Kyllä varmaan, mutta täytyy olla uskossaan todella vahva että kestää tuon jatkuvan mädättämisen
1 tykkäys
Ei tarvitse olla, riittää kun Jumala on vahva.
D
2 tykkäystä
Juu niin valitettavasti voidaan. Olen varsin vahvasti samalla linjalla tässä kuin Agga tuolla vähän ylempänä ketjussa. Opillinen “kurinpalautus” (etten sanoisi uusi uskonpuhdistus) olisi kyllä erittäin tarpeeseen.
Luoma sallisi papeille vapauden toimia omantuntonsa mukaan.
1 tykkäys
Vastakkaisten näkemysten rinnakkaisuus johtaa ristiriitaan, joka jo nyt hajottaa kirkkoamme. Siksi rinnakkaisuus on vain mahdollinen siirtymävaihe, missä näkemys korvataan toisella. Sukupuolineutraali avioliittokäsitys olisi teologinen katastrofi, mikä rikkoisi Jumalan sanaa, yhteiskristillistä traditiota sekä luterilaista perinnettä (esim. Katekismus) vastaan. Luterilainen avioliiton teologia on ilman tätäkin kriisiä henkitoreissaan seurakunnissamme. Omatunto voi pitäytyä Jumalan sanaan tai irtaantua siitä. Pappislupausta ei voi rikkoa vetoamalla omaantuntoon.
9 tykkäystä
Loppu alkoi jo 80-luvulla naispappeuspäätöksestä. Tää on vain suoraa jatkumoa syöksykierteelle.
5 tykkäystä
Piispat toivoivat tällä lausunnollaan kirkon yhtenäisyyden säilyvän. Miten tämä julkilausuma edesauttaa sitä?!
Surullisena seuraan entisen kirkkoni rapistumista ja sen pohjan asteittaista murentumista. Kun kirkko lähti tälle tielle, loppua kyseiselle tielle tuskin löytyy.
6 tykkäystä
Kyllähän kirkko voi sallia kaikki äänet, mutta ei kaikkea toimintaa. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta on 2018 todennut kirkolliskokoulselle, että avioliittokäsitystä ei tule muuttaa. Asia jäi siihen.
Yksi piispa repesi ruodusta. Anateemahko hänelle.
D
Diakoni, kirkkonne avioliittokäsitys ei siis ole muuttunut, mutta silti osa piispoistanne sallii papin kuitenkin vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Siinähän on kyse toiminnan sallimisesta, ei pelkistä mielipiteistä. Miten tällainen voi lisätä kirkkonne yhtenäisyyttä, etenkään kun perusteena pidetään papin omantunnonkysymystä.
Tulkitsenko oikein, että saa vihkiä, koska “musta tuntuu siltä”, koska “rakkaus velvoittaa”.
1 tykkäys
Kuten sanoin, yksi piispa on anatematisoinut itsensä kannustamalla toimimaan vastoin kirkon opetusta.
Ei tämä lisää kirkon yksimielisyyttä. Eikä myöskään erilaisten käytänteiden salliminen. Jos niin käy, niin seuraavaksi turmion iljetyksen alttarille kantanut puoli alkaa edellyttämään sitä, että samaa sukupuolta olevien siunaaminen on Jmalan tahto, jota vastaan ei saa puhua. Sitähän he edellyttävät jo nyt, sillä ei kukaan pappi toimisi vastoin Jumalan tahtoa. Tätä toitotan papeillemme koko ajan, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen. Se, mitä sanotaan ääneen, esimerkiksi minulle suoraan, on että “Miten voin tietää Jumalan tahdon?”.
Minusta tuntuu, että syy on siinä, että ei kestetä ihmisen pahaa oloa. Ajatellaan että pyytäjällä on parempi olo kun suostutaan vaatimuksiin. Tämä on perkeleen sielunhoitoa. Sivuutetaan Jumalan tahto että kaikilla olisi hyvä olla. Saman sukupuolen liittoja vihkivät papit ovat toteuttamassa omaa kutsumustaan ei Jumalan eikä seurakunna kutsumusta. EI uskalleta sanoa ihmisille “Ei”.
