Luterilaisuudessa kysymys ehtoolliseen valnistautumisesta nostaa esille erään meille arvokkaan asian, nimittäin kristityn vapauden, kääntöpuolen. Kun Luther kirjoitti Vähän katekismuksen, hänen hengellinen ympäristönsä oli täynnä kieltoja, käskyjä ja säädöksiä joka lähtöön. Ehtoollispaastosäädökset olivat yksityiskohtaisia ja niitä piti - jos ei nyt ihan autuuden menettämisen uhalla, niin kuitenkin tunnontarkasti - noudattaa. Säädösten tarkoitus sen sijaan tahtoi päästä unohtumaan. Ja se vaara on mielestäni todella olemassa, jos homma menee sellaiseksi, että ehtoollisen jaon aikana pitää kello kourassa vahdata, milloin voi mennä ehtoollisjonoon tai alttarikaiteen ääreen. (Anteeksi jos tämä karrikointi meni vähän överiksi.) Tämän vuoksi Luther kirjoitti katekismuksensa ehtoollislukuun kysymyksen: “Kuka nauttii tämän sakramentin kelvollisesti?” ja vastasi: “Paasto ja ruumiillinen valmistautuminen on kyllä hyvä ulkonainen tapa, mutta todella valmistautunut ja kelvollinen on se, joka uskoo nämä sanat: ‘Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.’” Teologian maisteri vai perätikö lisensiaatti Vanha Aatami nimittäin lukee tuon MUTTA -sanan erittäin huolellisesti ja ymmärtää sen niin, että paastosta ja muusta valmistautumisesta viis, kunhan uskot. Ja siitäkin on helppo vähän tinkiä.
Ehtoollispaaston puuttuminen ja mahdollisuus päättää vasta jakamisen aikana, osallistuuko vai ei, ei kuitenkaan alun perin kuulu luterilaisuuteen. Vielä 50-luvulla oli periaatteessa ja teoriassa voimassa kirkkolain säädös, että ehtoolliselle tulee ilmoittautua joko lauantai-iltana tai viimeistään pyhäaamuna. Ilmoittautujia saatettiin kuulustella ja heillä oli mahdollisuus ripittäytymiseen. Siitä ilmoittautujien muistiin merkitsemisestä tulee myös sana rippi, ruotsissa skriftermål, lyhennettynä skrift. Rippipuhe, skriftetal. pidettiin ehtoollisjp:n alussa. Rippikirja oli se paksu kirkonkirja, josta löytyivät tarpeelliset henkiötiedot ja johon varsin myöhään vielä merkittiin myös ehtoolliskäynnit.
Mitä vahvemman kirkollisen perinteen alueella elettiin, sitä tunnollisemmin kirkkotapoja noudatettiin. Ja silläkin oli sitten toki se kääntöpuolensa.
Se motivoisi ihmisiä käymään ehtoollisella, jos tulee semmoinen kokemus, että tuo jumalanvastainen paha olento elää. Onneksi Pyhä Kolminaisuuskin elää ja on suurempi.
Minua motivoi kokemus siitä, että Kristus elää ja on läsnä ehtoollisessa. Tämä riittää minulle, enkä siitä paljon muuta ymmärräkään. Saan olla Hänen omansa ja kuulua Hänelle ikuisesti.
Matt. 18:20: “Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”
Tämän kohdan mukaan sanoisin “, Kristus elää ja on läsnä ehtoollisella”. Mutta kuitenkin vain niiden keskellä joissa Hän on sisäisesti heissä.
”Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.» Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: »Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”
Matteus 26:26-28 FB92
http://bible.com/330/mat.26.26-28.fb92
Haluan alleviivata sitä, että Jeesuksen läsnäolon merkitys on samaa, niin ehtoollisella kuin siellä missä vain kaksi tahi kolme kokoontuu Hänen nimessään. Tämä koskien kokoontumisia ja niiden merkitystä ja vaikuttavuutta. Koen harhaanjohtavana tuoda suurempaa “mysteeriä” kuin mitä Sanassa asiasta on selitetty.
Pidän raamatullisena tutkiskella itseään, ei toisia, kun Herran pöytään käymme. On myös varotus “riivaajien pöydästä”, (1.Kor. 10:21).
Ehtoollisessa Kristus on läsnä totisesti ja substantiaalisesti. Läsnäolon tapa on sakramentaalinen läsnäolo, joka eroaa Kristuksen muunlaisesta läsnäolosta. Ehtoollisessa Kristuksen Totinen Ruumis saadaan leivässä, kuten hän itse sanoo. Kaikki syövät sen (manducatio impiorum). Hengellisesti Kristuksen Ruumiin nauttivat vain oikeat ehtoollisvieraat.
