Terhokotihan lienee se Suomen tunnetuin saattohoitopaikka (ja liekö melkein ainoa). Ohessa Terhokodin lääkärin (jota monesti näissä asioissa haastatellaan ja joka btw taitaa kannattaa eutanasiaa nykyään) blogikirjoitus nesteytyksestä:
http://www.terho.fi/Blogi/35?sivu=4
Saattohoito sinänsähän ei kai minun mutuni mukaan ole kauhean kaksista välttämättä kaikkialla Suomessa, sitä tulisi ehdottomasti parantaa.
Noin. Hyviä linkkejä.
Suomessa pitäisi ehdottomasti kyllä aloittaa kunnollinen keskustelu erityisesti vanhusten hoidosta. Ja kysymys ei edes ole ainakaan pelkästään rahasta. Ihan rehellinen faktapohjainen asiallinen laaja keskustelu olisi todella paikallaan.
Saattokoteja pitäisi tietenkin olla saatavissa kaikelle kansalle. Ja siellä saattohoidon hyvin osaava henkilökunta.
Liian vähän niitä ainakin on. Suomen palliatiivisen hoidon yhdistyksen nettilinkeissä saattokoteja mainitaan vain neljä.
Yhteiskuntamme mielestä ei ole, minkä vuoksi sitä ei ole kirjattu ihmisoikeusjulistukseen eikä perustuslakiin.
Itse olen ollut järjestämässä saattohoitoa niin, että hoidettava on ollut tavallisessa hoivakodissa ja olemme muutaman muun kanssa vuorotelleet niin, että joku on koko ajan ollut sairaan luona. Uskallan suositella sitä, mikäli porukalla on suinkin mahdollista irrottautua työn ja perheen puolesta. Sitä helpompaa, kuta useampi on jakamassa taakkaa.
Lääkäri purki lääkitystä aika rankalla kädellä ja potilaan vierelläolija lohdutti, lauloi, keskusteli, oli hiljaa, piti kädestä kiinni, silitti, kampasi tukkaa, käänsi tyynyä, syötti, juotti ja pyysi tarvittaessa hoitajat paikalle auttamaan. Kun on tarpeeksi lähellä kuolevaa, kestää kuulla sen kamppailun, kun kuoleva on huolissaan omista synneistään. Niin, nimenomaan omista eikä naapurin synneistä. Kuolevaa ei tarvitse lääkitä tiedottomaksi. Virrenveisuu monesti rauhoittaa kuolevan.
Olen tullut siihen tulokseen, että eutanasiaa voivat toivoa enemmän omaiset kuin kuoleva itse. Omaiset eivät kestä nähdä kuolevan kärsimyksiä ja väsyvät odottamaan kuolemaa.
Mainittakoon vielä, että kyseessä ei ollut syöpäpotilas, jolta olisi riistetty kipulääkkeet.
Kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan eutanasian hyväksymisen kannalla on yli 85 prosenttia suomalaisista, suurin osa sairaanhoitajista ja yli puolet lääkäreistä. Lääkäriliitto ei kuitenkaan aloitetta hyväksy.
Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälven mukaan kuolevien potilaiden kanssa tekemisissä olevista saattohoitolääkäreistä suurin osa vastustaa eutanasian sallimista.
– Tämä on yleismaailmallinen lääkäreiden näkemys.
…
Pälven mukaan hollantilaisista kolme prosenttia kuolee tänä päivänä eutanasiaan
Onpa aika uskomaton väite, että 85 prosenttia suomalaisista olisi eutanasian kannalla. Samoin tuo sairaanhoitajien ja lääkärien osuus on aivan käsittämätön, jos pitää paikkansa. Kuinka suuri lie otanta tuossa kyselyssä?
