Eikö niiden toiveiden kunnioittamiseen, jotka Jumala on ilmoittanut sanassaan, sillä meidän toiveemme kun ovat sitä ja tätä. Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että Luther puhuu tuossa siitä, että kieltäytyminen aviollisesta elämästä johtaa haureuteen toisen puolisoista. Tämä kohta niveltyy tähän:
1Kor 7:4-5: “Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.”
Eikös tuossa viitata kahteen henkilöön, jotka menevät naimisiin keskenään, kun kumpikaan ei pysty pitämään näppejään irti toisesta? Luther-sitaatissa taas yhteen henkilöön, jolle annetaan lupa ottaa joku tarkemmin määrittelemätön puoliso, koska tällä yhdellä on niin kovat seksihalut?
Mutta miten selitämme sen, että Jeesus sanoo tällaistakin tekemättä mitään lievennystä: “joka nai hyljätyn, tekee huorin” (Matt.5:32, 19:9, Luuk.16:18)? Tämä näyttäisi koskevan sitäkin tapausta, jossa syytön nainen tulee hylätyksi ja ennestään naimaton mies haluaisi hänet vaimokseen.
Tuo Lutherin selitys on keinotekoinen – varsinkin kun Luther lukuisissa muissa asioissa vaatii Raamatun yksinkertaista tulkitsemista ja noudattamista. Raamattu nimittäin näyttäisi “käskevän elämään pidättyvästi” – mitä L. ei halua myöntää – monissakin elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Eikä Raamattu näytä missään myöntävän, että pidättyvyys olisi “mahdotonta”.
Siten kuin se sanotaan. Tällaisen ihmisen voidaan katsoa Jeesuksen näkökulmasta syyllistyvän aviorikokseen. Ja vastaavan teoistaan ajallaan. Yhteiskunnallisesti asia oli kuitenkin ihan ok, sillä yksinelävä nainen ei yleensä omillaan pärjännyt.
Kirkon viestin tulisi olla: Älkää ottako avioeroa. Ja pastoraalisissa tilanteissa: Tekeekö avioero ihmisestä Jumalan silmissä sellaisen, että hän on pelastuksen ulottumattomissa?
En usko että edes samaa sukupuolta olevien avioliitot tarkoittavat automaationa pelastuksesta osallistumattomuutta. Mutta kirkon tehtävä ei ole niitä siunata ja siitä ei pääse yli. Ne heikentävät uskoa ilmoitettuun Jumalaan ja hänen tahtoonsa, joka yllä pitää maailmaa. Ne tekevät Jumalasta turhanpäiväisen.
Kyllä juuri näin. Tuon voi minusta helposti tulkita niin, että pari on Jumalan silmissä edelleen naimisissa. Tie on siis paluu yhteen tai vähintään naimattomuus. Miten sitten uudelleenavioituminen voisi olla mahdollista, tai siis oikein? No, haureuden takia, kun ottaa tuon koko jakeen huomioon, ilmeisesti myös siksi, jos uskoon tulleen ihmisen puoliso hylkää ja varmaankin myös toisen puolison kuoltua (voi olla, ettei tullut edes apostolin mieleen, että uskova ihminen eroaa avioliitosta?) Esimerkiksi jatkuvasta väkivallasta ei Raamattu anna lupaa eroon. Tällaisissa tapauksissa tulee kuitenkin rukoillen ja harkiten toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Nuorelle ihmiselle, kenties vähän vanhemmallekin, on/olisi suuri taakka ja kärsimys jäädä yksinäiseksi.
Tänä päivänä avioero on ihmisoikeus, mihin ei tarvitse mitään syytä. Vain puolen vuoden harkinta-aika estää vapaita ihmisiä toteuttamasta päätöksiään. Kirkkokuri on nähdäkseni kuollut kirjain tässäkin kohtaa. Vaikka onhan niitä pappeja, joilla on hiljainen lupa olla vihkimättä, jos katsoo uudelleenavioitumisen Jumalan tahdon vastaiseksi.
Omia ajatuksiani jatkaen, mikä voisi olla sopivaa kirkkokuria kristitylle, joka hakee eroa ilman pätevää syytä? No, esimerkiksi (määräaikainen) ehtoollisyhteydestä erottaminen. Tämä voi olla tehoton rangaistus seurakuntalaiselle, joka ei muutenkaan käy tai tahdo käydä ehtoollisella. Muistelen myös hepr 12:16, missä kehotetaan yhteisvastuuseen ja veljen vartioimiseen, jotta kukaan seurakuntalainen ei sortuisi siveettömyyteen. Aika vierasta nykyluterilaisuudessa sanoisin. Mieluummin jätämme kunkin kilvoittelemaan ja päättämään ja lankeamaan itsekseen, itsemääräämisoikeutta ja muuta ihanaa julistaen.
Oli miten oli, ihmiset ja jopa uskovat ihmiset eroavat ties mistä syistä ja minkä tusinateologin lietsomana. Raskas on aviorikoksen synti. Ja sovitettu.
Oletko muuten lukenut mm. Gal. kirjeen? Eikö sen perusteella ole selvää, ettei täydellinen pidättäytyminen vanhurskauta sinua, eipä edes edistä vanhurskauttamistasi? Mistähän syystä Kristuksen täytyi tulla puuhun ripustetuksi meidän sijaisenamme, jos me pystymme täyttämään lain?
