Ev.lut. kirkko Helsinki Priden tukijaksi

En lähde väittelemään vastaan, kun en ole edes eri mieltä. Teoissa ei ole kyse pelastuksen ansaitsemisesta. Mahdolliset hyvät teot liittyvät muuhun.

Luterilaisista tunnustuskirjoista Yksimielisyyden ohjeessa todetaan aiheeseen liittyen, että:

“Ensinnäkin on todettava, että seuraavista tämän opinkohdan kysymyksistä vallitsee keskuudessamme täysi yksimielisyys:
Jumalan tahdon, järjestyksen ja käskyn mukaan uskovien on elettävä hyviä tekoja tehden.”

“On välttämätöntä tehdä hyviä tekoja. Hyvien tekojen on välttämättä seurattava uskoa ja sovitusta. Meidän tulee ja täytyy välttämättä tehdä niitä hyviä tekoja, joita Jumala on käskenyt meidän tehdä. Samoin Pyhä Raamattu itse käyttää sanoja “välttämätön”, “välttämättä”, “tulee” ja “täytyy” siitä, mitä olemme velvolliset Jumalan säätämyksen, käskyn ja tahdon mukaisesti tekemään: Room. 13:5 s., 9, 1 Kor. 9:9, Ap.t. 5:29, Joh. 15:12, 1 Joh. 4:11.
Syyttä siis muutamat moittivat tämäntapaisia sanontoja ja torjuvat ne, vaikka niitä käytetään niiden varsinaisessa, kristillisessä merkityksessä. Niitä on päinvastoin syytä käyttää nuhdeltaessa ja torjuttaessa epikurolaisen suruttomuuden harhaa. Moni luulee näet olevansa uskossa, vaikka onkin kuolleen uskon eli kuvitelman vallassa, parannusta ja hyviä tekoja tekemättä. Sellainen pitää mahdotonta mahdollisena, sitä nimittäin, että sydämessä asuu samalla kertaa sekä oikea usko että paha aikomus jatkaa synnin harjoittamista. Tai sitten hän luulee, että ihminen voi olla tosi uskossa, vanhurskas ja autuas ja pysyä sellaisena sekä olla samalla kertaa lahon, hedelmättömän puun kaltainen, uskosta kun ei kasva mitään hyviä hedelmiä. Ihminen voi luulla uskovansa, vaikka hän vastoin omaatuntoaan jatkaa synnin harjoittamista tai antautuu uudestaan ehdoin tahdoin sellaiseen syntiin. Kaikki tämä on kuitenkin valhetta ja petosta.”

Luterilainen opetus uskon ja tekojen suhteesta voi olla esimerkiksi jotain tuon suuntaista.

1 tykkäys

Tässä on ehkä pieni oivalluksen poikanen. Häpeä on, aivan skolastisen ja katolisen määritelmän mukaan, pelko siitä, että tulee nähdyksi alhaisena.

Mutta jos sen ottaa tietyllä tavalla, niin silloin häpeä on katsojan silmissä. Eli mikään asia itsessään ei ole hävettävää tai häpeällistä. Ei se, vaikka joku tuuppaisi omaa sukupuoltaan, alaikäisiä, eläimiä, ennen eläneitä tai alusta asti elottomia asioita. Ei, paitsi jos joku aivan erikseen ja omasta tahdostaan päättää katsoa sitä häpeällisenä.

Joten on mahdotonta ymmärtää kristillistä ajatusta, että jossain asiassa itsessään olisi jotain häpeällistä, koska sen mukaan Jumala on kaikessa se, jonka katseen edessä asia on häpeällinen. Ja koska Jumala katsoo asioita aina oikein, niin se tarkoittaa sitä, että voidaan yhtä hyvin sanoa, että se häpeällisyys on silloin siinä itse asiassa.

Tämä näyttäisi sanovan, että ateismiin kuuluu loogisesti ajatellen täydellinen häpeämättömyys. Mikään ei ole häpeällistä. Paitsi paradoksaalisesti se väite, että jossain asiassa olisi jotain häpeällistä. Mitään ei saa katsoa pahasti, paitsi pahasti katsomista saa katsoa pahasti. Eli häpeä on teemana kaikkien sota kaikkia vastaan, ja ainoa mahdollinen ratkaisu on jonkinlainen kauhun tasapaino tai kaikkien pelkojen summa, pakotettu aselepo, missä kukaan ei uskalla katsoa pahasti ketään, koska kaikkien sota kaikkia vastaan alkaa siitä.

