Se on teille papeille lisämateriaaliksi että osaatte opettaa maallikoille sen Isämeitään.
Olet varmaan seurannut yli kahden vuoden ajan mm. paavin avaamaa “äläkä saata/salli meitä kiusaukseen …”.
Tähän sitten piispa Huovinen kirjoitti osan kirjansa sanomaa. Huovisen kanta on, että kiusauksen ja koettelemuksen ero on hiuksenhiemo?
Eli kahteentuhanteen vuoteen ei mikään taho kyseenalaistanut tätä Jeesuksen rukousmallia, eli taivaallista runkoa rukoiluun niille joiden rukouksen Jumala kuulee.
Jumala kuulee kaikki rukoukset. Mutta kaikkeen Jumala ei ryhdy vaikka rukoiltaisiinkin.
D
1 tykkäys
Jumalaton pystyy oikeisiin vuorosanoihin, joko sielunvihollisen “koulussa” tai esimerkiksi luopuneena muistaa miten helluntalaiset, esimerkiksi, rukoilivat. On jopa filmejä, joissa oikeisiin väristyksin ohjataan.
Niin VT kuin UT muistuttaa tuontuostakin, kuinka Jumalattoman, siis ei-uskovat, rukouskin on kauhistus. Jopa juuri parantunut nuorukainenkin opetti papistoa mitä Kirjoitukset opettavat rukoilusta, uhraamisesta jne.
Boldaus minun. Puhuin kuulemisesta.
D
Niin teit! Ja siihen on hyvä lopettaa!
1 tykkäys
Uskon että liturgian ulkoisten elementtien on ollut perin ollut tarkoitus havainnollistaa tai koristella sitä mitä ollaan tekemässä.
Tältä pohjalta uskon että kaiken mitä liturgisissa krumeluureissa nykyään tapahtuu, olisi mahdollista olla tukemassa ihmisen osallistumista liturgiaan.
Rituaalien muodostumisessa on kuitenkin yksi sekaannusta aiheuttava ilmiö. Sen selittää hyvin seuraava kertomus.
Eräässä buddhalaisluostarissa munkilla oli kissa joka halusi aina tulla kävelemään munkkien sekaan temppeliin kun siellä toimitettiin rituaaleja. Kissa häiritsi rituaalien kulkua ja se alettiin sitomaan temppelin sisäänkäynnin pylvääseen kiinni rituaalien ajaksi. Kissan isäntä kuoli, kissa jouduttiin sitomaan edelleen rituaalien ajaksi pylvääseen. Lopulta kissakin kuoli, ja siinä vaiheessa harva munkeista enää muisti edes kissan omistajaa. Joku nuoremmista munkeista sanoi kissan kuollessa että sen tilalle pitää ottaa uusi kissa, ja kirjoitti kirjan pylvääseen sidotun kissan symboliikasta osana rituaalia. Temppelikissasta tuli osa rituaalia.
Aiemmin käytännön elämään liittyvä yksityiskohta oli muuttunut rituaalin symboliseksi osaksi.
Olen sekä itäiseen että läntiseen liturgiseen traditioon tutustuttuani miettinyt mitä liturgiassa oikeastaan tapahtuu oikeasti ja mikä on symbolien toisarvoista muodostumista ajan kuluessa.
Hahmotelma siitä mitä mahdollisesti tapahtui kun kristityt kokoontuivat ennen nykyisten liturgisten tapojen kehitystä:
• Kansa saapui paikalle. Vaihtoi kuulumisia ja tervehti toisiaan. Syötiin eväitä. Kiitettiin yhdessä Jumalaa mahdollisuudesta kokoontua yhteen. Pieniä riitoja saatettiin sopia ja anteeksi pyytää, koska oli alkamassa tärkeä yhteinen rukoustilaisuus.
Ritualisoituminen: Yhteinen synnintunnustus (joka itäisessä kehityksessä on jäänyt sunnuntailiturgiaa edeltävällä illalle). Antifonit. Kyrie ja Gloria.
• Evankeliumikirjaa mukanaan kantava johtajisto saapui paikalle. Heitä tervehdittiin ja he puhuivat tervehtien paikalle kokoontuneelle joukolle.
Ritualisoituminen: Evankeliumikirjan ja papiston saatot. Päivän rukoukset ja gradualet.
• Kokoontuminen järjestäytyy, paikat valitaan ja Raamattua luetaan. Raamatusta opetetaan ja keskustellaan. Ihmiset kertoilevat arjestaan johon Raamattu on avannut uusia näkökulmia ja oivalluksia.
Ritualisoituminen: Raamattua luetaan juhlallisesti, tietyltä paikalta (alun perin kuulemisen varmistamiseksi, nykyään varta vasten kirkkotilaan rakennettujen korokkeiden ritualistista merkitystä korostaen. Pappi saarnaa.
• Raamatun ja arkitodellisuuden yhteenvetäminen. Miten arki muuttuu kristitystä näkökulmasta. Tätä voidaan havainnollistaa todistuksin, lauluin tai rukouksin. Rukoillaan arkeen liittyvistä asioista sen pohjalta miten Raamatun lukeminen on avannut ymmärrystä.