Kirkkomme avioliittokäsitys ei ole muuttunut, mutta piispa Laajasalo osaittaa toiminnallaan, että häneltä on piispuus hukassa.
Pahinta tässä on, että samaa sukupuolta olevat parit harhautetaan uskomaan että Jumala jopa siunaa heidän liittonsa. Se on äärimmäinen valhe ja suoranainen pastoraalinen raiskaus. Samalla opetetaan ja sanotaan, että yksittäinen pappi ominetuntoineen voi ajaa kirkon ohi ylentäen itsensä kirkon yläpuolelle. Sitä ei edes Luther tehnyt kaikista karikatyyreistä huolimatta.
Mutta minä jään tähän kirkkoon, vaikkapa vain kaikkien, jopa itseni kiusaksi. Toisekseen, ort ja kat ovat täällä selkeästi osoittaneet että heidän kirkkonsa ei ole minua varten. Joskus saatoin niin ajatellakin, mutta se juna meni jo.
D
5 tykkäystä
Täällä olevilla ort ja kat ei ole minkään valtakunnan valtuuksia määritellä tätä asiaa…
3 tykkäystä
Joitakin huomioita ketjun alkuperäisen avauksen aiheeseen:
tällä hetkellä kirkkojärjestyksessä todetaan, että molempien kirkossa vihittävien pitää olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Kirkollisen vihkimisen voi saada myös pari, josta toinen kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkokuntaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa ainakin periaatteellisella tasolla, että molemmat vihittävät ovat kristittyjä. Reaalimaailmassa itsensä kristityksi kokeva oi olla myös kuulumatta virallisesti johonkin kirkkokuntaan, vaan olla esim. jonkun yhdistyksen jäsen tai ei ehkä sitäkään. Tämä seikka ei kuitenkaan liene ollut aloitteen taustalla.
Tuomiokapituli huomauttaa, että kirkolliset toimitukset ovat nimenomaan kirkon jäsenille kuuluvia oikeuksia. Kirkollisen vihkimisen laajentamista kirkkoon kuulumattomiin ja muiden uskontojen edustajiin se pitäisi tästä merkittävänä poikkeuksena.
Lisäksi olisi syytä huomata, että kirkolliset toimitukset ovat toimituksesta osallisille omakohtaista uskonnonharjoittamista. Jos toinen kihlakumppani ei ole kristitty, niin millä perusteella hänen oletetaan tunnustavan kristinuskoa vihkitoimituksessa.
Avioliiton siunaaminen on sikäli eri asia, että siinä riittää että toinen osapulista tunnustaa omakohtaisesti kristinuskoa ja toivoo että heidän yhteisen liittonsa puolesta rukoillaan.
Eivät ole osoittaneet mitään tuollaista. Ortodoksinen kirkko on koko kosmosta varten. Mutta ei siihen voi tietenkään yhden asian takia hakeutua. Luterilaisesta ei tule ortodoksia sillä, että on esim. avioliitto- ja pappeuskysymyksessä samaa mieltä kuin ortodoksinen kirkko. Tämä on ongelma monelle, jotka pakenevat yhdestä puljusta toiseen jonkin yksittäisen opillisen seikan perusteella; pian käy ilmi, että eroja on enemmänkin ja että pitäisi oikeastaan uudistua mieleltään melko paljon omaksuakseen ort. opin ja elämännäkemyksen.
7 tykkäystä
Kyllä ovat. Jatkuva luterilaisuuden dissaaminen, (olisikin vain puhetta erilaisuudesta), on saanut minut huomaamaan, että olen aika hyvässä kirkossa. Ei ole tarvetta dissata. Toki pahimmat luterilaisuuden dissaajat löytyvät omista riveistä, mutta elämä opettaa heitäkin.
