Ehtoollisella käymisen tarkoitus

Tuosta ortodoksit ovat eri mieltä; luomattoman valon voi havaita, ja tästä on Raamatussakin esimerkkejä; kun apostolit näkivät Elian ja Mooseksen Jeesuksen seurassa vuorella, kun Mooseksen kasvot loistivat hänen palatessaan vuorelta, kun Jeesuksesta kerrotaan, että “hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo” jne. Ihminen voi siis havaita luomattoman valon, ei pelkästään ajatella sitä tai puhua siitä.

Sekoittamattomuudessa ja sekoittuneisuudessa on kyse siitä, että jumalalliset energiat ym. luomattomat asiat ovat hyviä ja sekoittamattomia, kun taas syntiensä kanssa kamppaileva ihminen on taistelukenttä, jossa on hyvää ja pahaa sekoittuneena - niin myös hänen teoissaan, sanoissaan ja ajatuksissaan.

Päämääränä on kuitenkin tulla Kristuksen kaltaiseksi, siis täydellisen puhtaaksi niin, ettei ihmisessä ole sekoittuneisuutta, vaan hän on koko olemukseltaan puhdas, hyvä, kirkastunut - siis jumaloitunut. Tämä ei luonnollisestikaan onnistu vain siten, että hieman itse mietiskelee ja laittaa ajatuksiaan kokoon.

Tarvitaan juuri sitä Pyhän Hengen laskeutumista ja asettautumista ihmiseen ja uudistavaa, pyhittävää, parantavaa ja puhdistavaa toimintaa hänessä. Näin ihminen asettaa omat inhimilliset kykynsä synergiseen yhteistoimintaan Jumalan kanssa - toimintaan, jonka tarkoituksena on ihmisen pelastuminen. Molemmat tarvitaan, mutta Jumala on se, jolla on kyky ja voimat saattaa tämä prosessi loppuun: “Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18)

Saattaa olla, ettei tässä ole meillä erimielisyyttä. Olen väsynyt, luin viestisi kursorisesti ja tuuttasin vastauksen, sorry.

2 tykkäystä