Ekumenian kommervenkit

Mitä tärkeitä asiakirjoja on avioliittokysymyksestä laadittu? Kasteasiasta ev-lut. kirkko neuvotteli hiljattain Vapaakirkon ja helluntailaisten kanssa. Jonkinlainen asiakirjahan siitä laadittiin, mutta ei päästy mihinkään yksimielisyyteen asiasta.

Puhun tuohtumuksesta, joka tuntuu seuraavan siitä, jos joku kyseenalaistaa evl.fin kirkkoutta, sakramentteja, liturgiaa jne. En nyt keksi parempaakaan ilmausta asialle kuin itsetunto. Samaa en huomaa esimerkiksi kun joku kyseenalaistaa Katolisen kirkon käytäntöjä.

Minä en oikeastaan osaa kuvitella tilannetta, jossa joku MAISTREAM evlut ihminen edes voisi joutua tuollaiseen tilanteeseen. Keskiverto evlutin jäsen ei itsekään usko evlutin keskeisiin oppeihin.

Totta tuokin. Mutta silloin kun se sattuu tapahtumaan, kuten vaikka tämän palstan kontekstissa, niin reaktiot ovat erikoisia.

Pistätkö linkin esimerkkiin, tack.

Eikö tässä lainattu lausunto ole ihan asianmukainen? Ortodoksien mielestä luterilaiset ovat kirkon ulkopuolella, luterilaiset kasteet eivät ole todellisia sakramentteja ym.; vai olenko käsittänyt ihan väärin?

1 tykkäys

Kiitos vaan tästä asiayhteydestään irrotetusta lainauksesta ja sen väärintulkinnasta. Jos olen sitä mieltä, että yhteisestä uskosta tuskin kannattaa puhua tilanteessa, jossa yhdet (eli ortodoksit ja etenkin Timo ja Mauriina) tuovat jatkuvasti esiin, että toiset (eli luterilaiset) hädin tuskin ovat kristittyjä, niin ei siinä ole kyse huonosta itsetunnosta vaan uskon ja opin suuresta erosta ja yhteyden puuttumisesta. Olisit lainannut samantien niitä lainaamiani Timon kommentejakin.

4 tykkäystä

Kyllä, olet oikeassa. Mutta enkö silloin minäkin ole oikeassa siinä, että on turha teeskennellä ekumeniaa, yhteistä klassista kristinuskoa tai uskon yhteyttä, kun mitään varsinaista uskon yhteyttä ei kerta kaikkiaan ole?

Olen samoilla linjoilla kanssasi, varsinkin timon ulostulot eivät jätä edes tulkinnanavaraa sille, missä kirkkokunnassa ainoa oikea löytyy.
Tähän tietysti voisi lainata Jeesusta, mitä hän puhuu käännynnäisistä, mutta en lainaa.

Ekumenia pitäisi olla keskustelua lähentymisestä, mutta täällä se tarkoittaa erottamista.

Siltä tilanne kyllä näyttää. Mutta yritetään vielä keskustella. Jospa tässä kuitenkin päästäisiin jonkinlaiseen lähentymiseen tai osittaiseen yhteistyöhaluun tai johonkin…

1 tykkäys

No, tähänkin voisi lieventää kiristyvää tunnelmaa niin että voidaksemme lähentyä, meidän on ensin kartoitettava maasto joka meidät erottaa.

Olen pitänyt kommenteistasi monesti.
Muistaakseni Jeesus rukoili puolestamme, " siitä tuntee teidät opetuslapsikseni, että te yhtä olisitte," tjsp…

Mistä siis johtuu “karsinointi” ?

En kiristele mistään, lähentyminen omista piintymistä huolimatta on mahdollista Hänen sanoistaan.

1 tykkäys

Eräs ortodoksinen puheenvuoro ekumeniasta:

"Kirkko-opillisesti, kanonisesti ja sakramentaalisesti kirkkomme [siis ev. lut. ja ort.) ovat erillään, mutta dialogeissa on ollut pyrkimyksenä löytää yhteyttä ja yhteisiä näkemyksiä. Ortodoksisen käsityksen mukaan kirkon aito ja syvällinen ykseys ilmenee näkyvänä ykseytenä opissa, virassa, kanonisessa perinteessä, kirkon rakenteissa ja sakramenteissa. Eukaristinen yhteys on rakenteellisen ykseyden merkki ja se on ekumenian päämäärä. Kirkon ykseys edellyttää täyttä opillista yksimielisyyttä ja ykseyden kannalta perustana ovat kaste ja ehtoollinen.

Monien teologien mielestä kirkkojen ykseyttä ei saavuteta eri kirkkojen välisillä kompromissiratkaisuilla, vaan yhteydestä eronneiden kirkkojen palaamisella alkukirkon yhteyteen ja perinteeseen. Koska ortodoksinen kirkko pitää yleisten kirkolliskokousten päätöksiä ohjenuoranaan, se ei voi hyväksyä ekumeniapyrkimyksissä minkäänlaisia opillisia muutoksia.

