Ei se harhaanmenosta välttämättä mitään kerro. Toki kielilläpuhetta ja siitä opetusta löytyy moneen lähtöön, osa varmasti ihan sielullista ja inhimillisistä lähtökohdista lähtöisin, mutta sitä ei voi kieltää, että missä armolahjat tunnustetaan, niistä opetetaan ja niitä tavoitellaan, niitä myös enemmän esiintyy.
Kielilläpuhe ei Paavalinkaan mukaan ollut tärkeintä, vaan profetointi. Nämä myös liittyvät siten yhteen, että jos kieli voidaan selittää, se voi sisältää myös profetian tai tiedonsanan. Näitäkään ei pidä ylikorostaa. On paljon profetioita, jotka menevät aivan metsään. Siksi ne myös pitää koetella. Aito profetia kestää raamatullisen arvioinnin ja se myös toteutuu aikanaan tai osoittaa sen hetkisen tilan oikein.
Kuten jo aiemmin totesin, itselläni ei ole kielilläpuhumisen lahjaa, enkä sitä ole mitenkään erityisemmin tavoitellutkaan, kuten en muitakaan lahjoja, vaikka niiden tavoitteleminen olisi ihan Paavalinkin opetuksen mukaista. Pyhän Hengen armolahjat, puhun nyt erityisesti yliluonnollisista lahjoista, ovat tietenkin merkki Pyhän Hengen tällaisesta ilmenemisestä ja toiminnasta uskovissa ja seurakunnassa. Henki voi toimia myös ilman armolahjojen korostamista, samoin armolahjoja on myös puhtaasti luonnollisia, mutta nämä yliluonnollisetkin, muistaakseni seitsemän 1 Kor. 12:4-11 lueteltua armolahjaa, toimivat edelleenkin niissä piireissä, missä niistä opetetaan ja niitä arvostetaan. Vanhoissa kirkoissa ja luterilaisuudessa ne ovat enimmäkseen väistyneet, mutta herätysliikkeiden keskuudessa niitä ilmenee, koska Jumalan antamaa evankeliumin voimaa niissä viedään ansiokkaasti eteenpäin niin kotona kuin lähetystyössäkin.
Seuraavassa luterilaisen Hengen uudistus kirkossa -järjestön kuvaus ja lista erilaisista armolahjoista.
“seurakuntien sisäpiirejä”
Tarkoitatko Evlut seurakunnan sisäpiirejä, johon seurakuntaan lähes 70 % suomalaisista kuuluu?
Olen sitä mieltä ollut ja usein sen sanonutkin, että evlut kirkossa on uskovien ‘koteloitumia’. Eli, vaikka paikallisseurakunnan kokoonpanoa ja oppia ei ole, eikä noudateta, niin saatetaan täällä ‘puun ja kuore’ välissäkin perille päästä. Eli pitää pysyä erossa virallisen, evlut seurakunnan opetuksesta ja käyntännöistäkin, mutta ‘kirkastaa’ sinne kuulumista, ettei lukeudu sisäpiiriksi …… ? Konstikasta, sanoisin!
Mitä ketjun aiheeseen tulee, niin “helluntalaisuus” on se sama lahko, minkä Tien (Jeesus) kulkijaksi Paavalikin tunnustautui, kun häntä Kesareassa kuulusteltiin. Eli niin kauan kuin oli mahdollista kokoontua Jerusalemin temppelin tiloissa, he niin tekivät. Kuitenkin sieltä oli suorastaan paettava. Kun tämän saman lahkon nk. Azusa-aalto rantautui Suomeen, niin uskoontulleet, Pyhän Hengen kasteen kokeneet, useimmassa tapauksessa iloissaan ilmoittautuivat paikalliselle evlut kirkkoherralle. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, näille uskoontulleille ja Hengellä kastetuille annetiin kaksi vaihtoehtoa, lopettakaa moinen tai teillä ei ole asiaa kirkon suojiin. Syntyi, tai evlut kirkko, Suomessakin, synnytti suomalaisen niinkutsutun helluntaiherätyksen. Tunnen tämän prosessin henkilökohtaisesti, niin Suomessa kuin Italiassa. Ei Jumalan Seurakunnan synty hajoita muuta kuin tähän maailmaan, peltoon, kuulumista.