Ritualisoituminen:
Uskontunnustus. Litaniat. Esirukoukset.
• Valmistautuminen ehtoollisen viettämiseen. Ihmiset tuovat eteen seurakunnalle lahjoituksina ruokaa ja juomaa, kynttilöitä yms. Lahjat lajitellaan ja niistä erotetaan leipää ja viiniä ehtoollisen toimittamista varten. Loput jaetaan tilaisuuden päätyttyä tarvitseville. Ihmiset halaavat ja tervehtivät toisiaan, haluavat tunnistaa toisensa lähestyttäessä kokoontumisen huipennusta, eukaristista ykseyttä.
Ritualisoituminen: Papisto tuo leivän ja viinin paikalle ilman kansaa, monimutkaisin symbolisin menoin. Kolehti kerätään kirkko-organisaatiolle. Papiston edustajat tervehtivät toisiaan ja alkaa monimutkainen rukous, josta kansa kuulee vain osia.
• Yhteisön vastuuhenkilöt kiittävät lahjoista niin kansaa kuin Jumalaa. He siirtyvät kattamaan pöytää ja varmistavat käsiensä olevan puhtaat. Vastuuhenkilöt siunaavat leivän ja viinin niin kuin kotitalouden päänä heidän vastuullaan on. Sen lisäksi he julistavat ehtoolliseen käytettävät lahjat Herran käyttöön tarkoitetuiksi, jotta Herra nytkin tekisi niillä sen mitä hän teki itse asettaessaan ehtoollisen.
Seuraa lyhyt, raamatullinen opetus ja muistelu siitä mitä ehtoollinen merkitsee. Koko yhteisö keskittyy rukoukseen.
Ritualisoituminen: Papisto suorittaa monimutkaisia symbolisia eleitä, mm. tekstiilien kantamista, symbolista käsienpesua, esineiden kantamista paikasta toiseen ja hiljaa rukoilemista niin että kansa ei kuule mitä sanotaan. Agnus Dei.
• Ehtoollisaineet jaetaan ja nautitaan siististi, hygieenisesti ja järjestyksen vallitessa. Tapahtuu ”nyyttikestien ihme”, muutamat toivat jotain, kaikki saavat nauttia. Tapahtuu myös yhden Hengen yhdistämäksi tuleminen ja yhdeksi ruumiiksi tuleminen Kristus päänä, yhteisö ruumiina.
Ritualisoituminen: Liikutaan kirkkorakennuksessa niihin paikkoihin missä ehtoollisen jakaminen tapahtuu ja palataan omalle paikalle. Ehtoollisaineisiin eivät koske muut papit. Kansa pyrkii vain syömään, ei koskettelemaan.
• Kaikki ovat saaneet viiniä ja leipää. Se jolla on jotain annettavaa, haluaa antaa sitä mitä hänellä on ja se joka tarvitsee voi pyytää ja saada. Yli jäänyt ruoka jaetaan niin tarvitseville papeille kuin maallikoille. Toinen toisensa puolesta rukoillaan. Joku laulaa laulun, joku rukoilee. Joku saattaa puhua todistuspuheenvuoron. Jokainen on tullut siunatuksi Herran ehtoollisessa ja sitä siunausta jaetaan yhteisössä.
Ritualisoituminen: Pappi juo yli jääneen viinin. Yli jäänyt leipä viedään varastoon. Kristottaminen. Pappi, diakoni tai lukija rukoilee loppurukoukset. Pappi siunaa kansan.
1 tykkäys
Toisaalla päädyin umpikujaan tuodessani systematisoinnin ideaa keskusteluun. Oma ajatusketjuni lähti siitä että tulin lmaisseeksi mitä ajattelen ortodoksien toistuvista väitteistään heidän ei-systemaattisesta ja ei-rationaalisesta asenteestaan. Jos väitetään että vain yksi kristillinen kirkkokunta on Hengen vapaassa ohjauksessa ja muut ryhmittymät rationalisoivat ihmislähtöisesti ollaan liikkeellä varsin heppoisin perustein.
Liitän tähän viestini, jonka loppuosa käsittelee liturgian kehitystä ja ylempää viestiäni.
Kopti-isä Tadros Malaty liturgiasta:
Liturgia ei tarkoita uskovien – pappien ja maallikkojen – käyttämiä tunteja ehtoollisliturgiaan osallistumiseen, iltamessuun, aamurukoukseen, kasteeseen tai hääjuhliin, vaan se on pohjimmiltaan todellista yhteyttä Kristuksen kanssa. Tätä liturgista elämää ei eletä vain silloin, kun uskova osallistuu yhteiseen jumalanpalvelukseen, olipa se mitä tahansa, vaan se asuu hänen sydämessään silloinkin, kun hän on yksin huoneessaan. Toisin sanoen “liturgia” on elämää, jota kirkko harjoittaa, jonka kautta se tunnustaa luontonsa, toteuttaa sanomansa ja saavuttaa oman olemassaolonsa, joka on elämää ja kasvua Jeesuksessa Kristuksessa.
1 tykkäys