Miksi siis Jeesus ottaa esimerkin, jolle ei käytännössä todennäköisesti koskaan ole tarvetta?
Muutama vuosi sitten kotikunnassani liikkui susia ja eräs naapuri näki niitä koiralenkillä. Itselläni ei ole koiraa, mutta hoidan tarvittaessa erään ystävän koiraa ja lenkitän samalla tiellä. Mietin tuolloin, että jos susi tulisi vastaan tuolla tiellä, huutaisin sille, että Jeesuksen nimessä, mene tiehesi. Onneksi ei ole tarvinnut kokeilla.
Sama ajatus, kun paljon kuljemme muutenkin metsäteillä mieheni kanssa. Viime syksynä karhu ruokaili useaan otteeseen 300 metrin päässä asuvien naapureiden bioroskiksella.
Kaiketi hän haluaa vain osoittaa mikä on uskon voima? En minä muuta syytä löydä. Ja sitäpaitsi onhan Raamatussa itsessään käytännön esimerkkejäkin tästä. Mooses halkaisi meren, Jeesus itse tyynnytti myrskyn ja kaiken huippuna Joosua pysäytti auringon kulun muutamaksi tunniksi!
On toki Raamatussa muutamia tosi ihmeellisiä tapahtumia, myös auringon kulkeminen taaksepäin Hiskian pyynnöstä (pysäyttikö Joosuakin auringon?). Ihmettelin kyllä, miksi Hiskia pyysi merkkiä, kun oli jo saanut Jumalalta selvän lupauksen. Olisi jäänyt odottamaan ne kaksi päivää, jotka kuluivat paranemiseen. Ihmettelin, että Jumala suostui tällaiseen pyyntöön. Eikö olisi pitänyt uskoa Jumalan sanaan?
Tokihan Jeesus pystyi vaikka mihin, mutta ei antanut mitään näytöksiä (esim.hypännyt temppelin harjalta).
Mooses oli poikkeuksellisessa tehtävässä ja Jeesuksen esikuva. Ja tokihan esim. Elia ja Elisa tekivät ihmeitä, samoin apostolit. Mutta vähiin lienevät jääneet myöhempien aikojen uskovien teot.
Mietin vielä, että eihän uskossa itsessään ole mitään voimaa. Jumala tekee ihmeet, mutta minkälainen usko meiltä pitäisi löytyä, että hän suostuisi niitä tekemään? Itseltäni ei ainakaan. Mutta kaipa sitten silloin, jos jokin ihme on todella tarpeellinen. Silloin Jumalan on vaikutettava se uskokin.
No eihän sellaista uskoa löydy meiltä keneltäkään, mutta Jumala kyllä saa sen aikaan meissä jos se on hänen tarkoituksensa. Loihan hän aikoinaan koko universumin sanallaan. Mutta en itse usko, että Jumala enää tekee ihmeitä tämän paatuneen maailman keskellä.
Matt 13:58: “Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.”
Kuvittelin, että kaikilla uskovilla olisi epäilyksiä ja vaikeuksia erottaa itsessään epäilys ja epäusko toIsistaan. Mutta syntyy vaikutelma, että taidan olla tällä foorumilla ainoa, jolla näitä on. Muille ehkä kaikki on pläkkiselvää.
Et laisinkaan ainoa. Esimerkiksi nuo pohdintasi rukousten ehdottomasta kuulemisesta (Joh.14:13 ym.) ovat samoja ajatuksia, joita itsekin mietin, enkä suinkaan väitä, että osaisin tällaisia ongelmia ratkaista.
Ihmeitä tehdään kaikille. Kaikki saavat olla todistamassa Herran ihmeellisistä töistä. Kyse on enemmänkin siitä, että emme aina tunnista ihmeitä ihmeiksi. Mitä paatuneempi, sitä huonommin. Jo se että olen, on ihme: ajatteleva, elävä ihminen jolla on kosketus transsendenssiin. Ei sellaiseen insinööri pysty labrassa. Eikä luonto itsestään.
Ei Herran kyky tehdä ihmeitä ole kiinni ihmisestä. Epäusko aiheuttaa sen, että ihmeet “menevät hukkaan”. Ne, Herrasta todistamisen sijaan, todistavat kuulijoilleen näiden ennakko-oletusten mukaisesti jostain muusta jumalasta.