On toinen asia kysymykset uskovien, Seurakunnan yhteydessä. Niistä Paavali kirjoitti Korinttolaisille ja Jeesus kaikille seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle.
Tässä ketjussa on kysymys niinkutsutusta helluntailiikkeestä. Se ei ole tekemisissä esimerkiksi Suomessa, Italiassa, Brasiliassa ja USA:ssa sekä UK:ssa ja Etelä-Koreassa helluntaiseurakuntien kanssa. Karismaattisia seurakuntia on kaikissa näissä mainitsemissani ja henkilökohtaisesti tuntemillani alueilla. Niiden alku on poikkeuksetta hajottava, mitä uskovien yhteyteen tulee. Jopa Sveitsissä, toisessa asuinpaikassani, vaikutti mm. torontolaisuus, joka oli siellä yhteydessä katolisen karismaattisuuden kanssa. Vaikka kuviot oli pieniä, niin sotku oli suuri.
Olen lukemattomat kerrat maininnut näistä sinun asiattomista vedoistasi, jotka perustuvat helluntalaisvastaisuuteesi ja tietämättömyyteesi. Et ole ollut moksiskaan. Ikäänkuin pyyhitään suupielet edellisestä soopasta kämmeneen ja toistetaan samaa.
Miksi tässäkin aivan asiattomia puhut, kuten torontolainen juopuminen ja muu asiaan, tässä yhteydessä, kuulumaton.
Pyhän Hengen kasteesta voisin alottaa uuden ketjun, koska täällä leijuu liiaksi asiattomuuden ja perättömyyden henki.
1Cor 14:1-2: “Follow after charity, and desire spiritual gifts, but rather that ye may prophesy. For he that speaketh in an unknown tongue speaketh not unto men, but unto God: for no man understandeth him; howbeit in the spirit he speaketh mysteries.”
Olin tänään kuitenkin hyvin pitkällä eräretkellä, enkä jaksa tämän enempää kommentoida, vaan menen saunomaan. Palaan asiaan myöhemmin!
En asunut tuolli 1995 Suomessa, mutta Jyväskylän tapahtumat pidettiin Vapaakirkon yhteydessä. Kyllä helluntalaisiakin siellä oli tutkimassa. Tunnet heidätkin henkilökohtaisesti. Torontolaisuus tutkittiin ja köykäiseksi havaittiin. On paljon muutakin inhimillistä ja epäinhimillistä yritystä tullut ja yrittänyt seurakuntiin. Näistä ei kuitenkaan oe kysymys. Helluntalaisuus ei ole karismaattinen liike. Pilaat koko ajan itse asiaa.
Tässä 9x vastauksessa on monia ongelmia. Kukaan vakavasti otettava teologi tai kirkon historian tuntija ihmettelisi tälläisiä lausuntoja ja johtopäätöksiä. Toiseksi 9x ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta kyseisestä lahjasta, tämä on väitteeni eli hän ei sitä omista. Tässä myös karismasta tehdään hyvin järjellinen ja kavennetaan sen mysteeri luonnetta. Millaista on itselleen rakennukseksi puhuminen? Löytyisikö verrokki kohta Jeesusksen sanoista; Jeesus sanoi mene kammioosi ja rukoile Isää.
Vapaakirkosta ne alkoivat. Jyväskylän Helluntaiseurakunta alkoi kuitenkin myös pian järjestää omia torontolaisia iltatilaisuuksiaan Siion-temppelissä. Sieltä ne varmaankin loppuivat aikaisemmin kuin Vapaakirkosta.
Niin loppuivat, eivätkä sitten jatkuneent missään.
Olin juuri silloin P-Amerikassa ja Torontossa kävi muutamia helluntailaisryhmiä ja tulivat tulokseen asian laidasta. Roomalaiskatolisuuteen suhteet ovat vieläkin hyvät torontolaisuuella ja se on olemassaolon yksi syy.
Miksi muuten puhut tästä torontolaisuudesta tai muista köykäiseksi havaituista ilmiöistä. Asiat täytyy tulla ilmeiseksi ja sitten hyljätä. Joskus sen huomaa heti, joskus kannattaa odottaa, että totuus itse tulee esille ilman väittelyä.
Anna karismaattisuudet olla ja usko ettei se edusta niinkutsuttua vuonna 33 alkanutta “helluntalaisuutta”.
Ei luulisi, että selvästä asiasta tarvitsisikaan vääntää? Seuraava teksti tukee hienosti tuota käsitystä, jonka lainaamani Kuningas Jaakon käännöksestä lainaamani jae tuo esille, että kysymyksessä on jokin tuon aikainen aidosti puhuttu kieli, ei pelkkä äännähtely. Sillä jos äännähtelen, en itse ymmärrä mitään ja kuulijani ei ainakaan takuulla ymmärrä äännähtelystäni mitään. Tällaiseen äännähtelyyn sain itse tutustua 80-luvun alussa ollessani helluntaiseurakunnan jäsenenä viisi vuotta, enkä ymmärtänyt tuolloinkaan kuinka silloittaisin sen yhteen Raamatun sanan kanssa.
Jumala vahvisti sanansa sitä seuranneilla merkeillä apostolisena aikana. Hän antoi erityislahjoja, jotka vähitellen jäivät tarpeettomana pois. Korintossa näitä lahjoja oli runsaasti…
…Eräät ylpeilivät saamistaan lahjoista ja asettuivat toisten virkaveljiensä yläpuolelle. Sellaista väärää henkeä ilmeni varsinkin niiden joukossa, jotka osasivat puhua kielillä. Lahjojen tarkoituksena oli seurakunnan rakentaminen. Paavali moitti niitä, jotka omahyväisesti rakensivat itseään ja ylpeilivät kielitaidostaan, vaikka olivat kutsutut tekemään työtä seurakunnan rakentamiseksi (1 Kor. 14:4). Kun he käyttivät kieltä, jota muut eivät ymmärtäneet, varsinkin kun lukivat hepreankielisiä Kirjoituksia, he tosin opettivat ja rakensivat itseään, mutta seurakunta ei siitä hyötynyt. Itsensä rakentaminen ja muiden sivuuttaminen seurakunnan yhteisessä tilaisuudessa oli ristiriidassa paimenen tehtävän kanssa. Se ei ollut rakkautta, vaan itsekkyyttä. Kaiken tuli sen sijaan tapahtua rakkaudessa ja järjestyksessä seurakunnan parhaaksi, mikä taas merkitsi seurakunnalle paitsi rakentumista myös rauhaa, “sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” (1 Kor. 14:33).
Markku Särelä, Saarnakirja II, s. 13-14.
Rukoilen minä itsekin nykyisin joskus harvoin englannin kielellä itsekseni, mutta silloin kylläkin ymmärrän mitä rukoilen. Nyt luterilaisuudessa olen kiitollinen, ettei ainakaan tuollaista ääneen ääntelehtimistä tapahdu, eikä sitä sallita, vaan seurakunnassa säilyy järjestys.
Tämän ketjun ilmaisujen taso on alhainen ja loukkaava, mikä tulee näiden tason laskijoiden sydämestä.
Tällainen jälkitotuus eli tulkinta asioista, joita Jumalan Seurakunnassa olet kokenut, on alhaista. Jokainen minunkin päälleni “sylkijä” tuo selvästi esiin, että heidän uskonelämänsä hakeutui haaleampiin vesiin, sellaisiin, missä saa lillua ja olla “oma itsensä”.
Kun Paavali ja Jeesus nuhteli alkuajan paikallisia seurakuntia, niin niiden viat olivat samaa tasoa, kuin sinä olet kokenut.
Muuten, voisitko sen verran täsmentää, että tapauksessasi oli kysymys helluntaiherätykseen kuuluvasta seurakunnasta, eikä nk. karismaattisesta liikehdinnästä. Kysyn tämän siksi, että tämän ketjun alottaja, Eutykus on halveksinut helluntaiherätystä, mutta puhunut torontolaisuudesta.
Tätäkin tapahtuu, vielä nykyäänkin. Todistettavasti.
Tätä varmasti suurimmaksi osaksi, mutta juuri siitä Paavali myös kehotti pidättäytymään ainakin julkisesti, paitsi jos joku sai tulkinnan siihen. Joten molempia on ollut jo alkuseurakunnasta lähtien, missä ongelma? Ja edelleenkään ei huvita näistä vääntää, mutta oli pakko puuttua selvään virheeseen.
No en tarkoita, ja asiayhteys on niin selvä, että tämä kysymys lienee sinulta vain huulenheittoa. Tarkoitin tietenkin sitä helluntailaisuuteen liittyvää ilmiötä, että ihmeitä ja armolahjoja pidetään niin arvossa, että seurakunnissa niistä osattomat ovat kakkosluokkaa. Tästä on todistaneet tässä sen kokeneet, ja minulle on sellaista myös henkilökohtainen tuttava kertonut. Henkikasteopista, joka tässä pohjana, lisää jäljempänä.
Tässä taas melkoisen kryptinen kappale. Mutta siltä näyttää, että sinulla on käsitys, että luterilainenkin voi päästä taivaaseen, jos ei usko niin kuin luterilainen kirkko opettaa. Tämä on melko selvästi sääntöjen vastaista puhetta tällä foorumilla, niinkuin tietysti koko asenteesikin on hyvin kyseenalainen.
Tämä EI ole yhteiskristillinen foorumi, vaan tämä on perustettu puolustamaan ja vaalimaan nimenomaan klassista uskoa, josta erikseen on mainittu että perinteisten vanhojen kirkkojen oppeja ei tule ”dissata”. Muut voivat osallistua keskusteluun, mutta tietyin ehdoin. On kysyttävä, mikä motivoi sinua tänne. Käännyttäminen ja oman suuntasi mainostaminen ei käy laatuun. Tämä ketju käsittelee helluntailaisuuden arviointia. Luonnollisesti sinulla on kriittinen käsitys siitä, miten täällä teitä arvioidaan. Se on nyt kuitenkin niin, että niinpäin täällä toimitaan: Me arvioimme teidän oppejanne klassisen uskon näkökulmasta. Ei ole syytä sinun siis ruveta saarnaamaan meille, arvioimaan meidän mahdollisuuksiamme pelastua, yms. Sitä voit tehdä omassa seurakunnassasi, et tällä foorumilla.
Tämä on tavallaan tietenkin suoraa puhetta ja hyvä niin. Onhan se melkoista oikomista kuitenkin kristinuskon ja kirkon historian kantilta ajatellen.
Täällä on yleistä tietoa kaipaaville asialliselta vaikuttava selvitys helluntailaisuudesta. http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=28
Seuraavassa muutama ote tuosta tutkimuksiin perustuvasta artikkelista. Koskevat myös keskustelua jota on tässä käyty.
Historia: Helluntaiherätyksen juuret ovat 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneissa baptisti- ja metodistikirkkojen pyhitysliikkeissä. Liikkeen seurakunnat opettivat, että pyhitys on teko, jolla Jumala tekee uskonratkaisun tehneen ihmisen rakkautensa arvoiseksi. Tästä teosta käytettiin nimitystä Pyhän Hengen kaste ja sen ulkoisena ilmenemismuotona pidettiin kielilläpuhumisen armolahjaa.
Eurooppaan ja helluntailaisuus levisi norjalaisen metodistipapin Thomas Ball Barrattin (1862-1940) toiminnan ansiosta. Barratt tuli Yhdysvaltain matkallaan kosketuksiin Azusa-kadun herätyksen kanssa. Palattuaan Norjaan joulukuussa 1906 hän alkoi pitää kokouksia, joissa puhuttiin armolahjoista, henkikasteesta ja kielillä puhumisesta. Barratt piti kokouksia myös Tukholmassa. Kotimaa-lehti julkaisi päätoimittajansa Pekka Brofeldtin (1864-1945) johdolla raportteja Barrattin Tukholman kokouksista ja mielenkiinto helluntailaisuutta kohtaan heräsi Suomessakin. (Aho 1994, 32-37.)
Helluntailaiset perustavat oppinsa Raamattuun, jota pidetään Jumalana sanana ja opin sekä uskonelämän ylimpänä auktoriteettina. Tässä suhteessa helluntailaiset ovat lähellä perinteisiä protestanttisia kirkkokuntia, kuten myös siinä että ihmisen uskotaan pelastuvan yksin armosta. Muiden vapaakirkollisten tapaan helluntailaiset korostavat henkilökohtaista uskonratkaisua ja sen myötä tehtävää parannusta ja elämän muutosta. (Netmission 2007.)
Helluntailaisilla ei ole virallista uskontunnustusta samalla lailla kuin esimerkiksi luterilaisilla johtuen siitä, että helluntailaisuus pitää sisällään monia erilailla ajattelevia ryhmiä. Monet isot helluntaikirkot ympäri maailmaa ovat kirjanneet ylös keskeisiä opinkappalaitaan, näin myös Suomen Helluntaikirkko. Suomen kohdalla on kuitenkin hyvä muistaa, että suuri osa maamme helluntaiseurakunnista ei kuulu tähän vuonna 2002 perustettuun uskonnolliseen yhdyskuntaan, vaan jatkaa itsenäisinä yhdistyksinä. (Kärkkäinen 2005, 318.)
Helluntailaisuus korostaa voimakkaasti uskonnollista kokemusta ja helluntailaisuuden oppi, sikäli kun mistään yhtenäisestä opista voi puhua, on myös tämän uskonnollisen kokemuksen läpäisemää. Yksi tärkeimmistä käsitteistä helluntailaisessa opissa on Pyhän Hengen kaste. Helluntailaisille tämä tarkoittaa uskoon tulon jälkeen tapahtuvaa kokemusta. Monet helluntailaiset opettavat, että kielillä puhumisen armolahja on merkki Pyhän Hengen kasteesta. Saatu Pyhän Hengen kaste on merkki ihmisen pyhittymisestä. Tämän myötä uskova voi saada muistakin armolahjoja, kuten profetoimisen ja sairaiden parantamisen armolahjoja. (Anderson 2004, 192-193.)
Paksunnokset minun.
Tämä on siis yleisen tason faktaa. En väitä, että helluntailainen kristitty on huono uskova ja kaikessa väärässä. Minulla on hyviä kohtaamisia ollut helluntailaisten kanssa.
Mutta meitä erottaa merkittävät asiat ja opit.
Tuossa edellä huomataan, kuinka keskeistä on henkikaste ja tietyt - huom. tietyt - armolahjat. Vaikka artikkeli aivan oikein erottaa karismaattiset liikkeet perinteistä helluntailaisuudesta - kuten oka olet painottanut - on paljon yhteistäkin. Keskittyminen ja jonkinlainen pohjavire liittyy siis kaikissa näissä liikkeissä ihmeellisiin kokemuksiin ja lahjoihin, vaikka apostolien kirjoitukset eivät meidän muiden nähdäksemme mitenkään sellaista keskittymistä ja siitä seuraavaa jakoa seurakunnissa painota.
Meille luterilaisille usko Jumalaan ei aiheuta jakoa eri asteen seurakuntalaisiin. Ei se tarkoita että seurakunnat olisivat loistavia yhteisöjä, vaan sitä että oppimme ei johda tuohon, mihin henkikasteoppi vie.
Meillä kaste on seurakunnan jäsenyyteen lähtökohta, mutta se on myös riittävä.
Pyhitys on luterilaiselle palaamista kasteen armoon ja päivittäistä parannusta sen varassa.
Käsittääkseni vanhat kirkotkaan, vaikka pyhitys on hieman toisin painottunut, eivät edellytä mitään henkikastetta, joka tekisi meidät kelvollisemmiksi.
