Palatakseni messu-uhriin.
Ne jotka ovat kristittyjä, ovat “uhrissa sisällä”, kantavat sitä ruumiina, Kristus päänään, omassa itsessään taivaallisella alttarilla.
Ne jotka ovat kristinuskon sanoman ja rukouksen komppailijoita, rukoilevat sitä uhri-ruumista muistamaan heitäkin.
Tässä on kristityn ja kristillismielisen rukoilijan ero.
Tämän takia ennen laitettiin ovet kiinni niin katujilta kuin katekumeeneilta kun eukaristinen osuus liturgiasta alkoi. Sellainen ihminen joka ei ole tarpeeksi vahvassa tilassa ottaakseen osaa uhrin kantamiseen saa riittävästi kun voi pyytää kirkkoruumiilta asioita ja saada opetusta katekumeenien liturgian aikana. “Aikuiseksi kasvaneet kirkon jäsenet” tekevät työtä, liturgiaa, eivätkä vain odota vastaanottavansa.
Pyhittyminen ja siihen liittyvä askeesi johtuvat siitä todellisuudesta että ihminen on yhtä kirkkoruumiin ja Kristuksen kanssa. Ei siinä voi olla muuttumatta joksikin ja sen muuttuminen aiheuttaa tarvetta jonkinlaiseen askeettiseen kristilliseen elämäntapaan, koska yhtäkkinen jarruttamaton muuttuminen on mahdotonta kestää ihmiselle.
Kun taas sellainen joka vaan rukoilee ulkoapäin että jospa tuo hienolta kuulostava asia auttaisi minuakin, kokee että hänelle annetaan kaikki eikä hän itse ole hommassa mukana.
Noissa ekumeenisissa teksteissä mitä tänne linkattiin oli hyvä pohja luterilaisille alkaa toteuttamaan kristillistä kutsumustaan täydesti.