Osaatteko vinkata, mistä löytyisi eri kirkkokuntien viralliset liturgiat netistä? Siis samaan tapaan, kuin esim. luterilaisen kirkon jumalanpalvelusten ja toimitusten kaavat ja tekstit löytyvät kirkkokäsikirjasta, joka on kokonaisuudessaan ladattavissa Sakasti-sivulta.
http://jaetutevaat.fi/materiaalia/hyvaksi-havaittua/
Tuolta, sinänsä hivenen yllättävästä lähteestä, löytyy Missale Romanum suomeksi.
1 tykkäys
Ortodoksisen kirkon erilaisten jumalanpalvelusten tekstejä:
Tavallisimman liturgian (ehtoollisjumalanpalveluksen) tekstit:
Pyhän Johannes Krysostomoksen jumalallinen liturgia
Vigilia (toimitetaan lauantai-iltana ja juhlien aattona):
Kiitoksia kaikille. Näistä on hyötyä. Onko jollain vielä tietoa anglikaanien liturgioista? Googlella löytyy toki helposti matskua, mutta olisi kiva tutustua siihen viralliseen kaavaan.
Englannin kirkon sivuilta:
https://www.churchofengland.org/prayer-worship/worship/book-of-common-prayer.aspx
https://www.churchofengland.org/prayer-worship/worship/texts.aspx
Ensimmäinen siis vanha ja virallinen Book fo Common Prayer, toinen taas uusi Common Worship.
1 tykkäys
Suuri osa siitä, mitä kuoro laulaa, riippuu paitsi päivämäärästä myös viikonpäivästä ja siitä, kenen muistopäivä se on ja onko menossa jokin juhlakausi tai paastokausi. Mineassa on kullekin päivälle sinä päivänä muisteltaviin pyhiin liittyviä tekstejä. Kuoro joutuu käyttämään useita eri kirjoja saadakseen kootuksi kaiken, mitä täytyy laulaa.
Elvytänpä tämän vanhan ketjun.
Olen taas kerran siinä hankalassa raossa että itäiset liturgiat antavat paljon, mutta oma asuinpaikka sanelee sen että pitäisi mennä katoliseen kirkkoon messuun sunnuntaisin. Kreikkalaiskatolista vaihtoehtoa ei ole ja ortodoksien liturgia menee oman messun kanssa päällekkäin ja se sunnuntaivelvollisuus pitäisi hoitaa.
Olen aina kuunnellut tarkkaavaisesti liturgioiden kulkua, se on minusta parasta kristillistä opetusta. Säännöllisin väliajoin olen aina kaivannut muuta kun nykyistä katolista liturgiaa. Ihan vaan sen takia että liturgisen ilmaisun monimuotoisuus on iso voimavara ja kristillisen kasvun väline minulle henkilökohtaisesti.
Hmm…jään miettimään miten ratkaista asia. Sunnuntaisen ortodoksisen liturgian jälkeen luultavasti ehtisin katoliseen kirkkoon englanninkieliseen messuun. Sen jälkeen ei meillä päin ole katolisessa kirkossa enää muita vaihtoehtoja sunnuntaimessun vietolle.
Jos kreikkalaiskatoliseen palvelukseen mielit, pitäisi Stadiin asti reissata😁 P.Henrikin katedraalissahan pyhä liturgia kaiketi kerran kuussa toimitetaan…
Mutta vähän pitkä kirkkomatka, sano.
Radioliturgian, liturgian striimauksen tai televisioinnin kuuntelu ja katselu eivät korvaa jumalanpalveluksessa käyntiä, mutta jos sinun täytyy mennä sunnuntaina messuun, niin nykyisin on aika usein ortodoksinen liturgia jossakin muodossa kuultavana tai nähtävänä vielä myöhemminkin:
Radio- ja televisiolähetykset sekä striimaukset
Ensi sunnuntaina kirkon sivuille striimataan metropoliitta Arsenin intronisaatio, siis liturgia Kuopion katedraalista. Virkaan asettaminen tapahtuu heti liturgian alussa, mukana myös arkkipiispa Leo ja metropoliitta Elia.
