Varsinainen ongelma ei liene ylistys ja palvonta sinänsä vaan se, millainen sisältö kyseisille käsitteille on viime vuosikymmeninä ylistysmetodiikan harhaopin kautta seurakuntiin tungettu.
Vaarallisin harhaoppi on sellainen, joka on mahdollisimman lähellä oikeaa, mutta onnistuu oikean syrjäyttämään.
Kyseisessä harhaopissa tietynlaisesta kiitoksen tavasta tulee jopa kilpailija Kristuksen ristille. Harhaopissa tie Jumalan läsnäoloon ja kaikkeinpyhimpään kulkee rukouksen ja kiitoksen metodiikan kautta eikä ristin veren kautta. Ylistäjät pyrkivät tekojensa kautta sinne, jossa vapahdetut jo silkasta armosta ovat. Harhaoppi vie sivuraiteille.
Tuskin kukaan kristitty haluaa vastustaa kehotusta ylistää Jumalaa, mutta ylistysmetodiikan harhaoppi antaa ylistykselle (ja palvonnalle) täysin vinoutuneen sisällön. Mieti tätäkin:
- “Pahinta koko kuviossa on ollut se, jos seurakuntalaiset eivät lähteneet mukaan edestä ohjattuun palvontabakkanaaliin, heitä syyllistettiin hyvinkin voimakkaasti tyyliin “kuolleet eivät ylistä” (Ps 115:17) ja “jos sydämessäsi ei ole vihaa, nosta kätesi” (1.Tim 2:8). Oli jopa hyppyjen ja koreografioiden opettelua ja juoksemista salin ympäri lippuja liehutellen. Seurauksena vakava seurakunnan jakaantuminen. On karmeaa Raamatulla puoskarointia, kun painopiste on ulkoisessa manipulaatiossa eikä armahdetun sisäisessä mielentilassa. Metodiikka sairastuttaa ihmisen mielen.”
On tärkeää huomata, että Uudessa testamentissa ei ole ilmoitettu minkäänlaista ylistysmetodista palvonnan mallia. Kun mietin omia kokemuksiani aluksi ihan raikkaassa helluntaiseurakunnassa, minusta ei ole kummallista, että tämäntyyppinen meininki ei kaikkiin uponnut:
