Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Oletteko koskaan vierailleet kyseisessä kirkossa? Eikö ole aika mieletöntä, että siellä on saattanut olla “pala” Jeesuksen ristiä!

Pyhän Ristin legenda kertoo ihmeitä tekevästä rististä. Legendan mukaan Rooman keisarin Konstantinus Suuren äiti Helena suoritti kaivauksia Golgatalla 300-luvun alussa. Kaivauksissa löytyi kolme ristiä, jotka kannettiin juhlakulkueessa Jerusalemiin. Yksi risteistä todentui Jeesuksen alkuperäiseksi ristiksi. Oikea risti osoitti voimansa herättämällä kuolleen. Vähitellen Pyhän Ristin ympärille kehittyi kultti juhlapäivineen ja pyhäinjäännöksineen. Pyhän Ristin kirkon keskilaivan kattoholvissa on kuvattuna Pyhän Ristin löytymisen legenda.

Hattulan keskiaikainen kirkko oli omistettu Pyhälle Ristille eli Pyhä Risti ja sitä kautta itse Ristiinnaulittu oli kirkon erityinen suojelija. Lisäksi kirkossa saattoi olla pyhäinjäännöksenä palanen Pyhää Ristiä, jolla oli ihmeitä tekevä voima. Pyhäinjäännöksen uskotaan kadonneen venäläisten hyökkäyksessä talvella 1496. Hyökkäyksestä kertoo ruotsalainen Sturen-kronikka.

Kirkko oli Pyhän Ristin palvonnan keskus läntisessä Suomessa. Kirkolla oli myös kansainvälistä merkitystä. Hattulan kirkko mainitaan pyhiinvaelluskohteena kahdessa 1400-luvun alun tanskalaisessa asiakirjassa. Kuningatar Margaretan testamentissa vuodelta 1411 mainitaan 44 tärkeintä pyhiinvaelluskohdetta kuten esim. Jerusalem, Rooma, Assisi ja Santiago de Compostela. Tähän kuuluisaan joukkoon kuului myös Hattil eli Hattula.

2 tykkäystä

Helsingin katolinen hiippakunta tekee tuonne pyhiinvaelluksen vuosittain Ristin ylentämisen juhlan aikoihin - taisi olla viime lauantaina.

Viime osallistumisestani @Max:in mainitsemaan pyhiinvaellukseen on omalla kohdallani päässyt vierähtämään viitisentoista vuotta tai enemmänkin. Pääsin silloin kantamaan ristiä vuorollani. Siitä jäi kyllä ihan mukavat muistot. Pitäisi joskus käydä uudestaan.

Onhan pyhän ristin kappaleita Suomessa toki edelleenkin. Esimerkiksi Heinäveden Valamossa, jossa pääkirkon Golgata-ikonin alareunaan on kiinnitetty useitakin pyhän ja eläväksi tekevän ristin kappaleita. Siitä vain Valamoon kunnioitusmatkaa tekemään. :slight_smile:

Minulla on ihania nuoruusmuistoja pyhiinvaellusretkestä Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Kuuluin 1960-luvun lopussa ekumeeniset nuoret-ryhmään. Teimme, oliko se nyt vuonna 1969, pyhiinvaellusmatkan Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Ajoimme junalla Hämeenlinnaan ja kävimme ensin Hämeenlinnan ortodoksisessa kirkossa. Sieltä kävelimme Hattulaan. Kävelymatka oli lyhyt, ehkä noin 10-12 km. Sää oli mitä ihanin. Toimitimme perillä Hattulan vanhassa kirkossa muistaakseni jonkin hartaushetken. Kirkko oli museona eikä siinä ollut kattoa, mutta keskiaikaiset seinämaalaukset olivat säilyneet hyvin. Ehkä ne on myöhemmin restauroitu.

Hattulan kirkko on kuulunut vanhaan pyhiinvaellustiehen, joka on jatkunut Santiago de Compostelaan asti. Reliikki ei tietenkään ole vuosisatoihin ollut tallella. Pyhän Ristin kappaleita on ollut liikkeellä hyvin paljon, koska se jaettiin pieniksi tikuiksi. Näin hyvin monet kirkot ovat saaneet Pyhän Ristin reliikin. Niitä on sekä katolisissa että ortodoksisissa kirkoissa.

Helsingin hiippakunnalla on hallussaan reliikki, jota kunnioitetaan yllä mainituilla Hattulan pyhiinvaelluksilla. Ei se tietenkään täsmälleen sama partikkeli ole, mitä Hattulan p. Ristin kirkossa alun alkaen säilytettiin, mutta pyhän ristin reliikki yhtäkaikki.

