Tuo on varmaankin aivan totta! Ja kielilläpuhumistakaan ei siis tarvitse pitää piilossa, jos paikalla on selittäjä. Ja puhe ei siis välttämättä ole luonnollisesti ymmärrettävissä, koska kielilläpuhujaa “ei kukaan ymmärrä” ja hän puhuu “salaisuuksia hengessä”. Varmaankin nykyään kyseinen lahjan yliluonnollisuus selitetäänkin helposti tyhjäksi tulkitsemalla niin, että selittäminen tarkoittaa inhimillistä tulkkaajaa kielestä toiselle. 
Olkoot hiljaa seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle ne, joilla kyseinen lahja on.
Ehkä tässä yhteydessä voin kertoa lyhyesti oman kokemukseni noin 45 vuoden takaa. Olen aiemmin kertonut, että saman viikon aikana sain kyvyn puhua kahdellakin eri kielellä (kyse ei ole “hurmoskielistä”, koska asiaan ei liity hurmosta). Toisen sain autoa ajaessani ja toisen kitaraa yksi kotona soitellessani. Olin silloin ihan tavallinen luterilainen, mutta olin käynyt silloin melko äskettäin yhden kerran Niilo Yli-Vainion kokouksessa, jonka ilmapiirin koin erittäin hienona.
Havahduin siihen, että eräs kaverini kuullessaan puhumaani slaavilaistyyppistä kieltä, löysi siitä ainakin viisi sanaa, joista nyt muistan sanat taivas, vaikea ja Jumala, vaikka se ei kuulemma ollutkaan juuri hänen opiskelemaansa kieltä eli venäjää. Vuosikymmeniä myöhemmin latasin pätkän eräälle venäjäntaitoiselle, ja hänkään ei aivan saanut siitä selvää, mutta kertoi, että olin sanonut jotakin siihen tapaan, että “pitäisi tehdä jotakin”… Mutta en sitten viitsinyt sen enempää hänelle kykyäni esitellä, kun pidän lahjaani jollakin tavalla pyhänä enkä muille esiteltävänä kykynä. Totean, että oma kielilläpuhumiseni ei ole mitään kovasävyistä kalatusta (kummallakaan kielellä) vaan ihan oikean kuuloista kieltä kaikkine sujuvine intonaatioineen.
Kielilläpuhuminen on armolahja, jota kaikilla ei tietenkään ole, eikä se ole mikään palkkio eikä todiste esimerkiksi pyhityksen tasosta. Eikä se ole merkki Pyhän Hengen kasteestakaan, vaikka niin on opettanut myös suuresti arvostamani Mauri Vikstén, vaan se on yksinkertaisesti lahja.
Olen satavarma, että uskova voi täyttyä Hengellä ilman mitään kielilläpuhumisia. Ja olen yhtä satavarma siitä, että kuka tahansa ihminen voi saada spontaanisti kielilläpuhumisen lahjan pelkästään kuultuaan evankeliumia ja sen uskottuaan. Ja minulle se siis tapahtui ilman mitään temppuja ja pumppaamisia - sellaisesta seuraa luultavasti vain epäaitoa ja sielullista kalatusta, joka kriitikoiden on helppo tyrmätä. Eräskin saarnaaja toisteli vain yhtä ainoaa lyhyttä lausetta.
Edelleenkin minulla on nuo molemmat kielet henkilökohtaisina rukouskielinäni. Päivittäin käytän niitä ja rakennan itseäni vaikkapa vain ihan lyhyestikin. En ole mikään rukoilijatyyppi, enkä suorita uskonelämää oikeastaan millään tavalla. Mutta myönnän, että kyseinen lahja on ollut minulle suurena rohkaisuna ja uskon vahvistuksena erityisesti silloin, kun olen joutunut vaeltamaan pimeyden laaksoissa.