Milloinkohan atte ajattelee ehkäisyvalistuksen pienentäneen lukuja? Se minun lukuni 170 kertaa nopeammasta leviämisestä ei ollut kuin muutaman vuoden vanha. Hyvässä lykyssä Trumpin valtakaudelta.

4 tykkäystä

Sinänsä tämä on aivan johdonmukainen ajatus. Kaikki vain on mitä on, ja ihminen tekee mitä tekee. (Jos Jumalaa ei ole.)

On tosin vähän absurdi ajatus, että “käskee” jotakuta häpeämään. Miten sellaista voi käskeä, vaikkei itse pidäkään hyväksyttävänä.

Voi silti olla, että monet homoseksuaalit tosiasiassa häpeävät homoseksin harjoittamista. Vaikka kuinka sanottaisiin ja juhlittaisiin sitä ylpeyden aiheena…

Ehkä se on absurdia, mutta kyseessä on täysin todellinen yhteisöön liittyvä ilmiö, jolla on todelliset ja ilmeisesti joskus jopa tehokkaat vaikutukset. Siksihän siitä meuhkataan. Se on yksi menetelmistä pitää järjestystä yhteisössä. Sellainen, jolla ei ole valtaa ei voi ‘käskeä’ häpeämään.

1 tykkäys

Häpeässä on totuttu erottamaan sosiaalinen häpeä ja ontologinen häpeä. Minusta ne ovat sama asia, mutta en ala sitä tässä purkamaan. Jos yksilö rikkoo yhteisön normeja vastaan ja häntä kehotetaan häpeämään, niin yksilö häpeää tai sitten ei. Häpeä ei oikeastaan tule käskystä, vaan siitä, että yksilö tajuaa olevansa tekoineen väärässä positiossa yhteisön silmissä. Käsky voi auttaa havaitsemaan tämän, mutta tunne syntyy tietenkin ihmisessä itsessään. Mutta kaikki eivät häpeä, eikä silloin ole kyse siitä, etteikö käskijällä olisi valtaa.

Hävettää jättää juttu kesken. Olen tekemässä kirjoitelmaa aiheesta, mutta nyt tuli noutaja.

D

3 tykkäystä

On. Lähinnä maat, joissa homous on rikollista. Ja myöskin tietyissä piireissä, joissa homouteen suhtaudutaan negatiivisesti.

Käsky voi saada luulemaan, että on yhteisön silmissä saastainen, vaikka on sitä vain käskiän mielestä. Varsinkin jos käskyn kohde arvostaa käskiää. Julkiset häpeälausumat myös muokkaavat yhteisön mielipidettä kohteen vastaiseksi.

Siis kysymykseni oli: missä suhtaudutaan negatiivisesti homojen kantamien tautien leviämisen estämiseen?

Siis mitä tarkoitit sillä, että (joissakin maissa/piireissä) suhtaudutaan negatiivisesti “ehkäisyyn”?

Käsittääkseni ehkäisyvalistus on pienentänyt lukuja. Paitsi maissa, joissa suhtaudutaan negatiivisesti niin homoihin kuin ehkäisyynkin. Tietystä syystä…

Voi ja jos. En ota siihen kantaa. Tässä puhuttiin siitä että yhteisössä on joku jolla on mandaatti sanoa “häpeä”. Siihen kuuluu myös vastuu sanomisistaan.

Jos joku julkisuudessa sanoo että ksikki samaa sukupuolta olevien välinen seksuaalinen kanssakäyminen ja myös moni eri sukupuolta olevien välinen seksuaalinen kanssakäyminen saattaa ihmisen Jumalan silmissä häpeälliseen positioon, niin se on validi teologinen lause.

Mutta jos joku sanoo että “Sinun on pyydettävä anteeksi ja hävettävä sitä että tunnet vetoa samaa sukupuolta oleviin.”, niin se ei ole mielestäni teologisesti perusteltavissa.

D

3 tykkäystä

Totta kyllä, ainakin siten, että kun äiti sanoo lapselle, arvovaltaisella ja vihaisella äänensävyllä “häpeä!”, se kyllä jää mieleen.

