Esikoislestadiolaisuus jättää kirkon

Koska aloitin uuden ketjun, mietin tuossa, että olisiko laitettava uuden ketjun aiheeksi Lestadiolaisuus? Mutta en nyt sitä tee siksi, että mielestäni tuo Horisonttiohjelmassa keskusteltiin noin yleisestikin evankelisluterilaisen kirkkomme tilasta. Otsikon voi vaihtaa, jos se on kokonaisuuden kannalta järkevämpää.

Lestadiolaisuus on jakautunut historian saatossa monta kertaa. Nyt se tapahtuu taas: esikoislestadiolaisuus on jakautumassa, kun osa jäsenistä haluaa ottaa sakramentit omiin käsiinsä. Miksi lestadiolaisuus on herkkä oppiriidoille? Miten traumaattisesta repeämästä on nyt kyse? Aiheesta ovat keskustelemassa kirkkohistorian professori Jouko Talonen sekä Esikoiset ry:stä Pentti Nieminen. Ohjelman toimittavat Samuli Suonpää ja Anna Patronen.

Horisonttiohjelmassa tänään, olkaapa hyvä:


Ajankohtaista-alueen aloitusviestit ovat wiki-viestejä, joita kuka tahansa voi muokata. Aloitusviestiin lisätään olennaiset uutislinkit ja muut, joiden perusteella ketjussa käydään keskustelua. Aloitusviestin kirjoittaja tai joku ylläpidosta muuttaa ensimmäisen viestin wiki-viestiksi.

Kuuluuko esikoislestadiolaiseen itseymmärrykseen luterilaisuus? Katsotaako liikkeen edustavan orgaanista jatkoa historialliselle luterilaisuudelle?

Rupesin miettimään, että onkohan lestadiolaisuus globaalissa mittakaavassa muuten uniikki ilmiö. Onko liikke(i)lle paralleelia maailmalla Pohjoismaiden ulkopuolella?

Mitä tarkoitat paralleelilla? Ainoita oikeita pelastuvien kirkkoja, jotka ovat kuitenkin maailman kristikunnan mittakaavassa hyvin pieniä, löytyy lukuisia. Samoin löytyy sellaisia, joissa ei hyväksytä ehkäisyä ja telkkaria. En tiedä, onko lestadiolaisuus missään suhteessa uniikki ilmiö - paitsi ehkä siinä, että tiettyjen ryhmien eksklusiivisuudesta huolimatta se on monissa maissa pysytellyt isomman valtakirkon sisällä.

Kyllä käsittääkseni lestadiolaiset pitävät itseään luterilaisina. Lestadiolaisia on Pohjoismaiden lisäksi Amerikassa siirtolaisten peruina. Siellä toimii useampikin lestadiolainen kirkkokunta, joilla on suhteet sitten johonkin meikäläiseen lestadiolaisuuden haaraan. Myös Venäjällä ja Virossa on lestadiolaisia. Ja lähetystyön tuloksena muistaakseni Togossa ja jossain latinalaisessa Amerikassa myös.

Lestadiolaisuus liittyy historialtaan pietismin ja hernhutilaisuuden aikaansaamiin virtauksiin, mutta tietysti se on siinä mielessä pohjoismainen ilmiö, että liike on täällä syntynyt ja eniten vaikuttanut.

1 tykkäys

Tarkoitan että se ei oikein luterilaista eikä evankelikaalista eikä oikein muutakaan protestantisen kristikunnan karkeaa jaottelua. Vapaakirkoille, Hare Krishnoille ja muille pienille liikkeille löytyy ihan suoria vastineita, mutta en nyt keksi suoralta kädeltä, mikä vastaisi maailmalla lestadiolaisuutta. Onko niitä?

EDIT: Tuota cymbuksen mainitsemaa Pietismin historiaa en kyllä tunne ollenkaan. Ehkä pitäisi lukea joku esitys. Suosituksia?

Joo. Lestadiolaiset pitävät itseään luterilaisina. Mutta… kun lestadiolaisuudessa kutakuinkin tavallisen seurakansan parissa oppia ja tunnustuskirjoja tutkitaan perin niukasti. Niin oleellisempaa on ymmärtää tässä yhteydessä, ettei tavan rivilesta tiedä mitä luterilaisuus on. Ja toinen pointti on se, ettei asioita katsota siitä näkökulmasta, heidän “pelastuskysymyksensä” painopiste on toisaalla.

