Onhan tuo melkoinen määrä kaikista kansalaisista. Itsekin tosin erosin aikoinaan ev.-lut. kirkosta ko. palvelun avulla.
1 tykkäys
Täältä löytyy tilastokäppyrää niistä kiinnostuneille.
Ja muistetaan sitten, että noin 10% “liittyneistä” on oikeasti kastettuja vauvoja, joiden kaste on venynyt hiukan tavallista pidempään. Kokonaiskuvaa tämä ei toki aivan olennaisesti muuta.
Ja vielä, esim. tuon sivun mukaan viime vuonna oli 2,235,312 ehtoolliselle osallistujaa ja tänä vuonna tammi-kesäkuussa 821879. Olettaen tasajakauma olisi määrä pudonnut neljänneksen. Se on täysin epäuskottavaa, kun hiipuminen on tähän saakka ollut paljon hitaampaa.
Avioliittokysymys voi tehdä vielä huomioitavia kupruja jos jotain yllättäviä ulostuloja tai päätöksiä tehdään loppuvuodesta. Kovin kauaa ei kieli keskellä suuta ja hissutellen voida mennä, koska kysymys tulee joka tapauksessa kirkolliskokoukseen aikanaan ja ylittää uutiskynnyksen tapahtui niin tai olkoon tapahtumatta mitenkään, koska sekin on kannanotto.
Toki.
Sinänsähän tuo www-palvelu ei ole mitään periaatteellisen uutta, vain vapaa-ajattelijoiden erään teeman sovitus 2000-luvulle.
Minä kävin paikallisen seurakunnan virastossa, etsin käsiini pastorin ja sanoin että “aion liitty toiseen kirkkoon ja se edellyttää tästä kirkosta eroamista, ja ajattelin tätä kautta erota enkä netitse, eli varmaan jokin lappu pitää täyttää”.
Ehkä käydään enemmän ehtoollisella joulun tienoilla? Joten se korottaisi sitten sitä osallistujamäärää. Toisaalta myös voi olla, että osallistujista merkittävä määrä on vanhempaa ikäpolvea, ja kun toimintakyky heikkenee niin käydään harvemmin kirkossa.
Tuo ei ollut vastaus kysymykseen, oletko onnellinen tuon johdosta.
a. olet onnellinen
b. et ole onnellinen
Olen.
Pahoittelut, ajattelin että “toki” tulkitaan myönteiseksi. Palstan sääntöjen mukaan viisi merkkiä ei kuitenkaan kelpaa viestiksi, joten naputin vähän muuta.
En oikein tiedä. Jotenkin tämä on minusta loppuunkaluttu luu.
Ja muutenkin eroaminen on tasoittunut. Piikkejä ei oikein synny, ja jos syntyy ne menevät nopeammin ohi. Silti kokonaismäärä on melko vakaa.
Oletan, että isompi eropiikki vaatisi kirkolliskokouksen päätöstä. Taikka jotain piispojen suht yksimielistä lausuntoa, joka ottaa vahvasti kantaa. Ja noita ei vissiin ihan tähän hätään saada.
En ole edes tästä varma. Päivi Räsänen on saanut aikaan enemmän eroja kuin arkkipiispa.
Kovin harvallehan loppujen lopuksi on selvää mitä ovat kirkolliskokous, piispainkokous, arkkipiispan puhe, tuomiokapituli… Ja sitten soppaa hämmentävät “vakava moite” yms.
Tietysti periaatteessa näin pitääkin olla – kai kirkkokin pyrkii siihen, että riviseurakuntalainen saa ollakin rivijäsen, käydä ehtoollisella ja laulaa kirkkokuorossa eikä tarvitse tietää kirkkovaltuuston ja -neuvoston eroa tms.
Jos kirkolliskokous päättäisi, että samaa sukupuolta olevia pareja ei vihitä ja vielä lisäisi että vaikka vihittäisiin niin se olisi vain “vihkimistä” koska kyseessä ei ole kristillisestä näkökulmasta avioliitto niin johan lähtisi väkeä. Ja jos päättäisi että totta kai vihitään koska rakkaus on pääasia niin johan lähtisi väkeä.