Kun jokin juhla osuu jollekin muulle päivälle kuin sunnuntaille, sinun on helpompi päästä ortodoksisen kirkon liturgiaan. Kun suuri paasto alkaa maaliskuun alussa, keskiviikkoisin ja perjantaisin toimitetaan monissa paikoissa ennenpyhitettyjen lahjain liturgia (EPL), joka on hyvin erilainen kuin tavallisesti toimitetut liturgiat.
1 tykkäys
Niinhän ne antavat! Minulla on aina ollut ortodoksisen liturgian nälkä. Aikoinani kiersin Helsingin keskustan ortodoksiset kirkot vigilian ja liturgian perässä. Kävin vigiliassa jopa P. Nikolaoksen kirkossakin MP. Sitten vakiintui käytäntö: lauantaina vigiliaan Uspenskiin, sunnuntaina messuun😀
1 tykkäys
Toivoisin että eri liturgioita käytettäisiin enemmän samalla paikkakunnalla. Ymmärrän että kullakin liturgialla on enemmän tai vähemmän paikkasidonnainen historiansa, ja että ehkä olisi turhaa brassailua toimittaa yhdessä paikassa kaikkia eri liturgioita esim. vuosikierron mukaan, samaan tapaan kuin nytkin eri liturgiat vaihtelevat ortodokseilla. Silti haaveilen että niin voisi olla.
Maantieteellinen vaihtelu liturgisissa sanamuodoissa on todella sympaattinen piirre kristillisessä kirkossa.
Taisi olla edellisellä foorumilla, missä haaveilin että minulla olisi niin paljon rahaa että voisin jatkuvasti matkustaa paikkoihin missä näkisin viikottain erilaisia liturgioita.
Itäinen liturgia voi auttaa torjumaan jopa koti-ikävää!
Aikoinaan Lontoossa asuessani kävin silloin tällöin metropoliitta Anthonyn katedraalissa (MP) vigiliassa. Tutut sävelet , slaavinkieli ja ison kirkon hämyisä tunnelma vei ajatukset Helsingin Uspenskiin.
Mieleenkään ei tullut mennä suomalaisen Merimieskirkon jumalanpalvelukseen - vaikka tuossakin paikassa toki kävin; lehtiä lukemassa, kahvia juomassa ja äidinkieltä puhumassa…
2 tykkäystä
Puuttuukohan minulta tabletista jokin sovellus kun tuo striimaus ei ilmestynyt minun näytölleni? Vai vaatiiko se jotain kirjautumista?
Olin jäänyt pois sunnuntain liturgiasta, koska halusin nähdä Kuopion katedraalin liturgian ja metropoliitta Arsenin virkaanasettamisen, mutta sitä ei striimattukaan. Olin hyvin pettynyt. Kirkon sivuilla on arkkipiispa Leon puhe sekä metropoliitta Arsenin puhe ja haastattelu.
2 tykkäystä
Kyllä liturgian kokeminen aina sen katsomisen voittaa.
2 tykkäystä
New Liturgical Movementin nettisivuilla ei ainoastaan ole kiintoisia artikkeleja vaan vielä kiintoisampia kommentteja.
Tässä kommentti paikallisesta liturgisesta muuntuvuudesta vuosisatojen kuluessa
Comparative liturgy has shown, that liturgical developments prior to the standardization of rites via liturgical books (a. by book-printing, b) the concept of an editio typica in hte Roman Rite, stemming from the 19th century as prooven by the editions of the Roman Missal) do NOT evolve at the same pace within the orbit of one and the same Rite, understood here strictly as 'a self-defined way of being Church, inclusing liturgy, canon law, spirituality and even theological expression.