Häpeärangaistukset lienevät olleet myös tietyllä lailla tehokkaita, ja niillä on ollut selkeät pyrkimykset. Mitenhän mahtoi olla, jos ihminen oli ollut esim. jalkapuussa tai häpeäpaalussa, jäikö siitä leima loppuiäksi, kuten nykyään nettimaailmassa ja somessa…

Käytin sanaa käsky metaforisessa mielessä, sillä se oli Veritynkin tarkoitus, käyttihän hän lainausmerkkejä.

Verityn kysymys kuului: “Vai onko maita, joissa suhtaudutaan negatiivisesti siihen, että homoseksuaalien kantamien tautien leviämistä, ja tartuntoja, pyritään estämään…?”
ja sinä vastasit:

Huomaatko itse, että tuo vastaus on aika erikoinen? Eikö paremminkin homouteen negatiivisesti suhtauvien voisi kuvitella pitävän positiivisena sitä, että “homoseksuaalien kantamien tautien leviämistä, ja tartuntoja, pyritään estämään”.

Vaikuttaa, että sinä vain nopeasti heittelet vastauksia etkä mieti asiaa sen tarkemmin.

2 tykkäystä

En tekstini ollut kritiikkiä. Käsky tai sana tai sanominen, “häpeä” tms.

D

Jos homoja vihataan, jopa vangitaan, niin miksi heitä vaivaiduttaisiin suojelemaan.

Ettäkö ensin valistetaan kondomin käyttöä ja vasta sitten heitetään tyrmään.

Siis mikä nyt on tällainen maa, jossa vastustetaan sitä homoseksiin liittyvää ehkäisyä? Ennemmin voisi ajatella, että sitä pidettäisiin toivottavana, tai mielellään pakollisena. Että vähintään nyt ainakin sitä tautien tartuttamisen ehkäisyä. Tämä olisi johdonmukaista.

Onhan siinä kyse muistakin ihmisistä kuin homoseksuaaleista.

Agga mainitsi verenluovutuksen. Se ei vaikuta verenluovuttajaan, vaan sen vastaanottajaan, joka voi olla pieni lapsi. Onko sinusta homon vihaamista se, että hänen sairauksiaan ei tartuteta ulkopuolisiin?

2 tykkäystä

En ymmärrä logiikkaasi. Missä olen muka tuollaista väittänyt.

Onkos heteron vihaamista, että hänen sairauksiaan ei tartuteta ulkopuolisiin?

Eikö se Räsäsen käyttämä “häpeä”-sana ollut lähinnä sanaleikki “pride”-sanasta? Kun sanasta vetää niin härkä seuraa perässä. Meidän mökilläkin kun koukkuun laittaa oikein muhevan madon niin aina vaan se sama laiturin alla asusteleva patalaiska ja tyhmääkin tyhmempi hauki nappaa kiinni.

2 tykkäystä

Atte, yritetään nyt vielä kerran selittää mikä oli kysymys, ja miten olet siihen (tähän mennessä) vastannut…

Exkortti kysyi (samaa kuin itse kysyin aiemmin):

Johon vastasit:

Tuohon otit sen “homojen vihaamisen”, jostain syystä. Itse liitit tartuntojen ehkäisemisen (josta itse puhuit “ehkäisyn vastustamisena”) homojen vihaamiseen.

Eli mikä logiikka tässä on?

Tähän juuri sopii aivan loogisesti kysymys siitä, että miksi homojen kantamien tautien leviämisen estäminen olisi homon “vihaamista”.
Ja kuten itse aiemmin huomautin, tartuntojen leviämisen estämisessä (ehkäisyssä) ei ole kyse vain homoseksuaaleista, vaan myös muista ihmisistä. Koko yhteiskunnan turvallisuudesta.

Juuri siksi, että sinun vastauksissasi ei tunnu olevan logiikkaa, esitämme näitä kummallisia kysymyksiä…

4 tykkäystä

Jos lukisit tarkasti ja edes yrittäisit ymmäärtää lukemaasi, et tekisi tuommoisia kysymyksiä. En jaksa enää vääntää rautalangasta, kun huitaiset vastauksesi ihan lonkalta ja odotat, että toiset vain kärsivällisesti selittävät.

3 tykkäystä