Mulla on noita essukavereita jonkin verran. Keskustelen essupalstalla kohtalaisen aktiivisesti. Pitäisikö heille vinkata tästä palstasta tai tästä ketjusta. Sieltä varmaan löytyisi näitä lestadiolaisuuden historian tuntijoita. Useita kirjoittelijoita on Talosen tapaan hyvin perillä asioista.

1 tykkäys

Minä tunnen useita entisiä esikoislestadiolaisia, jotka ovat jättäneet liikkeen jo aiemmin ja vaikuttavat nykyään muissa herätysliikkeissä. Lisäksi tunnen yhden perheen, joka edustaa tuota sakramenttiseparatismia vastustavaa haaraa.

Esikoisten luterilaisuudesta sen verran, että he ovat perinteisesti puhuneet ennemmin Lutherin opista kuin luterilaisesta tunnustuksesta. Heille Tunnustuskirjat eivät ole olleet niin merkitykselliset kuin jotkin valikoidut Lutherin kirjat tai oletukset Lutherin opetuksesta. Tämä on toki karkea yleistys, yksilötasolla on varmasti toisin, ja käsittääkseni esimerkiksi tutustuminen Lutherin oikeisiin ajatuksiin on vilkastunut tämän kriisin yhteydessä: osa on halunnut ottaa selvää, missä määrin liike oikeasti seuraa väittämäänsä Lutherin oppia. Jyrkimmät esikoiset muuten väittävät, että kaikki ne Lutherin kirjat, jotka eivät sovi heidän opinkäsitykseensä, on väärennetty. En tiedä kuinka laajaa tuollainen ajattelu on, toivottavasti marginaalista. Mutta olemassaolevaa kuitenkin.

Esikoisuushan on jo aiemmin jakautunut. Päälinja on selvästi suurin, Suomessa yli 10 000 henkeä, saa nähdä miten jako tulee tulevaisuudessa menemään. Rukoushuoneethan jäävät separatisteille, niiden sijainnin näkee näiltä sivuilta: http://www.esikoislestadiolaiset.fi/ Nyt syntyneen porukan nettisivut taas ovat täällä: http://www.esikoiset.fi/ (salasana on “Esikoiset”, en ymmärrä miksi tuossa edes on salasana.) Seuratoiminta näyttää heillä lähtevän pikku hiljaa liikkeelle, Lähinnä Turun, Helsingin, Tampereen ja Lahden tienoilla. Saa nähdä, miten muualla tulee käymään.

Mutta tosiaan, 1965 on esikoisista irtautunut leeviläisyys, jonka jäsenmäärä on noin 200 henkeä. He erkanivat suurelta osin siksi, että Laestadiuksen postillasta otettiin uusi painos, jota oli kielellisesti uusittu ja tiivistetty. Heidän mielestään se oli Jumalan sanan vääristelyä (kyllä, luitte oikein). He omaksuivat esikoisuudesta Lapin vanhimmat liikkeen johtajina, eli myös heidän johtajansa asuvat Ruotsin Lapissa. Tähän vaikutti varmaan se, että leeviläisten perustajista August Isaksson ja Levi Älvgren olivat Lapin vanhimpia. He katsoivat yksin jääneensä edustamaan sitä jatkumoa, joka kulki Laestadiuksesta Juhani Raattamaan kautta Lapin vanhimpiin. Heillä on siis eräänlainen apostolisen suksession ajatus. Ainakin Euran ja Laitilan tienoilla heillä on toimintaa, ja useilla muillakin paikkakunnilla silloin tällöin. Yhden heidän vanhimmistaan, Lauri Koistisen, kotisivut ovat nämä: http://www.koistinen.se/

Leeviläisyydestä erkani 1977 steeniläisyys, ruotsalaisen saarnaaja Sten Johanssonin johtamana. Synty juonsi pitkälti arvovaltakiistoista: Johansson oli sitä mieltä, että ryhmän syntyvaiheista kertovaan kirjaseen ei tarvittaisi mukana olleiden henkilöiden allekirjoituksia, vaan teksti itse puhuisi puolestaan. Kun hänen neuvoaan ei toteltu, hän loukkaantui ja alkoi pitää omia seuroja (voi olla, että käyttämäni lähteet ovat puolueellisia). Hän sai mukaansa kaikki USA:n ja Norjan leeviläiset, mutta menetti ne jo 1979 niskalaisuudelle. Niskalaisuus on nykyään ehkä jo tyystin hiipunut, eikä steeniläisiäkään ole kuin 20 lähinnä Suomessa.