Me aikuiset kristityt yleensä ymmärrämmekin näin. Tunnettu O.Svebiliuksen katekismus (vuodelta 1689) sanoo:
Konkreettisesti jouduin pohtimaan tätä asiaa silloin, kun lapseni olivat pieniä ja jouduin pohtimaan, mitä opetan heille rukouksesta. Ongelmana on se, että lapset arvatenkin ymmärtäisivät väärin eräät rukousta koskevat raamatunkohdat, vaikkapa “mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen” (Joh.14:13). Tulos oli se, että lapsille puhuessani sivuutin tällaiset raamatunkohdat. Samaten ne rukoukset, joita meidän perheessä luettiin yhteisissä kotihartauksissa, muotoilin aina sillä tavalla selkeän ehdollisiksi, etteivät lapset olisi kuvitelleet isänsä yrittävän käskeä Jumalaa.
Teille, jotka ajattelette olevanne kristillisessä mielessä uudestisyntyneitä. Tuleeko koskaan epäilystä sen ajatuksen suhteen?
Jos aikuisena uskoo, että on elänyt jo naperona uudestisyntyneen elämää, on vaikea verrata itseään aikaan ennen uudestisyntymistä. Jos olet mielestäsi uudestisyntynyt vasta aikuisena, voitko vilpittömästi sanoa itsellesi ja muille: Olen uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut (vrt. 2 Kor. 5:17).
Prosessi on kestänyt läpi elämän. Voin silti yhtyä tuohon toteamukseen siten, että ymmärrykseni Raamatusta, uskosta ja sen merkityksestä on syventynyt koko ajan.
Uudestisyntyminen on minulle vaikea käsite. Minut on vauvana kastettu, mutta en ole saanut varsinaisesti kristillistä kasvatusta. En käynyt pyhäkoulussa, ei opetettu rukoilemaan, harvakseltaan käytiin kirkossa. Uskoin kyllä Jumalan olemassaoloon - jossain kaukana - mutta Jeesuksesta en mitään ymmärtänyt. Kukaan ei ollut uskoontulemisestani kiinnostunut, siis minua ei yrittänyt kukaan taivuttaa uskoon.
Heräsin uskonasioille parikymppisenä, kun oli paljon vaikeuksia elämässä. Se oli selkeä käännekohta, joka tapahtui hengell kirjallisuuden kautta. Seurakuntaan menin vasta useiden kuukausien ja paljon lukemisen jälkeen. En tiedä, milloin olen uudestisyntynyt, mutta en ole koskaan epäillyt uskossa olemistani.
Olenko uusi luomus? Monessa mielessä toki olen paljon muuttunut, mutta en voi sanoa, että kaikki vanha olisi mennyt. Pikku hiljaa olen kasvanut tiedossa ja ymmärtämisessä ja jumalasuhteen kehittymisessä.
Jos uskoo olevansa taivaallisen Isän lapsi tai toisin sanoen uudestisyntynyt ihminen, luulisi, että uskoo siitä syystä pelastuvansa. Jos kukaan normaali ihmisvanhempi ei hylkää lastaan, miksi taivaallinen Isä hylkäisi? Jos ei epäile uudestisyntymistään, miksi epäilisi sitä, että pelastuu?
Ei tarvitse epäillä. En tiedä mihin näillä viittasit tai kehen, mutta pelastumista ei tarvitse epäillä edes oman heikon uskon tai huonoutensa tähden. Riittää vain, että on tarttunut Lunastajaansa kiinni.
Eihän uudestisyntyminen ole mitään muuta kuin uskon saamista. Nyt on vain niin monta käsitteen sekaajaa liikkeellä, jotka tahtovat hämmentää tämänkin sopan. Ei Jeesus kysynyt ristin ryöväriltä oletko uudestisyntynyt, eikä keltään muultakaan.
Olisiko sinulla laittaa tästä tarkkaa sitaattia Muromalta? Kysyn tätä kun ainakin helluntaiseurakunnissa oli joskus 70-80 luvulla voimakas uudestisyntymiskokemuksen korostus, josta todistukseksi vaadittiin kielilläpuhumista. Voi olla vielä nykyäänkin, mutta en osaa sanoa kun olen viimeisen kerran ollut tekemisissä heidän kanssaan 1985 vuonna.