Ihmeitä ja lahjoja Jumala antaa. Mutta suurin lahja on Kristuksen täytetty työ, ja se, että Pyhä Henki antaa uskon Jeesukseen. Tämä usko riittää. Usko ja kaste, kaste ja usko. Ne ovat pari, joihin me keskitymme, emme ihmeisiin ja merkkeihin.
Näiden kielten kohdalla voidaan myös tehdä kehäpäätelmiä. Se on nimittäin ainakin varmaa, että ensimmäisenä helluntaina 120 yläsalissa koolla ollutta saivat puhuttavakseen oikeita vieraita kieliä, joita vierailta mailta Jerusalemiin tulleet ymmärsivät. Valtaosa nykyään tavattavasta ilmiöstä on jotain ihan muuta.
Kun nykyään ei kuule puhuttavan ymmärrettäviä kieliä mutta kovasti halutaan puhua kielillä ja pitää ilmiötä raamatullisena, on turvauduttu selitykseen, että korinttolaisetkin puhuivat jotain enkelien kieltä tms. eivätkä oikeita ihmisten käyttämiä kieliä.
Mutta mistä sen voi tietää, että Korintossa kielet olivat sellaisia kuin nykykarismaatikoilla? Vastaus: Ei mistään!
Enpä tuota tiedä. Kysy vaikka rovasti Olavi Peltolalta, joka on entinen karismaatikko, nykyinen vastustaja, mutta puhuu edelleen kielillä, lahja ei ole tietääkseni kadonnut.
Olen Olavi Peltolaa melko paljon kuullut ja lukenut. Hän selittää glossolalian yleisuskonnollisuuteen kuuluvaksi ilmiöksi. Ihmisessä on luomisen pohjalta kyky sellaiseen kielilläpuhumiseen. Sopivissa olosuhteissa kyky tulee esille. Ja ilmiötä esiintyy kaikissa uskonnoissa. (Kielilläpuhumisessa ei ole hänen mielestään mitään pahaa.)
Vanhat kirkot opettavat, että ensimmäisenä helluntaina apostoleille tapahtunut ihme oli ainutkertainen. Se ei koskaan enää toistu. Apostolit puhuivat heille tuntemattomia oikeita kieliä ja kuulijat ymmärsivät heidän puheensa.
Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa Pyhän Hengen lahja saadaan kasteen yhteydessä toimitettavan mirhavoitelun kautta. Alkukirkossa tätä vastasi apostolinen kättenpäällepano. Katolisilla on tämän lisäksi vielä vahvistuksen sakramentti eli konfirmaatio. Helluntailaisten henkikasteoppia pidetään vanhoissa kirkoissa harhaoppina. Hurmospuhetta ns kielillä puhumista pidetään itse aiheutetuna. Kirkko kielsi sen julkisissa jumalanpalveluksissa jo myöshäisapostolisena aikana, kun se aiheutti epäjärjestystä yhteisen rukouksen aikana. Apostoli Paavalin kirjeistä jo näemme kuinka Paavali joutui ojentamaan kielillä puhujia. Jos joku puhuu “kielillä” puhukoon yksinään omassa kammiossaan rukoilessaan eikä julkisesti.
Henkilökohtaisesti näen helluntailaisuudessa hyvääkin. Vakava parannussaarna ja ihmisen vapaaseen tahtoon vetoaminen on aina paikallaan.
Särelän teksti ei oikeastaan sano mitään. Särelän olisi kannattanut tutustua alkukirkon liturgisiin teksteihin ( löytyy mm. Heikki Kotilan kirjasta) Särelän eksegeettinen analyysi on ihan omatyyppinen >Tiukoissa luterilaisissa piireissä tämä on tyyppillinen tulkinta. Ei ole oikeastaan mitään kokemusta karismoista ja sitten haetaan tälläinen “ehkä se näin oli” tulkintalinja ja syötetään seurakunnalle. . Olisivat nyt edes lukeneet koko tekstikokonaisuuden alkukirkon liturgiasta.