uskoo, että naispappi voi/saa toimittaa alttarin sakramentin, voi osallistua siitä huolimatta ehtoolliselle.
Tässä ei ole yksimielisyyttä sakramenttien toimittamisesta, eli kyse on heterodoksiasta, erioppisuudesta. LHPK:n käytäntö on siis luterilaisen tunnustuksen vastainen, mikä on yllättävää ottaen huomioon, että LHPK on niin vahvasti julkilausutusti tunnustuksellinen yhteisö. Siellä nähdäkseni suhtaudutaan niin, että vaikka saa uskoa toisin (siis uskoa, että nainen voi olla pappi ja toimittaa alttarin sakramentin), ei kuitenkaan saa toimia niin, että kannattaa tuota uskoa (esim. avustaa ehtoollisella, jne.). Minusta tämä kielii jonkinlaisesta jäsenten kosiskelusta.
Jos haluaa täysin neutraalisti puhua, niin vanhauskoinen on varmaan aika hyvä sana.
Se ei kyllä olisi mitenkään hyvä sana.
Onelinereita taas! Yritetään kirjoittaa pidempiä viestejä…
Silvanus, oppineena ihmisenä ja teologina sinun tulisi kyllä ymmärtää, että piispat, pastorit, hengelliset johtajat (tai itseään sellaisina pitävät) tai hengelliset opettajat ovat eri asemassa kuin ns ”rivi”-seurakuntalainen ja arka etsivä syntinen.
Yksinkertaistettuna näin:
Julkisesti naispappeutta ajavat sekä naispappien ja harhaopettajien kanssa toimivat pastorit, opettajat ja hengelliset johtajat, jotka sitä kautta seurakunnalle antavat väärää opetusta ja esimerkkiä, suljetaan ehtoollista, mikäli eivät tee asiassa julkisesti parannusta. (Eli ilmoita, että he jatkossa opettavat ja toimivat toisin.)
Seurakuntalainen, joka kuulee hyvän paimenen äänen, katuu syntejään ja uskoo sanat ”tämä on minun ruumis ja tämä on minun veri, joka annetaan ja vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi”, mutta on epävarma virkakysymyksessä tai jossain muussa uskonasiassa on tervetullut ehtoolliselle.
Huom: En ole pastori. Ehtoollista jakava pastori on se, joka tekee päätökset. Siksi on hyvä keskustella ensin pastorin kanssa.
Totta kai johtajat ovat eri asemassa. Siitä huolimatta, jos katsotaan Augsburgin tunnustusta ja sen vaatimusta kirkon ykseyden ehdoista, ja LHPK:n käytäntöä, on aivan selvästi huomattavissa, että nämä eivät vastaa toisiaan, vaan julkisestikin toisin uskovia päästetään ehtoolliselle.
Julkinen naispappeuden hyväksyvä toiminta, myös maallikoilta, on kielletty. Esimerkiksi ei voi toimia ehtoollisavustajana evl.fi:ssä.
En puhunut epävarmuudesta, vaan siitä, että on oikeasti siinä uskossa, että nainen voi olla pappi. Tällaisia hyväksytään tieten tahtoen teidän ehtoollisillenne, vaikka heillä on eri usko kuin mitä LHPK opettaa.
Sanon, että tämä tapa on Augsburgin tunnustuksen asettamien ykseyden ehtojen vastaista, en muuta. Minustakin on aivan järkevää, että lähinnä pappeja ja julkisesti toimivia rangaistaan (suljetaan ehtoolliselta) – se ei kuitenkaan ole luterilaisen tunnustuksen mukaista.
Kuten todettua, tämä ei nyt vain millään muotoa pidä paikkaansa. Itse kannatan suljettua ehtoollista enkä edelleenkään skandaloidu tai edes suuremmin kiinnostu luterilaisista ehtoolliskäytännöistä, mutta ei tämä nyt vain toistamalla oikeaksi muutu. Olen itse kysynyt asiaa LHPKn papilta ja vastauksena tuli, että en pääsisi ehtoolliselle.
Silvanus, en voi ottaa kantaa tapaukseen, koska en siitä tiedä. Kyseinen pastori on varmaan keskustellut ko. henkilön kanssa. Jos tunnet tapauksen, niin miksi et keskustele kyseisen pastorin kanssa asiasta suoraan? Minulla on ainakin omien syntien kanssa niin paljon tekemistä, että en seuraa ja arvioi sitä, kenelle pastori jakaa tai mahdollisesti jättää jakamatta ehtoollista. Se on pastorin tehtävä. Jokainen tapaus on aina yksilöllinen ja siksi pastorit käyvät keskusteluja ja harkitsevat aina yksilötapaukset.
Seurakunta on ”pyhien yhteisö” niin kuin itse CA:sta lainasit. Se ei ole Pyhä siksi, että seurakuntalaiset ja pastori ovat itsessään synnittömiä ja pyhiä, vaan Kristuksen takia ja hänen ansioistaan. Seurakuntaan tulee kaikenlaisia ihmisiä, joilla on kaikenlaista syntiä. Syntiset tarvitsevat seurakuntaa ja syntisiähän me olemme kaikki.
Seurakuntaan tulee myös arkoja, etsiviä ja haaksirikon kokeneita eronneita ja avoliitossa olevia. Silti seurakunta ei opeta moniaviosuutta tai avoliittoa, vaan Jumalan asettamaa kristillistä avioliittoa. Seurakunnan paimen pyrkii ohjamaan oikeaan elämään ja avoliitossa olevia avioliittoon, äärimmäisenä keinona sulkeminen ehtoolliselta. Mutta eihän se, että seurakunnassa on ihmissuhteiden ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia ihmisiä tarkoita sitä, että seurakunnassa opetetaan moniavioisuutta. Samoin ei sekään tarkoita monioppisuutta tai Augsburgin tunnustuksen ykseyden vastaisuutta, jos joku naispappeutta kannattava seurakuntalainen on käynyt ehtoollisella jossain LHPK:n seurakunnassa.
Pastorin toiminta on julkisen viran hoitamista, joten pastorin toimia myös julkisesti pitää arvioida. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki mahdolliset pastoreiden väärintekemiset pitää vaieta kuoliaaksi?
Kyllä se tarkoittaa. Jos joku julkisesti tai siten, että pastori on siitä tietoinen, kannattaa naispappeutta, eikä usko sakramenttien oikein toimittamisesta samoin kuin yhteisö, hänellä ei ole yksimielisyyttä sakramenttien toimittamisesta, mikä on kirkon ykseyden ehto. Tämä on nyt suoraan luterilaista tunnustusta. Jos yksimielisyys puuttuu, luterilaisen tunnustuksen mukainen ehto puuttuu. LHPK:ssa tätä tunnustuksen lausetta on kevennetty, siten että ei vaadita yksimielisyyttä, vaan julkisen toiminnan yksimuotoisuutta (uniformiteetti). Lähestymistapa on tosiaan erilainen, mitä luterilaiset tunnustuskirjat tekevät, mutta se sallittakoon; kaikkien oppihan kehittyy ajan kulkiessa eteenpäin, niin myös “tunnustuksellisten” luterilaisten.
Eikös lainaamasi Pohjolan kirjoitus ole lokakuulta? Ei siis alkuaikojen tekstejä.
Kuten sanoin, se on hyvä lukea tarkasti, jos haluaa kunnolla kommentoida ja keskustella ehtoollisopetuksestanne.
Mutta minua tökkivät nyt huutomerkit sekä se että aika yksioikoiseen ja poleemiseen sävyyn tuomitaan tuossa kirkkomme sellaiseksi jossa saisi vapaasti elää kaikenlaiset opit Kristuksesta.
Silvanus:
“Lähestymistapa on tosiaan erilainen, mitä luterilaiset tunnustuskirjat tekevät, mutta se sallittakoon; kaikkien oppihan kehittyy ajan kulkiessa eteenpäin, niin myös “tunnustuksellisten” luterilaisten.”
Silvanus, olet ymmärtänyt opin ja sen käytön väärin. Oppi ei ole sitä varten, että sitä käytetään ruoskana seurakuntalaisia vastaan ja lyödään tunnustuskirjoilla ihmisiä päähän, vaan oppi on sitä varten, että paimenet ammentavat siitä ja pitävät lähteet kirkkaina, niin että evankeliumi ja hyvän paimenen ääni kuuluvat ja usko seurakunnassa säilyy. Pastorin on tunnettava ja hallittava kristinoppi, jotta hän kykenee opettamaan niin varttuneita kuin uskossaan nuoria. Näin myös koko seurakunta pysyy oikeassa uskossa.
Noviisi, en toivo pahaa teidän hiippakunnallenne. Hyvä jos on hyvä siellä olla. On myös väärämielistä parjaamista teitä kohtaan.
Pointtini on se, että mielestäni on reilua myöntää eroavaisuudet. Ei oman piispan kutsuminen ja omien käytäntöjen luominen ole pieni asia. Ei teidän luterilaisuutenne ole samanlaista kuin meidän. Sitä en tiedä mikä on parempaa tai huonompaa, mutta ero on olemassa.
Lhpk on syntynyt naispappeuden torjujien messujen turvaamiseksi, mutta se on luonut omaa identiteettiään ja teologiaansa matkan varrella. Se on myös edelleen protestiliike suhteessa kirkkoomme.
Sleyn ja Lhpk:n erot ovat selkeimmillään suhtautumisessa kirkon seurakuntiin, kirkkoherroihin ja piispoihin. Yksittäisten messuvieraiden ajatuksia ja uskoa on mahdoton tutkia yleispätevästi. Tietyt ratkaisut ja lausunnot ovat kuitenkin ratkaisevasti erilaisia.