Onko luterilaisella kirkolla – edes teoriassa – ekskommunikaatiota tai jotain siihen verrattavaa rangaistuskeinoa valikoimissaan? Jos on, koska sitä on viimeksi käytetty? Pappeja kyllä tuomiokapituleissa käsitellään, mutta entä ihan tavallisia maallikoita?
Kirkkolain tai -järjestyksen tasolla ekskommunikaatiota ei ole. Sanon uudelleen: kirkko-oikeudellisesti ekskommunikaatiota ei ole. Tästä huolimatta voidaan teologisesti käyttää ekskommunikaatiota niin, että julkisesti julistetaan, että (a) näin ja näin toimiva ei ole tervetullut ehtoolliselle, ellei hän kadu, ja (b) yksityisesti sanotaan, että sinun ei tule tulla ehtoolliselle. Eli siis kirkko-oikeudellisesti ei, teologisesti kyllä.
Jos evlut pappi suullisesti kieltää jotakuta seurakuntalaista tulemasta ehtoolliselle, ja tästä valitetaan tuomiokapituliin, niin mikä on tuomio?
En usko, että on ongelma. Toki riippuu tilanteesta.
Ottaen huomioon, että tunnustuksessa on perusteet, itse kiellon lausuminen ei aiheuta ongelmaa. Ehtoollisen tai ripin kieltäminen aiheuttaa, mikäli henkilö tulee osallistumaan, eikä armon välinettä anneta.
Osana sielunhoitoa näitä varmaan annetaan aina välillä. Pastoraalisessa tarkoituksessa.
Historian aikana paljonkin. Oma seurakunnassani mm. häpeäpaalu (oikein suomeksi?) eteisessä muistuttaa meitä vielä siitä. En tiedä tämä miksi poistui. Selveydeksi: en ole takaisinpalauttamassa tätä. Tarkoitan endast että teologia ja (vanha) praxis on myös lut. kirkossa, Voin kysyä tarvittaessa minun kirkkoherralta, jos tarve ja jos muistan.
Olen tällaisesta tapauksesta kyllä kuullutkin. Kyseinen case oli mielestäni pastorin osalta virhearviointi ja ylilyönti. Ehkä juuri siksi, että yhteistä käytäntöä ei ole, pääsee sellaisiakin tapahtumaan. Kirkkokuri tapahtuu salassa ja marginaalissa ja on siksi altis sooloiluille. Ev.lut. kirkon pitäisi ottaa käyttöön jämäkämpi käytäntö, mutta en oikein osaa sanoa, mikä se olisi. Suora ekskommunikaatio ei välttämättä toimi kristinuskon hajaannuksen jälkeisessä maailmassa, kun henkilö voi aina mennä toiseen kristilliseen seurakuntaan.
2 tykkäystä
Jos ekskommunikaatiota harjoitetaan evankeliumin valtametodilla - t.s. vakuuttaen sisäisesti, ei käskien henkilö siitä, että hänen ei ole hyvä tietyn asiantilan kestäessä kommunoida - niin en pidä sitä ongelmallisena. Se voi kuitenkin johtaa asiantilojen pitkittyessä psykologisiin ongelmiin.
Eikös meillä ole tästä joitakin ennakkotapauksia viime vuosikymmeneltä. Ainakin kahdessa tapauksessa henkilölle, joka oli vihitty pappisvirkaan, ilmoitettiin, ettei hän ole seurakuntalaisen roolissa terve tullut ehtoolliselle. Ehtoollisen evänneen pastorin pappisvirka päätyi puoleksi vuodeksi “hyllylle”.
Kerro lisää. Mistä tilanteesta on kyse?
Sakari Korpinen oli tuolloin vielä evlut kirkon pappisvirassa ja jätti Renkossa paikallisen kirkkoherran vaille ehtoollista. Hieman myöhemmin hän yhdessä Juhana Pohjolan kanssa epäsi ehtoollisien silloiselta Helsingin piispalta. Tuomiokapitulin käsittelyssä ratkaisevaa e ei ollut ko. henkilöiden virat, van seikka että he olivat konfirmoituja kirkon jäseniä.
On kuitenkin eri asia, jättääkö sanallisesti vai konkreettisesti pois ehtoolliselta.
molemmissa tapauksissa sanallisesti, eli pyytämällä ettei tule ehtoolliselle.