1994 leeviläisistä irtosi jonkinkokoinen porukka, joka ainakin osin johtui niinkin kummallisesta seikasta kuin siitä, että leeviläisten vanhin totesi Niilo Yli-Vainion tekemien parantamisihmeiden olevan Jumalasta. Tämä ei oikein sopinut tiukasti tulkittuun seurakuntaoppiin, joten osa lähti erilleen, muitakin syitä kai oli. Siinäkin ryhmässä tuli sitten ristiriitoja, mutta ainakin yksi osa sitä on yhä olemassa. Ryhmistä varmaan pienin ja tiukin, tenhoslaisuudeksi erään kutsuma, Tenho Sukarin johtama porukka. Mutta heillä on nettisivut, johon he ovat koonneet aimo läjän kirjeenvaihtoa vuosikymmenten varrelta: http://www.lestadiolaisuusalkuperaisena.fi/ Tuo Sukari on ollut sekä esikoinen, steeniläinen että leeviläinen, eli polemiikkia on käyty moneen suuntaan. Lähdekokoelmana kiehtova sivu, mutta hengellisenä liikkeenä lakihenkinen, esikoisuuden rigoristista perinnettä tiukasti kannattava lohkeama. Itseäni ahdistaa porukka, joka panee suuren painon kesämökkien ja postikorttien kaltaisten suurten kysymysten ylenpalttiselle vatvomiselle ja tuomitsemiselle. Välillä tuntuu, että tuo Sukari on poistunut kulloisestakin liikkeestään aina, kun se on ollut menossa terveempään suuntaan.

Lohkeamia on siis ollut ennenkin, mutta tämä nyt meneillään oleva lienee kuitenkin historiassa merkittävin. Leeviläisyys oli sitä tähän asti.

5 tykkäystä

Satunnaisesti olen eksynyt radion ääreen silloin kun tämä SS-mies (ei kuitenkaan Simola) on ollut äänessä. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että olisi sangen asenteellinen kaveri ja toimittamansa ohjelmat katsoivat kulloistakin dilemmaa vain yhdestä näkökulmasta… Lieneekö kaveri lähtöjään Pohjanmaalta, jossa olla-verbin taivutuskin menöö notta Moomma oikias ja työ ootta vääräs.
Mitä sitten esikoislestoihin tulee, niin olisi suorastaan toivottavaa että he lähtisivät evl.fi organisaatiosta ja että muut evl.fi virallisen agendan kanssa eri mieltä olevat seuraisivat perässä. Kun lestadiolaisella liikkeellä noin yleisestikin on suuria ristiriitoja suhteessa evl.fi organisaatioon ja sen opillisiin linjauksiin, niin en näe kovinkaan rakentavaksi feikata jotain konsensusta. Tokkopa lestat esim. hyväksyvät/tunnustavat Helsingin piispanistuimella tällä kertaa olevan henkilön pappeutta tai lähitulevaisuudessa tulevia LBGT-avioliittoja etc,

Ohjelma oli itseasiassa ihan hyvä.

2 tykkäystä

Kiitos selvityksestä - joka tosin kuulosti parodialta melkein jokaisessa kappaleessa. :smiley:

Tervehdys kaikille. Olen syntyperäinen esikoislestadiolainen, teologiaa harrastava maallikko. Ylläpidän perustamaani esikoisten.keskustelu.info -nimistä palstaa. Koen nykyään olevani tunnustusluterilainen enkä kuulu mihinkään yhteisöön. Olen seurannut jokseenkin aktiivisesti U&E palstaa, kuitenkaan kirjoittamatta sinne. Nyt huomasin tämän ketjun ja päätin rekisteröityä. Vastaan parhaani mukaan, jos jollain sattuu olemaan mielenkiintoa esikoisuutta tai sen hajaannusta koskien.

Esikoisuus on yksi lestadiolaisen pietismin alalaji. Sen itseymmärrykseen kuuluu “elävän uskon suksessio” alkukirkosta Hussin ja Lutherin kautta speneriläiseen pietismiin, herrnhutilaisuuteen, Ruotsin lukijaisuuteen ja lopulta lestadiolaisuuteen.
Uskon kohde ja sisältö (fides quae) jää yleensä vähemmälle, saarnojen painopiste on sydämen uskossa. Opillisuuden ja teologisen koulutuksen on katsottu olevan haitallista uskonelämälle. Siksi liikkeestä kouluttautuneita pappeja ei ole lainkaan viime vuosikymmeninä päästetty saarnaamaan. Puutteellisen teologisen kompetenssin vuoksi ja tunnustuskielteisyyden vuoksi esikoisuus on joutunut harhaoppien pyöriteltäväksi.