[quote=“Sinituuli, post:28, topic:647”]
Onpa aika uskomaton väite, että 85 prosenttia suomalaisista olisi eutanasian kannalla. Samoin tuo sairaanhoitajien ja lääkärien osuus on aivan käsittämätön, jos pitää paikkansa. Kuinka suuri lie otanta tuossa kyselyssä?[/quote]
Kyse ei välttämättä ole mistään tilastollisesti pätevästä kyselystä, vaan luku voi olla lähinnä sivistynyt arvaus. Siihen viittaisi toimittajan sanamuoto “kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan …”
Jokainen kyllä kuolee, sitten kun Jumalan sopivaksi katsoma aika on täynnä.
Tämä asia on jäänyt minulle epäselväksi, koska en ymmärrä, miksi lääketieteellisten hoitojen käyttäminen elämän pitkittämiseksi ei ole Jumalan tahdon vastustamista, mutta aktiivisen kuolinavun käyttäminen on.
Mitä jos uskossa oleva syöpään sairastunut parannetaan, hän menettää uskonsa ennen kuolemaansa ja joutuu kadotukseen?
Jos Jumala pystyy mihin tahansa, miksi lääketieteeseen yleensäkään turvaudutaan? Eikö voitaisi jättää homma Jumalan käsiin niin sairauksissa kuin kuolemisessa?
Jos ajatellaan, että Jumala tekee hyvää lääkäreiden kautta parannettaessa, niin miksi ei voida ajatella, että Jumala tekee hyvää lääkäreiden kautta kärsimykset lopetettaessa?
Olen aina hämmästellyt tätä kristittyjen ajattelua, koska siinä heijastuu niin voimakkaasti rakkaus tämänpuoliseen ja iankaikkisuusnäkökulman puute. Miksi kristitty tahtoisi taistella muutamia vuosia lisää maan päällä, kun vaihtoehtona on pysyvä ikuisuus?
Koska pyhät apostolit kehottivat menemään sairaiden luo ja rukoilemaan näiden puolesta ja parantamaan heidät. Pitkittämisestä on siis suora käsky: sairaita ei saa jättää heitteille. Sen sijaan tappaminen kielletään muussa tapauksessa kuin esivallan järjestyksen valvonnassa ja puolustautumisessa. Mutta jopa itsepuolustuksessa tai oikeutetussa puolustussodassa tehty tappo on kanonisen lain mukaan este pappeudelle. Ei tässä ole mitään epäselvää: parantamiseen kehotetaan, tappaminen kielletään. Eutanasia ei paranna vaan tappaa, siispä se on kiellettyä.
Taivas ja iankaikkisuus on toki lopullinen päämäärä, mutta Jumala antaa meille myös maallisia kutsumuksia ja tehtäviä. On ihan loogista pyrkiä siihen, että pystyy hoitamaan nämä tehtävät kunnolla. Terveyden edistäminen yleensä edistää myös tätä tavoitetta. Ja jos ajatellaan vaikkapa perheenäitiä, joka jättää sairautensa hoitamatta ja haluaa mieluummin taivaaseen, niin millä todennäköisyydellä hänen lapsensa ovat hiukkaakaan kiinnostuneita kristinuskosta tällaisen teon jälkeen?
Osin lisäyksenä, osin täsmennyksenä edellisiin: Lähtökohta on tietenkin se, että elämä tulee Jumalalta. Siispä on johdonmukaista ajatella, ilman mitään lisätodisteitakin, että sillä on merkitystä. Ja ihmisen normaaliin elämiseen kuuluu paljon kuoleman loitolla pitämistä. Me hengitämme, juomme, syömme. Nämä ovat toki itsestäänselvyyksiä, mutta eivät mitättömiä juttuja. Näyttää selvältä, että ainakaan kuolemaan kiirehtiminen ei ole sitä mitä Jumala meiltä odottaa; päinvastoin, Hänen luomanaan ihminen pyrkii elämään. Tämä ei ole sitä vastaan, että “homma jätetään Jumalan käsiin”.
Entä sitten elämän pitkittäminen lääkkeillä ja hoidoilla? Jos Raamatussa esim. paheksuttaisiin Luukkaan ammattia (lääkäri) tai Jeesuksen toiminnassa sairaiden parantamisella ei olisi niin suuri rooli, voisimme ehkä kehitellä jonkin “sairaala on paha” -filosofian. Mutta kielteistä suhtautumista sairaiden hoitoon ei ole
Miksi sen kuolvan tarvitsi kärsiä? Miksi ei annettu tarpeeksi kipulääkkeitä?
