Jatkan vielä vähän.
Mikähän ketju olisi tälle oikea paikka. Nimittäin haluaisin pystyä hetkeksi karistamaan yltäni tällä foorumilla muodostuneen luterilaiskriittisen katolilaisen maineen, ja pohtia ikäänkuin kristillisyydestä lievästi kiinnostuneena pakanana mikä on luterilaisten opinkohtien muodostumisen logiikka.
Luther esitti kirpeää kritiikkiä aikansa läntistä kirkkoa kohtaan, mutta millä perustein hän koki voivansa samalla kritisoida ja tehdä tyhjäksi jakautumattoman kirkon opit?
Oliko Luther ehkä kuitenkin melko tietämätön siitä että Rooman paavi ei ollut kaiken kristillisen opin alkuperä?
Toki jakautumattoman kirkon oppeja oli kritisoinut Länsi-Euroopassa moni muukin, ja muutkin kritiikkiä esittävät olivat saaneet kannattajia ympärilleen, mutta miten voidaan perustella ymmärrettävästi jakautumattoman kirkon opillisen perinnön hylkääminen?
Tähän haluaisin asiallisia vastauksia, koska en todella tiedä näihin pohdintoihin vastauksia.
Kysymyksen taustalla on oma henkilökohtainen skismani käytännössä koko kristikunnan kanssa. Nyt on minun vuoroni kokea sitä melko eeppistä tunnetta jossa tunnetaan olevansa kristitty mutta ei kirkossa. Ja siis tämä tunne minulla on vaikka pidän kirkko-organisaatiota hyvin tärkeänä osana sitä että voi sanoa olevansa kristitty.