3 tykkäystä
Ensinmainitussa tapauksessa ehkä lähtisi, jos asia tarpeeksi selvästi sanottaisiin. Silloin ei saisi arkkipiispa vesittää sanomaa.
Viimeksimainitusta en usko. Toki on konservatiiveja jotka lähtisivät, mutta verrattuna ketjun otsikkoon – 600 000 – sekin määrä voisi olla suhteellisen pieni.
Tuotanoin, jos kirkko päättää että ei vihitä, niin kerralla menisi varmaan jonkin verran, mutta toisaalta mikäli joku samaan aikaan voimakkaasti viestittäisi että kyllä tämä ajan kanssa vielä muuttuu saattaisi se vähentää massaeroamista. Toisaalta monelle maallistuneelle jäsenelle koko tämä kysymys on epäolennainen sikäli, että heille jäsenyys on ensi sijassa perinnettä ja tiettyjen palvelujen saamista eivätkä kohut niitä heiluttele. Tosin tämä joukko lienee vähenemään päin. Perusjäsenen tietoisuus kirkon sisäisistä asioista on muuten hämmentävän vähäistä, juuri veljeni minulle ihmetteli miksi kirkossa puhutaan samaa sukupuolta olevia pareja vihkineiden pappien rankaisemisesta, kun eikös se asia hyväksytty jo eduskunnassa. Siinä sai velipoika rautaisannoksen kirkollisesta päätöksentekoprosessista ja sen erillisyydestä suhteessa valtioon, veli-parka…
Mikäli taas vihkimiset jossain muodossa hyväksytään, ei se välttämättä heti laukaise mitään massaeroja. Nopeimmin lähtevät ne konservatiivit, joilla ei välttämättä ole kannalleen mitään kummempaa uskonnollista pohjaa, vaan lähinnä perinteisten näkemysten yleisarvostus, sekin usein valikoiva. Käsittääkseni minkään herätysliikkeen johto ei ole sanonut, että jos vihkimiset hyväksytään niin sitten lähdetään. Niinpä mitään suurta “lähtölaukausta” ei luultavasti herätysliikeväen parissa tulisi, vaan valtaosa jäisi odottavalle kannalle, että mitäs nyt tehdään. Osa sitten lähtisi, mutta kuka minnekin, vähin erin. Nimittäin, jos mikään liike kokonaisuudessaan ei lähde on perinteisen linjan kristityllä se pulma, että hänen pitäisi löytää itselleen seurakunta. Tätä pulmaa ei yleensä ole niinsanotulla liberaalilla eroajalla. Tässä sitten vaikuttaa se, onko eroajalla ennestään suhdetta johonkin muuhun kirkkokuntaan, millä logiikalla joku menee vapaakirkkoon, helluntaiseurakuntaan, ortodokseihin jne. Ortodokseilla ja katolisilla on omat uusille jäsenille tarkoitetut kurssinsa, jotka hidastavat prosessia, vapaissa suunnissa taas yleensä edellytetään uudella kasteella käymistä, hidastava tekijä sekin. Vaikka äkkiseltään luulisi eivät luterilaiset vapaakirkot tai Lähetyshiippakunta välttämättä muodostu suuriksi saajiksi, sillä niitä vaivaa tuntemattomuus, myös Lähetyshiippakuntaa, vaikka se onkin tunnetuin. Eli siis konservatiiveja kyllä lähtisi, mutta ei luultavasti kerralla massana, vaan pikkuhiljaa siellä täällä ja useampaan määränpäähän.