On selvää, että ortodoksinen kristillisyys tarkoittaa uskontunnustusten, kirkolliskokousten ja kirkon isien uskon hyväksymistä. Se merkitsee kirkon kanonien, Kristuksen kaltaisen elämän sääntöjen ja määräysten kunnioittamista. Ortodoksisuuden olemukseen kuuluu Jumalan tunteminen, se että Hän lähetti Ainosyntyisen Poikansa maailmaan pelastamaan meidät; se että Kirkko jatkaa anteeksiantamuksen, pyhittämisen ja jumalallistumisen eli theosiksen työtä; että uskoa, jumalanpalvelusta ja tekoja ei voi erottaa toisistaan.

Ekumenian pyrkimyksenä tulee olla Kirkon ykseyden vahvistaminen sekä sen puutteiden korjaaminen ja ykseyden palauttaminen sinne, missä se on rikkoutunut."

Rovasti Raimo Sissosen avaussanat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon teologisissa neuvotteluissa 2016 Mikkelissä.

En ymmärrä, miksi isä Sissonen jättää tuossa pappeuden pois; ilman yhteistä pappeutta ei voi olla yhteistä ehtoollistakaan - tai mitään muitakaan sakramentteja. Ekumeenista yhteyttä ei voi rakentaa pelkän kasteen ja ehtoollisen varaan. Muutoinhan tuo on hyvin sanottu: ekumenian varjolla ei voida tehdä opillisia muutoksia, pyrkimyksenä tulee olla Kirkon ykseyden vahvistaminen jne.

Muitakin sakramentteja olisi ollut syytä säilyttää.

En tiedä, onko tämä välttämättä oikea alue tai ketju seuraavalle. En kuitenkaan parempaa keksinyt. Uudessa Fides-lehdessä on hieno juttu Seppo A. Teinosesta, viime vuosisadan huomattavimpiin kuuluvasta suomalaisesta teologista ja ekumeenikosta, joka löysi tiensä katoliseen kirkkoon. Minua on pitkään tympinyt siellä täällä eteen tuleva väite, jonka mukaan Teinonen liittyi kirkkoon vain koska asui eläkepäivinään Espanjassa ja koska katolisuus siellä oli valtauskonto. No, osin hän on itse syypää tähän väärinkäsitykseen, koska “ekumeenista kohteliaisuuttaan” hän jossain haastattelussa antoi ymmärtää asian olevan niin ja taisi jopa sanoa, että jos hän olisi muuttanut Kreikkaan, hän olisi liittynyt ortodoksiseen kirkkoon… Tosiasiassa Teinonen oli kuitenkin aivan liian kovatasoinen dogmaatikko vaihtaakseen kirkkoa noin heppoisin perustein. Pikemminkin asia taisi mennä niin päin, että hän muutti Espanjaan, koska oli liittynyt katoliseen kirkkoon.

[Espanjaan muutettuaan] hän ei enää koskaan palannut Suomeen. Päätös oli hyväksi hänelle itselleen, vaikka suomalaisen katolisuuden näkökulmasta se oli valitettava. Teinosen Espanjan-kauden tuotanto jäi pienen piirin aarteeksi, ja monissa piireissä levisi käsitys, jonka mukaan hänestä tuli katolilainen vain siksi, että katolisuus oli Espanjan valtauskonto. Hän taisi ruokkia tätä käsitystä joillain diplomaattisilla lausunnoilla, sillä aiemmasta poiketen hän pyrki nyt välttämään kaikkea vastakkainasettelua. Kuuluisiksi ovat jääneen Teinosen sanat Sanansaattaja-lehden haastattelussa vuonna 1987, jossa hän kutsui luterilaista kirkkoa äidikseen: ”Äitiään kukaan ei arvostele. Kun lapsi on äidin kodissa, voi hän tehdä huomautuksia kotinsa järjestelyjä vastaan, mutta kun hän siirtyy niin sanoaksemme isovanhempien luo, hän ei siellä arvostele äitiään.” Hienotunteinen lausunto teki suomalaisiin vaikutuksen, vaikka ajatus katolisesta kirkosta isovanhempina ei antanut oikeaa kuvaa Teinosen kirkko-opillisesta ajattelusta. Hän oli vakuuttunut siitä, että katolisuus on kirkon elävän tradition aidoin välittäjä. Uuden Suomen vuoden 1984 syntymäpäivähaastattelussaan hän jo avoimesti lausui, että ”luterilaisten paikka on katolisessa kirkossa”. [boldaukset Michelange]

Koko juttu luettavissa näköislehdessä alk. sivulta 8:

3 tykkäystä

Kommentoiko hän koskaan, millä perusteilla piti room.-katolilaisuutta aidompana tradition välittäjänä kuin ortodoksisuutta? Tuota vastaan on näet helppo argumentoida ottamalla esiin ne uudet opit, joita Roomassa on kehitetty, esim. paavin erehtymättömyys jne.

Olen kuullut kerrottavan, että hänen mukaansa katolinen kirkko on ainoa “mehevä” kirkko.