Tervehdys kaikille. Olen syntyperäinen esikoislestadiolainen, teologiaa harrastava maallikko. Ylläpidän perustamaani esikoisten.keskustelu.info -nimistä palstaa. Koen nykyään olevani tunnustusluterilainen enkä kuulu mihinkään yhteisöön. Olen seurannut jokseenkin aktiivisesti U&E palstaa, kuitenkaan kirjoittamatta sinne. Nyt huomasin tämän ketjun ja päätin rekisteröityä. Vastaan parhaani mukaan, jos jollain sattuu olemaan mielenkiintoa esikoisuutta tai sen hajaannusta koskien.
Esikoisuus on yksi lestadiolaisen pietismin alalaji. Sen itseymmärrykseen kuuluu “elävän uskon suksessio” alkukirkosta Hussin ja Lutherin kautta speneriläiseen pietismiin, herrnhutilaisuuteen, Ruotsin lukijaisuuteen ja lopulta lestadiolaisuuteen.
Uskon kohde ja sisältö (fides quae) jää yleensä vähemmälle, saarnojen painopiste on sydämen uskossa. Opillisuuden ja teologisen koulutuksen on katsottu olevan haitallista uskonelämälle. Siksi liikkeestä kouluttautuneita pappeja ei ole lainkaan viime vuosikymmeninä päästetty saarnaamaan. Puutteellisen teologisen kompetenssin vuoksi ja tunnustuskielteisyyden vuoksi esikoisuus on joutunut harhaoppien pyöriteltäväksi.
Separatisteilla on käsittääkseni samanlainen käsitys Kristuksen Kirkosta kuin SRK-vanhoillisilla. Vain he ovat Kristuksen Kirkko. Kastekäsityskin on suunnilleen sama kuin esim Reinikaisella. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska henkilöiden välistä yhteyttä on ollut viimeksi 1800-luvulla. Vaikuttaakin siltä, että esikoisten separatistit ja SRK-vanhoilliset ovat muinaisen yltiöpietismin jatke nykypäivänä. Siis kirkkohistoriallinen fossiili ilmielävänä.
Esikoiset ry koostuu siis ei-separatisteista. Tärkein erottava tekijä separatisteihin on seurakuntaoppi, joka ei ole eksklusiivinen vaan lähinnä allianssikristillinen - esikuviensa Laestadiuksen ja Raattamaan mukaan. Tähän ryhmään kuuluu tällä hetkellä hyvin sekalaista porukkaa, liberaaleista naispappeuden kannattajista perinnekonservatiiveihin. Tunnustustietoisuus on edelleen hyvin vähäistä. Tämän vuoksi en ennusta pitkää ikää tai ainakaan rauhallista eloa tällekään yhdistykselle. Hajaannuksen siemenet on kylvetty jo perustamisvaiheessa. Todennäköisesti yleiskirkollisuus tulee sulauttamaan kirkolliset esikoiset Moolokin kitaansa.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta PekkaV. Viimeistä lausetta jäin kuitenkin äimistelemään, en oikein saa kiinni siitä, mitä on yleiskirkollisuus, varsinkin kun sitä rinnastetaan Moolokin kitaan. Äkkiseltään tulkitsin sen esikoisuudessa harmillisen tutuksi rajuksi kritiikiksi kirkko(j)a kohtaan, mutta ehkä ylireagoin?
Oma näppituntumani ja kokemukseni nyt loppujen lopuksi melko nopsatahtisesti käyntiin lähteneestä uudesta seurakuntaelämästä on, että vallalla on tietynlainen suuri huojennus ja odottava mieliala, kun on taas päästy tuttuun ja turvalliseen seurojen viettoon, tuttujen ihmisten kanssa, joita yhdistää koettu vaikea aika.
Pelkoni on, että odottava mieliala on tavallaan liian positiivinen, moni, ellei jokainen, toivoo nyt syntyvän jotain tosi puhdasta ja tosi hyvin itselle sopivaa, ja eihän semmoisen toteutuminen tosiaan oikein ole mahdollista. Alun yhtenäisyyden tunne haihtuilee aikanaan ja vähintäänkin arkistuu, ja oppiriidat alkavat taas nostelemaan päätään.
Uskon ja ainakin toivon tosin, että keskinäisissä suhteissaan ihmiset osaavat kyllä olla ja toimia yhdessä pienissä erimielisyyksissäkin, aivan kuten olivat wanhassa esikoisuudessa, ennen kuin paatista laidat petti paineen alla.
