Etsii, etsii, vaan ei soisi löytävänsä. Mikä sopi ennen verkonpaikkaajaan, sopii nykyaikana epäilijään. Joskus tuntuu, että on hienompaa pysyä epäilijänä ja etsijänä kuin löytää vastauksia uskonkysymyksiin - ainakaan niitä perinteisiä, jotka on ilmaistu uskontunnustuksessa.
Joskus epäily on vain peitenimi harkitulle torjunnalle. Se on epäuskoa, joka ei haluakaan löytää. Aineellisessa hyvinvoinnissa elävällä ihmisellä on helposti varaa sellaiseen. Jumalaa ei tunnu tarvittavan mihinkään: ei maailmankaikkeuden luomiseen, ei elämän käyttöohjeiden laatijaksi, ei auttajaksi vaikeuksien kohdatessa.
Mutta joskus epäileminen on rehellistä. Silloin se on ahdistava asia, josta pyritään eroon etsimällä varmuutta. ”Minä uskon, auta minua epäuskossani!” Näin huusi kerran epätoivoinen isä, kun pojan elämä tuntui olevan hänen uskonsa varassa. Mutta hänellä ei itse asiassa ollut epäuskoa vaan epäilyä. Se ei ollut tietoista torjuntaa vaan tuskallista heikkoutta, johon hän halusi apua. Siksi se saikin vastauksen ja muuttui uskoksi. Epäusko ja epäily ovat kaksi eri asiaa.
Nuorena varmana uskovaisena ei juuri epäilyksiä ollut. Olinhan seurakunnassa, jonka henki oli se, että meillä on oikea puhdas oppi. Vasta elämän koulussa alkoi tulla mukaan epäilyksiä, kun kaikki ei sujunutkaan niin hienosti kuin oikeaoppisilla olisi pitänyt.
Usko on säilynyt, mutta monia asioita on pitänyt miettiä uudestaan omakohtaisesti läpi. Eikä se aina ole ollut helppoa.
Jaakobin kirjeessä on ahdistava kohta: ”Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään…” Kapinoin tätä jaetta vastaan, koska mielestäni en ole kaikkien tuulien vietävänä, eikä epäilyni ole tietoista epäuskoa vaan rehellistä epäilyä, epätietoisuutta.
Kun muistamme, miten Jeesus suhtautui Tuomaaseen ylösnousemuksensa jälkeen, hän ei torjunut häntä ”kahtaalle horjuvana, epävakaana kaikessa mitä tekee”, kuten Jaakob luonnehtii epäilijää. Hän palautti Tuomaksen uskon.
Roseniuksen elämäkerrassa kerrotaan vakavasta epäilysten ajasta, jossa häneltä meinasi usko hävitä kokonaan. Samoin kerrotaan, miten hän pääsi ylös tuosta suosta. Ja onhan näitä ollut lukemattomilla muillakin uskon esikuvilla.
Olisi kiinnostavaa kuulla, minkälaiset asiat Raamatussa tai uskossa ovat synnyttäneet epäilyksiä ja miten niistä on selvitty. Entä miten koette tuon Jaakobin kirjeen jakeen?