Vertailuksi: Norjassa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen. Asian periaatteellinen hyväksyntä viime vuonna aiheutti jonkin verran eroja Norjan kirkosta, mutta se laskettiin kuitenkin korkeintaan tuhansissa. Myöhemmin erot toki lisääntyivät, mutta se liittyi ehkä enemmän nettieron mahdollistumiseen. Alueellisista eropiikeistä kylläkin uutisoitiin. Tänäkään vuonna ei voi sanoa olleen mitään massaeroamisia, mutta tiettyä alueellista painottumista on havaittavissa. Nimittäin Agder og Telemarkin, Stavangerin ja Bjørgvinin hiippakunnissa eroluvut ovat lähes Oslon luokkaa, ja ne ovat niitä alueita, joita Norjassa kutsutaan raamattuvyöhykkeeksi. Mutta siis vaatimatonta vielä sielläkin, toki varmasti merkittävää niille yhteisöille, joihin he päätyvät jos päätyvät.
Viime vuoden eroluvut hiippakunnittain: https://kirken.no/globalassets/kirken.no/aktuelt/filer-2016/inn-_og_utmeldinger_2016.pdf
Samat tiedot tältä vuodelta: https://kirken.no/globalassets/kirken.no/om-kirken/bakgrunn/statistikk/inn-_og_utmeldinger_2017.pdf
Tilastosivu jäsenyydestä Norjan kirkossa, jossa muun muassa taulukko eri ikäryhmien kuulumisesta Norjan kirkkoon, kunkin hiippakunnan prosenttiosuus alueensa väestöstä sekä kartta, jossa eri seurakuntien jäsenten osuus kokonaisväestöstä: https://kirken.no/nb-NO/om-kirken/bakgrunn/om-kirkestatistikk/medlemsstatistikk/
Moni eronnut on varmaan sirpalemaisesti liittynyt tosiaan kuka minnekin, mutta pienissä luterilaisissa vapaakirkoissa voi havaita joitain näkyviä siirtymisiä (kun jäsenmäärä ja seurakuntaverkko on ennestään pieni, edellyttää jäsenkasvu toiminnan laajenemista, jolloin se on näkyvämpää). Esim. pienellä Lutherske Kirke i Norge -kirkolla oli ennestään seurakunta vain Oslossa, vaikkakin sen jumalanpalveluksia seurattiin silloinkin netissä ympäri Norjaa. Nyt heillä on seurakuntia viisi, joista neljä on käsittääkseni muotoutunut vuoden aikana: http://www.kinor.no/menigheter/
Det evangelisk-lutherske kirkesamfunn (DELK) puolestaan on vanha, jo 1870-luvulla perustettu luterilainen vapaakirkko, jolla on kuitenkin vain runsas 3000 jäsentä (mikä tosin tekee siitä suuremman kuin meikäläiset vastaavat) ja sen seurakunnat ovat painottuneet Oslovuonon länsirannoille. Heidän vuonna 2010 perustettu Østfoldin seurakuntansa on näköjään kuitenkin ottanut erityisalakseen toiminnan laajentamisen muualle Norjaan, ja viime vuosina toiminta on laajentunut Altaan ( http://ostfoldmenighet.delk.no/de-forste-11-medlemmene-i-alta/ ,http://ostfoldmenighet.delk.no/atte-nye-medlemmer-i-delk-i-nord/ , http://ostfoldmenighet.delk.no/forste-delk-konfirmasjon-i-nord/ ) ja Nordreisan Storslettiin ( http://ostfoldmenighet.delk.no/forste-gang-i-nord-troms/ ). Lisäksi Heidän Bergenin-seurakuntansa aloitti jumalanpalvelukset Hardangerin alueella (samassa läänissä kuin Bergen) eräällä rukoushuoneella, ja ensimmäinen jumalanpalvelus kokosi sata henkeä (huomattava määrä, varsinkin kun heidän Bergenin seurakuntansakaan ei ole vanha) ( http://bergenmenighet.delk.no/gudstjenester-i-hardanger/ , http://bergenmenighet.delk.no/gudstjeneste-i-torvikbygd-bedehushardanger/ ).