Separatisteilla on käsittääkseni samanlainen käsitys Kristuksen Kirkosta kuin SRK-vanhoillisilla. Vain he ovat Kristuksen Kirkko. Kastekäsityskin on suunnilleen sama kuin esim Reinikaisella. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska henkilöiden välistä yhteyttä on ollut viimeksi 1800-luvulla. Vaikuttaakin siltä, että esikoisten separatistit ja SRK-vanhoilliset ovat muinaisen yltiöpietismin jatke nykypäivänä. Siis kirkkohistoriallinen fossiili ilmielävänä.

Esikoiset ry koostuu siis ei-separatisteista. Tärkein erottava tekijä separatisteihin on seurakuntaoppi, joka ei ole eksklusiivinen vaan lähinnä allianssikristillinen - esikuviensa Laestadiuksen ja Raattamaan mukaan. Tähän ryhmään kuuluu tällä hetkellä hyvin sekalaista porukkaa, liberaaleista naispappeuden kannattajista perinnekonservatiiveihin. Tunnustustietoisuus on edelleen hyvin vähäistä. Tämän vuoksi en ennusta pitkää ikää tai ainakaan rauhallista eloa tällekään yhdistykselle. Hajaannuksen siemenet on kylvetty jo perustamisvaiheessa. Todennäköisesti yleiskirkollisuus tulee sulauttamaan kirkolliset esikoiset Moolokin kitaansa.

2 tykkäystä

Kiitos hyvästä kirjoituksesta PekkaV. Viimeistä lausetta jäin kuitenkin äimistelemään, en oikein saa kiinni siitä, mitä on yleiskirkollisuus, varsinkin kun sitä rinnastetaan Moolokin kitaan. Äkkiseltään tulkitsin sen esikoisuudessa harmillisen tutuksi rajuksi kritiikiksi kirkko(j)a kohtaan, mutta ehkä ylireagoin?

Oma näppituntumani ja kokemukseni nyt loppujen lopuksi melko nopsatahtisesti käyntiin lähteneestä uudesta seurakuntaelämästä on, että vallalla on tietynlainen suuri huojennus ja odottava mieliala, kun on taas päästy tuttuun ja turvalliseen seurojen viettoon, tuttujen ihmisten kanssa, joita yhdistää koettu vaikea aika.

Pelkoni on, että odottava mieliala on tavallaan liian positiivinen, moni, ellei jokainen, toivoo nyt syntyvän jotain tosi puhdasta ja tosi hyvin itselle sopivaa, ja eihän semmoisen toteutuminen tosiaan oikein ole mahdollista. Alun yhtenäisyyden tunne haihtuilee aikanaan ja vähintäänkin arkistuu, ja oppiriidat alkavat taas nostelemaan päätään.

Uskon ja ainakin toivon tosin, että keskinäisissä suhteissaan ihmiset osaavat kyllä olla ja toimia yhdessä pienissä erimielisyyksissäkin, aivan kuten olivat wanhassa esikoisuudessa, ennen kuin paatista laidat petti paineen alla.

1 tykkäys

Markus, luulen että ymmärsit sittenkin ihan oikein. Katson, että ev.lut kirkossa vallassa oleva suuntaus, naispappeuskirkko, on samassa veneessä esikois-separatistien kanssa. Molemmat ovat luopuneet Lutherin raamattuperiaatteesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja korvanneet Jumalan sanaa ihmisopeilla. En millään jaksaisi pitää kumpaakaan tunnustuskuntaa kovinkaan apostolisena ja katolisena kirkkona, sellaisena joka uskotaan uskontunnustuksessa. Näiden kirkkojen tuntomerkit ovat romahtaneet.

Esikoiset ry:tä yhdistää, kuten Markus sanoit, tuttuus ja yhteisöllisyys, sekä ei-separatismi. Se on vain profaania, sielullista. Se lämmittää vain hetken aikaa, kuin pissa omissa housuissa. Sitten tulee kylmät. Yhteistä ja yksimielistä tunnustuspohjaa ei ole. Opillinen polarisaatio joko räjäyttää tämänkin yhteisön tai sitten Jumalan sanan totuus uhrataan heterodoksian alttarilla rakkauden nimissä. Vain terävä Jumalan sanan saarna voi pelastaa Esikoiset ry:n - sellainen saarna, jossa myös harhaopit tuomitaan eikä vain Kristusta kirkasteta.

