Evl.fi Tunnustuskirjat & piispuus

Minulla on elävähkö mielikuva, että Tunnareissa viitattaisiin katolilaisten jakavan saman piispuus-käsityksen tai ylipäätään virkakäsityksen luterilaisten kanssa. Muistaisko kukaan viitettä?

Aika paljon luterilainen ja katolinen virkakäsitys eroavat toisistaan. Virkakäsityksessä on yhteistä lähinnä se, mitä Augsburgin tunnustus sanoo kohdassa 5 kirkon virasta: “on asetettu [ts. Kristus on asettanut] evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka [jota siis hoitaa seurakuntapappi].” Piispuuskäsityksessä on jyrkkiäkin eroja; tästä kertovat vaikka Augsburgin tunnustuksen puolustuksen kohta 26 (Kirkollinen valta) sekä Schmalkaldenin opinkohdat (II osa, neljäs opinkohta Paavius, III osa 10 Vihkimys ja virkaan kutsuminen).

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku

Ymmärsin, att Suomessa olisi uusin ekumeninen dialog (jossa referenssit) tullut toiseen mieleen:

Growth in communion dialogissa luterilaiset allekirjoittavat että (n. 237):

“Vihkimyksessä piispa saa merkin Jumalan hyväksynnästä ja pysyvän kutsun johtaa paikalliskirkkoaan kaikkien kirkkojen yhteisessä ja apostolisessa elä- mässä. Suksessio ymmärretään koko kirkon apostolisen elämän ja tehtävän jatkuvuuden yhteydessä. Suksessio piispanvirassa on näkyvä ja henkilökohtai- nen keino saattaa keskiöön koko kirkon apostolisuus. Kirkon uskollisuuden perimmäinen perusta ymmärretään samoin kristologisesti ja pneumatologisesti. Herran lupaus ja Pyhän Hengen vaikuttava läsnäolo koko kirkossa ovat tae kirkon jatkuvuudesta apostolien kanssa. Suksessio historiallisen piispallisen suksession ilmaisemana merkkinä on siten toissijainen välttämättömyys, joka ei itsessään takaa kirkon uskollisuutta apostolisen uskon, elämän ja tehtävän kaikille aspekteille. Augsburgin tunnustus painottaa, että kirkkojen “tulee välttämättä jumalallisen oikeuden perusteella osoittaa kuuliaisuutta” piispoille (CA 28.21: BC 84), kun asia koskee heidän tehtäväänsä julistaa evankeliumia ja toimittaa sakramentteja, antaa anteeksi syntejä, hylätä evankeliumin kanssa ristiriidassa olevat opit sekä erottaa seurakunnan yhteydestä sellaiset, joiden jumalattomuus on yleisesti tunnettua (CA 28.21: BC 84).”

Sama dokument numero 223 ja 233:

“Virkaan vihityn valta julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja välittyy sakramentaalisesti, ja sitä harjoitetaan eukaristisen yhteisön sisällä. Sakramentaalisen vihkimyksen kautta Kristuksen auktoritatiivinen missio opettaa, pyhittää ja johtaa jatkuu kirkossa apostolien seuraajien välityksellä. Piispan arvovalta ja legitimiteetti perustuu Kristuksen sakramentaaliseen läsnäoloon, ei piispan erityiseen kykyyn tulkita Raamattua. Piispa saa tämän edustuksellisen valtuutuksen kätten päällepanemisessa. Tämä tapahtuu kirkossa, ja Pyhä Henki annetaan sen kautta.” (AC 7 och 8 28)

ja siksi

“Luterilaiset voivat tunnustaa katolilaisten tavoin, että erottelu paikallisen ja alueellisen viran välillä kirkossa oli “enemmän kuin seuraus puhtaasti historiallisesta ja inhimillisestä kehityksestä tai vain sosiologinen välttämättömyys”. Sen sijaan se “oli Hengen toiminnan seurausta”. Tämä pätee erityisesti piispan virkaan.”

Källa: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/E2FDED38BFC017B4C2257C71003652FE/$FILE/Kasvavaa%20yhteytt�_webfinal.pdf

Julkinen kiitos eräälle suomalaiselle papille tämä vinkki!