Gal 3:13: “Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: “Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu” -”
Selvää toki, mutta tässä keskustellaan aivan toisesta asiasta. Siis siitä, miten kristityn tulee vaeltaa, erityisesti miten hänen tulee avioasiansa hoitaa.
Kyllä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä vanhurskauttamisen kanssa.
Room 4:2: “Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.”
Tästä vain halusin sanoa kun sinulla näyttäisi paino noissa viesteissäsi olevan sellainen kuin kysymyksessä olisi vanhurskauttaminen.
Asia on niin, vaikka menisit seitsemästi eronneen naisen kanssa naimisiin, niin et menettäisi pelastustasi.
Tämä näkökulma on tuotava esille ihan sielunhoidollisesta näkökulmasta, kun jotkut kokevat, että tällä asialla on tekemistä pelastuksen kanssa, ikään kuin uskova olisi vielä lain alla sen suhteen.
Ehkä tavoitelin se, attä kun menemme kirkossa naimisiin, menemmekö kanssa ajatuksella että solmin kristillinen avioliitto Herrassa vai solminko avioliitto yhteiskuntallisessa mielessä (johon kirkko sanoo siunaus päälle). Onko tämä toinen skenario se, mitä Raamattu tarkoittaa kristillisellä avioliitolla ja täyttää sen edellytys?
Edit.: OBS. En kannata avioero ja nykytilanne tekee minut surullinen. Siksi mietin mennäänkö kirkossa naimisiin Herrassa vai muu syystä
Nyt on pakko kysyä: mistä sinä semmoisen “painon” löysit? Ketjussa ei ole lainkaan tarkoitus keskustella vanhurskauttamisesta. En lainkaan ajatellut ottavani tässä ketjussa kantaa vanhurskauttamiseen. Enkä kyllä huomaa missään sanavalinnassanikaan tulleeni viitanneeksi vanhurskauttamiseen (paitsi kun vastasin sinulle, joka nimeltä mainiten kysyit sitä).
Tunnustuskirjoissa on tästä varsin osuvaa opetusta, https://tunnustuskirjat.fi/yo/4.html. Asianmukaisesti tunnari huomauttaa, että “on varottava sijoittamasta ja sotkemasta tekoja vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta puhuvaan opinkohtaan”, mutta silti:
Tämä on se kysymys, joka mietin. Myös vaikka kirkossa naimisiin niin jos ei allekirjoita t.ex. elinikäisyys ajatus onko se avioliitto Herrassa, jota ihminen ei saa erottaa?
Aivan oikein! Raamattu sanoo syyn siihen ettemme saa tehdä syntiä olevan siinä, että olemme armon alla. Armon alla me taas emme voi olla muutoin kuin Hengen kuljetettavina. Silloin meille ei lueta lihassamme vielä asuvaa syntiä, vaan se on anteeksiannettu Kristuksen tähden. Siis sen mitä laki vaatii me täytämme ainoastaan hengessä emme lihassa, sillä liha ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan kuten Room. 8 luvussa sanotaan. Olemme siis Jumalan vapaita armolapsia hengessä.
Tämä on täysin vastoin Raamattua! Raamattu nimittäin sanoo selvästi, että tuollainen pidättyvyys vaatii erityisen armolahjan, jota ei hetikään kaikilla ole.
Jeesus sanoo, jos joku katsoo naista himoiten häntä niin hän on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan. No miten on, oletko itse kykenevä vaeltamaan täysin siveästi ilman pienintäkään ajatuksissa tapahtuvaa hairahdusta? En minä ainakaan ole kykenevä tuohon, vaan minun täytyy elää uskossa syntien anteeksiantamukseen Kristuksen tähden jatkuvasti ei ainostaan tuossa asiassa, vaan myös lukemattomissa muissa asioissa. Jumalan lakihan vaatii täydellisyyttä, eikä mikään osittainen tule kysymykseen.
Tätä samaa synnin anteeksiantamusta minun on myös osoitettava lähimmäisilleni kaikissa suhteissani heihin niin pitkälle kuin onnistun siinä nytkin po. asiassa, eikä vaatia keneltäkään mahdottomia vetoamalla siihen, että uskoa seuraavat hyvät teot jopa siinä määrin, että ne täyttävät Jumalan lain vaatimukset! Jos uskovan omatunto on kohdallaan niin hän kyllä tajuaa tekevänsä syntiä kaikissa hyvissä teoissaankin, sillä synnin ruumis riippuu meissä kiinni kuten Paavali sanoo.
En siis kykene millään muotoa tuomitsemaan eronnutta ihmistä uudelleen avioitumisesta niin kauan kuin hän elää uskonyhteydessä Jumalaan, sillä silloinhan hänellä on syntien anteeksiantamus. Eri asia on sitten esim. homoseksuaalien liitot, joista myös on ollut tässä keskustelussa puhe, kun he jatkavat tahallista synnissä elämistä tekemättä lainkaan parannusta. Tällöinhän he eivät myönnä elämäntapaansa synniksi, eikä heillä voi silloin olla myöskään uskoa ja he ovat jatkuvasti liitossaan kapinassa Jumalaa vastaan. On kuitenkin syytä muistaa, että heidänkin puolestaan Kristus on kuollut ja pitää sen johdosta yllä evankeliumin sanomaa heihin nähden eikä missään tapauksessa elää jatkuvassa tuomiohengessä heitä kohtaan.