Siis onko sielullinen sinulle synonyymi profaanille? Mikäli näin, niin jälleen kerran joudun toteamaan, että en ymmärrä (enää) luterilaista kielenkäyttöä.

Höh, siis vain noin 200 vuotta. Eihän tuo ole mikään fossiili, vaan vielä vetreä ja vireä nuorukainen. Vaikka kylläkin kirkkohistoriallinen fossiili kuulostaa ihan positiiviselta määreeltä.

7 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Pyhäin yhteys

SanGennaro, olet ihan oikeassa ettei 200 vuotta ole pitkä aika, ei edes luterilaisen kirkon kontekstissa. Luterilaisen kirkon muuttuessa yhteiskunnan kontekstin mukaan on kuitenkin aivan käsittämätöntä, että tällainen kulttuuris-sosiaalinen aikakapseli on säilynyt nykyaikaan, ja senkun vahvistuu irtautuessaan. Yhteiskunnan sekularisoituminen, uskonnonvapaus ja konstantinolaisen kytköksen purkautuminen mahdollistaa varmaanikin tällaisten aikakoneiden olemassaolon. Enää valtiokirkko ei estä sulkeutumasta omaksi eristäytyneeksi ja teokraattiseksi mikrovaltioksi, jossa pelaavat omat lainalaisuudet; ja jossa on oma itsenäinen valtahierarkia joka ulottuu kauas hengellisestä regimentistä maalliselle puolelle kansalaisten makuuhuoneisiin asti.

Mietin lähinnä sitä, että onko sielullinen sinulle lähtökohtaisesti jotain negatiivista, epäpyhää ja profaania? Jos on, niin kuulostaa oudolta. Sielu on Jumalan luoma hyvä asia ja siihen liittyvät asiatkin ovat voittopuolisesti positiivisia, pyhiä ja hyviä. Mutta voi ihmisellä tietysti olla sielullisia ongelmiakin. Lähtökohtaisesti sielullinen ei kuitenkaan ole negatiivinen laatusana, vaan se ilmaisee vain sitä, että puhe on sieluun liittyvästä, sitä jollain tavalla sivuavasta asiasta tai ilmiöstä.

Joissakin protestanttisissa piireissä sielullista (psykhikos) käytetään paljonkin vastakohtana hengelliselle (pneumatikos). Perusteena on 1 Kor 2:14-15: luonnollinen (psykhikos) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, – – hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Tässä sielullisuus tarkoittaa juuri ihmisen luonnollista järkeä ja hengellisyys Jumalan Hengen johdatusta.

2 tykkäystä

Lestadiolaiset pitävät itseään luterilaisina. Mutta… kun lestadiolaisuudessa kutakuinkin tavallisen seurakansan parissa oppia ja tunnustuskirjoja tutkitaan perin niukasti. Niin oleellisempaa on ymmärtää tässä yhteydessä, ettei tavan rivilesta tiedä mitä luterilaisuus on. Ja toinen pointti on se, ettei asioita katsota siitä näkökulmasta, heidän “pelastuskysymyksensä” painopiste on toisaalla.

Juttelin jonkin aikaa sitten erään luterilaisen papin kanssa näistä lestadiolaisista. Olin juuri todistanut kuinka paikallisen kirkkoherran puhetta oli tulkattu maahanmuuttajille ja kirkkoherran sanoessa “ehtoollinen on Kristuksen liha ja veri”, tulkki käänsi “ehtoollinen symboloi Kristuksen lihaa ja verta”. Heitin sitten vitsinä papille että “tulkkihan mokoma kääntää zwingliläisittäin - Luther olisi varmaan heittänyt tuollaisen ulos”, niin pappi vastasi minulle lestadiolaisilla olevan sakramenteista sen suuntaisia käsityksiä (kirkkoherra on lestadiolainen). Ehkä tulkkia ei siksi heitetty kirkosta ulos :wink: Olisi kiintoisaa kuulla enemmänkin lestadiolaisten käsityksistä, ovat minulle aika tuntemattomia, vaikka tien toisella puolella asuu isohko perhe heikäläisiä…

1 tykkäys