Minä olen todistanut sellaista väkivaltaa avioliitossa, että sitä ei Perkelekään kestäisi. Uudelleen avioituminen henkiinjäämisen jälkeen ei ole jotain mitä Jeesuskaan kieltäisi. Kuten ei maininnut synniksi Sykarissakaan. Mutta patenttiratkaisuja ei varmaan ole olemassa.
Kukin kantaan vastuunsa itse. Uudelleen vihittävät ja vihkijät.
Silti nämä ovat eri tasolla.
D
Eronneiden vihkiminen on kyllä vaikea asia. Mutta kuten edellä on sanottu Raamatussa on esimerkkejä sallitusta eronneen vihkimisestä, ja toisaalta siinä on sentään osa avioliiton perusrakenteista, mies ja nainen, tallella.
Samaa sukupuolta olevien liitot iskevät juuri tässä asiassa luomisjärjestykseen. Ne iskevät syntikäsitykseen, syntiä ei ole se jos ihmiset itse kokevat asian hyväksi. Se iskee ihmiskäsitykseen, ihminen asetetaan sen mittariksi ja arvioijaksi mikä on oikein ja Jumalalle mieluista. Jumala kutsutaan synnin siunaajaksi. Toki niin saatetaan tehdä eronneidenkin kohdalla, mutta kuten sanottu Raamattu pitää mahdollisena myös hyväksyttäviä syitä tähän. Eihän avoliittokaan ole kristillinen tapa elää, mutta kirkko ei sentään osoita sille institutionaalista ja hengellistä hyväksyntäänsä ja väitä sitä Jumalan tahdoksi.
Tässä joitain syitä, miksi itse nostan tämän asian tikun nokkaan. Voi olla, että minun olisi pitänyt tehdä se jo aiemmin muissa kysymyksissä, mutta se ei tarkoita, että tämä olisi jotenkin vähäinen asia. Ulkomaisista esimerkeistä olen nähnyt, että tämä on eräänlainen lopullinen käännöspiste kohti syvempää teologista rappiota ja siksi hämmästelen miten tätä halutaan pitää jotenkin triviaalina.
Vaikken minä sitä ymmärtäisikään olet tietysti vapaa tekemään omat ratkaisusi. Toivon, että sinulla on siihen hyvät perusteet. Huomautan, että tämä ei ole minulle siinä mielessä keskeinen kirkkokuntakysymys, etten valitsisi kirkkokuntaani vain tämän asian perusteella. Ainakin nyt olen tunnustukseltani luterilainen, joten jos tästä kirkosta olisi lähdettävä yrittäisin löytää vaihtoehdon, joka olisi samaa tunnustusta. En siis pitäisi valintakriteerinä vain avioliittokantaa.
Tuolta listalta puuttuu joitain seurakuntia, Yle uutisoi taannoin Vaasasta, ja Turun Sanomien erikseen kysellessä Varsinais-Suomen seurakunnista ilmoittivat tuolta löytyvien turkulaisseurakuntien sekä Kaarinan lisäksi ainakin Salo, Kemiönsaari , Lieto ja Loimaa vihkivänsä. Oletan vastaavia matalan profiilin vihkiviä seurakuntia olevan muitakin, siis sellaisia, jotka eivät ole antaneet lehdistötiedotteita, mutta kysyttäessä myöntävät noin toimivansa.
Yksittäisiä traagisia tapauksia varmasti on. Mutta elämme valtiossa, jossa on toimiva maallinen avioliittoinstituutio. Jos oma liitto ei vastaa kristillisen avioliiton vaatimuksia, sille ei tarvitse, eikä kuulu, hakea siunausta kirkosta. Miksi uskova edes haluaisi tehdä niin? Sama, johdonmukainen argumentti koskee niin liittoja, joissa vain toinen osapuoli on kristitty, homoliittoja kuin eronneidenkin uusia liittoja.