1 tykkäys
Jos lähdetään siitä, että papilla on tarkoitus olla jotain seurakuntaan liittyvää auktoriteettia seurakuntalaisiin nähden ja ehtoollisen viettämiseen liittyen, niin en kyllä ymmärrä tällaista erottelua. Tuskin nyt koskaan mennään ihan siihen, että seurakuntalainen väkisellä yrittäisi ottaa papilta konsekroituja ehtoollisaineita itselleen, vaan eiköhän se kielto käytännössä aina hoidu ihan suullisella kieltämisellä.
Olen vähän hämmentynyt tästä kommentista. Miten niin ei toimi? Toki on varmaan mahdollista, että ekskommunikoitu menee muualle, mutta jos nyt uskotaan koko ekskommunikaation konseptiin, niin tällöinhän tämä koituisi tälle vahingoksi.
Tarkoitan tällaista: Jakamattoman kirkon aikaisessa tilanteessa, jos henkilöä ei hyväksytä ehtoolliselle yhdessä seurakunnassa, ei hyväksytä toisessakaan. Tällöin tilanne voi aikaansaada sen, että joutuu miettimään elämäänsä ja tekemisiään ja päätyy tekemään parannuksen. Nykytilanteessa taas, jos jossain ei hyväksytä ehtoolliselle, niin aina voi etsiä liberaalimman seurakunnan. Tällöin ehtoollisen evääminen johtaa siihen, että ihminen etääntyy kauemmas oikean opin vaikutuspiiristä ja etsiytyy sellaiseen paikkaan, jossa virheellinen ajattelu saa vahvistusta. Jos “tiukempi” seurakunta ei karkota tätä ihmistä ekskommunikaatiolla, hän jää kuulemaan oikeaa oppia ja on isompi todennäköisyys siihen, että tulee parannukseen.
Tämä ei liity jakamattomaan kirkkoon, vaan tiedonvälitykseen ja ihmisten kulkemiseen, joka on vapautunut näinä viimeisinä päivinä.
Minusta liittyy ja olen tässä ihan samalla kannalla Anskuttimen kanssa. Se on toissijaista, miten hyvin ekskommunikaation toteutumista voidaan käytännössä valvoa. Muussa suhteessa, jos jakamaton kirkko ei hyväksy sinua ehtoolliselle, niin sitten et voi sitä saada, mutta jos jakautuneen kristikunnan joku yksittäinen kirkkokunta ei hyväksi sinua ehtoolliselle, niin jos vain oma vakaumuksesi sen sallii, niin luultavasti löydät itsellesi jonkin toisen kirkkokunnan, joka hyväksyy sinut “sellaisena kuin olet”.
2 tykkäystä
Fakta: jakamattoman kirkon aikana tieto ei levinnyt niin nopeasti, että Helsingissä ekskommunikoitu olisi ollut sitä myös Ateenassa.
Sikäli kun kaanoneita oikein muista, vieraalla paikkakunnalla vierailevalta edellytettiin suosituskirjettä ehtoolliselle pääsyn ehtona.
1 tykkäys
Tuo ei kyllä mikään fakta ole vaan jokin hypoteettinen väite tai olettama. Tarkkaan ottaen tieto pystyy kulkemaan vähintään samalla nopeudella kuin ihminen. Ja kuten Yocha tuossa jo kirjoitti, ei ensimmäisillä vuosisadoilla välttämättä voinut tuntemattomana suoraan kävellä vieraan seurakunnan ehtoolliselle. En itse muista lukeneeni suosituskirjeen vaatimuksesta, mutta en pidä sitä mahdottomanakaan. Joka tapauksessa eri alueiden seurakuntien välillä oli varsin paljon erilaista viestintää. Lisäksi, kirkollisissa opeissa ja käytännöissä oli huomattavasti yhtenäisyyttä, niin että synti Z, jonka takia henkilö X ekskommunikoitiin seurakunnassa A, todennäköisesti johti ekskommunikaatioon muissakin seurakunnissa. Toki käytännössä systeemi ei ollut aukoton eikä täysin yhtenäinen, mutta periaatteessa näin. Tänä päivänä, jos katolinen kirkko ei hyväksy helsinkiläisen henkilön X toimintaa Z eikä sen takia päästä häntä ehtoollisyhteyteensä, niin ei hänen tarvitse jäädä koko kristikunnan ulkopuolelle eikä hänen tarvitse muuttaa toiselle puolelle maailmaa, vaan hän voi esimerkiksi liittyä evlut kirkkoon, jossa seurakuntalaisen Z ei aiheuta mitään toimenpiteitä, ja käydä ehtoollisella muutaman sadan metrin päässä aiemmasta kirkostaan.