This holds true to all treditions. cfr. the great variety of liturgical and thus spiritual expression already in the western church, toletan-roman, toletan-mozarabic, Braccarensis, Lugdunensis, Mediolanensis, prior to the 19th century the Ritus Patriarchinus Aquileiensis, the many old diocesan liturgies in Germany and elsewere: cfr. Treverensis, Coloniensis, Moguntinus, Leodiensis etc and up to Vatican II the Rites of the great Religious Families; despite the fact of belonging all to ONE and the Same ‘PAtriarchate’ of Ancient Rome; sunject to the same Canon Law and the same theological consensus of mostly scholastic Theology.
From the 12th century onwards we see a stronger proliferation of ecclesiastic identity particularly in the Byzantine East, as now a new concept starts to develop; that of the ‘national Church’ versus the Mother Church - the Great Church of the Empire of East-Rome; slowly developing proper ecclesial centres, forming themselves into autocephalous entities up towards a ‘national-ethnic Patriarchate; here though leaving behind the ancient ‘Pentarchy’ as defined by the first four ecumenical Councils dowm to Calcedon. [earlier precedences in answer to the ‘challenges of power, resp. hegemony linked to these councils exist amon the ‘Monophysite’ Churches of Armenians, Copts and Syrians, only the latter though encompassing at least a genuine arab thnic element as well - the East Syrians even more open to ‘non-ethnic’ syriac converts to make the picture even more complicated]
Thus for the Byzantine Rite the absolute reference is no longer the Great Church - Aghia Sophia in Constantinople, especially as her liturgical practice suffers severe decline after the 4th crusade (after 1204) and the fall of the Capital into the Hands of the Osmanli in 1454. By these dates byzantine Slav xpctianity is already deeply steepes into byzantine heritage, at the same time already deeply inculturated (cfr. Cyrill & Methodius, resp. especially their disciples having found refuge in the byzantine orbit after their forced exile from Greater Pannonia as the Latin West winning the battle for this mission-territory, going into the recently xpctianized Kingdom of the Bulgarians and returning to xpctianize Rus’ and the slavic peoples on their way North toward the Carpathians and beyond into Kiev and even further North in the now deeply byzantine form taken from the Rite of the PAtriarchal Cathedral of Constantinople; the first monasticism of SS. Anthony and Theodosius of the Kievan Caves being that of the Monastery of Studios of Constantinople, having passed via Mount Athos).
These factors as those of impeeded communications, national politics and possible aliances, resp. wars, economics and other forms of interchange wth neighbours and even further West, form ‘liturgical periferies’ and independent entities that cease to follow the pace and fate of the mother Church, that has lost influence outside the hellenic churches, espedially with the rise of Russia as Patriarchate and Tsardom, defining itself als the ‘Third Rome’ even deep down into the popular ‘Psychy’; while Ruthenians on either side of the carpathian mountains being forced into the state of minority, by the Polish-Lithuanian, resp. hungarian state, cling to their ‘orthodox-oriental - Churchhood’ as instrument of identity and self-definition; thus both tend to be rather conservative and preserve older ‘cathedral’ customs’ of the great Church of Constantinople, resp. the monasticized forms transmitted via Studite Tradition. Examples for this are: many parts of the Liturgy of the Hours, esp. at Matins and Vespers sung; in the current greek Tradition (stronger defined by the so called neo-Sabbaitic Synthesis, elaborated esp. on Mount-Athos around the 15th century, dowmplaying cathedral elements like chant and more elaborate ritual employing a larger amount of ordained ministers, typical to the cathedral Tradition in general - and the complete reelaboration of the greek Typicon in the 19th century in the Typicon tês Meglélês Ekklêsías of the Constantinopolitan Patriarchate) they are simply recited: the openig Psalm of solemn Vespers 103, the Kataxíoson, on major feasts the solemnly chanted so-called Velichanie - Magnifications sung with Ps. 135 are totally unknown. Taken from the older studite tradition, devotional offices of Moleben in honour of the Lord, our Lady or the Saints, resp. Parastas/ Pannychida for the Departed, both formed on the same liturgical pattern with elements from Matins, are still somehow known amon the greeks as Paraklisis/ Moleben, but except on most rare occasions are never celebrated; Parastas being totally unknown. The only public prayer for the Dead used on a larger scale is the last part of Parastas, in slv. Litija, the greeks calling it Trishaghion as it starts with the Thrice-Holy. The in liturgical sources once known solemn funeral for the priests, carrying 5 in some ruthenian sources 7 Episltes & Gospels seems to have fallen into total oblivion among greeks and even Serbians. Present greek tradition - not to count the wealth of local Traditions on Mount Athos - including the Melkite Tradition can be ‘accused’ of a certain reductionism in comparison with the slavic Traditions; the ruthenian customs, despite some forms of once atrocious latinisms, still bear common elements closer to the Old Believers than to the present ‘Synodal-Rite’ of Russian Orthodoxy.