En ole kovin innokas aukaisemaa asiaa, jota Raamatusta ei löydy. Kuitenkin tuo latinankielisenä ilmaisu ikäänkuin pyhittää itsensä, vaikka merkitys tässä ja vastaavissa latinaanpukeutumisissa jää hämäräksi. Siksi kannatan vain Raamattuun viittaamista, kun selvästä Jeesuksen asettamasta, meille kuuluvasta toimesta keskustellaan.
Tuo “missä kaksi tai kolme teistä” -lupaus annettiin kuitenkin vain Jeesuksen valitsemille pyhille apostoleille - ei keille tahansa random-tyypeille. Se koskee siis lähinnä piispoja, ja tämän takia jokaisessa paikalliskirkossa tulisikin olla vähintään kolme piispaa. Juuri tämän vuoksi Suomen ort. kirkkoonkin muodostettiin aikoinaan kolme hiippakuntaa, jotta piispainkokouksessa olisi vähintään kolme piispaa, ja jotta toteutuisi sana: “Jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.” (2.Kor. 13:1)
Tuo “teistä” perusta luo pohjan kirkkosi johdonmukaisuudelle. En kuitenkaan löydä tuota teistä-muotoilua, luotetuimmista Raamattu-laitoksista.
Tarkastele kontekstia ja sitä, missä tilanteessa Jeesus em. sanansa sanoi: sanoiko hän ne suuren kansanjoukon edessä, vaiko silloin, kun oli valitsemiensa apostolien kanssa. Mutta mitäpä se minulle kuuluu, mitä ko. raamatunkohdasta ajattelet.
Näin on. Teistä-ilmaisua ei löydy suomalaisten kirkkoraamattujen 33/38 eikä 92 - käännöksistä tuossa kohtaa. Tosin Jeesus käyttää teistä-ilmaisua kyllä edellisessä kappaleessa apostoleille puhuessaan.
Minustakin tuntuu todella vieraalle Timon näkemys, että lupaus Jeesuksen läsnäolosta kahden tai kolmen kokoontuessa olisi koskenut vain apostoleilta. Kyllä se koskee jokaista kristittyä.
”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."”
Matteus 18:20 FB38
Siinähän se on. Eihän se yleisö yhtäkkiä muutu kesken puheen tyystin toiseksi. Vain irrottamalla jakeet mielivaltaisesti kontekstista tuon voi tulkita toisin kuin yllä esitin.
Ymmärrän, että tämäkin kohta on protestanteille vaikea paikka - heidän tulkintansa näet on yksi peruste sille, että kirkon järjestys voidaan ohittaa tuosta noin vain, kunhan löytyy edes yksi saman mielinen kaveri jostain. Sitten kun sellainen löytyy, niin voidaan tehdä oman pään mukaan ja uskotella itselle (ja muille), että kyllä Jeesus nämä meidän näkemykset siunaa, kun meitä on tässä pari-kolme koolla.
Ei muutu, mutta kohdassa puhutaan aiemmin yleisesti opetuslapsista, ei pelkästään 12:sta apostolista. Kohderyhmä on voinut olla vaikka kuinka suuri. Luvun alussa mukana on myös lapsia. Luvussa opetetaan paljon muitakin asioita, jotka koskevat yleisesti kristittyjä, joten tulkintasi on outo ja yleisesti ennenkuulumaton ainakin protetanteille. Jos ortodoksit virallisesti asian niin tulkitsevat kuten kuvaat, niin omapahan on ongelmanne.
Kuten sanoin, te tulkitsette niin kuin tulkitsette sen vuoksi, että voitte ohittaa kirkon tradition ja päätökset käyttäen keppihevosena sitä, että “meitä on tässä 2-3 koolla ja me uskomme Jeesukseen”. Tuo on mainio retorinen kikka, jolla voidaan nihiloida mitkä tahansa kirkon kanonit, päätökset ja traditiot.
Joo, mutta ei ohi Raamatun ja Pyhän Hengen johdatuksen.
Aika laihaksi jää Raamatun sisältö kristityille, mikäli sitä aletaan tällätavalla kaventamaan.
Uskon veljien @oka ja @Fratres tavoin siihen, että tämä kyseinen lupaus on annettu myös meille, tämänpäivän kristityille.
Jeesus on luvannut tulla jokaisen sydämeen asumaan, joka häntä avuksi huutaa, tästähän evankeliumit itseasiassa kertovat, sekä Raamattu muutenkin.
Otan esimerkkinä vaikkapa Matt. 24 luvun.
Niin on! Olen ihan samaa mieltä.
Kelle jää, kelle ei.
Jeesus muuten sanoi myös opetuslapsille ehtoollista jakaessaan “te” Luukas 22: "hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: “Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Ei siellä ollut läsnä ketään muita - ehkäpä tämäkin koski sitten vain opetuslapsia ja sen jälkeen lähinnä piispoja.