Nopea analyysi. Tässä on vastakkain kaksi näkemystä, joissa on molemmissa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Toinen on se Grahamin näkemys, että Jumala voi “kutsua” ihmistä islamin tai buddhismin tai minkä vain ugabuga-uskonnon kautta. Ja jos ihminen vastaa tähän kutsuun, niin silloin “Jumalan kutsu” on “toiminut” ja ihminen “pelastuu”.
Toinen on se näkemys, että Raamattu ja Jeesus ovat ainutkertaisia eivät siksi, että tekevät jonkin ainutkertaisen asian, vaan siksi, että ovat ainutkertaisia, piste. Aivan samoin kuin minä olen ainutkertainen kirjoittaja siksi, että toista minua ei ole maailmassa. Enkä siksi, siitä yksinkertaisesta ja paljon käytännöllisemmästä syystä, että kukaan muu ei kirjoita samalla tavalla.
Eli molemmilta tahoilta on hukassa se taustatieto, että mitä on 1) lankeemus tai 2) sovitus eli 3) pelastuminen ja mikä sitä kautta on 4) ristin merkitys tai 5) Jumalan inkarnoitumisen merkitys. Jos näihin on varma vastaus, niin noihin molempiin näkökulmiin voi vastata että kyllä ja ei.
Jumala ei voi kutsua ihmistä islamin tai ugabugan kautta. Ei siksi, että niissä ei esiinny juuri meidän Jeesus tai juuri meidän Raamattu. Vaan siksi, että lankeemuksen ja sovituksen kannalta ne eivät täytä samaa tehtävää. Se, että ihmisellä on halu kääntyä jotain itseään suurempaa kohti, ei tarkoita sitä, että mikä tahansa tielle sattuva kääntymisen kohde jotenkin täyttäisi sen tarpeen tai ajaisi saman asian.
Olen omassa yksityisessä ajattelussani ratkaissut tämän niin, että ihminen, joka elää ja kuolee kuulematta koskaan evankeliumia, kuolemansa jälkeen suhtautuu joko halukkaasti tai torjuvasti niihin asioihin, mitä Jumalan alkuperäinen luomistyö, Jeesus, inkarnaatio ja sovitus edustavat. Eli Jumala voi pelastaa jonkun, joka ei satu koskaan kuulemaan evankeliumia. En väitä tätä varmana. Koska voi olla niinkin, että maailman historiassa kaikki ne sielut, jotka tuntisivat vetoa evankeliumiin, ovat syntyneet sellaisina aikoina ja sellaisiin paikkoihin, että se on ollut kuultavissa.
Ajatus on vain, että jos kysyy huonoja kysymyksiä, niin vastaukset jäävät aina auki tai ristiriitaan tai keinotekoisen oloisiksi. Mutta jos löytää parhaat kysymykset, niin ei saa välttämättä mitään teknisen tarkkoja vastauksia. Mutta saa vastauksia, jotka ovat kaikin puolin niin tyydyttäviä kuin mahdollista.
Kaikkein äänekkäin vastalause ajatteluuni lähtee siitä, että kristinuskoa pidetään protestanttisen fundamentalismin piirissä rationaalisena ja spekulatiivisena systeeminä, jossa Jumala toimii kuin tietokoneen ohjelmisto. Eli tiettyjen kriteerien täyttyessä binäärinen lippu nimeltä “pelastunut” heilahtaa nollasta ykköseksi. Kyse on sitten vain siitä välineiden kokoelmasta tai askelten järjestyksestä, millä tämä heilahdus saadaan tapahtumaan. Tässä tulee mukana sellainen mentaliteetti, että Jumala on eräänlainen kone tai palvelu, joka ylläpitää kaikkeutta ihmisten vapaasti käytettäväksi. Vähän kuin protestanttinen yhteiskunta.
Eli siinä Jumala itse ei ole ihmisen kiitollisuuden kohde tai persoonana tuntemisen kohde tai koko elämän ja kaikkien halujen, ikävien ja ilojen todistaja. Tai joku, josta ovat lähteneet kaikki vaimot, veljet, ystävät ja toverit, jotka näitä rooleja toteuttavat. Joka on ne roolit suunnitellut ja mahdollistanut, osana ihmisen luomista kuvakseen. Vaan Jumala on vain velkoja ja sääntöjen asettaja (tai mystisten energioiden antaja), jonka paras teko on 1) lakata velkomasta, 2) olla tyytyväinen ihmisen tapaan noudattaa sääntöjä ja 3) antaa ihmiselle mystisiä voimia ja energioita.
Grahamin ajatus, että Jumala nimenomaisesti toimisi muiden uskontojen kautta, on kaikkien määritelmien mukaan epätosi. Siihen voi uskoa vain silloin, jos vähät välittää asioiden määritelmistä. Jumala voi toimia minkä vain olosuhteen, vaikka orjuuden tai rikoksen uhriksi joutumisen kautta. Se ei silti tarkoita, että orjuudessa tai rikoksen uhriksi joutumisessa olisi jotain erityisesti evankeliumista nousevaa tai evankeliumin piirteet täyttävää.
Se, mitä katolinen kirkko sanoo ja opettaa, pitäisi tästä syystä kammata tavallista huolellisemmin. Koska kun puhutaan vaikka “hyvästä ihmisestä”, niin ei tarkoiteta sitä, mitä joku toinen tarkoittaa “hyvällä ihmisellä”, vaan tarkoitetaan protestanttisen fundamentalismin tarkoituksiin luotua peikkoa. Samalla tavalla vilpittömyyttä ei ole vain yhtä laatua, ja on suorastaan epärehellistä ajatella, että jokainen tarkoittaa sillä samaa asiaa.