Ennen ajattelin että paluu isoäitikirkkoon tai ort on mahdollista. Nyt huomaan vain jotain omituista aversiota kun käyn noissa kirkoissa tai luen niiden juttuja. Luulen että tuo aversio nousee tämän foorumin jutuista. Minulla on melko koherentti kuva luterilaisuudesta. En jaksa enää oikoa siitä heitettyjä juttuja liiemmälti. Se on se mihin olen yrittänyt pyrkiä. Pyrkimykseni ei ole ollut nillittää muiden kirkkojen asioista, ne eivät minulle kuulu. Mutta ilmapiiri täällä on niin evl-vastainen, että se on varmasti vaikuttanut ja sisuunnuttanut minut.
Ja olen hyvin tietoinen siitä, että yhden asian takia ei kirkkoa vaihdeta. Kirkko on elämäntapa ja minun kirkossani ja minun luterilaisuudessani opetetaan kunnioittamaan muita kirkkoja, koska niissä on tosi Kirkko löydettävissä, vaikka ihmisissä ei aina olisikaan.
Luterilaisuus on erilaista kuin muut kirkot. Odotan sitä päivää kun keskustelut täällä alkavat sanoilla “Meillä on eri tavalla”, eikä “Meillä on paremmin”. Jokaiselle on itsestään selvää, että kirkot ovat erilaisia. Paremmuudesta en tiedä. Jumala tietää.
Palatakseni teemaan, konservatiivisena evl pappina sitä odottaisi kannustusta ja jopa rukousta jaksamisen puolesta. Ei niinkään kirkon rappiosta puhumista ja kannustusta vaihtaa kirkkokuntaa. Se on samaa p****a pastoraalisuutta jota liberaalipapit tarjoavat ihmisille muutenkin.
D
6 tykkäystä
En ole huomannut, että ort. tai room.-kat. kirjoittelijat olisivat kannustaneet täällä ketään vaihtamaan kirkkokuntaa. Pikemminkin ovat hillinneet sitä, jos joku on uhonnut tekevänsä niin jonkin yksittäisen asian takia.
Toisaalta moni foorumin ort. ja room.-katolilaisista on entinen luterilainen, joten heillä on kokemusta vaihdosta ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Totuus on, että moni seisoo liian kauan kynnyksellä ja odottaa, vaikka sisimmässään tietää jo lopputuloksen. Silloin on aivan paikallaan rohkaista ottamaan ratkaisevan askeleen.
Mitään erityistä käännytystä mihinkään suuntaan en ole havainnut - paitsi sen, että erottuani aikoinaan ev.-lut. kansankirkosta Luther-säätiöläiset laittoivat minulle privaviestejä ja houkuttelivat omaan puljuunsa. Mutta ei sekään minua häirinnyt. Kiitin kohteliaasti ja sanoin ei.
Ev.-lut. rappiosta puhuvat tosiaan eniten luterilaiset itse.
2 tykkäystä
Olen huomannut sellaisen ilmiön, että joillakin on liian romanttinen kuva vaikka todellisuus on kaikkea muuta ja historia puhuu puolestaan. Joillekin raja on venyvä käsite. Uhriutumisesta puhumattakaan. Psykologisesti tuon jotenkin ymmärtää. Jarrutus tapahtuu peloista käsin, pelätään muutosta koska pitäisi muuttua niin paljon, eikä siihen ole valmiutta.
Kun erosin kansankirkosta ja kerroin siitä edellisellä foorumilla, niin teikäläinen toivotteli tutustumaan Ort. kirkkoon. Että taidetaan se hallita sielläkin suunnassa.
2 tykkäystä
Edellyttäisin tällaisen kommentin kirjoittajalta yleensä melkoista tietämystä psykologiasta ja ihmisen psykodynamiikasta. Mutta tässä tapauksessa annan olla, koska
D
1 tykkäys