Sorry for boring everyone else with this long essay
Viitaten keskusteluun mistä linkkasin tuon oman viestini,
läntiset kristityt, niin katolilaiset kuin liturgisesti suuntautuneet protestantitkin, saisivat alkaa puhumaan tärkeistä liturgisen kehityksen linjoistaan samoin kuin ortodoksit vertailevat Krysostomoksen, Basileioksen ja Jaakobin liturgioita. Ortodoksien taas pitäisi muistaa että läntinen liturginen kehitys oli ihan legitiimiä kunnes suhteet katkesivat. Legitiimiä, puhtaasti bysanttilaista traditiota vanhempaa liturgista traditiota on myös Afrikan puolella. Karthago ja Aleksandria ovat vanhempia apostolisia piispanistuimia kuin Byzantium. Kiivailu jonkin pilkun oikeasta kallistussuunnasta ja sen bysanttilaisesta oikeaoppisuudesta on lyhytnäköistä. Ei liturgia ole koskaan ollut copypastetusta.
Ambrosiaanen riitus ja Roomalaisen riituksen historiallinen kehitys olisi tärkeässä osassa tässä läntisen liturgisen perinnön tuntemuksessa, mutta myös sen ymmärtäminen, että Gallian lähetystyötä tekivät usein Vähästä Aasiasta tulleet lähetystyöntekijät jotka toivat Länsi-Eurooppaan Apenniinien niemimaan perinteestä poikkeavia liturgisia käytänteitä. Nämä perinteet olivat itäistä juurta. Kahden perinteen noudattaminen Länsi-Euroopassa näkyy mm. juhlien viettoaikojen päivämääräkiistoissa.
Tridentiinisen muodon ylikorostaminen on minusta yhtä lyhytnäköistä kuin bysanttilaisuuden ylikorostaminen.
Vaikka riitus ei kanna apostolin nimeä, vaan paikan tai myöhäisemmän piispan nimeä, olisi tärkeää tuntea ja arvostaa oman kulttuuripiirinsä liturgisia muotoja. Vaikeus on lännessä siinä että tapojen kirjo on runsas ja moni asia on jätetty taakse ja uusia on tullut tilalle. Liturgian harrastuneisuus ei saa alkaa tarkoittamaan menneisyyteen jämähtänyttä ritualistisuutta vaan liturgian on oltava elävää uskon ilmaisua.
Ruotsalaiset tekivät joitakin aikoja sitten mukavan videon joka on tälle foorumille aiemminkin linkattu.
Tässä on varmasti anakronistisuutta mukana mutta hauska se on kuitenkin.
Liturgian osien tunteminen selkäytimestä on aina kannattavaa, kaikissa perinteissä, sillä liturgia lähtee ja palaa Isä Meidän - rukoukseen, joka on ainoa Jeesuksen itsensä opettama rukous.
Onhan Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous.
D
2 tykkäystä