Sykarin naiseen vetoavat homotkin. Ja siihen, että Jeesus kyllä varmasti ymmärtäisi, vaikka Raamatun sana tekee selväksi, että ei ymmärtäisi.
Tässä esitetyt perusteet sille, miksi eronneiden vihkiminen on Ihan Eri Asia kuin homojen vihkiminen, eivät oikein vakuuta. Samoja perusteluja voisi aivan hyvin käyttää homovihkimisten hyväksymiseen. Eikö siinäkin ole oikean avioliiton elementtejä jäljellä, kuten rakkaus ja uskollisuus? Ja miten ihmeessä se, saako väkivaltaisen puolison jättää, liittyy siihen, saako sen jälkeen mennä uusiin naimisiin?
Missä kohtaa Raamatussa annetaan siunaus uudelleen naimisiin menemiselle tilanteessa, jossa aiempi puoliso on edelleen elossa? Jos viittaat “muun syyn kuin haureuden takia”-lisäykseen, se on myöhempi lisäys, jota ei löydy kaikista evankeliumeista. Myös Paavali ottaa asiaan selvän kielteisen kannan. Ja jos haureus tai epäusko riittäisikin perusteeksi erota (lisäys: ja erityisesti mennä uudestaan naimisiin), kuinka huolella kirkko tutkii nämä tapaukset? Voisiko miesparin suhdetta siunata sillä perusteella, että jotkut homoparit elävät selibaatissa?
Tässä yhteydessä monella konservatiivilla on ajattelussaan Kanadan kokoinen sokea piste. Ei ole ihmekään, että homoasian ajajat käyttävät sitä kaltevan pinnan argumenttina. Itse tarjoamme sen heille hopeatarjottimella, kun etsimme oikeutuksia aviorikoksen siunaamiselle.
Tämä on kovaa tekstiä, varsinkin kun et ole vielä saanut tarkennettua selitystä Diakonin väitteeseen siitä että homovihkiminen on peräti epäjumalanpalvelusta.
Olen samaa mieltä siitä että usein konservatiivit nostavat homoliiton supersynniksi ja sulkevat silmät oman porukan synneiltä. Ei toimi.
Samoin ei riitä perusteeksi ylimalkainen “Raamattu kieltää”, jos vastapuolikin haluaa lukea Raamattua.
Kysymys on nähdäkseni syvemmästä asiasta eli kristillisestä ihmiskäsityksestä. Sekä tietysti siitä, mitä avioliitto oikein on.
En ole samaa mieltä tuosta että uusi avioliitto on automaattisesti aviorikoksen siunaamista. Uskovien kristittyjen kohdalla on varsin todennäköistä että ero on ymmärretty (myös) omaksi synniksi. Katumus on silloin mahdollinen. Tuosta voi seurata aivan kristillinen vaellus, hyvässä tapauksessa elämän loppuun asti kestävä.
Homoparin liittoa siunattaessa ei katumus eikä uusi kristillinen vaellus ole mahdollinen, koska vihkijät päinvastoin antavat lupauksen, että Jumalan sanasta huolimatta samaa sukupuolta olevan kanssa voidaan elää kuin avioliitossa eletään.
Eronneiden vihkimistä ja sen kevyesti ottamista on toki oikein kritisoida, ja varsinkin tekopyhää suhtautumista homoihin, mutta lupaa Jumalan luomistyön vastaiseen kirkolliseen toimitukseen ei sitä kautta synny.
Tässä on esitetty perusteita sille, että eronneiden avioliiton siunaaminen on ihan eri asia kuin homoliittojen siunaaminen. Vihkiminen on lähtökohtaisesti sekulaari funktio. Ei Jeesuskaan ottanut kantaa avioliittoinstituutioon muuten kuin toistamalla luomiskertomuksen lausuman asiasta. Jeesus otti kantaa Mooseksen laissa säädettyyn erokirjan kirjoittamiseen.
Oikean kristillisen avioliiton elementti on se, että se on miehen ja naisen välinen liitto. Eronneiden vihkimisessä on tämä elementti jäljellä. Samaa sukupuolta olevien liitossa ei ole.