Lisäksi parikin Norjan perinteisesti kirkon sisällä toiminutta herätysliikettä (NLM ja ImF) ovat perustaneet rinnalleen uskonnolliset yhdyskunnat, joiden toiminta kanavoituu järjestöjen toiminnan kautta. Ne ovat jo aiemmin viettäneet vapaasti ehtoollista omilla rukoushuoneillaan, joten niihin siirtyminen näkyy pääasiassa vain Norjan kirkon jäsenmäärän vähenemisenä, järjestöjen toiminnassa he ovat jo ennestään. Vastaavaa kuviota ei Suomessa taida olla. Tänä vuonna Muistaakseni myös Normisjonin yksi piiri päätti tehdä saman ratkaisun. Kaikki nämä sallivat toimintaansa osallistuvien kuuluvan Norjan kirkkoon, joten siirtyminen on vähittäistä. NLM:n johtoryhmän kuudesta jäsenestä puolet taitaa olla Norjan kirkon, puolet oman yhdyskunnan jäseniä.
Mitä merkitystä tällä kaikella? Antaa vertailukohtaa. Norjassa samaa sukupuolta olevien liitot on kirkossa hyväksytty, ja se on aiheuttanut liikehdintää, mutta vähittäistä, eri tavoin ja eri suuntiin ohjautuvaa. Ehkä se antaa jotain suuntaa siitä, mitä Suomessakin voi tapahtua.
2 tykkäystä
Sen verran vielä Norjasta, että siellä on siis hyväksytty vihkimisessä papeille omantunnonvapaus, mutta seurakunta on velvollinen antamaan tilat ja hankkimaan paikalle papin. Nyt on muistaakseni useampi seurakunta Norjassa, jotka ovat tästä kieltäytyneet, ja niitä on kovasti aiheesta kovisteltu. Uskoisin, että osa konservatiiveista on myös tarkkailevalla kannalla sen suhteen, kuinka paljon tilaa perinteisen kannan edustajille todellisuudessa jää.
1 tykkäys
Noin varmasti on. Luterilaisesta ei tule ortodoksia tai roomalais-katolilaista vain sillä perusteella, että hän pitää avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona. Siinä pitää nähdä monta muuta asiaa melko erilaisesta näkövinkkelistä ennen kuin pystyy yhtymään vanhojen kirkkokuntien uskoon. Vaikka em. kirkkokuntien avioliitto-opetus saattaisikin näyttää ev.-lut. kirkon todellisuuteen pettyneestä hyvältä ja perinteiseltä, niin moni muu asia niissä saattaa tökkiä luterilaisen opin omaksuneelle.
Toisaalta LHPK voi tuntua liian sisäänpäinlämpiävältä tai tiukalta sellaisen mielestä, joka tykkää ev.-lut. kansankirkon “seinät leveällä, katto korkealla, ketään ei tuomita” -meiningistä. Minusta suurin uhka onkin siinä, että jos homovihkimiset hyväksytään, niin sen jälkeen ev.-lut. kirkosta eroavat nimenomaan ne, jotka eivät sen jälkeen päädy mihinkään kirkkokuntaan vaan jotka jättäytyvät kokonaan ulkopuolelle; he eivät ole niin aktiivisia, että etsisivät aktiivisesti uutta seurakuntaa. Vanhat kirkkokunnat ovat heille liian vieraita ja “epäsuomalaisia”, ja LHPK:n ja STLK:n kaltaiset puljut liian “fundamentalistisia” ja “lahkolaisia”. Herätysliikkeisiin he eivät mene, koska eivät ole käyneet niissä tähän astikaan. He eroavat protestina eivätkä välitä etsiä mitään tilalle. Kirkkoon menevät sitten joululauluja kuuntelemaan tai häihin ja hautajaisiin, mutta muuten pitävät uskonnolliset käsityksensä omana tietonaan. Seuraava sukupolvi vieraantuu sitten niistäkin. Voin hyvin kuvitella monen tuntemani keski-ikäisen “tapaluterilaisen” tekevän tuollaisen ratkaisun, mikäli ev.-lut. kirkko alkaa vihkiä homopareja.
2 tykkäystä