Usein juuri tämä tarpeettoman kärsimyksen pelko ajaa ihmiset kannattamaan eutanasiaa.
Päivi Räsänen sainoi eutanasiaa vastustavassa puheessaan, että KENENKÄÄN kuolevan ei tarvitse kärsiä, kipulääkkeitä löyttyy. Eikö hän siis puhunutkaan totta ?
Kipulääkitystä toki on. Mutta käsittääkseni ne tujuimmat lääkkeet tai tujuimmat annokset ovat sellaisia, jotka samalla jouduttavat kuolemaa. Siksi niitä varmaan arkaillaan. Räsänen on kyllä selvästi sanonut, että kipulääkitystä pitäisi antaa, vaikka se lyhentäisi potilaan elinikää. On näet valtava periaatteellinen ero siinä, annetaanko lääkettä kivun poistamiseksi vai ihmisen tappamiseksi.
Sitä kannattaa kysyä Päivi Räsäseltä.
Mainitsemani kuoleva sai tarvitsemansa kipulääkkeet. Halusin vain korostaa, että kysymyksessä ei ollut syöpäsairas. Tämän kuolevan kamppailu oli hengellistä laatua ja hän sai siihen tukea läheisiltä eikä häntä lääkitty tietottomaksi.
En vain edelleenkään ymmärrä, miksi yhdessä tapauksessa Jumalan tahtoon saa puuttua, mutta toisessa ei.
Jos ihminen saa infarktin, hänet elvytetään ja leikataan ja hänen henkensä pelastetaan, on ihminen päättänyt siitä, että jonkun elämä jatkuu. Jos tähän kuvioon ajattelee Jumalan tahdon, teko on valtavan merkityksellinen, koska se edustaa ihmisen puuttumista luonnolliseen. Jos ihminen lääketieteen keinoin puuttuu luonnolliseen ja estää Jumalan tahdon, niin mikä on silloin ihmisen vastuu ja miten se Jumalalle ilmenee?
Jos taas oletetaan, että Jumala joka tapauksessa tekee mitä tahtoo, eikä ihminen pysty siihen vaikuttamaan, niin silloin Jumala pystyy estämään eutanasiankin, jolloin hänen tahtonsa tapahtuu ihmisen ponnisteluista riippumatta.
Toinen mietityttävä kysymys on se, miksi kristillisyydessä elämällä biologisena ilmiönä on niin suuri arvo. Jos ihminen turrutetaan lääkkein täysin tiedottomaksi, häntä ei enää käytännössä ole. Hän on silloin ainoastaan loppuaan lähestyvä elävä ruumis. Miksi kristityt kokevat tällaiselle elävälle ruumiille niin suuren arvon? Jos ihmisen viimeiset päivät, viikot tai kuukaudet kuluvat huumeissa, niin miksi se on arvokkaampaa tai oikeampaa kuin nopeutettu kuolema?
Mietitkö edellä olevia vastauksia rauhassa? Luulisi, että ne edes osin vastasivat ihmettelyysi, vaikka et niitä täysin kattavina pitäisikään.
Siinä vaan on selvä motodologinen ongelma. Jos hän ei puhunut totta, miten voisi olettaa, että hän vastaisi kysymykseen totuudenmukaiseksi. Siksi mielestäni onkin parempi kysyä ihmisiltä, jotka tietävät asiasta.
@Sinituuli sanoi, että armokuoleman kannattajat eivät jaksa katsoa kuolevan käsrsimystä. Se kommentti ainakin viittaa siihen, että kipulääkkeitä ei annetakaan, vaan kuoleva jätetään kärsimään niin kovasti, että läheisiäkin heikottaa.
Minusta juuri pelko omasta kärsimyksestä kuoleman yhteydessä saa ihmiset kannattamaan eutanasiaa.