Jokaisessa evankeliumissa on asioita joita ei ole toisissa evankeliumeissa. Kirkko on sen kohdan Raamattuun kelpuuttanut ja sillä kirkko menee. Tuo mainitsemasi kohta on myös siinä kohdassa jossa Jeesus myöntää Jumalan antaneen mahdollisuuden erokirjan kirjoittamiseen, melko heppoisin perustein. Ihmisen kovasydämisyyden takia.
Ei ole Jumalan tahto että ihmiset eroavat ja menevät uudelleen naimisiin.
D
Oon kuullut sellaisenkin opetuksen, että haureus ei tässä tarkoittaisi pettämistä, vaan VT:n laissa kiellettyjä sukulaisavioliittoja. Eli jos kristityksi kääntyvä pakana on naimisissa sisaruksensa kanssa, saa liiton purkaa. Tämä selitysmalli on kieltämättä loogisempi kuin se ajatus, että kaikista mahdollisista toisen loukkaamisen tavoista vain ja ainoastaan aviorikos oikeuttaisi eroamaan, vaikka oman järkeilyn perusteella esim. väkivalta olisi painavampi perustelu. (Sleyn nettisivuilta on muuten joskus löytynyt sellainenkin opetus, että väkivaltaisessa avioliitossa oleva voi ottaa asumuseron oman turvallisuutensa takia, mutta avioeroa ei tule hakea. Itse kyllä hyväksyisin tuossa tilanteessa myös sen juridisen eroamisen, jotta mikään virallinenkaan asia ei sido vaaralliseen ihmiseen.)
UT käyttää tässä hyvin yleistä sanaa πορνεία, joka tarkoittaa laajalla kirjolla seksuaalista rietastelua. Se ei tarkoita spesifisti sukurutsausta.
D
Uudeelleenavioitumiskysymyksestä olen kirjoittanut täällä joskus aiemminkin.
Oma käsitykseni on se, että avioliitto on pyhä ja siten elinikäinen. Ero on kuitenkin sallittu jos toinen puoliso pettää eli tulee yhdeksi lihaksi jonkun toisen kanssa. Kai me nyt kuitenkin otamme myös myöhemmät lisäykset osaksi Jumalan sanaa.
Entä missä kohtaa Paavali kieltää uudelleenavioitumisen?
Näyttäisipä tuolla olevan jopa kohta, joka mahdollistaa uudelleen avioitumisen ex-puolison vielä eläessä vaikka haureutta ei olisi tapahtunutkaan - nimittäin sellaisessa tapauksessa, jossa eroaja ja lähtivä ei ole uskovainen (1. Kor. 7:15). Tästä seuraa se jatkokysymys, että onko avioliitosta lähteminen todiste siitä, että lähtijä ei ole uskovainen. Tai toisin sanoen, voiko uskova ihminen erota uskovaisesta ja näin uskovaisuudellaan estää toisen puolison uudelleenavioitumisen. Samoinhan haureudenkin kohdalla jättäjä voisi selibaatissaan estää toista aviopuolisoa menemästä naimisiin Herran tahdon mukaan - ellei avioeroa lueta juuri tuoksi haureudeksi, aviorikokseksi.
Missä kohtaa Paavali kieltää? 1. Kor. 7:10-11. Vai ollaanko tässäkin kohta selittämässä “no oikeasti Raamatussa tarkoitettiin…”?
Enkä ole puolustamassa homoliittoja, vaikka sellaistakin yritetään tässä ilmeisesti väittää. Totean ainoastaan, että on se nyt ihme, että tämäkin ketju, joka alkoi kristillisen avioliiton edellytysten muuttamisesta (että kirkko voisi vihkiä ei-kristittyjä, mikä ajatuksena oikeutetusti tuomittiin), muuttui loputtomaksi homojauhamiseksi. Näin käy aina, kun avioliiton edellytyksistä puhutaan. Pystytetään savuverhoa, puhutaan homoista ettei tarvitsisi puhua avioliitosta itsestään. Tai siitä, kenelle se kuuluu.