Markus, luulen että ymmärsit sittenkin ihan oikein. Katson, että ev.lut kirkossa vallassa oleva suuntaus, naispappeuskirkko, on samassa veneessä esikois-separatistien kanssa. Molemmat ovat luopuneet Lutherin raamattuperiaatteesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja korvanneet Jumalan sanaa ihmisopeilla. En millään jaksaisi pitää kumpaakaan tunnustuskuntaa kovinkaan apostolisena ja katolisena kirkkona, sellaisena joka uskotaan uskontunnustuksessa. Näiden kirkkojen tuntomerkit ovat romahtaneet.
Esikoiset ry:tä yhdistää, kuten Markus sanoit, tuttuus ja yhteisöllisyys, sekä ei-separatismi. Se on vain profaania, sielullista. Se lämmittää vain hetken aikaa, kuin pissa omissa housuissa. Sitten tulee kylmät. Yhteistä ja yksimielistä tunnustuspohjaa ei ole. Opillinen polarisaatio joko räjäyttää tämänkin yhteisön tai sitten Jumalan sanan totuus uhrataan heterodoksian alttarilla rakkauden nimissä. Vain terävä Jumalan sanan saarna voi pelastaa Esikoiset ry:n - sellainen saarna, jossa myös harhaopit tuomitaan eikä vain Kristusta kirkasteta.
Siis onko sielullinen sinulle synonyymi profaanille? Mikäli näin, niin jälleen kerran joudun toteamaan, että en ymmärrä (enää) luterilaista kielenkäyttöä.
Höh, siis vain noin 200 vuotta. Eihän tuo ole mikään fossiili, vaan vielä vetreä ja vireä nuorukainen. Vaikka kylläkin kirkkohistoriallinen fossiili kuulostaa ihan positiiviselta määreeltä.
SanGennaro, olet ihan oikeassa ettei 200 vuotta ole pitkä aika, ei edes luterilaisen kirkon kontekstissa. Luterilaisen kirkon muuttuessa yhteiskunnan kontekstin mukaan on kuitenkin aivan käsittämätöntä, että tällainen kulttuuris-sosiaalinen aikakapseli on säilynyt nykyaikaan, ja senkun vahvistuu irtautuessaan. Yhteiskunnan sekularisoituminen, uskonnonvapaus ja konstantinolaisen kytköksen purkautuminen mahdollistaa varmaanikin tällaisten aikakoneiden olemassaolon. Enää valtiokirkko ei estä sulkeutumasta omaksi eristäytyneeksi ja teokraattiseksi mikrovaltioksi, jossa pelaavat omat lainalaisuudet; ja jossa on oma itsenäinen valtahierarkia joka ulottuu kauas hengellisestä regimentistä maalliselle puolelle kansalaisten makuuhuoneisiin asti.
Mietin lähinnä sitä, että onko sielullinen sinulle lähtökohtaisesti jotain negatiivista, epäpyhää ja profaania? Jos on, niin kuulostaa oudolta. Sielu on Jumalan luoma hyvä asia ja siihen liittyvät asiatkin ovat voittopuolisesti positiivisia, pyhiä ja hyviä. Mutta voi ihmisellä tietysti olla sielullisia ongelmiakin. Lähtökohtaisesti sielullinen ei kuitenkaan ole negatiivinen laatusana, vaan se ilmaisee vain sitä, että puhe on sieluun liittyvästä, sitä jollain tavalla sivuavasta asiasta tai ilmiöstä.
Joissakin protestanttisissa piireissä sielullista (psykhikos) käytetään paljonkin vastakohtana hengelliselle (pneumatikos). Perusteena on 1 Kor 2:14-15: luonnollinen (psykhikos) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, – – hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Tässä sielullisuus tarkoittaa juuri ihmisen luonnollista järkeä ja hengellisyys Jumalan Hengen johdatusta.
Lestadiolaiset pitävät itseään luterilaisina. Mutta… kun lestadiolaisuudessa kutakuinkin tavallisen seurakansan parissa oppia ja tunnustuskirjoja tutkitaan perin niukasti. Niin oleellisempaa on ymmärtää tässä yhteydessä, ettei tavan rivilesta tiedä mitä luterilaisuus on. Ja toinen pointti on se, ettei asioita katsota siitä näkökulmasta, heidän “pelastuskysymyksensä” painopiste on toisaalla.
Juttelin jonkin aikaa sitten erään luterilaisen papin kanssa näistä lestadiolaisista. Olin juuri todistanut kuinka paikallisen kirkkoherran puhetta oli tulkattu maahanmuuttajille ja kirkkoherran sanoessa “ehtoollinen on Kristuksen liha ja veri”, tulkki käänsi “ehtoollinen symboloi Kristuksen lihaa ja verta”. Heitin sitten vitsinä papille että “tulkkihan mokoma kääntää zwingliläisittäin - Luther olisi varmaan heittänyt tuollaisen ulos”, niin pappi vastasi minulle lestadiolaisilla olevan sakramenteista sen suuntaisia käsityksiä (kirkkoherra on lestadiolainen). Ehkä tulkkia ei siksi heitetty kirkosta ulos Olisi kiintoisaa kuulla enemmänkin lestadiolaisten käsityksistä, ovat minulle aika tuntemattomia, vaikka tien toisella puolella asuu isohko perhe heikäläisiä…
Kaikkia lestadiolaisia ei voi niputtaa samaan pakettiin. Tulisi aina selvittää mitä alalajia he ovat. Ja yhteisön sisälläkin opetus vaihtelee suuresti, paikkakunnasta riippuen. Jopa eri suvut uskovat hiukan eri tavoin. Tämä johtuu opittomuuden opista.
Itse tiedän lähinnä esikoislestadiolaisista, joten vastaan heidän osaltaan. On totta, että esikoisuudessa ainakin on reformoitua sakramenttioppia.
Jotkut harvat saarnaajat opettavat luterilaisittain, että Ehtoollinen on armonväline. Se voi synnyttää uskon. Nykyään nuo saarnaajat kuuluvat ei-separatistihaaraan.
Toiset opettavat (epäloogisesti!), että ehtoolliselle mennään uskon kanssa, sillä ehtoollinen ei synnytä uskoa vaan on kristittyjen ateria. Se on siis vain uskon vahvistus, jonka voimalla voi sen jälkeen mennä saarnaajan tai jonkun toisen Pyhän Hengen omaavan kristityn luo hakemaan synninpäästöä, joka on SE ainoa varsinainen pelastava armonväline.
Kastekaan ei ole armonväline useimmille sepa-esikoisille, vaan yleensä se on portti näkyvään seurakuntaan ja lupaus myöhemmin ymmärtävällä iällä tapahtuvasta uudestisyntymisestä ja Pyhän Hengen tulikasteesta. Kasteopeista on eri variaatioita. Ei-separatistit käsittävät kasteen yleensä luterilaisemmin.
timo_k, olen käsittänyt sielullisuus-sanan suunnilleen niin kuten Juho tuossa esitti. Sielullisuus ei sinänsä ole negatiivista. Se vaan kuuluu maallisiin asioihin.
@PekkaV:lle lämpimästi tervetuloa foorumille! Kiinnostavia näkökulmia. Nimimerkin @Markus tiesinkin olevan taustaltaan esikoinen, että teiltä saa tähän aiheeseen oikein hyvää näkökulmaa.
Toivon, että sen lisäksi että lyhyt kuvaukseni esikoisten aiemmista hajaannuksista oli paitsi paikkansapitävä, myös mielestänne asiallinen. Jälkeenpäin ajatellen se ehkä nosti esille hieman humoristisessa sävyssä asioita eri ryhmistä, eikä tarkoitukseni ole kuitenkaan pilkata ketään. Tunnen tosiaan useita entisiä esikoisia ja yhden tuossa uudessa ryhmässä toimivan pariskunnan, ja he kaikki ovat toki valittaneet liikkeessä monesta asiasta, mutta siellä he kuitenkin ensi kerran ovat saaneet Jeesuksesta kuulla. Että on sillä ollut heillekin oma arvonsa, vaikka nykyään monet heistä muualla vaikuttavatkin.
@Stieleiche , luin kuvaustasi esikoisuuden kommervenkeistä mielenkiinnolla, siinä oli tapahtumia joista en ollut kuullutkaan, ja tapahtumia joita en enää muistanut. Tiettyä tragikoomisuutta asioiden kulkemuksissa on kieltämättä nähtävissä, vallankin siis noissa pikkuryhmien sooloiluissa.
Noita vanhempia hajaannuksia kun katselee historiallisesta näkökulmasta, niin niissä ei ole itselle mitään henkilökohtaisesti koettua, ja ne näyttävät kyllä hiukan hilpeän höperöiltä draamoilta, ainakin tosiaan itselleni.
Mitään hauskaa ei asioissa varmastikaan ole ollut niiden ihmisten mielestä, jotka ovat välirikkojen aikaa omassa elämässään läpi käyneet. Kuten nytkin monelle tämä hajaannus on aivan valtavan kova paikka, kun jakolinja kulkee pahimmillaan perheen läpi, niin kuin myös sukulaisten ja ystävien läpi. Siinä on henkinen hyvinvointi isolla koetuksella.
Uskompa silti, että parempi mennä koetuksen läpi, kuin pysyä harhassa.
Stieleiche kyseli, onko hänen selvityksensä esikoislestadiolaisuudesta totuudenmukainen meidän etnisten esikoisten mielestä. Kyllä on.
Saatan teillekin tiedoksi separatisti-esikoisten voimassa olevan ohjeen kasteen rekisteröinnistä. Ohjeen lopusta selviää, että separatismi on oma tunnustuskunta. Separatistikirkko ei tunnusta ev-lut kirkon oppia, vaan oman tulkintansa Raamatusta ja Lutherin opista. Voin joskus paremmin selittää, mitä separatistien oma tulkina on.
Tenttikirjana teologisessa (Jnsuu) tuosta pietismin historiasta ainakin aiemmin käytössä on ollut Johannes Wallmannin Totinen kääntymys ja maailmanparannus, pietismi kirkkohistoriallisena ilmiönä. Kuulemma tuskainen tentittävä valtavan henkilögalleriansa vuoksi.
Mukava @Markus, kun kirjoitat täällä. Kuvaat tuossa toisiksi viimeisimmässä kappaleessa saman asian, mitä olen itsekin tuonut esiin siellä essupalstalla. Olen ilmaissut skeptisen asenteeni siellä sen suhteen, etten oikein jaksa uskoa ettäkö ilman oppiriitoja tulevassakaan yhdistyksessä sen viisaammaksi meno muuttuu. Minähän en ole esikoislestadiolainen ollut koskaan, joten moni essu loukkaantuu että ylipäätään tässä tilanteessa nokkani pistän heidän asioihinsa. Olen yrittänyt pysytellä hiljaa nyt viime aikoina, etten ketään loukkaisi. Muistaakseni olin ensimmäinen, joka nostin viime keväänä kissan pöydälle koskien Lestadiuksen saarnoja. Käytin erimerkkinä tuota, koska esikoislestadiolaisuudelle on tyypillistä että niitä saarnoja edelleen luetaan seuroissa. Vanhoillisuuden puolella ei lueta, eikä LLL muutenkaan ole mitenkään erityisen korostetussa asemassa. Ennustin, että siitä nyt ainakin käydään ensimmäiset väännöt luetaanko niitä edelleen vai ei. Ja siitähän se sitten alkoi. Minun mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. En ole siihen yhdistykseen liittymässä. Minusta Lestadiuksen saarnoja ei pitäisi enää lukea essuseuroissa.
JHK:lle suunnittelin vastavani jotain älykästä. Mutta viimeaikaiset kiireet ovat syöneet naisesta kaiken mehun. En muista enää mitä oli päivällä mielen päällä. Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta. Minä tiedän toki paljon lestadiolaisuudesta, koska olen siinä kasvanut, mutta mikään akateemikko en ole. Helpompi minun on vastata, jos joku kysyy jotain mikä kiinnostaa. Minähän olen lähtenyt pois vanhoillislestadiolaisuudesta jo vuosikymmeniä sitten.
Essupalstalla mielenkiintoista on ollut verrata vanhoillisuuden ja esikoisuuden eroja ja yhtäläisyyksiä. Mietin pitkään, mikä pitää essun niin tiukasti kiinni siinä yhteisössä, “kristillisyydessämme”, kuten he itse ilmaisevat. Yhteisessä rakkaudessa halutaan pysyä, se on jotenkin konkreettisempaa ja ilmeisempää kuin vanhoillisuuden puolella. Aloin googlaamaan, löysinkin ihan sattumoisin Siltalan ja Poutiaisen artikkelin; Maallikkosaarnaajan retoriikkaa: uskonnollinen puhe yhteisön rakentajana. Siihen linkki: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/22846/Prologi2009_64-83_Siltala_Poutiainen.pdf?sequence=1
Olisi kiintoisaa kuulla enemmänkin lestadiolaisten käsityksistä, ovat minulle aika tuntemattomia, vaikka tien toisella puolella asuu isohko perhe heikäläisiä…