1 tykkäys

Yksi pyhän ristin kappale, ei useita. Sen toi Jerusalemista pappismunkki Gideon vuonna 1846. Hän sai sen patriarkan virkaa hoitavalta metropoliitta Pietarilta. Reliikki kiinnitettiin Golgata-ikoniin 21.3.1899 igumeni Gabrielin aikana.

Ahaa, olit siis edellisellä foorumilla väärässä sanoessasi, että palasia on monta:

Valamon luostarissa on seitsemän pyhän ristin palaa, yksi niistä Golgata-ikonin alareunassa pääkirkossa.

Tuosta kommentistasi se jäi mieleeni, että siellä olisi ollut useampia pyhän ristin kappaleita, mutta ilmeisesti onkin siis vain yksi?

Miksi tämä keskustelu on käyttäjien keskustelussa?

Siirsin.

1 tykkäys

Valamon luostarissa on seitsemän pyhän ristin kappaletta.

  1. Golgata-ikonissa on vain yksi, ei useampia. Ne muut ovat:
  2. Kristuksen Käsittätehdyssä ikonissa
  3. Vanhassa reliikkilippaassa
  4. Suuressa pyhäinjäännösristissä
  5. Toisessa pienessä reliikkiristissä
  6. Kolmannessa papin käsiristissä
  7. Viidennessä papin käsiristissä
1 tykkäys

Onko tämä Hattulan kirkko sana kirkko, mihin liittyy neitsyt Marian ilmestys? Suomen ensimmäinen! Älkää vain missään nimessä vähätelkö, tiedän siitä jonkin verran taustoja.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080714171866_uu.shtml

1 tykkäys

Miten tuo ilmestys liittyy Hattulan kirkkoon? Sehän näkyi ladon seinässä pappismiehen kotipiirissä.

Tässä puheena ollut Hattulan vanha kirkko ei ole sama, missä Hattulan luterilainen seurakunta nykyään normaalisti kokoontuu.

Katselin kuvia Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. Siinä näkyy olevan nykyään hieno paanukatto ja kirkon penkit ym nykyaikaista sisustusta. Silloin kun kävin siellä se ei ollut mitään penkkejä eikä paljon muutakaan. Kattoakaan en muista, vai sekoittuvatko muistoni nyt jotenkin? Ilmeisesti Hattulan seurakunta omistaa kirkon ja käyttää sitä nykyäänkin ainakin kesäisin. Olen vähän pettynyt. Ei keskiajalla mitään kirkonpenkkejä ollut. Silloin ihmiset seisoivat jumalanpalveluksissa. Tuollaiset vanhat kirkot pitäisi mielestäni antaa valtion hoidettaviksi, ja niiden pitäisi olla museoina.

Johonkin kirkkoonhan tämä pappismies kuitenkin liittyi - latokin kelpaa oikein hyvin, ei viestin tarvitse vain kirkonalttarilla esiintyä, jotta se olisi uskottava - ehkä juuri ladolla olikin se oma ideasa. Eikö kyseessä ollut kuitenkin kirkon työntekijä, joka liittyi Marian kirkkoon ja/tai eikö kyseinen henkilö ollut nimenomaan jonkun Hattulan kirkon palveluksessa - siis uudelleen: minkä kirkon palveluksessa kyseinen henkilö oli, joka näki ns. Hattulan madonnaksi kutsutun ilmiön?

Tikkataulun jälki ja hassu valoheijastuma romusta.

En tarkoita tällä nyt sanoa ettenkö uskoisi Jumalansynnyttäjän tavalla tai toisella tekevän itseään ihmisille tiettäväksi, mutta tuosta kuvasta on hankalaa nähdä muuta kuin tikkataulu ja valoilmiö.

2 tykkäystä

Tuttu paikka on.
Hienot kattomaalaukset.
Vilpoinen paikka kesälläkin.
Hyvältä tuntuu laulaa siellä.

Kesäisin Pyhän Ristin kirkossa on messuja, virsilauluiltoja, muita musiikkijuttuja.
Jouluna ja pääsiäisenä siellä myös tilaisuudet.

Katsoin Iltalehden linkin.
Timo Jauhola on suntio Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa.
Saattaa asua Hattulassa.

11 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Taikuus, alkemia ja pakanaperinteet kristillisissä maissa