En voi kuin ihmetellä, miksi eronneet kristityt edes haluaisivat uuteen kristilliseen avioliittoon. Miksei siviiliavioliitto riitä? Tai no, eihän se tunnu riittävän homoillekaan…
Näitä monessa muussa yhteydessä kunnioittamieni miesten kommentteja lukiessa ei voi muuta sanoa, kuin että evlut kirkon luopumus on syvempää kuin kuvittelinkaan. No, minut on tähän kirkkoon kastettu ja siinä pysyn.
Tätä kysyn itsekin. Meillä on myös vuosikausia kestäneitä avoliittoja, joita ei siunata, eikä sitä huomioida ollenkaan näissä keskusteluissa. Vaikka perinteinen avioliitto ei juuri eroa nykyisestä avoliitosta. Ympärillä oleva yhteisö tunnusti liiton ja sillä selvä.
Jeesuksen sana pitää. Aviorikoksen, huoruuden tms tähden saa erota. Ja koska Jesuksen aikaan avioliitto oli normaali elämäntapa, niin uudelleen avioituminen oli syyttömälle osapuolelle ihan ok. Vetoaminen siihen, että kyseessä on myöhempi lisäys, on teologisesti epäadekvaatti.
Itse olen onneksi asemassa jossa vihkiminen on harvinaista.
D
Kiitos vastauksestasi Spectet, tuohan se kohta olikin. En ole tuota kohtaa mitenkää kumoamassa. Ei se tarvitse edes pahemmin selittelyä. Viesti on selkeä: Älä eroa. Ja jos kuitenkin eroat niin Jumala käskee palata takaisin yhteen tai elää naimattomana eli ei ole lupa mennä uudelleen naimisiin jos eroaa.
Enpä tiedä kolahtaako tämä johonkin, mutta itse en tästä tykännyt. Pöyristelyn voi myös tulkita savuverhoksi. Kyllähän minua ja varmaan monia muitakin kiinnostaa avioliittoteologia ihan muutenkin. Puhuminen homoista voi liittyä avioliittoteolgiaan sekin…
Onko se siis vähemmän väärin, jos tässä tapauksessa menee siviiliavioliittoon? Logiikkahan on sikäli selvä, että jos katsoo avioliiton ylipäätään mahdolliseksi niin silloin kristitty varmaan luontevasti tahtoo kirkkohäät. Ajattelen siis, että joko kaikki avioliiton muodot ovat uudelleenavioituvalla oikein tai sitten mikään ei ole.
Minusta olisi hauskaa, jos voisi jotenkin… vertailla, kilpailla ja mitata, kuka yksittäinen taho näkee kirkon luopumuksen kaikkein syvimmälle. Voisin itsekin pärjätä tässä kilpailussa. On kokemusta. Ja kirkon tilaahan voi ihan peilistäkin tutkailla.
Mikäli viittaat tuossa minuun kunnioituksen kohteena, olen otettu!
Miten se Suomessa meni kirkossa? Pitikö vielä äskettäin Suomessa uudelleen avioituminen saada lupa kirkkoherralta? Vanha SvK-kirkkolaki omasi ehdot avioeroon ja uusi naimisiinmenoon (jfr. Sveriges Kyrkolag af år 1686 - Google Böcker ) .
Katolinen maailmassa avioliitto voidaan todeta mitätön. Se tarkoittaa, jos ymmärrän oikea, vaikka kaksi kastettua solmi avioliitto kirkossa, mikäli he eivät uskoneet sen olevan elämän ajaksi, se ei ole pätevä. Edit.: Siis avioliiton hengellinen edellytys ei toteutua.
@Spectet Voisiko ajatella, että osa kirkossa solmittu avioliitto ei omata Raamatun vaatimat hengelliset edellytykset? Uusi vihkiminen olisi “toinen kerralla” nyt kristilliseen avioliittoon.
Ei pidä kasata sellaisia lakeja päälleen, jotka ovat mahdottomia lakeja noudatettavaksi. Luther kirjoittaa noiden jakeiden selityksensä lopuksi varsin lohduttavasti niille joille on mahdotonta saada rauhaa tämän asian suhteen.
Entä sitten, jos toinen ei suostu tekemään sovintoa, vaan haluaa yksinkertaisesti pysyä erossa, ja toinen ei pysty hillitsemään itseään vaan tarvitsee puolison, mitä hänen tulee tehdä? Saako hän mennä naimisiin? Vastaus: Kyllä, aivan varmasti. Koska häntä ei näet ole käsketty elämään pidättyvästi eikä hänellä ole siihen myöskään armoa, eikä hänen puolisonsa halua hänen luokseen vaan vie häneltä siten ruumiin, jota ilman hän ei voi elää, jumala ei pakota häntä toisen pahuuden tähden mahdottomaan. Hänen on toimittava kuin hänen puolisonsa olisi kuollut, erityisesti koska ei ole hänen syynsä, etteivät he tule takaisin yhteen. Sen, joka ei halua, tulee kuitenkin pysyä naimattomana, kuten pyhä Paavali tässä sanoo.
Martti Luther, Avioliitosta, s. 73.
Tuohon loppuun (Sen, joka ei halua, tulee kuitenkin pysyä naimattomana, kuten pyhä Paavali tässä sanoo.) sanon, että Luther tarkoittaa sitä puolisoa joka ei halua elää avioliitossa siten kuin avioliitossa eletään. Tällaisen puolison on tietenkin pysyttävä naimattomana.
Luterilaisessa kirkossa avioliitto (avioliiton siunaaminen) ei ole sakramentti. Se voidaan uusia perustellusti, toisin kuin vaikkapa kaste. Mutta ei yhtä usein kuin vaikkapa ehtoollisella käynti (tästä on esimerkkejä, esim. nimeltä mainitsematonkirkkoherra ei saanut avioitua viidettä kertaa).
Tämä ketju muuten lähti liikkeelle sen ihmettelystä että pitääkö molempien kirkollisesti vihittävien kuulua kristilliseen kirkkoon. Aloitin ketjun, koska uskon, että jos tätä kirkkoon kuulumista höllennetään, niin silloin samaa sukupuolta olevine liitot moninkertaistuvat.
D
Jumalan lakihan nimenomaan on mahdoton täyttää. Ei sitä silti pidä lähteä loiventamaan. Omasta mielestäni sekä Luther-sitaattisi että @ALG selittämä katolilainen käytäntö edustavat tällaista ihmisjärkeilevää loiventamista. Lutherin “ei pysty hillitsemään itseään vaan tarvitsee puolison” on mielestäni myös puolisoa kohtaan halventava - naimisiin meneminen ei ole seksilelun ostamista pakottavaan tarpeeseen, vaan sitoutumista toiseen kokonaiseen ja itsenäiseen ihmiseen ja hänen toiveidensa kunnioittamiseen. Noin voimakkaan seksuaalisen halun omaaville suosittelisin ratkaisuksi pikemminkin omaa kättä (sitä ei Raamattu kiellä) kuin elävän ihmisen alistamista panopuuksi.
Jos kysytään yleisesti, niin kirkon vastaus on: “Älkää erotko”.
Mutta koska @Spectet huomioi tämän ketjun aloituksen, niin pointtina oli tuo molempien aviopuolisojen kuuluminen kristilliseen kirkkoon kirkollisen vihkimisen edellytyksenä ja spekulointi sillä mitä siitä tulee jos tätä edellytystä muutetaan.
D
Siinä tapauksessa myös Paavali halventaa.
Mutta jos eivät pysty hillitsemään itseään, menkööt naimisiin, sillä parempi on mennä naimisiin kuin palaa himosta.
- kirje korinttilaisille 7:9 FINRK